Grönlanti , pelko ruokkii pelkoa 

Media ja monet asiantuntijat ruokkivat pelkoa – Trump ottaa Grönlannin ! 

Grönlannin siirtyminen USA hallintoon olisi Suomen etu ja myös Pohjolan etu  , Venäjän sotakalustoa ja suurin osa merenalaisista ydinaseista on Kuolan niemimaalla ja ylivoimainen asevoima myös Grönlannin lähellä verrattuna USA  asevoimiin . ja Kiinalla on pyrkimyksiä saada yhteys myös Grönlantiin . Jäänmurtajien ylivoima Venäjällä ja Suomi voisi työllistyä jos saisi jäänmurtaja tilauksia jäämerelle . Ruotsin ministeri möläytti että seuraavana Trump ottaa Ruotsin 😅. Siellä on kans seurattu  ”mediaa ”. Suomen ja Euroopan etu on luoda USA n kanssa hyvät suhteet ja ainakin poliittisella tasolla pitää mölyt mahassa , vaikkapa Venetzuelan tapauksesta, eikä se anna kovin hyvää kun ns. Suomen kehutut asiantuntijat laukovat omasta poliittisesta näkökulmasta lausuntoja yksisilmäisesti . Pioneeri ei kannata koskaan olla eikä varsinkaan pienen maan puuttuen maailman tapahtumiin.

Kannattaa kuunnella Suomen parhaita sotahistoria asiantuntijoita Lasse Laaksosta , alla linkki .

Jos ajatellaan itse Grönlantilaisia niin suurin osa haluaa irtautua Tanskasta , tutkimuksia on tehty mm. Kööpenhaminan yliopistossa ja luku oli 68% . Ja mediaa antamaa kuvaa Grönlantilaisten halusta liittyä osaksi USA ta on ilmeisesti paljon suurempi ja paljon on ihmisiä jotka eivät osaa ottaa kantaa tai  toivovat itsenäisyyttä . Grönlantilaiset rakastavat maatansa ja sitä rauhaa siellä , mutta arjessa on paljon ongelmia . Itsemurhatilastot ovat suuret , jopa joka 5. Ihminen tekee itsemurhan erään tutkimuksen mukaan ja jokainen Grönlantilainen tietää jonkun joka on tehnyt itsemurhan . Ruoka on paikoin jopa 5- 6 kertaista hinnaltaan kuin Tanskassa ja valikoima niukka ja monet ja monia ruoka- aineita ei ole saatavana . Teitä ei saarella ole kaupunkista toiseen ja kalliita lentokuljetuksia joutuu odottamaanpitkiäkin aikoja  . Taloissa pahoja homeongelmia . Kansan pienuuden takia myös sukuperimä suppea . Eräällä lukiolaisella oli jo 10 lasta joka ei siellä ole niin suuri ihme kuin muualla Euroopassa . Se maa tarvitsisi maahanmuuttajia ja työpaikkoja , kun kalanjalostustehtaat ovat suurin työllistä ja muu yrityselämä vähäistä . Mikäli Grönlantilaisten elinolosuhteita ja infraa pystytään korjaamaan ja luomaan työtä niin se varmaan olisi heille hyväksi . USA pystyy rahallisesti tukemaan Grönlantia paljon enemmän kuin Tanska .  Grönlantilaisilla on lisäksi Tanska vihaa jo koulumaailmasta lähtien . Tuo Lasse Laaksosen haastettelu kannattaa kuunnella , josta valkenee asian laitaa hyvin . 

Euroopan ei tarvitse olla huolissaan . Asia tuntuu samalta kuin kristikunnassa , jossa lietsotaan pelkoa ja kuinka piru riehuu , mutta Raamatun mukaan meidän ei tarvitse kuin yhtä ainoaa pelätä – Jumalaa . 

Timo Gummerus
Timo Gummerus
Armahdettu syntinen , luterilainen