Vuodet vaihtuvat, mutta Kristus pysyy samana, tunteet vaihtuvat, mutta Kristus pysyy samana, oppineiden ajatukset Kristuksesta vaihtuvat, mutta Kristus pysyy samana, evankeliumin julistajat vaihtuvat, mutta Kristus pysyy samana. Erityisesti meidän evankeliumin julistajien on muistettava, että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Meidän on julistettava Kristusta ja aina samaa Kristusta. Kristusta, joka on kuollut meidän syntiemme tähden. Meidän henkemme silmäin edessä tulee aina olla Jeesus Kristus samanlaisena kuin hän jo ennen maailman perustamista oli Isän silmissä. Siitä sanotaan Ilmestyskirjassa, että Karitsa on ollut teurastettu maailman alusta. Maailmaa ei olisi olemassa, ellei olisi Jumalan silmäin edessä ollut olemassa teurastettua Karitsaa. Joku on sanonut: “Jumalan silmä lepäsi Golgatalla, kun hän loi maailman”. Maailma on Kristuksen kautta luotu. Maailma on olemassa vain sen tähden, että lunastus oli olemassa Jumalan silmissä jo ennen maailman perustamista. Vanhan Testamentin Kristus on sama kuin Uuden Testamentin Kristus. Sellainen kun hän oli eilen, sellainen hän on tänään, ja iankaikkisuudessa on Karitsa Siionin vuorella se keskipiste, jonka ympärillä lunastetut kokoontuvat ja jota he halki iäisyyden kiittävät ja ylistävät.
Sen tähden myöskin saarnan ristiinnaulitusta Kristuksesta tulee alati pysyä samana. Ei eilen tultu toisella tavalla autuaaksi kuin tänään eikä tänään tulla toisella tavalla autuaaksi kuin eilen. Siinä suuressa joukossa, joka valkeisiin vaatteisiin puettuna seisoo valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä, on vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä, olivatpa ne sitten eläneet ennen Kristuksen syntymää tai sen jälkeen. Vain veren tähden he kaikki ovat kotona kirkkaudessa.
Tämän Hebrealaiskirjeen saajat ovat menettäneet opettajansa kuoleman kautta. Juuri tämän jakeen edellinen jae kuuluu näin: “Muistelkaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa: katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt ja seuratkaa heidän uskoaan”. Ikään kuin lohdutukseksi näitä opettajia sureville sanoo kirjoittaja: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Vaikka siis opettajat vaihtuvat ja jättävät laumansa, Kristus jää. Me emme saa olla kiintyneitä ihmisiin, johtajiin, vaan Häneen, joka aina on samana, Kristukseen.
Hebrealaiskristittyjen joukkoon tuli myös vääriä opettajia, niitä, joista Paavali sanoo, että he saarnaavat toista Jeesusta kuin me olemme saarnanneet ja toista evankeliumia, joka antaa toisen hengen kuin minkä te olette saaneet. Sen tähden hän sanoo: “Älkää antako monien ja vierasten oppien itseänne vietellä, sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta.”
Jeesus Kristus on sama, vaihtukoot opettajat ja esiintykööt väärät opettajat. Mitään toista Jeesusta, mitään toista evankeliumia ei ole olemassa kuin Jeesus Kristus, ristiinnaulittu. Sen tähden se evankeliumi, joka hänestä puhuu, on nimeltään iankaikkinen evankeliumi. Sen tähden se lunastus, jonka Kristus on täyttänyt, on nimeltään iankaikkinen lunastus. “Kristus meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.” Sen tähden myös se vanhurskaus, se lahjavanhurskaus, jonka saamme lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa tapahtunut, on nimeltään iankaikkinen vanhurskaus, kuten Danielin kautta Pyhä Henki sanoo: “Synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan.”
Emme sen tähden uuden vuoden alkaessa saa mitään uutta ohjelmaa ja uutta julistettavaa. Vanha, iankaikkinen evankeliumi iankaikkisesti kelpaavasta uhrista kaikukoon saarnatuoleistamme. Julistakaamme Kristuksen kuolemaa siksi, kunnes hän tulee. Hän on uskonut meille sovituksen viran. Olkaamme virassamme uskollisia.
K. V. Tamminen (1882-1946), Hän vahvistaa teitä, s. 5-8, Kirjapaja, 1955.


RAAMATUN ARVO
Raamattu on Jumalan sana. ”Se pysyy iankaikkisesti.” [”Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.” (Jes. 40:8). ”Raamattu ei voi raueta tyhjiin.” (Joh. 10:35). Jeesus: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” (Mark. 13:31)] Raamattu on Pyhän Hengen kirja. Se on kirjojen kirja, kaikkia muita kirjoja korkeampi.
H. J. Pätiälä – P. J. I. Kurvinen, Raamatullinen uskonoppi, s. 10, Concordia ry, 2021. Hakasulku on allekirjoittaneen lisäys.
Ei ole.
Jokainen evankeliumien lukija näkee, miten paljon niissä on eroja ja ristiriitoja keskenään. Siinä näkyy Jeesuksen sanojen vapaa muokkaus kirkossa. Havainnot eivät ole mitään rakettitiedettä. Pitää uskoa lukemaansa.
Heikki Räisänen puhui aikanaan paljon asiasta ja toi sen esille rohkeasti. Kirkko on todellakin muuttanut hyvin paljon kristillistä perimätietoa. Kaikesta tästä todistaa myös muut poikkeavat evankeliumit: Jeesuksen sanat eivät olleet pyhiä, koskemattomia ja jumalallisia. Kaikki muutokset näkyvät Jeesuksen sanojen ristitiitoina Raamatussa. Islamilaiset eksegeetit ovat löytäneet niitä hyvin paljon, mutta kirkko vaikenee näistä löydöistäkin. Mitään ei kerrota kirkon jäsenille. Sama puuha on jatkunut jo 2000 vuotta.
Minä olen johtopäätökseni tehnyt huippututkijoiden teoksista. Sama lista löytyy nykyään eksegetiikan pääaineopintojen kurssien kirjallisuudesta. Kuka tahansa voi päätyä samoihin johtopäätöksiin lukemalla aiheesta enemmän.
Jos Jeesus oli huippujulkkis omana aikanaan, toki hänestä olisi kirjotettu paljon enemmän myös arameaksi ja juutalaisten keskuudessa olisi kulkenut myös tietoa hänestä. Kirkko muokkasi myös Josefuksen todistusta mieleisekseen. Ei kovin luotettavaa touhua ja herättää laajemmankin epäillyn kirkon tarkoitusperistä alkuvuosina. Mitä kaikkea kirkko keksi ja lisäsi ja poltti todisteet eli muut lähteet?
Annan kotitehtäväksi selvittää, mitä juutalaisten tärkein teologinen teos eli Talmud kertoo Jeesuksesta. Se todistaa, että Jeesus oli väärä Messias ja paljastaa, kuka Jeesus oikeasti oli. Jeesus oli juutalainen itsekin, joten saman uskonnon kannattajat varmaan tunsivat Jeesuksen parhaiten,. Vinkki: Kirkko teki myöhemmin Jeesuksesta Jumalan. Kaikki tämä on peruseksgetiikkaa, josta kirkko vaikenee edelleen. Jos muslimit huomasivat kirkon vedätyksen ja korruption Jeesuksen suhteen. Hitler teki jo parhan virheen juutalaisten suhteen. Jos hänellä olisi ollut oikeat tiedot, hänen olisi pitänyt tappaa kaikki kirkon jäsenet ja muslimit myös. Juutalaisten tuhoaminen oli puhdasta rasismia.
Esim. Heikki Räisänen ei ollut uskovainen eikä siksi voinut ymmärtää Raamattua oikein. On olemassa myös uskovaisia tutkijoita, jotka eivät halua asettua Raamatun yläpuolelle sitä mestaroimaan, vaan haluavat olla mieluummin nöyriä Raamatun oppilaita.
Järki on luontaisesti ristiriidassa uskon kanssa (Luuk. 24:25, 1. Kor. 2:14). Sen takia se on vangittava kuuliaiseksi Kristukselle (2. Kor. 10:5).
Martin Chemnitz, Enchiridion, Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 96, Concordia ry, 2023.
Muuten Talmudissa taitaa olla vääristynyttä tietoa Jeesuksesta, joka osoittaa juutalaisten vihamielisyyden Jeesusta kohtaan.
Tai sanotaanko, että esim. juutalainen näyttelijä Seela Sella sanoo Porin Kirkkosanomissa 8/22.10.2025 sivulla 8 seuraavasti: ”Hänen elämänviisautensa kiteytyy vanhaan juutalaiseen ohjeeseen, jonka myös Jeesus opetti. Älä tee toiselle sitä, mitä et halua itsellesi tehtävän, hän lausuu.” Ks. myös ns. Kultainen sääntö Matt. 7:12.
Joosef ei ollut naimisissa ennen Mariaa. Se on historiallinen valhe ja katolista propagandaa. Aivan väärää tietoa. Jeesuksella ei ollut mitään ”serkkuja”. Oikeita veljiä ja siskoja oli Marian äidin tekemänä. Raamattu ei puhu mistään Joosefin aiemmasta avioliitosta. Kaikki tämä todistaa, että Maria ei ollut mikään neitsyt. Kaikki on katolisen kirkon keskimää, jotta suojeltaisiin näkemystä Mariasta neitsyenä. Sitä paitsi viittaus neitsyeen on käännösvirhe hepreasta. Juutalaiset tietävät tämän.
Lähde: https://www.gotquestions.org/Suomi/Jeesus-veljet-siskot-sisarukset.html
Siis käytännöllisinä kristittyinä, joiden tulee ELÄÄ Jumalan sanasta ja TAISTELLA sillä joka päivä, huomaamme helposti, että tämä eläminen ja taisteleminen olisi aivan mahdotonta, jos ei jokainen Raamatun sana olisi Jumalan sanaa. Mutta kun meidän tulee elää, taistella ja voittaa, niin varmasti on Raamattu Jumalan sanaa, vaikka vihollinen koettaa kaikin tavoin, varsinkin raamattukritiikin kautta ryöstää LEIVÄN suustamme ja MIEKAN kädestämme. Ahkeraan käyttää pimeä henki tuota Paratiisin aikaista asettaan: ”Sanoikohan Jumala?” Mutta me voitamme saatanan Karitsan VEREN ja todistuksen SANAN kautta. Ilm. 12:11. Jos ei Raamattu olisi Jumalan sanaa, niin me olisimme aseettomia sotilaita.
H. J. Pätiälä – P. J. I. Kurvinen, Raamatullinen uskonoppi, s. 10-11, Concordia ry, 2021.
Pasi Toivosen erästä kommenttia ei voi kommentoida. Otan esille yhden väitteen siitä. Pasi väittää juutalaisten tavoin, ettei Jeesus ole Daavidin poika.
Jeesuksen isä on Joosef, Marian mies. Avioliitto liittää Jeesuksen laillisesti Joosefin kautta Daavidin sukuun. Marian poika oli yhteiskunnallisesti Joosefin poika vrt. Matt. 13:55. Lisäksi käsittääkseni myös Maria on Daavidin jälkeläinen.
Tietysti Jeesus on ennen kaikkea Jumalan Poika. Joosef tiesi tämän hyvin.
Luukkaan sukuluettelo kulkee Joosefista Daavidiin toista tietä kuin Matteus. ”Joosef oli Eelin poika… tämä Naatanin, tämä Daavidin.” Luukas ei käytä Matteuksen tavoin sanaa ”syntyi”. Sananvalinta on tarkoituksellinen. Luukas ei kerro Eelistä Joosefin luonnollisena isänä. Juutalaisten kirjoituksista tiedetään, että Eeli oli neitsyt Marian isä. Luukkaan evankeliumi sisältää siis Marian sukuluettelon ja osoittaa Jeesuksen myös lihan puolesta Daavidin jälkeläiseksi.
Mutta miksi Luukas sanoo Joosefia Eelin pojaksi? Joosef oli Eelin vävy. Vävyä saatettiin joissakin tapauksissa kutsua appensa pojaksi (Neh. 7:63), varsinkin kun apella ei ollut miehisiä jälkeläisiä, vaan tytär peri hänet (4 Moos. 27:1–11). Näin tämän kohdan selitti jo kirkkoisä Epifanios (315 – 403). Markku Särelä, Sana on elämän lähde, s. 86-87. https://www.luterilainen.com/files/kirjasia/MS_Sana%20on.pdf
Sorry, mutta päätelmäsi on väärä juutalaisuuden mukaan. Pelkkä avioliitto ei riitä perusteeksi juutalaisuudessa, piti olla nimenomaan biologinen jälkeläinen päästäkseen Messiaan sukuluetteloon mukaan. Voit varmistaa asian keneltä tahansa aidolta juutalaiselta. Pelkästään se, että Jeesuksella ei ole biologista isää, tekee tyhjäksi Jeesuksen Messiaanisuuden juutalaisuudessa. Juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen hyvillä ja asiallisilla perusteilla. Kirkon ei olisi kannattanut keksiä neitseestä syntymistä joulun saduksi. Sekin oli vielä käännösvirhe hepreasta.
Etkö huomannut, että tekstissä todistettiin myös Maria Daavidin jälkeläiseksi. Et kai sinä, Pasi, itse ole juutalainen? Sinä puhut ristiriitaisesti. Väität, ettei historiallisesta Jeesuksesta ole luotettavaa tietoa ja kuitenkin julistat täällä jonkinlaista Jeesusta, jonka olet keksinyt omasta päästäsi ilman Raamattua. Muuten hebrealainen sana alma, jota Jesaja käyttää, voidaan kääntää myös sanalla neitsyt. Jesaja 9:5 puhuu lapsesta, jonka nimenä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Tässä siis puhutaan Messiaasta, joka on Jumala. Eivätkä nämä sanat puhu muusta kuin Jeesuksesta. Hänen tekemänsä ihmeet todistavat hänen messiaanisuuden. Juutalaiset ovat hengellisesti sokeita, joiden silmillä on peite, niin kuin Paavali puhuu 2. Kor. 3:14. Tosin on myös messiaanisia juutalaisia, jotka uskovat Jeesukseen.
Pasi
Teksteissäsi olisi paljonkin huomautettavaa, mutta en ala sitä tekemään.
Sinulla on hyvin nykyaikainen länsimainen siitoskeskeinen avioliittokäsitys. Juutalaisessa yhteisössä nimenomaan sosiaalinen yhteisöllisyys oli koko elämän järjestyksen peruste.
Esimerkiksi maininnat Jeesuksen veljistä ja sisarista voitaisiin kääntää vaikkapa sanalla ”kasvinkumppani”,
Biologisesti nämä nimittäin olivat Joosefin aikaisemmasta avioliitosta peräisin olevia lapsia. Jaakob Vanhurskas, Jerusalemin ensimmäinen piispa, esimerkiksi oli jopa vanhempi kuin Autuas Neitsyt.
Länsimaisessa perinteessä tuli noin nelisen sataa vuotta jKr. tavaksi nimittää tätä sosiaalista veljeyttä puhumalla Jeesuksen ”serkuista”
Enempää en kommentoimaan tässä ketjussa.
Mikalle kiitos hyvästä blogistasi.
Voimia sinulle kaikkeen mitä julkaiset.
Palataan faktoihin kirkon valheiden sijaan:
Sain perusteelllisen vastauksen juutalaiselta kysymykseen: Voiko Jeesus Nasaretilainen olla juutalaisten Messias?
”Juutalaisuudessa Messiaan on oltava kuningas Daavidin suora biologinen jälkeläinen isän kautta. Adoptiota ei lasketa. Avioliittoa ei lasketa. Äidin sukujuurta ei lasketa. Ja neitseellinen syntymä tekee siitä mahdotonta. Ajatukset Jeesuksesta juutalaisten Messiaana ovat peräisin kristillisestä teologiasta, eivät juutalaisesta laista tai pyhistä kirjoituksista.
Heprealaisessa Raamatussa sukulinjat määräytyvät aina isän kautta. Yhä uudelleen toistuva lause on ”lemishpechot avotam” ”isiensä talojen mukaan”. Näet tämän kymmenissä paikoissa (Numbers 1:18, Ezra 2, Nehemia 7 jne.).
Messiaan on oltava Daavidin biologinen poika isän linjasta. Tämä tulee Daavidin profetiasta 2. Samuel 7:ssä, ja se on vahvistettu kaikkialla profeetoissa ja psalmeissa.
Avioliitto ei siirrä heimoa tai sukulinjaa. Jos Daavidin tytär menee naimisiin toisen sukukunnan miehen kanssa, heidän lapsensa kuuluvat isän heimoon, eivät Daavidin. Se on juutalaista lakia.
Äidin sukulinja ei muodosta Daavidin tai heimojen syntyperää. Äiti tekee lapsesta juutalaisen, ei tietyn heimon tai kuninkaallisen linjan jäsentä.
Neitsytsyntymä tekee sukulinjan mahdottomaksi juutalaisuudessa. Jos ei ole biologista isää, tarkoittaa, että ei voi olla Daavidin jälkeläinen ja syntyperää, mikä tarkoittaa, että ei ole mitään mahdollisuutta täyttää messiaanisia vaatimuksia. Jeesus Nasaretilainen ei voinut siis olla juutalaisten Messias millään vaatimuksella.”
Lähde: https://www.instagram.com/jewgreekanmama/
Ihmettelen, miten kirkon papit jakavat jatkuvasti väärää tietoa juutalaisuudesta ja juutalaisista. Minulla on islamilaisia ja juutalaisia ystäviä enkä pidä siitä, että kirkon jäsenet antavat vääriä todistuksia näistä henkilöistä ja heidän uskonnoistaan. Eräskin pappi kuvittelee olevansa paremmin selvillä juutalaisuudesta kuin juutalaiset teologit itse ovat. Miksi kirkossa ei voida olla rehellisiä historialle? Rehelliset eksegeetit ovat saaneet paljon selville Raamatusta, mutta ei ole heidän vika, jos tutkimus todistaa, että kirkko on muokannut Jeesuksen sanoja ja turmellut sen sisällön omilla ideoilaan.
Sain perusteelllisen vastauksen juutalaiselta kysymykseen: Voiko Jeesus Nasaretilainen olla juutalaisten Messias?
”Juutalaisuudessa Messiaan on oltava kuningas Daavidin suora biologinen jälkeläinen isän kautta. Adoptiota ei lasketa. Avioliittoa ei lasketa. Äidin sukujuurta ei lasketa. Ja neitseellinen syntymä tekee siitä mahdotonta. Ajatukset Jeesuksesta juutalaisten Messiaana ovat peräisin kristillisestä teologiasta, eivät juutalaisesta laista tai pyhistä kirjoituksista.
Heprealaisessa Raamatussa sukulinjat määräytyvät aina isän kautta. Yhä uudelleen toistuva lause on ”lemishpechot avotam” ”isiensä talojen mukaan”. Näet tämän kymmenissä paikoissa (Numbers 1:18, Ezra 2, Nehemia 7 jne.).
Messiaan on oltava Daavidin biologinen poika isän linjasta. Tämä tulee Daavidin profetiasta 2. Samuel 7:ssä, ja se on vahvistettu kaikkialla profeetoissa ja psalmeissa.
Avioliitto ei siirrä heimoa tai sukulinjaa. Jos Daavidin tytär menee naimisiin toisen sukukunnan miehen kanssa, heidän lapsensa kuuluvat isän heimoon, eivät Daavidin. Se on juutalaista lakia.
Äidin sukulinja ei muodosta Daavidin tai heimojen syntyperää. Äiti tekee lapsesta juutalaisen, ei tietyn heimon tai kuninkaallisen linjan jäsentä.
Neitsytsyntymä tekee sukulinjan mahdottomaksi juutalaisuudessa. Jos ei ole biologista isää, tarkoittaa, että ei voi olla Daavidin jälkeläinen ja syntyperää, mikä tarkoittaa, että ei ole mitään mahdollisuutta täyttää messiaanisia vaatimuksia. Jeesus Nasaretilainen ei voinut siis olla juutalaisten Messias millään vaatimuksella.”
Lähde: https://www.instagram.com/jewgreekanmama/
Suomalaisten tietämys tieteellisestä teologiasta on surkea. Eksegetiikalla tarkoitetaan pyhien kirjojen historiallista selittämistä. Miten teokset ovat syntyneet ja mitä kirjoittajat ovat alun perin tarkoittaneet historiallisesti omassa kulttuuriympäristössään? Hermeneutiikka tarkoittaa samojen teosten tulkintaa tähän päivään. Minä väitän, että Suomessa papit vaikenevat tietoisesti eksegetiikan tutkimustuloksista. He vaikenevat eivätkä kerro historiallista totuutta Jeesuksesta ja hänestä kertovista evankeliumeista. Kaverit saavat suurta palkkaa kirkon keksimien oppien levittämisestä. Näin se on oikeasti. Faktantarkistus puuttuuu kokonaan kirkon teksteistä ja saarnoista. Kirkko pelkää myöntää omia virheitään Nikeassa 325. Se pelkää, että luottamus kirkkoon häviää, jos paljastuu, että kirkko ei ole alusta ollut uskollinen Jeesuksen sanomalle. Porukat vaihtaa maisemaan ja pakenevat toisiin paikkoihin. Kukaan ei pääse pakoon totuutta. Oikea Jumala paljastaa sen kaikille viimeistään kuoleman jälkeen. Silloin usko vaihtuu näkemiseen ja saamme tietää, kuka Jumala lopulta oli ja kuka oli myös Jeesus.
Raamattu ja Koraani ovat minusta historiallisia kirjoja, jonka ihmiset ovat kirjoittaneet. Ajaton sanoma löytyy terveen järjen avulla ja eettisellä arvioinnilla, mutta kaikki on omaan aikaan ja paikkaan liittyvää. Jeesus ja Muhammed olivat kumpikin Jumalan armon opettajia ja julistajia. Oikea Jumala paljastaa Totuuden jokaiselle kuoleman jälkeen. Jokainen, joka huutaa avuksi Jumalaa, pääsee Taivaaseen. Jos haluat löytää oikean Tien oikean Jumalan luo, se on tässä: Rakasta yhtä Jumalaa kaikesta sydämestäsi ja kutsu häntä Allahiksi ja rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi ja pyri elämässä hyvyyteen ja rakkauteen. Silloin saat syntisi anteeksi, pääset ikuiseen elämään ja saat elää rakkaudessa kaikkina aikoina.
Sain perusteelllisen vastauksen juutalaiselta kysymykseen: Voiko Jeesus Nasaretilainen olla juutalaisten Messias?
”Juutalaisuudessa Messiaan on oltava kuningas Daavidin suora biologinen jälkeläinen isän kautta. Adoptiota ei lasketa. Avioliittoa ei lasketa. Äidin sukujuurta ei lasketa. Ja neitseellinen syntymä tekee siitä mahdotonta. Ajatukset Jeesuksesta juutalaisten Messiaana ovat peräisin kristillisestä teologiasta, eivät juutalaisesta laista tai pyhistä kirjoituksista.
Heprealaisessa Raamatussa sukulinjat määräytyvät aina isän kautta. Yhä uudelleen toistuva lause on ”lemishpechot avotam” ”isiensä talojen mukaan”. Näet tämän kymmenissä paikoissa (Numbers 1:18, Ezra 2, Nehemia 7 jne.).
Messiaan on oltava Daavidin biologinen poika isän linjasta. Tämä tulee Daavidin profetiasta 2. Samuel 7:ssä, ja se on vahvistettu kaikkialla profeetoissa ja psalmeissa.
Avioliitto ei siirrä heimoa tai sukulinjaa. Jos Daavidin tytär menee naimisiin toisen sukukunnan miehen kanssa, heidän lapsensa kuuluvat isän heimoon, eivät Daavidin. Se on juutalaista lakia.
Äidin sukulinja ei muodosta Daavidin tai heimojen syntyperää. Äiti tekee lapsesta juutalaisen, ei tietyn heimon tai kuninkaallisen linjan jäsentä.
Neitsytsyntymä tekee sukulinjan mahdottomaksi juutalaisuudessa. Jos ei ole biologista isää, tarkoittaa, että ei voi olla Daavidin jälkeläinen ja syntyperää, mikä tarkoittaa, että ei ole mitään mahdollisuutta täyttää messiaanisia vaatimuksia. Jeesus Nasaretilainen ei voinut siis olla juutalaisten Messias millään vaatimuksella.”
Lähde: https://www.instagram.com/jewgreekanmama/
Jos tuntisit hepraa, tietäisit, että siinä kielessä on aivan oma sanansa neitsyelle. Jokainen juutalainen tietää, mikä on hepreaksi neitsyt ja mikä on hepreaksi nuori nainen. Vanhassa Testamentissa puhutaan nimenomaan nuoresta naisesta, ei neitsyestä todellakaan. Hepreassa on aivan oma sana neitsyellä. Minä uskon mieluummin oikeita juutalaisia tässä asiassa kuin kirkon pappeja.
En ihmettele enää yhtään, että kirkon piispat eivät uskalla osallistua julkiseen väittelyyn historiallisesta Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Kun vastassa on juutalaisia ja islamilaisia teologeja ja historiallisia raamatuntutkijoita, kirkon sanomalta putoaa pohja ja perustus kokonaan pois ja voidaan todistaa, miten Jeesus ei ole juutalaisten Messias ja miten kirkko teki Jeesuksesta Jumalan 300 vuodessa. Minua on turha syyttää kirkon virheistä ja kirkon harjoittamstat kristillisen perimätiedon muokkauksesta. Minä en voi sille mitään, mitä juutalaiset, islamilaiset ja kristilliset tai puolueettomat eksegeetit tai uskontotieteilijät saavat selville Raamatusta.
Olen sanpnut, että Jeesuksesta ei ole olemassa historiallisia lähteitä hänen omasta ajasta käsin. Se on ihan eri asia kuin sanoa, että Jeesuksesta ei ole olemassa luotettavaa tietoa. Juutalaisuudessa sukulinjaa ei ratkaista äidin puolelta. Tietäisit tämän, jos olisit juutalainen. Messiaan tuli olla kuningas Daavidin jälkeläinen isän kautta biologisesti, mikä ei toteudu neitseestä syntymisen takia Jeesuksen kohdalla. Joosef ei ollut aiemmin naimisissa. Jeesuksella oli veljiä ja siskoja, minkä vuoksi Maria ei ollut mikään neitsyt. Minun havaintoni ovat eksegetiikan havaintoja. Maailmalla on paljon tutkijoita, joita kiinostaa historiallinen Jeesus. On surullista, että kirkko ei kerro jäsenilleen yhtään eksgetiikan tutimustuloksia. Tosietaan vaan sokeasti menneiden sukupolvien dogmeja ja unohdetaan historiallinen totuus Jeesuksesta. Eksegeetti Wille Riekkinen on herännyt puolustamaan totuutta. Hän on kaiken aikaa tiennyt paljon enemmän kuin uskalsi piispana kertoa. Onneksi Totuus voittaa lopulta. Kaikki pääsevät näkemään, kuka Jumala oli ja kuka myös Jeesus. Heikki Räisänen oli uskovainen henkilö ja rehellinen raamatuntutkija. Hän opetti aina, että yksinkertaisin selitys on todennäkäösin ja paras selitys selittämään Raamatun kirjoitukset. Samoilla menetelmillä on tutkittava kaikkia pyhiä kirjoja ja pyrittävä selittämään niiden historiallinen sisältö.
Siis käytännöllisinä kristittyinä, joiden tulee ELÄÄ Jumalan sanasta ja TAISTELLA sillä joka päivä, huomaamme helposti, että tämä eläminen ja taisteleminen olisi aivan mahdotonta, jos ei jokainen Raamatun sana olisi Jumalan sanaa. Mutta kun meidän tulee elää, taistella ja voittaa, niin varmasti on Raamattu Jumalan sanaa, vaikka vihollinen koettaa kaikin tavoin, varsinkin raamattukritiikin kautta ryöstää LEIVÄN suustamme ja MIEKAN kädestämme. Ahkeraan käyttää pimeä henki tuota Paratiisin aikaista asettaan: ”Sanoikohan Jumala?” Mutta me voitamme saatanan Karitsan VEREN ja todistuksen SANAN kautta. Ilm. 12:11. Jos ei Raamattu olisi Jumalan sanaa, niin me olisimme aseettomia sotilaita.
H. J. Pätiälä – P. J. I. Kurvinen, Raamatullinen uskonoppi, s. 10-11, Concordia ry, 2021.
Usko ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan. Johanneksen evankeliumi:
6:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”.
Raamattu puhuu kyllä myös Jeesuksen, Jumalan armon ja sanan vastaanottamisesta. Joh. 1:12, 2. Kor. 6:1, 1. Tim. 1:15. Tämäkin on kyllä Jeesuksen oma sana: Johanneksen evankeliumi: 15:16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.
Kummatkin ovat samanaikaisesti totta. On siis ihmisen oma syy, jos hän joutuu kadotukseen, koska Jumala haluaa pelastaa kaikki. 1. Tim. 2:4. Kaikille ei valmis pelastus kelpaa.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Ef. 2:8-9. Usko on Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä turvaamista ja luottamista. Tietysti pitää saada myös tieto Raamatun totuuksista.
Jeesus ei kirjoittanut Johanneksen evankeliumia. Johannes on kaikkein kauimpana historiallisesta Jeesuksesta ja sisältää kirkon myöhemmän tulkinnan Jeesuksesta. Sillä ei ole mitään todellisuuspohjaa historiassa.
Kirkon pitää enemmin tai myöhemmin ruveta paljasramaan rehellisesti eksegetiikan tuloksia. Kirkon pitäisi olla historiallisen Totuuden puolella ja kertoa avoimesti, mitä akateeminen ja historiallinen raamatuntutkimus on maailmallal saanut selville. Kirkko sensuroi alusta saakka toisinajattelijoiden kirjoja ja muokkasi muiden teoksia sopimaan kirkon oppiin. Se oli epärehellistä toimintaa.
Kirkko sensuroi esimerkiksi juutalaisen Talmudin keskiajalla merkittävästi. Luthet oli valmis tappamaan juutalaisia ja vihasi myöhemmin heitä syvästi ja siitä natsit saivat perusteluja toimintaansa kuten Nurnbergissä todistivat. Kirkko vaikenee tästäkin. On aika herätä kirkossa ja on aika palata historialliseen Jeeeukseen.
Raamatun totuudet avaakin Pyhä Henki. Jos pelkällä järjellä tutkitaan Raamattua, voidaan tulla minkälaisiin tuloksiin tahansa. Raamatun tutkimisessa järki on hyvä renki, mutta huono isäntä. Vieläkin sanon, että sinähän puhut täällä niin kuin hengellisesti sokea juutalainen. Perkele haluaa täällä mitätöidä Raamatun totuudet kauttasi. Tee siis parannus eli käänny ja usko Jeesukseen. Hän on sinunkin Vapahtaja niin kuin hän on koko maailman Vapahtaja Joh. 4:42.
Mika
Kiitos K.V. Tammisen hyvästä tekstistä
Sinulla on aina hyvin antoisia tekstejä luettavaksemme tarjota
Kiitos Jumalalle.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1924963?page=157
Tässä kohtaa Eusebioksen kirkkohistoriassa alkaa puhutteleva kertomus apostoli Johanneksesta ja hänen toiminnastaan. Kertomus ei ole Raamatussa, mutta sitä on pidetty hyvin luotettavana perintätietona, joka on säilynyt muistissa.
Sille voisi antaa nimeksi Apostoli Johannes ja rosvopäällikkö.
Kuka sitten on minun lähimmäiseni? Luuk. 10:29
”Kuka on minun lähimmäiseni?” Kuka tahansa kärsivä ihminen, missä ja millainen hän sitten onkin. Missä vain kuulet epätoivon huudon, missä vain näet elämän sattumusten ja muutosten (siis Jumalan sallimuksen) tien oheen heittämän ihmisen, jota voit auttaa – siinä on sinun lähimmäisesi, vaikka hän sitten olisi muukalainen tai vihollinenkin.
A. P. Stanley, Hiljaisiin hetkiin, Päivä, 1996.
Vastauksena tähän kysymykseen Jeesus kertoi tunnetun kertomuksen laupiaasta samarialaisesta. Luuk. 10:30-37.
Olkaamme siis raittiit ja valvokaamme! Olkaamme raittiit opissa ja elämässä.
Autuus on armosta uskon kautta, s. 106, Suomen Evankelisluterilainen Todistajain Seura, 1964.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1924963?page=85
Edessalaisten ruhtinas Abgar ja Jeesus Kristus. Taddeuksen käynti Edessassa. Eusebioksen Kirkkohistoria.
Toivonen väittää toistuvasti, että kirkko pimittää nykyeksegetiikan tuloksia. Heh, heh! Niitähän on levitetty jo kauan seurakuntiin ynnä muualle. Koko asetelma on älytön: kirkko pahis – juutalaiset ja muslimit hyviksiä. Toivosen kaavailema messias olisi puhtaasti maallinen messias.
Jes. 7:14 käännöksestä. Septuaginta kääntää heprean alma ilmauksella parthenos eli neitsyt. UT seuraa tätä.
Septuaginta on siis hebreankielisen Vanhan Testamentin kreikankielinen käännös, joka tehtiin ennen Jeesuksen syntymää.