Egypti valloitti Gazan mandaattihallinnolta vuoden1948 sodassa ja menetti sen vuoden 1967 sodassa Israelille. Tuolloin juutalaisvaltio kävi puolustussotaa useita maahan hyökänneitä arabivaltioita vastaan. Israel vetäytyi Gazasta v. 2005, mutta se ei saanut rauhaa vastineeksi. Alkoivat jatkuvat ohjushyökkäykset ja terrori-iskut Israelin siviilikohteisiin.

Tilanne kärjistyi 7.10.23 Gazasta tulleiden terroristien iskuihin, jossa kidutettiin, raiskattiin ja tapettiin yli 1200 israelilaista siviiliä ja vietiin satoja panttivangeiksi Gazan tunneleihin. Nyt Gazan maaoperaation jälkeen Hamasin valta ei enää jatku. Sitä kokeiltiin 20 vuotta. Mitä pitäisi tehdä? Ainakin Gazan siviilien kärsimyksen on loputtava. Viimeisetkin Hamasin panttivangit on saatava vapaiksi tai ainakin vainajat takaisin Israeliin. Harkittavissa oleva mahdollisuus voisi olla alueen osittainen palautus Egyptille. Tosin Egypti, joka itsekin yrittää nujertaa jihadistit, ei välttämättä halua Gazan terroristeja omaan maahansa.

Palestiinalaishallinnon (PA) valtaan palauttaminen ei ehkä onnistu Abbasin heikon suosion, putinismin ja korruption vuoksi. Palestiinan kriisi on myös niin iso bisnes avustusorganisaatioille ja jihadistisille järjestöille, että en usko rauhan olevan nopeasti mahdollista. Rauha ei alueelle myöskään tule, vaikka jokainen juutalainen poistettaisiin Lähi-idästä, sillä Egypti, Syyria, Irak ja Iran ovat itsessään käymistilassa olevia valtiomuodostelmia. Näissä maissa horjutaan sodan partaalla, eikä demokratiaa tai ihmisoikeuksia länsimaisessa mielessä ole. Kehittynyt Israel voisi paremminkin Abrahamin sopimuksen kaltaisten järjestelyjen kautta olla alueen kehityksen moottori.

Kahden valtion mallia voisi Palestiinalle ja Israelille tarjota, mutta toki myös Syyrialle, Irakille ja Iranille. Syyriaan pitäisi saada rinnakkainen suojavaltio ei-sunnalaiselle väestölle: kristityille, kurdeille, druuseille ja alaviiteille, joita Syyrian uuden hallinnon puitteissa surmataan. Iranin ja Irakin alueelle erityisesti pitäisi saada kurdivaltio, sen ovat länsimaat velkaa kurdeille ISIS:n kukistamisesta.

Hyvinvoinnin, kehityksen ja rauhan esteenä on lopultakin alueen raju väestönkasvu, joka johtuu islamista sekä tietoisesta poliittisesta pyrkimyksestä korkeaan syntyvyyteen. Islamin moniavioisuuden ja konservatiivisemmaksi muuttuneen islamin myötä naisen edelleen heikentyvä asema lisää väestönkasvua ja lisää kurjuutta. Kun itse opiskelin arabiaa 80-luvulla, oli arabimaissa noin 300 miljoonaa asukasta. Nyt ollaan jo pahasti yli 400 miljoonan. Egyptin väkiluku ylitti 100 miljoonaa äskettäin. Kaikki ekologisen kestävyyden rajat on ylitetty.

Valitettavasti kysymys on myös sivilisaatioiden konfliktista: Pohjimmiltaan islamilainen maailma on sotatilassa lännen kanssa. Tämä sanotaan suoraan myös Euroopassa sijaitsevissa moskeijoissa. Toisaalta Lähi-idän pelipöytä on osa globaalia suurvaltojen pelikenttää. Hämmentäjiä riittää.

Gazan Hamas on Putinin Venäjän liittolaisia kuten myös Palestiinalaishallinnon Mahmud Abbas, joka juhli voitonpäivää viime toukokuussa Putinin kanssa. Hamasin ja Iranin offensiivi Israelia vastaan, joka alkoi 7.10.23 iskuilla, on luultavasti yhteydessä Putinin hyökkäyssotaan Ukrainassa. Sillä oli osaltaan tarkoitus sekoittaa lännen rivit ja nostaa öljyn hintaa. Meillä lännessä on käynnissä propagandasota, jota muun muassa Iran-lobby eurooppalaisen vasemmiston kanssa rummuttaa ja joka sataa Putinin laariin, koska se jakaa lännen rivit: Ranska, Saksa ja USA ovat eri linjoilla. Öljyn hinnannousu taas hyödyttää Putinin sotakassaa.

Propagandasodassa myös kristillistä siionismia eli evankelisten kristittyjen Israel-sympatiaa on syytetty sokeudesta maallisen Israelin valtion politiikkaa kohtaan. Politiikan ja uskonnon kytkös onkin kieltämättä vaarallinen. Kristillinen siionismi on mielestäni kuitenkin propagandistinen käsite. Vahvasti asenteelliset tutkijat pyrkivät muodostamaan jonkinlaisen olkiukon raamatullisesta rakkaudesta Israelin maahan ja juutalaisiin, jota sitten opponoidaan ja irvistellään. Juutalaisten yhteyttä maahan vähätellään ja muslimien oikeuksia alueeseen korostetaan. Näin käy kun tutkimus korvautuu asenteella ja aktivismilla. Samalla kieltäydytään näkemästä islamistinen, vasemmistolainen ja äärioikeistolainen antisemitismi poliittisuskonnollisena vaikuttimena. Pohjimmiltaan Israelin olemassaolon oikeutuksen kiistäminen on islamistista teologiaa, jonka mukaan alueella on oltava islamistinen valta ja hallinto.

Informaatiosota Israelia vastaan on kiihtynyt ja asiat esitetään valitettavan yksipuolisesti, jopa tosiasioiden vastaisesti. Juutalaisten turvallisuus jopa länsimaissa on heikentynyt: Ääri-islamistiset ja kristityt antisemitistit kohtaavat toisensa yhä useammin. On syntynyt myös epähistoriallista länsimaista teologiaa, jonka mukaan juutalainen valtio ei kuuluisi ollenkaan Pyhälle maalle. Tämä on hyvin vanhaa antisemitismin juurta. Historia valitettavasti toistaa itseään.

Pentti Tepsa