Moni vaatii rauhaa ja vapautta Palestiinaan. Mielenosoituksissa on usein esillä myös islamilaisia symboleja, ainakin osa naisista on muslimien tapaan hunnutettuja. Arabiankielisistä iskulauseista ei saa aina selvää. ”Allahu aqbar” eli Allah on suurempi lienee tunnetuin. Viime vuosina ja myös 7.10.23 iskujen jälkeen on huudettu tunnettua Khaibariin liittyvää uhkausta: ”Khaibar, Khaibar ja jahud..” Khaibar, Khaibar oi juutalaiset. Siinä uhataan juutalaisia profeetta Muhammadin sotajoukoilla, jotka aikoinaan toteuttivat Khaibarin verilöylyn.
Khaibarin taistelu käytiin Ibn Ishaqin mukaan Arabian niemimaalla muslimien ja Khaibarin keitaalla asuvien juutalaisten välillä kesällä vuonna 628. Khaibarin keidas sijaitsi 150 kilometriä pohjoiseen Medinasta nykyisen Saudi-Arabian alueella, ja siellä vaikutti Medinasta karkotettu juutalainen Nadir-heimo. Perimätiedon mukaan Muhammad oli antanut heille Khaibarin keitaan asuttavaksi sillä ehdolla, että nämä antavat puolet sadostaan Muhammadille. Muhammad päätti kuitenkin ottaa keitaan haltuunsa. Taistelun tuloksena muslimit valtasivat Khaibarin ja surmasivat ne, jotka eivät antautuneet. Henkiin jääneet naiset otettiin orjiksi tai pakkoavioliittojen kautta vaimoiksi. Muslimeille Khaibar on edelleen tärkeä juutalaisista saadun voiton symboli.
Siksi erityisesti ääri-islamin ja islamistien näkökulmasta rauha Israelin ja juutalaisten kanssa on mahdoton. Myös meidän länsimaalaisten kannattaa pohtia kriittisesti, saisiko Israel oikeasti rauhaa naapureiltaan, vaikka se tekisi lähes mitä tahansa rauhan saavuttamiseksi. Itse Muhammadin yleisesti opetettu esimerkki antaa yli miljardille muslimille varsin karun kanssakäymisen mallin niiden kanssa, jotka uskovat toisin.
Toisaalta Israelin valtiossa elää parisen miljoonaa arabia ja islam on laajasti harjoitettu uskonto Israelissa. Muslimeja palvelee myös Israelin armeijassa. Tämä todistaa ainakin siitä, että juutalaisuuden kannalta rinnakkaiselo on mahdollista. Israel on juutalaisvaltio ja aikoo pysyä sellaisena, mutta se on tarjonnut naapureihinsa verrattuna hyvin suojaa uskonnollisille vähemmistöille kuten kristityille ja muslimeille.
Khaibar vaikuttaa edelleen asenteisiin 1397 vuoden takaa. Siksi Palestiinan tunnustamista vaativien kannattaa minun mielestäni tutustua Khaibarin vaikutushistoriaan. On syytä myös vaatia, että Palestiinan ja naapuruston muslimimaiden olisi vastavuoroisesti tunnustettava Israel, sillä kestävä rauha voi perustua vain molemminpuoliseen kunnioituksen ja hyväksyntään.
Pentti Tepsa
Tietääkseni vain Jordania ja Egypti ovat tunnustaneet Israelin valtion.
Palestiinan tunnustaminen nykyisillä rajoilla tarkoittaa täysin turvattomia rajoja Israelille,
Jerusalem jäisi pussin perälle. Kolmelta suunnalta uhatuksi.
On kokonaan unhdettu se, että vihollisuus ei poistu pelkällä Palestiinalisvaltion tunnustamisella.
Palestiinan valtio ei voi Israelia tunnustaa, kun sitä ei ole oikeasti olemassa.
On selvää ettei Israelia kyetä painostamaan Palestiinan tunnustamisella.
Länsirannan Palesttinalaiset ovat suurelta osin alunperin Jordanialaisia ja Gazan asukaat Egyptiläisiä. Joten he eivät ole edes samaa kansaa.
Pekka: Pitää myös muistaa, että Israelissa asuvat eivät ole siellä aina asuneet. Esim. venäläisiä on jo noin 15% väestöstä. Etnisesti tosiaan aika jakautunut maakaistale: https://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_Israel .
Pekka P. Tässä pitää muistaa, että Jordania valtasi ja liitti itseensä Länsirannan Israelin itsenäisyyssodan jälkeen.
Ylipäänsä pitäå erottaa toisistaan kansat, etniset ryhmät ja modernit (kansallis)valtiot.
Eli myös Israelin valtio on periaatteessa yhtä keinotekoinen luomus kuin Palestiina, Venäjä tai vaikkapa Saksan liittotasavalta. Tietenkin ne ovat olemassa, mutta ihmisten välisiin sopimuksiin perustuen.
Seija. Jo parikymentä vuotta sitten hyvän ystäväni perhe asui siellä ja heidän lapsensa kävi koulua, jossa oli oppilaita neljästökymmenestä eri maasta. Maahanmuuttoa on sen jälkeen ollut paljon ja tilaa on enää vähän. Onhan siellä kansallisuuksia valtavasti. Antisemitismi kun nyt Gazan sodan uutisoinnin tähden kasvaa valavasti , niin arvelen, että monet juutalaiset pakkaavat laukkunsa ja lähtevät Israeliin.
https://www.kotimaa.fi/blogit/miksi-palestiinan-valtiota-ei-pida-tunnustaa-vastine-piispoille/
Kiitoksia Pentti Tepsalle tästä näkökulmasta! Ihmettelen, miksi tätä näkökulmaa ei ollenkaan kohtaa tässä nykypäivän keskustelussa.
Ihmettelen myös sitä, että asioita tavallisesti konmentoivat eivät osallistu keskusteluun. Vaikka ilman islamin (ja sen tiettyjen suuntausten) näkemysten huomioimista Lähi-Idän konfliktia ei ymmärretä. Vai onko selitys siinä, että ollaan niin keskitytty Israeliin ja Raamattuun, että islamille on jäänyt inhan vihollisen rooli? Vai siinä, että meidän tietomme islamista ovat niin vähäiset, että keskustelua ei synny?
Kiitos Marko Sjöblom kommentistasi ja kommenteistasi. Olen lukenut, mutta mahdollisuuteni vastata ovat olleet rajalliset.
Samaa olen itsekin jo pidempään ihmetellyt. Edes nämä meidän mediassa esiintyvät Lähi-idän asiantuntijat eivät juurikaan analysoi islamin oppihistorian tai suuntausten vaikutusta konfliktiin. Vaikuttaa siltä, että on yleensä niin kiire tuomita Israel ja esimerkiksi kristillinen siionismi, että islamin antijuutalaisuus ja antisiionismi islamilaisen jihadin muotona halutaan sivuuttaa. Jos kristillistä siionismia pidetään asiallisena käsitteenä, olisi vähintäänkin kohtuullista nostaa esiin antisiionistinen jihadismi ja sen myötäily lännessä.
Kiitos, olen kyllä samaa mieltä. Minusta tähän .valikoivuuteen voivat vaikuttaa varmasti sekä sekularismista seuraava uskontolukutaidottomuus että vasemmistolaiset sympatiat. Arabisosialismia kohtaan tunnettu myötämielisyys on ikään kuin ”siirtynyt” vaivihkaa epäsuorasti islamisteille, kun sorretut ovat aina oikeassa.
”olisi vähintäänkin kohtuullista nostaa esiin antisiionistinen jihadismi ja sen myötäily lännessä.”
Aika hiljaista on ollut – sanoisinko äänetöntä?
Ehkäpä meillä on jotenkin idealisoitunut vallitsevaksi käsitykseksi islamin moninaisuuden ns. hyvänä kuulostavat tarinat. Islamia käsitellään julkisuudesti jotenkin ”valikoivan vieraskoreasti”. En kuitenkaan nyt ala kiistelemään siitä, mitä on ”oikea” islamilaisuus – mikä on ns. aitoa uskontoa ja mikä ns. kulttuuria. Ymmärtääkseni islamissa usknto ja politiikka ovat erottamattomasti sidoksissa keskenään – ainakin Lähi-Idässä pääsääntöisesti.
Mitä ns. suuri ”islamilaisrahvas” sitten ymmärtää islamilaisuudesta, on oma kysymyksensä. Tähän viittasi jo Hämeen-Anttila persianlahden sodan alkaessa, ollessaan TV:ssä asiantuntijana. Iranin ja Hamasin ym. piirissä lienee vallalla varsin islamistinen käsitys islamista ja sen tavoitteista, mikä tietenkin heijastuu suhteeseen Israeliin (sen hyväksymättömyyteen), ns. länteen (ja lännen uskonnon- ja sananvapauden periaatteisiin). Niistä ongelmista ei julkisuudessa juurikaan puhuta – syistä, joita voinee aidosti ihmetellä. Ja erityisesti on syytä ihmetellä vaatimuksia Palestiinan valtion tunnustamiselle, oltiinpa Gazalaisten ahdingosta sitten kovinkin huolissaan ja murheissamme. On vaikea nähdä, että ihmisoikeudet siellä toteutuisivat valtion tunnustamisella, kun kaikki viittaa siihen, että islamistinen valta siellä säilyy – jollei suorastaan saa uutta voimaa mahdollisesta valtion tunnustamisesta.
Kyse kriisissä ei ole vain valtiokysymyksestä, vaan kyseessä on myös uskonnollis-hengellinen ristiriita, josta gazalaiset, palestiinalaiset ja israelilaiset suuresti kärsivät. Eikä Iranilaisillakaan taida ”herkkua” olla.
Meillä valistusajan läpikäyneissä länsimaissa ei ymmärretä islamin pohjimmiltaan totalitaarista luonnetta, vaikka islamin valtapiirissä on ollut myös suvaitsevaisia vallanpitäjiä, erilaisia kulttuureja ja monet tavalliset islaminuskoiset haluaisivat vain vilpittömästi elää rauhassa. Piispa Risto Soramies on islamia käsitelleissä artikkeleissaan nostanut esiin juuri sen meille vieraita ominaispiirteitä. Transjordanian Abdullah olisi muuten mielellään ottanut Palestiinan juutalaisyhteisön suojelukseensa, toki edellyttäen, että maahanmuutto loppuu.
Terrorismi sikiää yleisen käsityksen mukaan toivottomuudesta ja näköalattomuudesta sekä epätasaisista voimasuhteista. (Tosin useat terroristit ovat olleet hyvinvoivia keskiluokkaisia). Mielenkiintoista kyllä, islamilaisessa ajattelussa jihad on monissakin konflikteissa tarjonnut motivaatiota aseelliseen taisteluun jo ennen tätä Israel-Palestiina -konfliktia.
Toivottomuus ja näköalattomuus ovat toki ”polttoainetta” terrorismille ja vallankumousajattelullekin. Väkivaltaisuuden (laajasti ymmärrettynä) syntyä ei kuitenkaan voi pelkistaa vain niistä johtuvaksi. Terrorismiin liittyy myös – ja erityisestikin – näkemys jostain tavoiteltavasta, ja siinä merkityksessä terrorismi ei ole näköalattomuutta vaan pikemminkin siihen yleensä liittyy hyvinkin tiukka tavoitteellisuus jostain ideaalisesta (ja usein utopistisesta) maailmantilasta. Ja terrorismi johtaa – ja usein pyrkiikin – juuri taistelun kautta epätasaiseen voimasuhteeseen terrorismin tavoitteen kannattajien ja siihen kielteisesti tai jopa skeptisersti suhtautuvien välillä.
Islamilainen terrorismi ei ole vain taistelua epäoikeudenmukaista vallankäyttöä vastaan vaan nimenomaan vallantahtoista taistelua hallintavallan saavuttamiseksi. Siinä merkityksessä sillä on samankaltaisuutta mm. komministisen vallankumousajattelun kanssa, jossa lopulta vallankumous on uhrannut omat lapsensakin (kuvainnollisesti ja toisinaan konkreettisestikin).
Hamas ja muut islamistiset järjestöt uhraavat omia lapsiaan johtajiensa määrittelemien tavoitteiden alle. Se niiden ihmisoikeusajattelusta… tai sen puutteesta: välinearvo.
Teräviä havaintoja, Jukka M. Tulee mieleen Asterixin normannipäällikön kiitos gallialaisille, kun nämä opettivat vieraansa tuntemaan, mitä pelko on:
”Me tapamme teidät kaikki. Sitten pääsette Valhallaan nauttimaan normannien hienoimmasta ruoasta: kermasta kermakastikkeessa”.