Helsingin Sanomien verkkosivustolla 31.8. klo 18.00 pääkirjoituksena julkaistu Tommi Niemisen kannanotto otsikolla ”Kirkko kiihdyttää änkyränkarkoitusta” vaatii mielestäni vakavaa keskustelua Julkisen sanan neuvostossa (JSN) jopa ilman eri kantelua ja oikeuttaisi Niemisen ilkeästi värittämät järjestöt tekemään kantelun maan oikeusviranomaisille. Pääkirjoitus täyttää mielestäni tunnusmerkistön hyökkäyksestä kansanryhmää vastaan.
Järkyttävintä on kenties se, että kaikista uskonnollisista ilmiöistä, joita Suomikin kamarallaan kantaa, pääkirjoitus saa juuri kahden luterilaisen kansalaisjärjestön, Sley ry:n ja Kansanlähetyksen näyttämään kaikista moraalittomimmilta niiden ”talloessa naisia ja homoseksuaaleja”. Nieminen ei näe tietenkään itse moitittavaa, saati rikollista ottaessaan halveksuvan kannan kahden kirkon sisällä vaikuttavan järjestön oikeuteen pitää esillä omia uskonnollisia korostuksiaan.
Tallovatko kyseiset järjestöt oikeasti niinkin merkittävän ryhmän kuin naisten oikeuksia? Eikö tuo väite ole mitä poliittisin, joka tarkoittaa, että asioista voidaan olla aivan toistakin mieltä? Tasa-arvoisia voidaan olla erilaisinakin, toisiaan täydentäen. Ja vähemmistössä oleva kokee aina ja kaikkialla niin halutessaan olevansa enemmän tai vähemmän alakynnessä, jonkin sortin ”valkoisen katseen” kohteena, onpa lain kirjain mikä tahansa.
Keskeinen hiertävä fundamentti Helsingin Sanomien parjaamien järjestöjen opetuksessa lienee se, että Raamatun sana olisi koskematon, se ei olisikaan ihmisen kirjoittamaa de facto. Sanomatta jää toinen kristinuskoon kuuluva äärimmäisen tärkeä elementti: uskon ja opin todeksi eläminen pyhien kirjoitusten mukaan jää aina vastaanottajan omalle vastuulle. Mutta kirkon tehtävä on silti pitää kiinni ”näin on kirjoitettu” -näkemyksestä aikojen loppuun asti. Siitä muistuttamaan nuo parjatut järjestöt ovat syntyneet. Mutta juuri se, että jokin olisi totta vuosisadasta toiseen, hiertää modernia ihmistä. Ketään ei saisi syyllistää mistään uskonnollisin perustein, paitsi vanhaan ajatteluun pitäytyviä.
XXX
Verkkosivusto kansalaisyhteiskunta.fi:n mukaan ”Suomalainen kansalaisyhteiskunta koostuu kansalaisten omaehtoisesta toiminnasta, jolla rakennetaan yhteistä hyvää. Kansalaisyhteiskunnassa kansalaiset järjestävät vapaaehtoisesti toimintaa ja palveluja itselleen ja muille. Osallistujat määrittävät itse, mitä he haluavat tehdä ja miten. Keskeistä on se, että toiminta ei suuntaudu itseen vaan yleiseen hyvään.”
Kirkko korostaa usein eri yhteyksissä arvostavansa edellä kuvattua kansalaisyhteiskuntaa valtiovallan tavoin. Eivätkö siis myös konservatiivisiin eli vuosituhansia vallalla olleisiin kristinuskon tulkintoihin pitäytyvät herätysliikkeet kuten Sley ry, Kansanlähetys tai tässä yhteydessä rauhaan jätetyt lestadiolaisen liikkeen haarat, saisi rinta rottingilla pitää esillä klassista uskoa Jumalan sanan muuttumattomuuteen, jonka jokainen lukutaitoinen ymmärtää avatessaan Raamatun?
Journalistin ohjeet on median itsensä muotoilema ammatilliseettinen ohjeistus, joka toimii joukkoviestinnän itsesääntelyn perustana Suomessa. Julkisen sanan neuvoston (JSN) julkaisema viimeisin versio ohjeista astui voimaan lokakuun alussa viime vuonna.
Käsitykseni mukaan valtiovallan ja poliittistuneen Suomen evankelisluterilaisen kirkonkin täysillä kannattaman kansalaisyhteiskunnan idea on sama kuin JSN:n julkaiseman Journalistin ohjeidenkin aloituslauseessakin ilmastu näkemys: ”Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta.” Se tarkoittaa aina myös ihan fundamenttitason moniäänisyyttä, jossa osapuolten pitäisi hyväksyä toisinajattelevienkin legitiimi asema kansalaisyhteiskunnassa.
Journalistin ohjeissa kiteytyy journalistien ja julkaisijoiden näkemys siitä, millaisten eettisten periaatteiden mukaan ne haluavat suomalaisen joukkoviestinnän toimivan. Julkisen sanan neuvostoon (JSN) voi kannella jokainen, joka haluaa tulkinnan siitä, onko mediassa toimittu vastoin hyvää journalistista tapaa. Jos JSN näkee, että ohjeita on rikottu, se antaa huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.
XXX
Suomen ev.-lut. kirkko voisi olla esimerkillinen demokratian tulkinnassaan muulle yhteiskunnalle puolustamalla moitittuja järjestöjään edes sen verran, että viimeiseksi sanaksi ei jäisi Helsingin Sanomien herja ”kapinaehtoollisen nauttijoista”, jotka sortavat vähemmistöjä ”kirkon liha- ja rahapatojen ja laajan palveluverkoston äärellä”? Nyt Helsingin Sanomat näyttää kieltävän moniäänisyyden kirkossa – kas kun ei koko yhteiskunnassa – ja pitävän kirkon poliittista kolehtipäätöstä ratkaisuna, josta ei ikään kuin saisi enää keskustella vaan häviölle jäänyt näkemys pitäisi nujertaa, tehdä halveksuttavaksi tavalla jos toisellakin.
Kirkon viestintäohjeiden Viestinnän moniäänisyys -kohdassa todetaan: ”Sanoman leviämisen kannalta on hyvä, jos sanomaa viedään eteenpäin monin painotuksin ja erilaisin tyylein. On tärkeää, että kirkon sisällä eri lailla asioista ajattelevat pystyvät kuuntelemaan myös erimielisiä ja käymään rakentavaa ja kunnioittavaa vuoropuhelua. Samaan kirkkoon mahtuu eri tavalla ajattelevia, joita yhdistää usko Kolmiyhteiseen Jumalaan.”
Jouko Siirilä
