Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on esityksellään Kirkkohallitukselle ja erityisesti sitä edeltävillä hallintotoimenpiteillään osoittanut vastustavansa Rymättylän seurakunnan olemassaoloa ja asettunut yksipuolisesti Naantalin seurakunnan kannalle. Naantalin seurakunta on sinnikkäästi pyrkinyt saamaan Rymättylän seurakuntaa lakkautetuksi, käytännössä alueelliseksi osaksi Naantalin seurakuntaa ja materiaaliseksi omaisuudeksi tälle.

Rymättylän itsenäisen seurakunnan kohtaaman ulkopuolisen uhkavaatimuksen paineen alla tuomiokapituli on jo liian kauan sitten riistänyt ja väärinkäyttänyt seurakunnalla olevan ja vain sille kuuluvan vokaatio-oikeuden, jättänyt toimittamatta sekä muodolliset juridiset kuulemiskäytännöt – audiatur et altera pars – että sisällölliset ekklesiologiset – seurakunta on pyhien yhteys, Kristuksen ruumis – punnitsemiset. Rymättylän historialliset, toiminnalliset, maantieteelliset, sosiologiset ja kulttuuriset ulottuvuudet ovat ainutlaatuisia. Lisäksi Rymättylä on koko Turunmaan saariston ensimmäinen ja nyt ainoa itsenäinen, mutta myös uhanalainen seurakunta.

On paradoksaalista, että uhka tulee Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin suunnalta. Allekirjoittanut on kunnioittavasti kirjelmöinyt pyytäen Turun arkkihiippakunnan piispalta vastausta kysymykseen, miksi itsenäisen Rymättylän seurakunnan kirkkoherranvirkaa ei ole julistettu hyvissä ajoin – jo kesällä 2025 ilmoitetun kirkkoherran eläkkeelle siirtymisen jälkeen – haettavaksi ja vastauksen piispa on delegoinut lainoppineelle asessorille, joka antoi anakronistisen hätävastauksen eräästä Naantalin seurakunnan uudesta aloitteesta marraskuulta 2025.

Rymättylä on yksi Suomen neljästä varhaisimmasta pitäjästä jo syvältä keskiajalta. Seurakuntaidentiteetti on piirtynyt tämän lounaissaariston ydinyhteisön olemukseen lähtemättömän syvälti. Nytkin seurakunta  on keskeinen yhteisönmuodostukseen ja kulttuuriin integroiva tekijä. Jos itsenäinen Rymättylän seurakunta lakkautettaisiin ja liitettäisiin mihin tahansa mantereelta alueellisesti organisoitavaan työhypoteesiin, tämän saaristolaisyhteisön sosiaalinen koheesio, keskinäinen solidaarisuus ja kulttuuri romahtaisivat. Vastaavia esimerkkejä ei tarvitse hakea kauempaa kuin äskettäisistä lakkautetuista Porvoon hiippakuntaan kuuluvista naapuriseurakunnistamme.

Vuosikymmeniä kestäneen Rymättylän kirkkoherran virka-urani kokemuksen ja siihen myös uskotun, arkkihiippakunnan papistolle suunnatun synodaalitutkimuksen – Kenelle kirkko kuuluu? Kirkon Tutkimuskeskus A-sarja 57 – perusteella on osoitettavissa, että vuosisatoja kestänyt johdonmukainen perusluterilainen hengellinen ja sivistyksellinen Sanan kylvö ja kasvatus on tuottanut tähän saaristolaisyhteisöön poikkeuksellista sitoutuneisuutta. Kirkkoherranvaaliin osallistui 51% äänioikeutetuista. Seurakuntavaaleissa on ollut keskimääräistä suomalaista jopa kymmeniä kertoja korkeampia lukuja.

Kotikäyntityö kaikissa pitäjän osissa etäisimpiä saaria myöten on aina ollut diakonia- ja sielunhoitotyön perusmetodi.  Modernisoitu, keskusteleva ja pohtivasti opettava kinkeritoiminta elpyi seurakunnassa erityisesti 1980–90-luvuilla. Toistasataa kotia kantoi mielellään kortensa yhteiseen kekoon. Samaa toimintaa voidaan uudelleen elvyttää ja kehittää. Yhteisvastuukeräys on kauan toiminut saman tapaisella rotatiivisella vapaaehtoispohjalla. Vapaaehtoistyö on laajaa ja se on ulottunut ja motivoituneesti imeytynyt myös seurakunnan palkattuun henkilökuntaan. Rymättylän seurakunnan toimintalogiikka on pastoraalisesti kansankirkollinen. Jokainen seurakunnan kastettu jäsen on papilleen täysjäsen.

Kansankirkon seurakuntastruktuuri on alkeellisimman jakotavan perusteella alueellinen, territoriaalinen. Rymättylän kaltaisen saaristopitäjäseurakunnan synnyn kannalta hedelmöittävä, ekklesiogeneettinen syntytekijä, on naapuruudessa yhteisöllisesti lähekkäin asuminen (kr. paroikia). Muutamat isännät sitoutuivat rahoittamaan ja rakentamaan kirkon pappiloineen ja papin paimeneksi ja opettajaksi tälle kirkon kellojen kuulumalle. Tämä on parokiaalinen kansankirkollinen seurakuntateoria ja -näkemys. Tässä saaristopitäjässä on voimassa näitä kansankirkollisia kehitysasteita vieläkin syvähuokoisempi, pastoraalinen seurakuntanäkemys ja -käytäntö. Tämä on näytetty toteen myös nelivolyymisessa, lähes kaksituhatsivuisessa Eeva Matinollin Rymättylän historiassa, jota yleisesti pidetään jopa Suomen uljaimpana pitäjähistoriana. Piispantarkastuskertomukset puhuvat samaa kieltä.

Rymättylän p. Jaakobin kirkko – Heikki Klemetin sanoin ”inhimillisien rakennustaiteen korkeaveisu” (Kansan sana taiteessa) – on uusien tutkimusten valaiseman (mm. prof. Chistian Krötzl) yleiseurooppalaisen Santiago de Compostelan pyhiinvaellustradition keskeisin kirkko Suomessa. Säännöllinen ja täyspainoinen jumalanpalveluselämä täällä ansaitsee martinlutherilaisen nimityksen jumalanpalveluyhteisö erotukseksi uus- tai jälkipietistisistä, piiloelitistisistä samannimisistä yritelmistä.

Seurakunnan ainutlaatuisen kirja-aarteiston ydinlöydöt liittyvät Mikael Agricolan perintöön. Poikansa, Tallinnan (Reval) piispa Kristian Agricola, oli rymättyläläisen Viljaisten kartanon omistaneen Fleming-suvun vävypoika. Mikael Agricolan käsikirjoituslöytöjen lisäksi uusien tutkimusten alla on 1320-luvun Pariisin Sorbonne-ryhmän okkamistifilosofi Walter Burleuksen kommentointi Aristoteleen fysiikkakirjasta, erityisesti sen hiukkasfysiikan jatkuvuus (kontinuum)- ongelmasta. Rymättylän käsikirjoituksen lähdekoodit avasi Rooman Vatikaanissa johtava paleografi Anja Inkeri Lehtinen.

Vuosituhannen vaihteen suurten kirkollisjuhlien yhteydessä arkkipiispa John Viksröm esitteli merkittävimmille arvovierailleen esimerkkinä suomalaisesta seurakuntaelämästä Rymättylän seurakunnan, sen ihmeellisen kuvakirkon ja kulttuurihistoriallisen, 1300-luvulta asti kirkkoherran virka-asuntona olevan Pappilan. Hän toi päivällisvieraiksi kirkkoherran virkakotiimme sekä Anglikaanikirkkoa edustaneen Canteburyn arkkipiispa George Careyn seurueineen, johon kuuluivat myös Hullin ja Gibraltarin piispat, Rooman kirkkoa edustaneen paavin ja Vatikaanin ulkoministerin, kardinaali Cassidyn seurueineen, että myös ortodoksikirkon edustajina Leningradin ja Arkangelin metropoliitta Vladimirin (nykyisen patriarkka Kirillin) suurine munkkiseurueineen.

Nyt Rymättylän Pappila on Naantalin seurakuntayhtymän talouspainostuksen vuoksi myynnissä. 

Selvitettäessä Rymättylän seurakunnan maaomaisuuden lainhuudatuksia seurakuntayhtymän perustamisen aikoihin vuonna 2008 kävi ilmi, että keskiajalta periytyvät kirkkomaa, Pappilan maatila ja Samsaaren suuri alue olivat maakirjoissa ”ikimuistoisia”, siis katoliselta keskiajalta Rymättylän seurakunnalle tulleita, mahdollisesti jopa sielunmessuperintöjä? Keskustaan rakennuskaavoitettu seurakunnan metsäalue sekä Länsiaukon johtava Samsaari ovat hyvin arvokkaita.

Rymättylän itsenäistä seurakuntaa on vuosien ajan kuristettu yhtymässä talousrasitesyyttein samaan aikaan kun Naantalin seurakuntayhtymä on kerännyt likviidiä omaisuutta yli Rymättylän ja Merimaskun seurakuntien vuotuisen budjettitarpeen. On näytetty toteen, että seurakuntayhtymä ei ole palvelijan tehtävässään hoitanut isäntäseurakuntiensa rahoitusasioita tasapuolisesti ja puolueettomasti niiden laillista oikeutta kunnioittaen ja jokaisen etua ajaen.

Naantalin seurakuntayhtymässä olisi näin ollen suoritettava erityistilintarkastus – myös taloushallinnollinen pitkittäisanalyysi – koko yhtymän ajalta vuodesta 2008 lähtien tähän päivään asti.  

Kunnioittavasti,
Rymättylässä 20. tammikuuta 2026

Ilkka Pärssinen
rovasti  
merimiespappi Buenos Aires, Lontoo, Rotterdam
Rymättylän kirkkoherrana 1981-2008, nyt eläkkeellä
Eläkeläisenä seuraajani lomittajana ja tarvittaessa sijaisena 2008-2017