”Piispa” Wille Riekkisen mukaan Jeesus ei ajatellut olevansa Jumala. Väite saattaa pitää paikkansa. Varsinkin synoptisissa evankeliumeissa Jeesuksen jumaluus on kätkettyä, viitteenomaista. Mutta niin sen kuuluukin olla. Paavali siteeraa kirjeessään filippiläisille tekstiä, jossa kuvataan sitä kuinka tullessaan ihmiseksi Kristus luopui kaikista jumalallisista etuoikeuksistaan:
”Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.”
Ydinkysymys on, mistä jumalallisista ominaisuuksista Jeesus luopui. Vastaus: kaikista. Esimerkkeinä mainittakoon:
* Hän luopui vallasta, tullen enkeleitä alemmaksi, toisten palvelijaksi.
* Hän luopui kunniasta, antaen ihmisten pilkata itseään ja häpäistä naulaamalla alastomana ristiin.
* Hän luopui ubikviteetistä ja suostui olemaan vain yhdessä paikassa kerrallaan.
* Hän luopui kaikkitietävyydestä eikä tiennyt asioita jumalallisesti vaan oli riippuvainen opiskelemisesta ja Pyhän Hengen ohjauksesta. Hän siis tuskin olisi tiennyt esimerkiksi Amerikan olemassaolosta tai solubiologiasta sen enempää kuin tuon ajan ihmiset tiesivät – hän eli heidän maailmankuvansa puitteissa.
* Hän luopui lankeamattomuudestaan ja suostui maailman ja paholaisen kiusattavaksi. Toisin sanoen, hän olisi teoriassa voinut langeta mutta valitsi kilvoituksen tien, ja joutui kärsimyksen koulussa oppimaan, mitä on kuuliaisuus.
* Hän luopui tiedonvarmuudesta oman kutsumuksensa suhteen. Hän ei välttämättä automaattisesti ”tiennyt” olevansa Jumalan poika ja messias, vaan tämä tietoisuus syntyi hänelle kuten kutsumus kirkastuu itse kullekin meistä eli Jumalan sanan kautta, rukouksessa ja elämänpolulla.
* On ehkä jopa niin, että vielä ristille mennessään hän ei tiennyt tietämisen varmuudella, että hän voittaa kuoleman vaan hän uskoi sen Jumalan lupausten avulla. Ehkä hän jopa odotti, että Jumala lopulta vapauttaa hänet ristin kauhuista jollakin ihmeellisellä tavalla – sitä hän ainakin rukoili Getsemanessa – ja sitten hän lopulta murtui ristillä, kun mitään ei tapahtunutkaan ja parkaisi sydäntäsärkevästi: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut!”
Silloin hän antoi henkensä. Henki vajosi lopulta kuolleitten maahan, tuonelaan ja sen pohjalle. Kaikki oli loppu. Kuolema oli voittanut. Kunnes…Jumala kutsui takaisin elämään ja herätti hänet kuolleista. Jumala teki niin, koska näki, että Poika todella oli kuuliainen kuolemaan asti, ja antoi täydellisen uhrin lankeamatta kertaakaan paholaisen ansaan.
Kristus siis todella luopui kaikesta. Hän ei jättänyt itseensä mitään jumalallisia ominaisuuksia, vaan antoi ne kaikki pois. Muuten hän ei olisi tullut aidosti ihmiseksi. Muuten hän olisi ollut vain puoli-ihminen, joka ei oikeasti tietäisi millaista on olla ihminen kiusauksineen, epäilyksineen ja epävarmuuksineen. Niinpä hän luopui myös jumalatietoisuudestaan – näin uskon. Maan päällä eläessään hän ei tiennyt eikä ehkä ajatellut olevansa Jumala. Jos hän olisi ajatellut niin hän ei olisi voinut olla täydellisesti ihminen. Mutta Jumala hän koko ajan kuitenkin oli. Hänessä jumaluus ruumiillistui koko täyteydessään. Se oli hänen perimmäinen olemuksensa, vaikka tietoisuus siitä oli sammunut tai korkeintaan uinui ehkä vain kapeana uskonvaraisena aavistuksena jossain sielun perimmäisessä nurkassa.
Ja niinpä Filippiläiskirje jatkuu:
”Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi:
»Jeesus Kristus on Herra.”
Jeesus ei ehkä tiennyt olevansa Jumala
Jeesus eli täydellisen ihmisen elämän olleen tietysti koko ajan Jumala . Luopuminen jumalallisuudesta oli välttämätöntä että hän pystyi edustamaan koko ihmissukua . Ameriikan olemassaoloa ei tarvinnut miettiä kun sitä ei ollut edes vielä . Täydellinenkin voi oppia ja se oli täydellinen kuuliaisuus ja Jeesus oli tahtonut mennä maljan pois jos se olisi voinut tapahtua Jumalan tahdon mukaan , mutta täydellinen ihminen ja Jumala Jeesus Kristus oli kuuliainen myös täydellisesti . Se että Jeesus oli asetettu kaiken luojaksi jonka kautta kaikki on luotu ja Isä on kaiken alistanut Jeesuksen vallan alle paitsi Isälle hän on kuuliainen ja lopulta kolmiyhteinen Jumala hallitsee kaikkea ja Jeesus on taivaassa samalla korotettu ylipappimme ja seurakunnan sulhanen . Taas kun ihminen pyrkii määrittelemään luojaansa täytyy pysähtyä ja jäädä vain sanan varaan . Jeesuksen jumaluuden epäilyt tiedossa on pyrkimyksiä harhaoppien tielle . Profeetat ennustivat messiaan tulosta ja Jeesus itse ennusti tulevia tapahtumia . Kaikki Jeesuksen tuli käydä elämässä läpi mitä ihminen on pienestä aikuisikään saakka ja kärsimykset ja tuntemukset jotta hän voi meitä auttaa . Ihmisen tulee oppia Jumalasta sanan eli Jeesuksen kautta eikä mennä yhtään yli siitä .
Timo P. Klassisen ja luterilaisenkin ymmärryksen mukaan Kristus luopui alennuksensa tilassa (sikiämisestä hautaamiseen) KÄYTTÄMÄSTÄ jumalallista voimaansa ja muita jumalallisen luontonsa atribuutteja muulloin kuin erityisissä tilanteissa. Pitää muistaa Nikean – Konstantinopolin uskontunnustus ja Kalkhedonin kirkolliskokouksen linjaukset: Herramme oli koko ajan tosi Jumala ja tosi ihminen erottamatta, sekoittamatta, muuttamatta ja jakamatta. Ortodoksinen kirkko lausuu tämän syvän paradoksin ylistämällä Kristusta, joka sanomattomalla tavalla oli haudassa samaan aikaan erossa Jumalasta ja yhtä Hänen kanssaan. Meidän on turha pohtia sitä, mitä Kristus tiesi ja mitä Hän ei tiennyt. Evankeliumeista käy sitä paitsi selkeästi ilmi Hänen ennaltatietämyksensä.
Lisäys: Jeesus siis tiesi koko ajan olevansa Jumala. Akateemisesti voidaan tietysti esittää spekulatiivisia kysymyksiä, mutta jatkuvasti ohenevan kristillisen uskon tuntemuksen aikana niiden julkinen esittäminen on, sanoisinko – ongelmallista. Valitettavasti dosentti Riekkinen on ottanut asiakseen ”modernisoida” kristinuskon ja saa näkemyksilleen myös kaikupohjaa.
Mika Rantaselle: oletko kuullut sananlaskua: ”Korppi ei noki toisen korpin silmää”.
Minun kommenttini on moderoitu.
Laitan uudestaan tämän kommentin. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle (Jeesukselle): ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” Joh. 20:28. Jeesus täysin hyväksyi tämän Tuomaksen vastauksen.
Tuomaan ja Jeesuksen kohtaaminen tapahtuu ylösnousemuksen jälkeen. Ja se on dokumentoitu Johanneksen evankeliumiin, joka kautta linjan tulkitsee Jeesuksen toimintaa korkeammasta kristologiasta käsin.
Jos Jeesus tiesi ja tiedosti olevansa Jumala, niin se käytännössä tekee inkarnaation puolinaiseksi. Silloin Jumala ei todellisuudessa tullut ihmiseksi kuin piannllisessa merkityksessä, teatterina. Onhan aivan eri asia esim. vastustaa kiusausta ihmisenä kuin Jumalana. Jälkimmäiselle kiusauksen voittaminen ei ole temppu eikä mikään. Tai mennä ristille jos tietää olevansa kuolematon…kivuliasta kyllä mutta ei kohtalokasta.
Minusta tämä ei ole sovittamattomassa ristiriidassa dogmin kanssa (kaksiluonto-oppi), koska Kristuksen kaksi luontoa ovat koko ajan olemassa. Johanneksen evankeliumin suhteen jää jonkinlainen jännite, se myönnettäköön, mutta en ole varma, onko jännite ratkaisematon.
Luulisi, että kirkon taholta joku edes jollain tavalla kommentoisi Riekkisen kommentteja: miten ”kirkko” asiaan suhtautuu ja miten se näkee em. väitteet suhteessa oppiin. Riekkinenhän on aiemminkin esittänyt, että kristinuskon olisi muututtuva uuteen ”päivitettyyn versioon” – ilmeisesti ollakseen aikamme ihmisille ajankohtainen. Senkaltaisia ajatuksia muistaakseni on ollut muiltakin esillä jo vuosia sitten mm. Kirkko ja kaupunki” -lehdessä. Joten eihän tässä mistään uudesta ajatusmallista ole kyse. Ehkä erona on, että se esitetään ”piispallisen arvovallan” viitekehyksessä.
Pitäisikö asia nähdä myönteisenä siinä merkityksessä, että näkemystä ei ole esitetty vain ”tietyssä suljetussa sisäpiirissä” vaan avoimesti ja julkisesti?
Sanan- ja ajattelunpaus meillä toki on mutta ehkäpä aiheesta voisi järjestää debattitilaisuuden, mukaanlukien se, miten tämä liittyy uskontunnustuksiin: ovatko ne pelkkää runoutta? Näin käsittääkseni Heikki Räisänen näkemystään luonnehti.
Kieltämättä tuntuu, että ajassamme on siirrytty (yleisemminkin) jonkinlaiseen ”runollisen tulkinnan” aikakauteen – ihan muissakin tapauksessa? Kaikki on vain tulkintaa (mutta minun tulkintani on se oikea?)
Jokainen Raamattunsa tunteva kyllä hahmottaa, että Jeesus Raamatun mukaan tiesi, kuka hän oli, vaikka olikin ottanut ”ihmisen muodon” eikä alistunut kiusaajan houkutuksille erämäävaiheessaan sen paremmin kuin vastauksena ”jumalalliseen väliintuloon”: ”Tule alas ristiltä, jos olet Jumalan Poika….”.
Jos Raamattuun ei uskota, joudutaan usko sitten ankkuroimaan johonkin muuhun. Tai sitten jätettävä ikäänkuin kellumaan. Ehkäpä sekin tulisi ottaa debattiin mukaan?