Tältä näyttää pihaltamme käsin ihanan naapurimme suuntaan silmämme luodessamme. Olemme heistä onnellisia.

Tässä darin kielinen Uusi testamentti.

Jumala on kaiken luonut. Kaikki olevainen on hänen tekoaan. Herramme pitää huolta luomastaan. Hän tuntee kaiken yksityiskohtiaan myöden. Myös meidät ihmiset hän tuntee, jok’ikisen. Hänen käsistään ei kukaan voi meitä riistää. Elämme ja olemme hänen huolenpitonsa varassa. Hän pitää meistä huolen.
Jumala on meidät kutsunut, omikseen valinnut. Me olemme hänen omiaan, Jumalan lapsia. Hän pitää meistä huolen.
Jumala on ikuinen. Iankaikkisuuteen hän meidät on kutsunut. Jumalan lapsia odottaa taivaan kirkkauden asunnot. Olemme sinne matkalla. Taivasta kohti suuntamme on. Hän pitää meistä huolen.
Jumalan kunnia on ääretön, kirkkautensa suuri ikuinen. Kirkkauteensa meidät kutsunut hän on. Ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän meille varannut hän on. Kaiken hän on valmiiksi varannut, meitä varten. Hän pitää meistä huolen.
Kaiken armon Jumala on
Kristuksessa Jeesuksessa
kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa.
Kun huolet meitä painavat, vaivoja elämään tulee, vaikeuksia kohtaamme, niin saamme jättää kaikki murheemme Jumalan käsiin.
Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen,
sillä hän pitää teistä huolen.
Sunnuntai 6.7.2025
4. sunnuntai helluntaista
Kadonnut ja jälleen löytynyt
Toinen lukukappale eli epistola: 1. Piet. 5:5–11
Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä, luvusta 5
Te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen,
sillä Jumala on ylpeitä vastaan,
mutta nöyrille hän antaa armon.
Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle,
niin hän ajan tullen korottaa teidät.
Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen,
sillä hän pitää teistä huolen.
Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa.
Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä
kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.
Vastustakaa häntä, uskossa lujina!
Tiedättehän,
että veljenne kaikkialla maailmassa
joutuvat kokemaan samat kärsimykset.
Kaiken armon Jumala on
Kristuksessa Jeesuksessa
kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa.
Vähän aikaa kärsittyänne hän itse
varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät.
Hänen on valta iankaikkisesti. Aamen.
_________________
- Dari on Afganistanin toinen virallinen kieli.
Tässä osoitteessa on luettavissa darin kielinen Uusi testamentti,
viite 1. Pietarin kirjeen lukuun 5:
Olen jo pitkään ihmetellyt sitä Miten Matias olet jaksanut.
Pekka
Kiitos kysymästä
Olen mielestäni jaksanut ikääni nähden suhteellisen hyvin
Toki monia mielenkiintoisiakin menoja on pitänyt ruveta vähentämään
Joidenkin tilaisuuksien järjestely vaikuttaa hitaammalta
Myös lukeminen alkaa olla heikompaa kuin aiemmin
Samaten kävelykeppi on tullut matkaseurakseni
Olen kiitollinen vaimostani samaten lapsistani myös sukulaisistani ja naapureistani
Nämä blogien kirjoitteluni ovat antaneet ajatuksilleni pientä voimistelua kun vanhoja tiedon jyväsiä olen mieleeni palautellut
Näitä blogejani seuratessani olen iloinnut sinun ja monen muunkin elämäni aikana tapaamani ihanan ihmisen teksteistä
Kiitos kysymästä
Näin minä jaksan
Siunatkoon sinua ja omiasi meidän armas Vapahtajamme