Taustaa kirjoitukselleni:
Olen seuratyön kasvatti. Olen ollut seuratyöntekijä. Olen ollut toiminnanjohtaja liikuntapalveluita tuottavassa yhdistyksessä. Olen tehnyt kaupungin liikuntatoimen kanssa yhteistyötä järjestäen kyseisen yhdistyksen nimissä liikuntapalveluita lapsille ja aikuisille. Olen ollut KULPS!- hankkeessa mukana palvelun tuottajana.
Liikunnan parissa tein töitä vuosina 1984-2023
Tilanne:
Nyt puhutaan paljon siitä että lapset eivät pääse harrastamaan. Usein syynä on harrastusten kalliit kausimaksut. On siis hyvä, että kaupungeissa ja kunnissa on erilaisia hankkeita kuten Espoossa KULPS! – kulttuuri- ja liikuntapolku lapsille ja nuorille sekä valtakunnallinen Harrastamisen Suomen malli. Se mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisan ja maksuttoman harrasteen koulupäivän aikana tai sen yhteydessä. Malli yhdistää koulun ja harrastetoimijoita, ja se on käytössä jo 258 kunnassa eri puolella Suomea.
Kaupungit ja kunnat voivat hakea valtiolta rahaa toteuttaakseen Harrastamisen Suomen mallia. Isot kaupungit saavat tietty paljon rahaa kun taas pienemmät kunnat vähän vähemmän. On vain hyvin outoa miten rahaa käytetään ja mallia toteutetaan. Kävin katsomassa miten kaksi pienempää kuntaa toteuttavat mallia versus iso kaupunki. Pienemmistä kunnista rahaa jaettiin yhdelle 19 000 ja toiselle 68 000€. Mallia toteutettiin juurikin niin kuin pitääkin eli lapsille on järjestetty erilaisia harrasteita koulupäivän yhteyteen. Tämä on hyvä asia.
Isompi kaupunki sai rahaa yli 500 000€. Katsoin sen kaupungin palveluita kahden kaupunginosan osalta. Mallin mukaista palveluita oli varsin vähän jos ollenkaan. Vai mitä mieltä olette muutaman kokkikerhon lisäksi tarjolla olleesta nuorisotilan avoimista perjantai- ja lauantai-illoista klo.22.00 asti tai kuntosalitreeniä 13-20 vuotiaille yksityisellä kuntosalilla? Toteutuuko näissä palveluissa Harrastamisen Suomen malli koulupäivän yhteydessä vai rahoitetaanko tässä sekä kaupungin nuorisotoimen palvelua ja tuetaan yksityistä palveluntuottajaa? Vähän haiskahtaa.
On tärkeää, että kunnilla on toimivat nuorisotilat ja niissä resurssit toimia. Mielestäni nuorisotoimea ei pidä kuitenkaan rahoittaa Harrastamisen Suomen mallilla vaan sen pitäisi olla vakaata toimintaa jossa olisi alan ammattilaiset töissä. Nyt tämä vaikuttaa hankehumpalta, että toimintaa on jos saadaan rahaa.
Syyt miksi yhä useampi lapsi / nuori ei pääse mielekkään ja eteenpäin vievän harrastamisen pariin ovat tietenkin monisyiset. Voi olla että vaikka perheen taloudelliset resurssit olisivat kunnossa, ei harrastamisen mahdollisuutta ole kodin lähellä. Voi olla, että vanhempien vuorotyöt eivät mahdollista lapsen tai lasten säännöllistä harrastamista. Ehkä perhe harrastaa yhdessä jotain mielekästä ja kivaa. Ei kaiken harrastamisen tarvitse olla yhdistyksissä. Eikä liikunta ole ainut mitä voi harrastaa ja enemmänkin laittaisin panoksia musiikkiin, kuvataiteeseen ja kättentaitoihin koska valitettavasti juurikin taito- ja taideaineiden oppimäärät ovat kouluissa laskeneet. Toki myös liikunnan.
Kun itse kävin koulua viime vuosituhannen puolella oli meillä esimerkiksi kuudennella luokalla liikuntaa kolme tuntia viikossa. Oli niin sanottu tuplatunti ja sitten yksi tunti. Sittemmin tunti määrät ovat laskeneet. Iät ajat on koulujen välitunneilla leikitty, kisattu ja roikuttu telineillä. Lasten liikuntasuositus on 1,5-2 tuntia / päivä. Kaikki liike ja liikkuminen kuten kulkeminen kouluun (koulumatkat), välitunnit, kävely ylipäätään (esimerkiksi koiranulkoilutus) ja PIHALEIKIT sekä tietysti mahdolliset muut harrasteet lasketaan tähän suositukseen. Ei tämä ole mitään ydinfysiikkaa eikä tähän tarvita hankkeita hankkeen perään, että lapset saadaan liikkumaan. Kyse on usein myös siitä että miten mahdollistamme liikkeen ja liikkumisen jos jo esimerkiksi taloyhtiöiden pihat ovat mitättömät vailla kunnollista pihaa tai jos kunnasta puuttuu kevyen liikenteen väylä mitä käyttäen voisi kulkea koulumatkat vaikka pyörällä?
Liian tiivis kaupunkisuunnittelu vie ympäriltä luonnon ja liikkeen. Eräs vaaleja käynyt ehdokas nimeä mainitsemattomasta puolueesta kysyi ihan tosissaan, että ”Kuka enää leikkii pihaleikkejä? Eikös pihaleikit ole jo lähihistoriaa?” Nostetaan vaan pihaleikit taas arvoonsa. Pihaleikkien avulla lapset oppivat monia elämässä tärkeitä taitoja, kuten sosiaalista vuorovaikutusta, tilan ja ympäristön ymmärrystä ja sen luovaa hyödyntämistä. Pihaleikkejä itsekin leikin ja pelasin kuten 10 tikkua laudalla, tervapata, kirkonrotta ja niin edelleen. Koulun välitunneilla hypittiin hyppynarua ja twistiä. Täältä löytyy ohjeita siihen jos on unohtanut tai ei edes tiedä mistä on kyse: https://www.liikunnanaluejarjestot.fi/kouluvuodet/tukitoimet/twist-ohjeet/
Mutta miksi lapsi ei harrasta? Siihen voi vastata myös niin että ehkäpä aikuiset eivät omien kiireidensä ja työpaineiden takia enää jaksa osallistua lasten harrastusten jatkuviin talkoo- ja varainkeruuhankkeisiin. Seuroissa on hyvin paljon sitä ”pyyteetöntä” seuratyötä mikä on ihan ookoo, jos se jäisikin vain muutamaan tapahtumaan vuodessa, mutta nykyään on hyvin tavallista, että jo alle 10- vuotiaiden lasten varsinkin joukkuelajeissa on budjettitavoitteet ja toivotaan, että vanhemmat osallistuisivat talkootyöhön. Eräänkin mainitsemattoman joukkuelajin vain yhden joukkueen talkoo-odotus oli jopa 60 tuntia / lapsi eli per perhe. No, mitenkä luulette jos lapsia on useampi ja perheen aikuiset tekevät töitä eri tahtisiesti? Miten talkootyö onnistuu? Onko tosiaan niin että aikuisen tai aikuisten ”maksukyky” ei riitä vaan laitat likoon myös vapaa-aikasi mikä voi olla tosi vähissä? Pitää muistuttaa ettei lapsen tai lasten harrastusten tule olla aikuisten vapaaehtoistyötä. Tämä voi olla yksi syy sille ettei lapsi harrasta.
Itse mieluiten haluaisin tukea luokkien ja vanhempainyhdistysten varainkeruuhankkeita koska sillä on oikeasti merkitystä kouluille, luokille ja oppilaille. Koulu on lapsen työ ja sen pitäisi olla mielekästä ja sujuvaa. Opettajien tehtävä on opettaa ja vanhempien tehtävä on tukea sitä.
Olen ollut kaiken kaikkiaan 9 vuotta eri vanhempainyhdistyksissä. Yhdessä olin puheenjohtajana kaksi vuotta. Enempään en suostunut koska katsoin, että se työ mitä tuon ajanjakson aikana teimme, riitti minun osaltani. Mielestäni luottamustehtävissä on hyvä tehdä vaihtoja ja näin saada uusia ajatuksia esille. Aina voi tehdä toisin. Toki mieltäni kyllä tänä päivänä lämmittää se, että ne asiat mitä me silloin puheenjohtajakauteni aikana aloitimme on jatkunut näihin päiviin asti perinteenä. Olin siellä puheenjohtajana kun nuorimmaiseni aloitti koulun. Hän on nyt 30- vuotias. Ei polkupyörää tarvitse aina keksiä uudestaan. Vanhoissakin jutuissa on paljon annettavaa vielä tällekin päivälle.
Vähemmän on enemmän ja annetaan lasten leikkiä. Menkää aikuiset mukaan pihalle, pyöräilemään tai metsäretkille. Näin myös sinä saat tarvitsemaasi liikettä ja liikuntaa.
Yhdessä tekeminen tekee hyvää perhedynamiikalle, turhat kiireet väistyvät, stressitasot laskevat ja unikin maistuu.
Terveisin,
Sari Mäki
Entinen seuratyöntekijä ja toiminnanjohtaja
Entinen vanhempainyhdistys aktiivi
Kolmen aikuisen lapsen äiti
Nykyisin kuuden lapsen mummu
Kirjailija
Aivoterveysosaaja ja luennoitsija
