Antti Vuolanne kirjoitti 26.6. vierasblogin ”Miksi valitsimme vihan – emmekä rakkautta?”. Kirjoitus liittyy kirkon suhteeseen Pride-ideologiaan ja on relevantti myös tällä hetkellä käytävään keskusteluun kirkon avioliittokäsityksen muuttamisesta. Blogi oli varmasti vilpittömästi kirjoitettu, ja ansaitsee keskustelulle jatkoa. Kirjoitus sisältää runsaasti lainauksia Vanhan testamentin ankaruudesta ja peilaa niitä Uuden testamentin rakkautta painottavaan sisältöön. Kirjoittaja toteaa: ”Mutta Jeesus kumosi, ja täytti, lain määräykset rakkaudella.” Tässä lauseessa ilmenee kuitenkin argumentaation heikko kohta, joka muuttaa ratkaisevasti sen mihin päädytään. Jeesus nimittäin sanoo nimenomaan, että ”En ole tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään sen … laista ei häviä pieninkään piirto” (Matt. 5:17-18).
Vanha testamentti oli ”kasvattaja Kristukseen”, valmisti tietä, jotta maailmassa olisi maaperä evankeliumin vastaanottamiselle, Kristuksen kirkon rakentamiselle ja myöhemmälle laajenemiselle koko maapallon kattavaksi. Kukaan tähän keskusteluun osallistuneista on tuskin vaatinut, että vanhan liiton rangaistuskäytäntöjä sovellettaisiin tänä päivänä – ei niitä ole sovellettu koskaan kristillisen kirkon historiassa. Mutta kristillisellä kirkolla on ollut, UT:n sanomaa noudattaen, alusta asti selkeä käsitys yhden miehen ja yhden naisen välisestä rikkomattomasta avioliitosta ja siihen liittyen seksuaalimoraalista. Jo kasteessa sitouduttiin noudattamaan kristillistä moraalia, joka poikkesi voimakkaasti vallitsevasta kulttuurista.
Mistä nyt on tullut viisaus, jolla kyseenalaistetaan kirkon kaksituhatvuotinen opetus? Tässä ei voida vedota tieteeseen, sillä kyse on arvoista, ja niitä tiede ei voi meille antaa. Homoseksuaalisuus biologisena taipumuksena on tuskin lisääntynyt tai vähentynyt näiden 2000 vuoden aikana, eli samojen haasteiden kanssa on eletty alusta asti. On vaikea nähdä mitään muuta tekijää muutosvaatimusten takana, kuin muuttunut (maallistunut) kulttuurimme.
On nähdäkseni kysymys erittäin vakavasta kehityskulusta kirkon koko historian perspektiivissä. Nyt on maallistuminen tunkeutumassa uudella tavalla liberaalien länsimaisten kirkkojen sisälle. Onhan Raamatun arvovallan kyseenalaistaminen teologienkin taholta edennyt kirkossa pikkuhiljaa jo vuosisatoja, mutta nyt sanoudutaan irti konkreettisesta, selkeästä, alusta asti vallinneesta yksimielisestä kirkon opetuksesta ja sen mukaisesta käytännöstä. Tässä on huomioitava myös lähetyskäsky kirkon keskeisenä missiona: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matt. 28:19-20).
Kirkon tehtävä ei ole koskaan ollut tuomita niitä, jotka eivät halua sitoutua sen opetukseen – jotka asettuvat sen ulkopuolelle. Kirkon opetukseen sitoutuminen on aina edellyttänyt kääntymystä, mielenmuutosta, joka antaa kokonaan uuden näkökulman maallisiin ja hengellisiin asioihin. Vain sitä kautta on mahdollista sisäistää aidosti myös moraalinormit.
Kirkon pitäisi mielestäni tunnistaa ja tunnustaa, että kansamme (jopa kirkon jäsenistön) enemmistö on enemmän tai vähemmän vieraantunut sen eettisestä opetuksesta, vaikka yhteiskuntamme moraali onkin aikanaan rakentunut kristilliselle pohjalle. Kirkolla ei ole, yhtenäiskulttuurin kadottua, kovin merkittävää roolia useimpien kansalaisten eettisissä valinnoissa. Vain pieni vähemmistö noudattaa elämänsä aikana kaikilta osin alkuperäistä kristillistä avioliittoetiikkaa. Jokaisella on myös mahdollisuus avioliittoon ilman papin aamentakin.
Vaikka mukauttamista ”ajan vaatimuksiin” on tarjottu jo pitkään ratkaisuksi kirkon aseman pelastamiseksi, tämän hetken globaalit tilastot osoittavat pikemminkin, että liberaalit kirkot menettävät jäseniään ja kuihtuvat. Sen sijaan karismaattisten ja konservatiivisten (liberaalin vastakohtana) kirkkojen ja seurakuntien jäsenmäärät ja aktiivisuus kasvavat globaalisti. Niillä on annettavanaan jotain, mitä tämä maailma ei voi antaa.
Siinä, että kirkko pitää kiinni alkuperäisestä eettisestä opetuksestaan, ei ole koskaan ollut kyse siitä, että joiltakin rakkaus kiellettäisiin. Päinvastoin – mutta evankeliumin mukaan seksi ei ole rakkauden normi tai täyttymys. Raamatun mukaan rakkaus tulee täydelliseksi aivan muusta. Rakkaus on lain täyttämys (Room. 13:10, KR. -38) ja Jeesus Kristus tuli täyttämään lain. Laki ja evankeliumi ovat kaksiteräinen miekka, joka voi muuttaa ihmisen elämän, eikä sitä pidä tylsyttää. Kirkko, joka siitä luopuu, luopuu sille annetusta tehtävästä maailmassa.
Jarmo Harno
TkT, riviseurakuntalainen, Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta
Seija R. ym,
Avioliiton halveksiminen on vain yksi sivujuonne maallistumisessa.
Merkittävä osa ”liberaaliteologiasta” kiistää kaikki kristinuskon keskeiset totuudet: luomisen, Herran neitseestä syntymisen ja ylösnousemisen. Se pitää Kirkko sosiaalisena yhteisönä, joka voi enemmistöpäätöksin milloin haluaa luoda uutta oppia ja hylätä vanhan.
”Liberaaliteologia” myös pitää kristinuskoa vain yhtenä monista uskonnoista, eikä tunnusta sen erityisyyttä. Esim. tunnettu gospelisti Jaakko Löytty kehuu muslimeja erityisen hyviksi ihmisiksi (mikä on varmaan totta), eikä mitenkään pidä kristinuskoa erityisenä. Tämä on maallistumisen ydin: Kirkon ja uskon välinpitämätön hylkääminen ja omien mielipiteiden nostaminen kaiken mitaksi.
Tässä veilä linkki, joka kuvaa hyvä pakanan ja kristityn eron: https://kosmas.fi/2025/07/15/hieronymos-eginalainen-ja-turkkilainen-tuomari/
Jari: En ymmärrä vastaustasi. En ole milloinkaan halveksinut kenenkään avioliittoa.
Mahdatko tunnistaa itsesi tästä virkkeesi osasta: ” omien mielipiteiden nostaminen kaiken mitaksi”?
Uskontaistelu ei ole turhaa. Se on joskus kovempaa ja joskus helpompaa, mutta se jatkuu kuolinhetkeen asti. Meitä Pyhä Henki rohkaisee tänäänkin jatkamaan tätä kamppailua. Me saamme nimittäin juosta niin kuin se, joka voittaa. Se ei ole vain velvoitus, vaan myös lupaus. Yhtäkään Jeesukseen uskovista ja Hänen sanaansa turvaavista ei diskata!
Sakari Korpinen, joka kirjoitti näin muistaakseni Länsi-Suomen Herännäislehdessä joitakin vuosia sitten.
Käyttämällä vastaus nappia pysyy keskustelu paremmin kasassa.
Evankelimi on myös turha sana, jollei syntiä nimitetä synniksi. Evankeliumi on ilosanoma syntien anteeksia-antamisesta sovitustyön tähden. Se on maksanaut Jumalalle paljon, että meillä on tämä mahdollisuus. Se armo on myös otettava henkilökohtaisesti vastaan aina uudelleen. Voi olla että kaikki muu kirkollisessa elämässä on hyvässä kunnossa, paitsi syntien antaeeksiantamisen varassa eläminen. Jolloin on kadottanut ”ensimmäisen rakkautensa”. Sehän syntyi silloin kun ensimmäisen kerran sai vastaanotta puhtaan sydämemen ja sai syntinsä anteeksi.
Pekka: Tämä on jännä juonne näissä keskusteluissa tuo ”synnin nimittäminen synniksi”.
Keskustelijat käyttävät sitä ainoastaan puhuessaan seksuaalivähemmistöjen rakkaussuhteista. Raamatussa tästä asiasta ei ole kuin pari virkettä, jotka viittaavat lähinnä prostitutioon.
Sen sijaan Raamatussa puhutaan paljonkin synneistä, mutta nämä ”synnin nimittäminen synniksi” -tyypit eivät a) koskaan osaa nimittää omia syntejään eivätkä b) koskaan nimitä synniksi ahneutta, ylpeyttä, kateutta, ylensyöntiä, vihaa, laiskuutta…
Niin,
eipä synnistä taideta juuri paljon puhuakaan.
Se, että ”tietyt synnit” saavat nyt ”synnit sanottava synneiksi” -statuksen johtunee siitä, että tietys synnit on pyritty luokittelemaan ei-synneiksi. Kyseessä Synnit synneiksi” – ilmaus voidaan näinollen ymmärtää ”fake news” -ilmausten vastineeksi.
Seija on tietenkin siinä oikeassa, että on paljon ja monenlaisa syntejä, joita ei nykyisin sanota synneiksi: vaikkapa väärän todistuksen antaminen toisesta (vääristely), jota paljonkin mediassa ja somessa harrastellaan. Samoin esim. tietoinen toisen elämän lopettaminen (ei siis esim ”keskeyttäminen” sanan varsinaisessa merkityksessä), juopottelu (ei siis alkoholin nauttiminen sinänsä), erilaiset ahneuden synnit (jotka vaivaavat eri muodoissaan niin rikkaita kuin vähäosaisiakin.
Jumalan sana Raamattu kertoo Jumalan tahdon ja tämän tahdon vastainen toiminta on syntiä. Jumala antoi ainoan Poikansa ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi…
Se että uskoo Jumalaan ei siis ole riittänyt. Sen lisäksi tarvittiin sovitus synnistä. Evankeliumi on suomeksi ilosanoma, niin kuin hyvin tiedämme. Ilo siitä että vapaudumme syyllisyydestä uskosta Vaphtajamme sovitustyöhön.
Jos sovitus koskisi kaikkia automaattisesti, niin sovitus olisi tarpeeton. Eikä se tuottaisi mitään ihmeellistä iloa.
Pekka: Ehkä kuitenkin on Raamatun opetuksien mukaista, että ensisijaisesti tunnustamme omat syntimme ja teemme niistä parannusta. Toisten ihmisten oletettujen syntien osoitteleminen ja omien unohtaminen on vähän farisealaista.
Seija: mitä tarkoitat ”oletetuilla synneillä”?
Raamattu sanoo synniksi monia asioita, joita yhteiskunnassamme pidetään ns. normaalina toimintana.
Jos tarkastellaan Paavalin esimerkkiä, hän kyllä tunnusti olevansa ”syntisisstä suurin” mutta silti sanoi ”synnit synniksi” – sanoi, miten tulee ja miten ei tule elää.
Toiset meistä lienevät enemmän ”farisealaisia”, toiset muuten vain elävät jumalattomasti. Armahdusta tarjotaan kumpaisellekin. Jos ja kun ihmiset eivät lue Raaamattua, ei heillä ole ymmärrystä. mitä/mitkä ovat syntiä. Ilman synnin tunnustamista armokin on vain teoriaksi jäävä käsite.
Toisaalta: samaa ”farisealasuuden paheksumista” ja omien ”syntien” tunnustamisen ensisijaisuutta voisi varmaan soveltaa myös esim. ilmasto- ja vähemmistöasioiden julkituomiseen? Turha puhua niistä, miten ”toiset” tekevät väärin, puhuisivatpa siitä, mitä ja miten itse tekevät väärin.
Itsetutkiskelu voisi tehdä ”eetwarttia” itse kullekin.
Jukka: Minulle rippikoulussa opetettiin, että synti erottaa ihmisen elämän lähteestä, Jumalasta. Jumalan luomisessaan ilmaisema tahto on, että ihminen eläisi siinä rakkaudessa, jota Hän itse osoittaa.
Se, että sinä tai Pekka kulutatte aikaanne miettimällä toisten tosia tai oletettuja syntejä, on minusta farisealaista.
En ymmärrä, mitä ilmasto- ja vähemmistöasioiden julkituomisessa on synnillistä. Päinvastoin, molemmat ovat hyvinkin raamatullisia asioita. Jumalahan tahtoi meidän varjelevan luomakuntaa ja omaksi kuvakseen Hän on jokaisen meistä luonut.
Ja niin kuin olen sinulle ennenkin todennut Jeesuksen julistama rakkauden kaksoiskäskyssä ”riippuu kaikki lait ja profeetat”. Ilman rakkautta laeista puhuminen ja toisten syntien julistelu on tyhjää höpinää.
Ei toki vähemmistö- ja ilmastoasioiden julkituomisessa itsessään syntiä ole. Mutta niissäkin voidaan mennä – ja mennäänkin – usein – jonkinlaiseen ”farisealaiseen toimintamoodiin”, eikä huomata, että ollaan kovinkin ”hurskastelijoita” joissain asioissa.
Synti todellakin on se, jokea meidän Jumalasta erottaa. Mutta: ”mitä se on?” – käytännössä; pelkka teoriaselitys jää filosofiseksi höpinäksi helposti (ja kenties usein myös tarkoituksellisestikin?). Synti on tekoja ja tekemättä jättämisiä, ajatuksin teoin laiminlyönnein.
Rakkauden kaksoiskäsky ei oikeuta synnin siunaamista tai sallimista. Ei aito rakkaus ole sama kuin salliminen. Rakkauteen liittyy myös totuudellisuus – myös sellainen joskun ”epämieluisa”.
No, tästä lienemme jo minta kerttaa väitelleet, joten en jaksa enää toistella.
On täysin eri asia syntien tunnustaminen ja se mikä syntiä on. Raamattu on ainoa lähde, jonka perustella tiedämme mitä ei saa tehdä. Onko tämä ainoa tietolähde oikeasta ja väärästä nyt kumottu ? Voiko Raamattua selittää niin ettei se mitä siinä lukee enää velvoita kristittyä? Kuka sellaiseen Raamatun selitykseen on antanut luvan.
Pekka: Jos luet tarkasti kommenttejani, en ole missään kohtaa väittänyt etteikö olisi oikeaa ja väärää, etteikö olisi syntiä. Päin vastoin, minähän luettelin pitkän liudan syntejä.
Mitä olen yrittänyt joka käänteessä korostaa on se, että keskittyisimme tekemään parannusta omista synneistämme. Emme me sinne viimeiselle tuomiolle voi mennä Jumalan eteen sanomaan: ”Joo, kyllä minäkin olen syntinen, mutta kyllä tuo homo on sentään paljon syntisempi.”
Jeesus itse neuvoi meitä tässäkin asiassa: ” »Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa kun otan roskan silmästäsi’, kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”
Seksuaalivähennistöt pitävät säännöllisesti esillä seksuaalisuutta. Se on osa heidän ideologiaa, rakkaus tarinaa ja kautta historian on näin ollut, eri variaatioilla. Kirkko ei ole ikinä hyväksynyt muuta kuin miehen ja naisen norvatiivisen avioliiton. Raamatun selvät sanat saman sukupuolen akteista ovat vääristyneitä himoa ja siksi syntiä. Vääristynyt seksuaalisuus kuuluu kirkon mukaan epäjärjestyksen alaiseen ihmisluontoon. Kirkko parantaa sairaudet ja epäjärjestyksen, kirkastaen ihmisluonnon sen alkuperäiseen tilaan.
Raamatun mukaan seksi kuuluu avioliittoon – ei muuhun seurusteluun. Siihen liittyvästä synnistä ei uskalleta puhua julklisesti, koska se puhe olisi liian radikaalia ajassamme.
On muitakin syntejä, jotka aikamme pitää ns. normaalina etiikkana. Klassisen raamatullisen kristillisyyden perusteella niihin liittyy paljon syntiä, joka syntinä erottaa meidät Jumalasta ja Jumalan tahdosta.
Tässä mielessä on toki ymmärrettävää, että nyt ns. ”sateenkaarevat synnit” saavat jossain määrin ylimääräistä painotusta.
Mutta jokaisena aikana kaiketiukin on muodostumassa ajalle tyypillisiä ”helmasyntejä” – syntejä muiden syntiemme joukkoon. Syntejämme meille itse kullekin tuppaa kertymjään, vaikkemme niitä uskallakaan tai haluakaan synneiksi suoraan sanoa.
Tosi upeeta, että tällä palstalla on ihan tungokseen asti teitä synnittömiä miehiä taskut täynnä kiviä, joilla saatte meitä syntisiä heitellä. Kivat teille!
Seija hyvä,
älä anna (kirjoita) väärää todistusta meistä mies-lähimmäisistä.
Emme tietääkseni ole itseämme synnittömiksi väittäneet.
Pysytään asiallisina ja totuudessa, vaikka kaikki syntisiä olemmekin.
Emme edes toisia syyttele, kerromme vain klassisen kristillisen näkemyksen.
Mt. 23 ” He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.
»Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”
”Vääristynyt seksuaalisuus kuuluu kirkon mukaan epäjärjestyksen alaiseen ihmisluontoon.” En ota kantaa siihen, mikä on vääristynyttä seksuaalisuutta. Sen sijaan näen, että joillakin on houkutus puuttua seksuaalisuuteen kuin se olisi ainoa ihmisyyden alue, jossa ’ihmisluonnon epäjärjestys’ ilmenee. On helppo tarttua sellaiseen, joka on itselle taatusti vierasta, ja tuomita se vääräksi. Näin saa katseen käännetyksi pois omasta viheliäisyydestä.
Martti on toki oikeassa siinä, että kaikilla meillä on taipumus pyrkiä osoittsutumaan tavalla taio toisella muita hurskaammiksi. Kuka tietystä synneistä puhumalla, kuka sitten taas puhumalla siitä, että ”nuo toiset” puhuvat vain ”noiden toisten synneistä”.
Vaarana siinä, kun yritämme esittää olevamme ”vähemmän farisealaisia” (tai vähemmän epähurskaita) – siis oikeastaan tässä suhteessa muita parempia – on, että samalla vesitämme Raamatus Saman ja koko evankeliumin (ei siis vain ”kaikenkattava armollisuuden autuuden” -puoliskon) epämääräiseksi rakkauspuheen hymistelyksi.
Meillä on taipumus ja kiusaus valikoida Jeesuksen puheista me meille mukavammmat ja itseämme henkisesti hemmottelevat lausahdukset – jotka itsessään ovat totta tietenkin. Mutta kuitenkin vain osatotuutena. Osatotuudestahan ssyntiinlankeemuskin sai paljolti alkunsa.
Jukka: Myöntänethän, että itse olet tämän lausahduksesi malliesimerkki: ” Meillä on taipumus ja kiusaus valikoida Jeesuksen puheista me meille mukavammmat ja itseämme henkisesti hemmottelevat lausahdukset – jotka itsessään ovat totta tietenkin. Mutta kuitenkin vain osatotuutena. Osatotuudestahan ssyntiinlankeemuskin sai paljolti alkunsa.”
Vääristynyt seksuaalisuus kuuluu kirkon mukaan epäjärjestyksen alaiseen ihmisluontoon. Paavali kirjoitaa:
”Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. ”
Vähän puuduttavaa toistella näitä samoin juttuja vuodesta toiseen. Paavali oli kunnon mies, muttei ehkä mikään seksialojen asiantuntija.
Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat eivät pääsääntöisesti ole ”vaihtaneet” yhtään mitään mihinkään. Minulle ei ole tullut mieleenkään maata miesten kanssa, tuntemani homot ovat alusta asti tunteneet kiinnostusta toisia miehiä kohtaan. Totta on, että yhteiskunnan painostuksesta monet homot ja lesbot menivät ennen – ja monissa kulttuureissa vieläkin – heteronaimisiin, mutta se oli heille nimenomaan sitä luonnonvastaista seksiä. Ja onnetonta.
Ja kun nyt tässä harmaahapsisina vaimoni kanssa istumme ja muistelemme kohta 40 vuotta kestänyttä yhteistä elämää, niin vähän meitä naurattaa tuo teidän heteromiesten kuvitelma lesbojen alituisesti himoissa piehtaroinnista. Mutta ehkäpä se teitä jollakin tavalla kiihottaa?
Vaihtaneet sanalla on tietysti laajempi merkitys viitaten lankeemukseen, ”vaihtaneet” kuvaa ihmisen luonnollista tilaa joka on epäjärjestyksessä ja ilmenee luonnon vastaisena joka on luonnotonta. Tässä tilassa kiinnostuksemme ja himot ohjaavat tahtoamme joka ilmenee luonnonvastaisena.
Seija kuvaa asiaa oikein; ” Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat eivät pääsääntöisesti ole ”vaihtaneet” yhtään mitään mihinkään.”
Juuri näin, se on jo vaihdettu paljon aikaisemmin. Ihmisen tehtävä on vastustaa ja ohjata tahtoa toimimaan alkuperäisen luonnon mukaisesti. Tämä ei onnistu ilman Jumalan armoa. Rm 3:ssa tilanne on jo niin paha, että on luonnollista elää himojen mukaan, josta homoseksuaaliset ovat osoituksena. Himo ei siis viitta johonkin kiihottumisen tilaan vaan luonnonvastaisuuteen. Intohimo on luonnollista himo luonnonvastaista.
”Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan.” Tätä lienee hyvä lukea tarkasti. Jumala on jättänyt, he eivät ole itse jättäytyneet. Miksi? ”He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin.” Antiikin epäjumalien palvonnasta tässä on varmaankin kysymys. Voiko tätä soveltaa omaan aikaamme ja kulttuuriimme? Mitä ovat meidän ’katoavien ihmisten, lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden’ kuvamme?
Jaaha, käsi ylös hyvät herrat: kuka ei koskaan ole himoinnut mitään?
Antiikissa tietysti rehotti monet temppelikultit. Teksti ei rajoitu näihin, vaan himojen moneen kirjoon. Jumala ei ketään mielivaltaisesti jätä, takana on aina ihmisen valinta, kuten tässä viitaten lankeemukseen, joka on himojen syy.
Sami: Ehkä olisi rehellisyyden nimissä syytä mainita, minkä kirkon oppeja pidät esillä. Omassa ev.lut. kirkkoni katekismuksessa – jonka sinäkin takavuosilta hyvin muistat – ei puhuta ihmisen luonnollisesta tilasta, joka on epäjärjestyksessä ja ilmenee luonnon vastaisena joka on luonnotonta. Mutta toki, saahan tänne kirjoittaa kaikkien oppisuuntien edustajat. Ja vaikka ateistit.
Omalta osaltani rupean tätä täysin hyödytöntä, vuodesta toiseen toistuvaa keskustelua lopettelemaan. Olen iloinen, että herra X, joka yleensä ilmoittaa kaikki kirjoitukseni asiattomiksi, lienee kesälaitumilla. Mukavaa, että keskustelu ilman häntä on saanut sujua juohevasti.
En silti lakkaa ihmettelemästä, miten Raamatun ylitsepursuavasta viisaudesta joillekin herroille jää päällimmäiseksi mieleen vain homous. Mutta sille on varmaan selityksensä.
Yhäti ihmettele
Sami: Ehkä olisi rehellisyyden nimissä syytä mainita, minkä kirkon oppeja pidät esillä. Omassa ev.lut. kirkkoni katekismuksessa – jonka sinäkin takavuosilta hyvin muistat – ei puhuta ihmisen luonnollisesta tilasta, joka on epäjärjestyksessä ja ilmenee luonnon vastaisena joka on luonnotonta. Mutta toki, saahan tänne kirjoittaa kaikkien oppisuuntien edustajat. Ja vaikka ateistit.
Omalta osaltani rupean tätä täysin hyödytöntä, vuodesta toiseen toistuvaa keskustelua lopettelemaan. Olen iloinen, että herra X, joka yleensä ilmoittaa kaikki kirjoitukseni asiattomiksi, lienee kesälaitumilla. Mukavaa, että keskustelu ilman häntä on saanut sujua juohevasti.
En silti lakkaa ihmettelemästä, miten Raamatun ylitsepursuavasta viisaudesta joillekin herroille jää päällimmäiseksi mieleen vain homous. Mutta sille on varmaan selityksensä.
”Jumala ei ketään mielivaltaisesti jätä, takana on aina ihmisen valinta, kuten tässä viitaten lankeemukseen, joka on himojen syy.” Tarkoitatko Raamatun syntiinlankeemuskertomusta, Sami Paajanen?
Martti, kyllä.
Tuokin on keino etäännyttää vastuuta omista valinnoista. Kaikki johtuu Aatamin ja Eevan lankeamisesta. Entäpä, jos syntiinlankeemus kertookin meistä kaikista aatameista ja eevoista?
Päinvastoin, tuossa ihmiskunnan yhteinen kollektiivinen ja yksityinen vastuu tulevat esille.
Seija, katekismus on 1500 luvulla syntynyt jolla ei ole mitään tekemistä homoseksuaalisuuden kanssa. Varhaiskirkon terminologia, teologia myös. Se side on katkennut jo katolisuudessakin. Paavalin teologiasta se toki löytyy, useimpina termeinä, eri variaatioilla.
Minä en tiedä noista herroista mitään, joten en osaa vastata.
Jarmo Harno kirjoittaa täyttä asiaa. Kiitoksia siitä!
Tämän sateenkaarikeskustelun ydinongelma voidaan käsittääkseni palauttaa kahteen perusongelmaan. Ensiksikin se irtoaa konkreettisesta Raamatun opetuksesta ja sanasta. Toiseksi sillä tavoin, että Raamattuun vedotaan siltä osin kuin se soveltuu keskustelijan tarkoitusperiin.
Ei se, mitä Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 1.luvussa ole vain Paavalin ajatuksia. Kysehän on Pyhän Hengen eli Jumalan itsensä sanoista, jotka Paavali välittää. Saman Jumalan, joka vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ja on Poikansa kautta sovittanut syntimme. Se, mistä meidän pitäisi keskustella, ei ole se, miten meille hankalista seksuaalielämän elämänohjeista ja rajoituksista päästäisiin eroon vaan se, miten niiden mukaisesti ojennuttaisiin tänäkin aikana. Ei tässä tosiaankaan ole kysymys vain sateenkaariasioista vaan ylipäänsä siitä, että kirkko ja sen opetusvirka eivät ole vuosikymmeniin onnistuneet pitäytymään perinteisissä kristillisissä linjauksissa. Kuten ei monessa muussakaan kysymyksessä.
Marko: Varmaankin puhut tässä itsestäsi: ” Raamattuun vedotaan siltä osin kuin se soveltuu keskustelijan tarkoitusperiin.”?
Seija, tarkoitan myös Sinun ja muutaman muun kommentteja.
Vanhan säännön mukaan kiistakysymykset pitää ratkaista ensisijaisesti niiden raamatunkohtien perusteella, jotka käsittelevät asianomaista teemaa. Nyt ne tunnutaan sivuutettavan ja vedotaan ”rakkauteen” samalla kun tuo toki keskeinen käsite tulkitaan uudelleen.
Rakkaus on Raamatun läpikulkeva teema. Omilla sitaateillani olen osoittanut sen moneen kertaan. Miksi pelkäätte Jumalan rakkautta te, jotka ette löydä Raamatusta muuta puhuttavaa kuin homouden? Raamattu on ehtymätön viisauden lähde, mutta teille se typistyy homojutuksi. Minun käy teitä kovin sääli. Eivätkö nämä sanat aukea teille mitenkään:
1. Joh. 4: ” Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.
Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.
Rakkaudessa ei ole pelkoa
Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.
Joka rakastaa Jumalaa, rakastaa myös veljeään
Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.”
Myös totuudesta on kysymys eikä pelkästään rakkaudesta. Joka tapauksessa evlut-kirkon johto tunkee nyt väkisin alttarille sitä mikä ei ole Raamatun, eikä kirkohistorian mukaan sinne koskaan kuulunut. He kyllä tietävät tämän, mutta rahako ratkaisee?
1. Kor. 13: ” Suurin on rakkaus
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”
Toivon, rakkaat veljet, että Raamatun ydinsanoma teillekin kirkastuisi.
Seija, homoseksuaalista rakkautta Raamatussa vastustetaan ja ylistetään miehen ja naisen välistä luonnollista rakkautta. Joten se mitä yrität, kilpistyy tähän. Raamatun ydinsanoma on Jumalan rakkaus, vaikka Hänen olemusta emme ikinä saa tuntea, edes enkelit taivaassa eivät voi ikinä tuntea Jumalan olemusta.
”Homoseksuaalista rakkautta Raamatussa vastustetaan ja ylistetään miehen ja naisen välistä luonnollista rakkautta.” Enpä käyttäisi tässä yhteydessä sanaa ’rakkaus’. Homoseksuaalinen akti on Vanhassa testamentissa väkivaltaista häpäisemistä tai irstasta nautinnon hakemista. Kahden miehen välistä rakkautta kuvataan kauniisti ja arvostaen. Viittaan tietysti Daavidin ja Joonatanin väliseen. ”Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Jonatan. Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi (2. Sam. 1:26).”
Martti Pentti. Joonatanin ja Daavidin suhteen väittäminen homoeroottiseksi on modernia tarkoitushakuisuutta. Vastaavia uustulkintoja on muitakin kun yritetään saada Raamattu väkisin taipumaan postmodernin ajan ideologisiin pyrkimyksiin.
Raamatussa raiskataan miehiä ja naisia. Kummatkin pahoja asioita. Vastaavia kiintymys-suhteita löytyy muualtakin Raamatusta. Kiintymys on luonnollista kuten monissa ihmissuhteissa. Homoseksuaalisuus taas ei.
Rakkaudella tarkoitetaan juuri tuota kiintymystä. Pidän siksi asiattomana sanoa, että Raamatussa kielletään homoseksuaalinen rakkaus.
Rakkaus liittyy Jumalan käskyjen mukaan elämiseen, rakkaus on lain täyttymys. Homoseksuaalisuus ei täytä näitä ehtoja. Sen intentio on himo.
”Homoseksuaalisuus ei täytä näitä ehtoja. Sen intentio on himo.” Onko sinulla omia kokemuksia, kun tohdit näin väittää?
Sami P argumentoi tässä itäisen teologian pohjalta, mutta myös läntisen tradition edustaja voi yhtyä siihen. Vaikka sanoittaisi jotakin hiukan toisin.
Martti, himo on ihan peruskäsitteitä ja sanastoa kristinuskossa.
Sami: Kerropa vanhalle lesbomummolle tuosta himosta. Vuosikymmeniä yhdessä eläneinä osoitamme vaimoni kanssa kiintymystä ja hellyyttä toisillemme. Kutsumme sitä rakkaudeksi. Luulen, että kaikki pariskunnat tekevät niin. Ihan umpiheterotkin.
Kun sanot, että samaa sukupuolta olevien suhteiden intentio on himo, niin kerro tosiaan kaikin mokoman, mihin näkemyksesi pohjaa.
Piispa Repo totesi hiljattain Il 9.7. ettei ”piispojen ohjeessa ole kysymys siitä, että yritetään muuttaa avioliittokäsitystä”. En tosin hyvällä tahdollakaan pysty ymmärtämään kyseistä kommenttia. Piispojen tarkoituksena on siis muuten vain tehdä mahdolliseksi spn-parien vihkiminen sillä tavoin, ettei mikään muutu – paperilla. Tämä sormienläpikatsomis-logiikka muistuttaa hieman samaa kuin Katolisen kirkon perisyntikäsitys: Konkupisenssi (himo) ei ole syntiä, mutta kylläkin jumalanvastaisuutta. Spn-pareja voidaan siis vihkiä ilman jumalanvastaisuutta, muuttamatta avioliittoa Jumalan asettamana.
Hänellä on ketunhäntä kainalossa. Kaikki sen ymmärtää.
Yhteiskunta on antanut kirkolle vihkimisoikeuden avioliittoon. Käsitys avioliitosta on lainsäädännön kautta muuttunut. Kun kirkkomme ei pidä avioliittoa sakramenttina, sillä ei ole perustetta rajata pois mitään yhteiskunnan hyväksymää liittoa. Tämän ymmärtäminen ei vaadi mitään kainaloon otettua ketunhäntää.
Suomen korkeinoikeus on toistamieltä. Kirkko saa itse päättää näistä asioista, ei yhteiskunta.
Martti puhui nyt itsensä sivuraiteelle. Silloinko avioliitto on miehen ja naisen liitto, kun se on sakramentti. Kun se evlut-kirkossa ei sitä ole, niin silloinko avioliitto ei ole Jumalan asettama, vaan se saa levitä kuin varpusparvi joka taholle? Aivan oikein. Kirkolla on tässä asiassa valta päättää riippumatta yhteiskunnan arvoista.
”Kirkko saa itse päättää näistä asioista, ei yhteiskunta.” Niinpä. Kirkko saa päättää, pitääkö se avioliittoon vihkimistä uskonnollisena vai maallisena toimena. Luterilainen kirkko on päättänyt, että se on maallinen toimi, jolle yhteiskunta on antanut valtuudet.
”Silloinko avioliitto ei ole Jumalan asettama?” On hyvä huomata, että hyväksytty sukupuolisuus ja avioliitto ovat eri asioita varsinkin Vanhassa testamentissa. Jaakobin elämä kahden vaimon ja näiden orjattarien muodostamassa kuviossa on hyvä esimerkki.
Sukupuolisuus ja avioliitto toteutuu aina esim Vt:ssä miehen ja naisen välillä. Tässä ei ole mitään epäselvyyttä. Moniavioisuus on omanlainen kuvio.
Luterilainen vihkinen on uskonnollinen maallinen toimi. Luterilaiset tunnustavat virallisesti vain miehen ja naisen avioliiton. Näin toistaiseksi.
Tästä maasta löytyy myös toisella tavalla opettavia luterilaisia piispoja, tosin ei kansankirkon palveluksesta.
Niin, mikäli avioliitto on sakramentti ongelmaa siis ei mielestäsi ole, mutta sittenkö Jumalan asetus avioliitosta häviää, kun on kysymys evlut-kirkosta? Niin kirkko on päättänyt valita sekulaarin yhteiskunnan arvot, jotka poikkeavat siitä, mistä piispa Repo totesi, ettei evlut-kirkon voimassa olevaa käsitystä avioliitosta muuteta, tosin paperilla. Onhan tuo Jaakobin esimerkki hyvä siinä mielessä, että kyseessä on kuinka ollakaan mies ja nainen(t). Jeesus kuitenkin palautti yksiaviosuuden kunniaan. Matt19:19. Ja se ei toisaankaan ole sukupuolineutraali.
Piispa Juha Pihkala pohti aikoinaan onko avioliitto sittenkin sakramentti. Näin muistan kun kuutelein hänen puhetta kirkolliskokouksessa vuotta en muista.
”Sittenkö Jumalan asetus avioliitosta häviää, kun on kysymys luterilaisesta kirkosta.” Kirkon oikeus poiketa valtion avioliittolaeista ainakin näyttäisi häviävän.
Enpä ole huomannut, että valtio olisi puuttunut viimeisen kirkolliskokouksen päätökseen. Piispainkokous kyllä kirkko-oikeuden vastaisesti.
Sanalla ”rakkaus” on Raamatussa monta erilaista merkitystä. Olen samaa mieltä rakkausteeman keskeisyydestä Raamatussa. Samalla on myös huomattava, että miehen ja naisen välinen rakkaus ja avioliitto seksuaalisine ulottuvuuksineen on niin ikään tällainen koko Raamatun läpäisevä teema kun taas samaa sukupuolta olevien seksi kuvataan kauttaaltaan kielteisesti. Kuten myös monet heteroseksin toteuttamistavat. Rakkauden käsite Raamatussa on myös varsin laaja. Yksi sen tärkeistä ulottuvuuksista on kuuliaisuus Jumalan/Kristuksen opetukselle ja käskyille. Kuten Jarno H tekstissään toteaa, tämä kuuliaisuus kuuluu kristitylle, vaikka vain vähemmistö tämän ajan kristillisiin kirkkoihin kuuluvista näin ajattelee. Itse asiassa moni sellainen asia, jota me tämän ajan ihmiset kavahdamme ja vältämme, on Raamatussa rakkauden ja Jumalan tahdon mukaista.
Miehen ja naisen välisen rakkauden kaventaminen seksiksi ei liene kovin raamatullista. Avioliiton ja rakkaudenkin ymmärtäminen samaksi on ongelmallista. Onhan avioliitto ollut melkein omaan aikaamme asti pikemminkin sukujen välinen sopimus – naimakauppa – kuin rakkauden toteutuminen.
Kaikki ymmärtävät, että miehen ja naisen avioliitto on ei ole pelkkää seksiä. Tämähän on itsestään selvyys.
Kosti kirjoittaa; ”Tämä sormienläpikatsomis-logiikka muistuttaa hieman samaa kuin Katolisen kirkon perisyntikäsitys: Konkupisenssi (himo) ei ole syntiä, mutta kylläkin jumalanvastaisuutta. ”
Katolisessa teologiassa konkupenssi ei ole käsittääkseni Jumalan vastaisuutta, luterilaisessa teologiassa kyllä. Kukaan luterilainen ei ajattele, kiusaus pahaan olisi syntiä. Vai ajatteleeko?
Martti P. Olen halunnut välttää tätä, mutta nyt on pakko kysyä: Millä tavoin samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen tukee pidättäytymistä keskinäisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä?
Kirkon osalta pätee: Tämä keskustelu on lähtenyt hakoteille jo silloin, kun heteroseksuaalisen rakkauden rinnalle on nostettu samaa sukupuolta olevien kiintymys ja sanotaan sen pohjalta, että on rakkaudetonta kieltää seksuaalinen kanssakäyminen toisiaan rakastavilta ihmisiltä. Jumalan Raamatussa ilmoittamista rajoista ei pidetä kiinni edes periaatteessa. Raamatun sana siis sivuutetaan modernin, jostakin 1960-luvulta alkaneen yhteiskunnallisen liikkeen näkemyksillä.
Sami P. Vanhan kirkon terminologia (himo, konkupissenssi) on toki haastava sovittaa nykyisin käytössä oleviin termeihin ja kategorioihin. Kyllä myös kiusaukset ovat syntiä, koska ne saavat alkunsa turmeltuneesta luonnosta: anteeksi julistetaan synnit, epäilyt ja kiusaukset. Samalla on ilman muuta muistettava, että kiusaus ja esimerkiksi syntinen teko ovat eri kategoriaa. Koska me kaikki elämme syntisessä maailmassa ja olemme langenneita, kukaan meistä ei voi eikä saa osoitella toista sormella ja luulotella olevansa muka parempi ja hurskaampi kuin joku toinen.
”Raamatun sana siis sivuutetaan modernin, jostakin 1960-luvulta alkaneen yhteiskunnallisen liikkeen näkemyksillä.” Kysymyksessä ei ole vain yhteiskunnallinen liike vaan lisääntynyt tieto ihmisen sukupuolisuudesta. Tätä on kertynyt usean tieteen alueella biologiasta yhteiskuntatieteisiin. ”Millä tavoin samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen tukee pidättäytymistä keskinäisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä?” Miksi sen tulisi niin tehdä?
”Kaikki ymmärtävät, että miehen ja naisen avioliitto on ei ole pelkkää seksiä. Tämähän on itsestään selvyys.” Senkin tulisi olla itsestäänselvyys, ettei samansukupuolistenkaan liitto ole pelkkää seksiä.
Se on lähtökohdissaan himoa ja luonnon vastaista.
Marko kirjoitata; ” Kyllä myös kiusaukset ovat syntiä, koska ne saavat alkunsa turmeltuneesta luonnosta: anteeksi julistetaan synnit, epäilyt ja kiusaukset. Samalla on ilman muuta muistettava, että kiusaus ja esimerkiksi syntinen teko ovat eri kategoriaa. ”
Marko tässä tietysti esität luterilaisen näkemyksen joka tiivistyy tässä sanassa; ” turmeltunut luonto” katolisuudessa puhutaan luontaisesta taipumuksesta perisynnin tähden. Taipumusta ei siis pidetä syntinä. Muistaakseni Sana ”konkupisenssi” tulee latinan kielen sanasta concupiscentia, joka merkitsee himoa tai voimakasta halua.
Sitten taas suurin ero katolisen konkupenssi-käsitteen ja ortodoksisen teologian välillä ei ole niinkään siinä, etteikö ihmisen sisäistä taistelua ja taipumusta pahaan tunnistettaisi, vaan siinä, miten tämän tilan alkuperä ja luonne määritellään. Ortodoksinen kirkko ei opeta perittyä syyllisyyttä. Ortodoksit puhuvat ”esi-isien synnistä” (kreik. propatorikon hamartema). Emme peri Aadamin henkilökohtaista syyllisyyttä, vaan sen seuraukset: kuolevaisuuden, kärsimyksen ja ihmisluonnon ”langenneisuuden” (langenneisuus onkin parempi termi kuin perisynti kuvaamaan ortodoksista näkemystä). Tähän langenneeseen tilaan kuuluu taipumus syntiin, mutta sitä ei nähdä juridisena tahrana vaan ennemminkin perittynä hengellisenä sairautena tai heikkoutena.
Synnistä, sen alkuperästä on olemassa erilaisia traditioita joissa heijastuu laajat teologiset erimielisyydet. Järjesty historiallisesti menee; ortodoksit, katoliset,luterilaiset ja muut protestanttiset ryhmittymät ( joiden synti käsitystä en tunne).
Hyvää tietoa saan näistä kirjoita; https://www.antikvaari.fi/teos/katekismuksen-sisalto/6426534497fa3c1bf81aca0d?srsltid=AfmBOoo4bSs2hvag3GgrXqe_l7x3Q0TmrD63WnA418Q7CQYh-JsgC-j2
https://www.antikvaari.fi/k/piispa-feofan/mita-on-hengellinen-elama-piispa-feofanin-kirjeita/000e3454df7e793858c8aec5?srsltid=AfmBOorHpemsrIpLuTKB7bM5pHy-Ko5w3MnjsR_webxdLA6dqg17iSLL
Se toki tiedetään, että antiikin Roomassa esiintyi samaa sukupuolta olevien miesten välisiä vihkiseremonioita, vaikka ne eivät olleet virallisesti tunnustettuja avioliittoja valtion silmissä. Nyt eduskunnassa hyväksytty avioliittolaki menee pakanallisen Rooman ohi tässä asiassa ja evlut-kirkko seuraa perässä.
”Se on lähtökohdissaan himoa ja luonnon vastaista.” Mistä sinä tuon tiedät? ”Monenlainen homo- tai biseksuaalinen käytös on tavallista erityisesti sosiaalisille, yhteisöissä eläville lajeille. Linnuilla, merinisäkkäillä ja kädellisillä se on niin yleistä, että tutkijat ovat alkaneet selvittää, onko se yhteisön menestymisen näkökulmasta kannattavaa. Tukea tälle ajatukselle on saatu, vaikkakin seksuaalisuuden merkitykset vaihtelevat paljon lajikohtaisesti.” Näin kerrotaan Suomen luonnon sivuilla.
Jep, puhumme nyt ihmisistä, eläimistä en osaa sanoa mitään.
Puhuit luonnottomuudesta. Me ihmiset olemme samaa luomakuntaa muiden eläinten kanssa. Mekin olemme yhteisössä elävä sosiaalinen laji.