Viikolla 18 kokoontuva kirkolliskokous saa käsiteltäväkseen edustaja-aloitteen, jossa ehdotetaan 1963 perustetun lehtorin viran lakkauttamista. Vuodesta 2006 virka on ollut avoin myös miehille. Lehtorin virka on akateemista teologista tutkintoa edellyttävä tehtävä, jonka haltija voi keskittyä kirkon kasvatustyöhön, koulutukseen ja diakoniaan sekä niiden hallinnointiin ilman papin virkaan liittyviä välttämättömiä sakraalitoimituksia.
Toki tiedostan, että juuri nuo näkyvät tehtäväalueet ovat monen pappiskokelaan mielessä. Lehtori voi toisaalta myös saarnata, kuten maallikotkin kirkkoherran luvalla.
Uutisen (kotimaa.fi 29.4.) mukaan keskeisenä perusteena viran lopettamiselle 13 allekirjoittajaa näyttävät pitävän sitä, että eräät virkakäsityksessään perinteisellä kannalla olevat kirkon sisäiset järjestöt eli herätysliikkeet ovat voineet tarjota virkaa teologisen korkeakoulutuksen saaneille naisjäsenilleen. Joidenkin lehtoreiden vihjataan ottaneen vihkimyksensä kenties vastentahtoisesti: he olisivat joutuneet tyytymään siihen, koska vain miehet toimivat käytännössä papillisissa tehtävissä eräiden järjestöjen palkkalistoilla.
Mutta entäpä kun tämä on vallitseva näkemys pappisvirasta kyseisissä järjestöissä? Sen ei voi osoittaa olevan Raamatun sanan vastainen, jonka klassista tulkintaa ylläpitämään nuo järjestöt ovat ruohonjuuritasolta versoneet.
Herätysliikkeet edustavat konservatiivisia eli Raamatun pohjalta kautta kristikunnan historian esillä olleita näkökulmia evankelisluterilaisessa kirkossamme sekä muissa suurissa kirkkokunnissa tänäkin päivänä. Samalla on muistettava, että perinteestään ainakin joltain osin luopuneet niin naiset kuin miehetkin otetaan periaatteessa avosylini vastaan useimmissa kirkkomme paikallisseurakunnissa ja hallinnollisissa tehtävissä.
Pitäisikö kansalaisjärjestön luopua omimmista painotuksistaan siksi, että jotkut sen piirissä kasvaneet eivät voi niitä enää hyväksyä? Ihmiset vaihtavat joskus poliittista puoluettakin, mikäli eivät voi nykyistä menoa hyväksyä. Pois voi lähteä tai vaihtaa järjestöä eikä sitä tulisi pitää ongelmallisena yksilön sen enempää kuin kansalaisyhteiskunnan pelisääntöjenkään kannalta. Järjestöt saavat ja niiden tulee edustaa sitä moninaisuutta, mikä yhteiskunnassa ja näin ollen myös poliittistuneessa kirkossa vallitsee.
Sen sijaan yritykset kaventaa vapaata kansalaistoimintaa, esimerkiksi leimaamalla herätysliikkeitä moraalisilla leimoilla, kuten kirkon vanhan virkakäsityksen takia naisia sortaviksi järjestöiksi, tuntuvat moraalittomilta ja usein perusteiltaan myös rikkomuksilta kahdeksatta käskyä vastaan. Toimintaedellytysten rajoittajat eivät näyttäisi kunnioittavan kirkon kontekstissa vapaan kansalaistoiminnan arvostusta, jonka varaan moderni kansalaisyhteiskunta rakentuu ja myös kirkko muissa yhteyksissä ilmoittaa arvostavansa.
Jouko Siirilä, YTM, Janakkala
Olin ensimmäisessä lehtorin viran asetus-tilaisuudessa. Siitä oli HS:ssä kuvakin, jossa olen Lauhan tyttöjen kanssa etusijalla. Olin lehtorin virassa Helsingissä 10 vuotta, alussa 65% palkalla. valmistuin 1964. Silloin miehet kutsuttiin piispan luokse. Minä pidin omat juhlat Herttoniemen kirkossa. Fil. ja teol. tri Erkki Airas asetti virkaan parin muun papin kanssa. Neljä opettajaani Yliopistosta oli juhlissani, mm. pääaineeni opettaja Kauko Pirinen ja perhetuttavamme Erkki Kansanaho. Kaikki meni hyvin, paitsi, että en saanut konfirmoida oppilaitani. – Kun sitten v. 1988 olisin halunnut jatkaa seurakuntalehtorina päästyäni koulusta eläkkeellä, ainoa vaihtoehto oli ottaa pappisvihkimys. Se tuntui kirkon taholta kiristykseltä, sillä tunnen monta teologian maisteria, jotka eivät sitä voineet ottaa, minun oli pakko, joten vastuu on kirkolla. Lehtorin virka on vanha, jo alkukirkon ajoilta ja voi siihen sitoutua myös mies.
”Lehtorin virka on vanha, jo alkukirkon ajoilta ja voi siihen sitoutua myös mies.”
Näin minäkin maallikkona ajattelen. Just sen muotoisena se voisi kiinnostaa myös miehiä ja ilman herätysliiketaustojakin, ellei sen perusteluja olisi tarkastelu alusta asti vain nais-mies-näkökulmasta ja sittemmin se olisi niin politisoitunut, että lehtorin virkaa ole voitu enää ollenkaan käsitellä omanlaisenaan vaativana kirkon virkana.
Olisi ehkä parempi perustaa vaikka evankelistan virka. Sitä kirkkomme kaipaa.