Katkelmia Professori Hugo Odebergin kirjasta ”Farisealaisuus ja kristillisyys”:
”Farisealaiseen oppiin tahdonvapaudesta ja Jumalaa tottelevaisen vapaasyntyisyydestä yhdistyy mitä kiinteimmin myös aate häviämättömästä jumalallisesta sielusta, sisimmästä ja arvokkaimmasta ihmisen osasta.” Synagoogan päivittäisessä aamujumalanpalvelus -liturgiassa lausutaan ”Elohai Neshama”-rukous, joka alkaa sanoilla ”Jumalani, sielu (neshama), jonka olet antanut minulle, on puhdas.” Neshama on ihmisessä oleva jumalallinen kipinä, joka on ennaltaolevainen (pre-eksistenttinen) ja ikuinen.
Neshama on farisealaisuuden mukaan häviämätön ja siksi ei ”farisealainen juutalaisuus myöskään voi osoittaa mitään ymmärrystä syntiinlankeemusta saatikka perisynnin ajatusta kohtaan. Genesiksen syntiinlankeemus -kertomus ymmärretään tottelemattomuudeksi Jumalaa kohtaan, johon ihminen määrätyissä olosuhteissa voi tehdä itsensä syypääksi. Ihmisessä on hänen maallisen elämänsä aikana pahoja viettejä, jotka vastustavat hyviä viettejä. Pahat vietit voivat pimentää sielun puhtautta, ihmisessä olevaa jumalallista kipinää, mutta ne eivät voi koskaan sammuttaa sitä. Jos ihmisen viat ovat pimentäneet tämän kipinän, mutta hän kääntyy takaisin ja lähtee oikealle tielle, on neshama taas hänen käytettävissään. Ihmisen on pyrittävä saattamaan itsensä sopusointuun jaloimman osansa, neshamansa, kanssa ja asetettava koko olemuksensa jumalallisen kipinän herruuden alaiseksi ja sen avulla vapauduttava. Tämän tehtyään, on hän täyttänyt sen tarkoituksen, jonka Jumala on hänelle suunnitellut.
Elohai Neshama rukous: ”Jumalani, henki, jonka olet minulle antanut, on puhdas. Sinä loi sen, sinä muotoilit sen, sinä puhalsit sen minuun. Sinä säilytät sen minussa ja sinä olet ottava sen minulta, mutta antava sen takaisin minulle tulevassa maailmassa. Niin kauan kuin henkeni on minussa, tahdon ylistää sinua, Herra Jumalani ja isieni Jumala, kaikkien maailmojen Herra ja kaikkien henkien mestari. Siunattu olet sinä, Herra, joka annat kuolleille takaisin heidän henkensä.” Baabelin talmudissa (Berakot 60 b) sanotaan, että jokaisen yksityisen on joka aamu rukoiltava tämä rukous heti herätessään. Tämän rukouksen opin sisältöä painetaan juhlallisesti ja sitkeästi hurskaan fariseuksen mieleen. Ei ole kyse jonkun yksityisen kirjanoppineen erillisestä lausunnosta, vaan eräästä farisealaisuuden periaatteesta. BT Shabbat 152 b:ssä sanotaan: ”Anna henki takaisin Jumalalle sellaisena kuin hän sen sinulle antanut on.” Häviämätön henki palaa alkuperäänsä.
Tästä peruskatsomuksesta farisealaisuus ei tee sitä johtopäätöstä, että ihmisen puutteellisuudet ja synnit johtuvat ruumiista, johon henki maallisen elämän aikana on suljettu. Ruumis on sitä vastoin Jumalan luoma hengen palvelukseen, ja on rakenteeltaan täydellinen, eikä sillä ole mitään tekemistä moraalisen ansion tai syyn, hyveen tai puutteen kanssa. Ihmisen syntihän on seurausta hänen omasta vapaasta päätöksestään eikä riippuvainen mistään hänen tai hänen osansa taipumuksesta, enempää hänen hengestään, sielustaan kuin ruumiistaankaan. Gaon Saadja ”Emunot we-Deotissa” sanoo: ”Koko ihmisessä (sellaisena kuin hän luotuna on) ei ole mitään epäpuhdasta. Hän on puhdas.” Ihminenhän on luotu Jumalan kuvaksi.
Hyvä ja paha taipumus: jésär tov ja jésär hara’
Ihmistä seuraa kaksi voimaa, jotka kumpikin koettavat vaikuttaa häneen ja määrätä hänen valintansa ja hänen toimintansa. ”Näitä nimitetään ”hyväksi taipumukseksi” ja ”pahaksi taipumukseksi”, jésär tov ja jésär ha-ra’. Syvimmältään nämä ovat Jumalan asettamia moraalisia toimintoja ihmisen alituiseksi koettelemiseksi ja kasvattamiseksi. Poikkeuksellisesti ja kuvaannollisesti voidaan paha taipumus esittää saatanaan verrattavana pahana voimana.
Luomiskertomuksessa, 1 Moos. 1:31, ”Ja katso, se oli sangen hyvää”, sana ”ja” katsotaan tarkoittavan sekä pahaa että hyvää taipumusta. ”Onko sitten paha taipumus sangen hyvä? ”On, sillä ellei pahaa taipumusta olisi, ei kukaan rakentaisi taloja tai ottaisi itselleen vaimoa, ei synnyttäisi lapsia eikä tekisi kauppoja. Tätä Salomo tarkoittaa, kun hän sanoo (Saarn. 4:4): ’Minä näin kaikesta vaivannäöstä ja työn kunnollisuudesta, että se on toisen kateutta toista kohtaan’.” (Gen. R. 9:7, Eccl R. 3:11, Jalqut Gen. nro 16.) Ajatus on se, että paha taipumus sisältyy ”kaikkeen siihen, mitä Jumala oli tehnyt”, josta sanotaan, että ”se oli sangen hyvää”. Pahan taipumuksen tehtävänä on harjoittaa ja vahvistaa ihmisen vastustusvoimaa, niin että hänen päätöksensä tehdä hyvää saa alkunsa todellisesta moraalisesta voimasta. Mutta pahan taipumuksen voidaan ajatella olevan suoranaisena käyttövoimana siihen, että hyödyllisiä ja välttämättömiä asioita suoritetaan.”
”Jumala sanoi: ’Minä olen luonut pahan taipumuksen. Ole varovainen, ettei se harhaannuta sinua syntiin. Mutta jos se on harhaannuttanut sinut syntiin, niin pidä varasi, että käännyt takaisin. Silloin otan pois syntisi.’ Tämä on sisältönä lauseessa: ’Minä olen tehnyt – nimittäin pahan taipumuksen – tahdon ottaa pois – nimittäin synnin – minä kannan ja pelastan – nimittäin tuomiosta’ (Jes. 46:4)” (Midrash Tillim 32:4) Ihmisen tehtävänä on tehdä hyvä taipumus pahan taipumuksen herraksi. Kun Sananlaskujen kirjan 24:21:ssä sanotaan: ”Pelkää, poikani, Herraa ja kuningasta”, niin jälkimmäinen tarkoittaa: ”Tee hyvä taipumus pahan taipumuksen kuninkaaksi, jota viimeksi mainittua nimitetään kuninkaaksi” (Num. R. 15:14, Eccl. R. 9:14).”
Jos ihminen seuraa pahaa taipumusta ja sen kiusauksen houkutuksia, siitä voi tulla ihmisruumiin herra. ”Kun ihminen antaa myöten ja seuraa pahaa taipumusta epäsiveellisyyteen, tulevat ihmisen kaikki ruumiinosat sen taipumuksen auliiksi palvelijoiksi, paha taipumus tulee silloin ruumiin 248 osan kuninkaaksi. Jos ihminen sitten ryhtyy täyttämään jotain käskyä, ovat hänen kaikki jäsenensä kankeita, koska paha taipumus on hänen 248 jäsenensä kuninkaana. Hyvä taipumus on silloin vangin kaltainen, joka kahlehdittuna makaa vankilassa, niin kuin on kirjoitettu: ’Vankilasta lähti kerran sellainen tullaksensa kuninkaaksi’ (Saarn. 4:14). ’Sillä tarkoitetaan hyvää taipumusta (joka vankina istuu sen ihmisen sisimmässä, joka on antanut myöten pahalle taipumukselle, mutta joka lähtee vankilasta ottaakseen haltuunsa herruuden, kun ihminen muuttaa itsensä ja päättää asettua oikean ja hyvän puolelle)’.” (Abot de Rabbi Natan, luku 16.)”
”Ihmisen kyky voittaa paha taipumus ja tehdä hyvää milloin haluaa ei farisealaisuuden mukaan kuitenkaan merkitse, että hän kykenisi siihen itsestään, vaan se riippuu siitä, että Jumala tahtoo auttaa ihmistä, kun tämä kohdistaa tahtonsa hyvään. Niinpä sanotaan esim. eräässä rukouksessa: ”On ilmeistä sinulle ja tiedossasi, Herra, Jumalani ja isieni Jumala, ettei meissä ole voimaa vastustaa pahaa taipumusta. Siksi olkoon sinun mielisuosiosi, Herra, että lyöt sen maahan ja kukistat sen, jotta me täyttäisimme sinun tahtosi koko sydämestä tahtomme mukaisesti” (PT Berakot IV:2,29 b, 60).
Tämän vuoksi juutalainen tutkija voi luonnehtia juutalaisuuden näkemyksen synnistä seuraavasti: ”Juutalaisuus ei tunne sitä kohtalomyyttiä, jonka nimi on myytti synnistä – profeetallisuus on voittanut siihen viittaavat taipumukset. Se ei tunne mitään ammoisen alkuajan velkaa, jonka vaikutus ja kohde ihminen olisi. Synti on (juutalaisuudelle) kohtalo, jonka yksityinen ihminen itselleen aiheuttaa, kun hän jättää sikseen oman oikeutensa, tekee itsensä kohteeksi. Hän ei silloin ole kohtalonsynnissä, vaan syntikohtalossaan” (Leo Baeck, Das Wesen des Judentums, siv. 171). ”Juutalaisuus hylkää perisynnin samoin kuin epäpuhtaan ruumiillisuuden aatteen.”
”Saarnaajan kirjan 7:30 (29):n jakeen ’Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta he itse etsivät monia mutkia’ selittää Midrash Jelammedenu näin: ’Jumala, vanhurskas ja oikeamielinen, loi ihmisen kuvaukseen, jotta tämä vanhurskauteen pyrkiessään kehittäisi jumalankaltaisuutta. Mutta ihmiset ovat hajautuneisuudessaan ja jaetussa mielessään pimentäneet tämän jumalankaltaisuuden.” (Kaufmann Kohler, Grundriss einer systematischen Theologie des Judentums, siv. 162.) ”Myös juutalaisuus on käsitellyt kertomusta siitä tottelemattomuudesta, johon Adam, ensimmäinen ihminen, tuli syypääksi. Mutta perisynnistä, jota sen ajan jälkeen ei enää voitaisi voittaa, tai edes siitä, että kuolema vasta tämän jälkeen olisi määrätty ihmiselle synnin rangaistuksena, ei juutalaisuudessa ole vähintäkään puhetta. Juutalaisuus ei tee tästä kertomuksesta enempää kuin mitä se itse itsestään tekee. Se ei etsi tästä kertomuksesta tai päättele siitä ratkaisua ihmisluonnon arvoitukseen. Se tunnustaa ihmiselle, niin ennen kuin jälkeen Adamin syntiinlankeemuksen, kyvyn vapaavalinnaisesti tarttua hyvään ja tehdä sitä, ja se velvoittaa hänet myös siihen. Se myös tunnustaa aistillisesti asennoituneessa ihmisessä olevan taipumuksen syntiin, mutta väittää kuitenkin, että hän voi pakottaa tämän taipumuksen alistumaan ja että hänellä on voimaa raivata tehty synti juurinensa ja hyvittää se oman parannuksentekonsa kautta. Juutalaisuudelta ei siis puutu pelastusoppia: pelastuksen synnistä ihminen löytää oman kääntymyksensä ja Jumalan armon kautta (Ps. 130:78)”. (Abraham Loewenthal LJ I.)”
Kristillinen etiikka ja oppi syntiinlankeemuksesta
Farisealaisuuden ja kristillisyyden välinen perusteellinen ero, ilmenee tässä hyvin selvästi Paavalilla, entisellä fariseuksella, kun hän sanoo: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet; tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi; yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta” (Room. 5:12, 16, 17).
”Jumalallinen elämä ei kristillisen katsantokannan mukaan ole ainoastaan pimentynyt ihmisessä, vaan kokonaan kadonnut häneltä. Ihmiset harhailevat pimeässä, eikä heillä ole itsessään mitään mahdollisuutta löytää jumalallista valoa. Siksi ei kristillisen katsantokannan mukaan voi olla puhettakaan mistään ihmisessä olevasta häviämättömästä, mistään neshamasta tai hengestä, joka takaisi Jumala-yhteyden. Siksi ihminen ei voi henkensä kautta saada selville tarkoitustaan. Jyrkästi voitaneen kristillinen käsitys ihmisestä ilmaista siten, ettei ihmisellä ylimalkaan lainkaan ole mitään henkeä. Uudestisyntynyt ihminen sitä vastoin saa hengen, Kristuksen hengen. Hänessä asuu Kristuksen henki, koskapa se on annettu hänelle pelastuksen kautta. Mutta Vapahtajan täytyi tulla maailmaan välittääkseen jumalallisen hengen ihmiselle. Silloin ihminen tosin on saavuttanut oman, vapaan elämänsä, mutta itsestään hän ei kykene sitä löytämään. Jos lukee ensimmäisen Korinttolaiskirjeen toisen luvun sen yhteyttä silmällä pitäen, ei voine tulla muuhun tulokseen kuin että Paavali aivan yksinkertaisesti kieltää pelastumattomalla ihmisellä olevan tajuntakykyä hengessä. ”Mutta luonnollinen ihminen”, hän sanoo, ”ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: ”Kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?” Mutta meillä on Kristuksen mieli” (1 Kor. 2:14-16).”
”Kyky koetella, mikä on oikein.
Se ero, joka on ilmaistu näillä Paavalin sanoilla, johtaa tärkeään seuraamukseen. Farisealaisesta aatteesta, että ihminen luonnostaan omistaa jumalallisen, häviämättömän hengenkipinän, on seurauksena ajatus, että ihminen voi erottaa ja ymmärtää Jumalan lait ja Jumalan tahdon. Ihminen voisi siis oikein arvioida ja erottaa jumalallisen. Tosin ei farisealainen teoria vaadi joka ihmiseltä kykyä itsenäisesti koetella ja määrätä tätä tahtoa tai moraalista velvollisuutta. Opin täytyy päinvastoin muodostaa traditioiden katkeamaton ketju ensimmäisestä päivästä, jolloin laki ilmoitettiin, opin nykyisiin julistajiin saakka. Mutta todellisuudessa ollaan vakuuttuneita siitä, että lain oikea selitys annetaan ihmiselle siten, että hän suostuu lakiin, toisin sanoen moraalisiin käskyihin. Ja lakiin suostuminen on samaa kuin elämänsä alistaminen jumalallisen kipinän johdettavaksi. Ihminen, joka on suostunut lakiin, nimittäin tietää ja voi arvioida, mitä Jumala tahtoo. Mutta jos nyt on oikea se kristillisyyden oppi, ettei ihmisessä ole mitään Jumalasta peräisin olevaa henkeä, ei mitään jumalallista kipinää, vaan ainoastaan psyyke (sielu), joka kokonaan kaikkineen kuuluu Jumalalle, vieraan maailman Jumalalle vieraaseen yhteyteen, seuraa siitä, että ”vanhurskas” moraalisen toimintansa, Jumalan tottelemiseen suunnatun vaelluksensa ojennusnuorana käyttää jotain sellaista, jonka välttämättä täytyy johtaa suoranaiseen vastakohtaan. Ihmisen, joka tahtoo tehdä oikein, täytyy alituisesti tehdä väärin, ja päinvastoin, mikä olisi oikein, sen hän tulee pitämään mielettömänä, vääränä tai pahana ja siksi jyrkästi torjumaan. Hän tulee olemaan sokaistu eikä näkevin silmin näe eikä kuulevin korvin kuule. Evankeliumit ovatkin täynnä havainnollisia esimerkkejä tällaisesta fariseusten esiintymisestä.”
(Lainaukset Hugo Odebergin kirjasta ”Farisealaisuus ja kristillisyys” Kuva ja Sana, 1947, teksti osittain editoituna allekirjoittaneen toimesta).
Kuten Odeberg kirjoittaa, ”näiden ihmisten (Joh8) täytyy tuntea, että Jeesus on arvioinut heitä epäoikeudenmukaisesti.” Jeesus kieltää heiltä sen, että he ovat totuudellisia viittaamalla pimeydessä vaeltamiseen. Mutta fariseusten peruspylväänä oli se, että joka omisti elämänsä kokonaan Jumalan tahdon täyttämiselle sellaisena kuin se oli ilmoitettu laissa oli heille vapauden laki. Lain noudattaminen teki heistä vapaita ihmisiä ja sen Jeesus kielsi.
Tuosta vapauden laista tuli mieleeni seuraava kohta (Jaakob1:25), jossa hän toteaa: ”Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.” En tiedä, onko edellinen teksti juutalaisen kirjoittama, kun siinä viitataan vapauden lakiin ja oletetaan, että siinä voidaan kaiketi myös pysyä.
Paavalihan viittaa heihin (Room. 2:17-24): ”Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi, niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat; ..jne.” Paavali ei tarkoita varkaita yleensä..jne, vaan heitä, jotka katsovat olevansa tämän kaiken yläpuolella. Niinhän Raamatun tekstistä voimme lukea: ”Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut….”
He siis seisoivat Jeesuksen edessä ja kiittivät Jumalaa siitä, että olivat vapaita ja vaativat Jeesukselta pätevää todistusta puheistaan. Jeesus viittasi juutalaisten lakiin, koska Hänestä todisti myös Isä, joka on hänet lähettänyt. Siksi se on pätevä lainkin mukaan.
Siitä muodostui kuitenkin ongelma fariseuksille. Missä muka on sinun isäsi? Kun ette tunne minua, niin ette tunne myöskään minun Isääni oli Jeesuksen vastaus. Nämä, jotka aloittavat aamunsa kiittämällä Jumalaa siitä, että he ovat tahtoneet olla oikeamielisiä ja hurskaita ovatkin kykenemättömiä kuulemaan Jumalan ääntä. Mikä sulki heidän korvansa?
Oliko se sana – synnistä -, josta Jeesus puhuu (Joh8:21): ”Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla.” Tekstistä (Joh8:22-30) kuitenkin ilmenee, että puhuessaan monet uskoivat Jeesukseen.
Kuten aikaisemmin Odebergiin viitaten kirjoitin, ”henki juutalaisuuden mukaan, jonka Jumala on antanut on puhdas, jumalallinen kipinä, joka ennaltaolevana on ikuinen.” Tästä sitten näyttää johtuvan se, kun henki on häviämätön niin ”farisealainen juutalaisuus ei voi ymmärtää syntiinlankeemusta ja perisyntiä vielä vähemmän.”
Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi” (Joh8:31-32).
Tämä oli miekanpisto heidän ajatteluunsa. ”Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia, kuinka sitten sanot, että te tulette vapaiksi? (Joh8:33)
Jeesus kuitenkin survaisi sanallaan syvälle heidän sydämeensä ja heidän ajattelunsa ytimeen: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.” (Joh8:34)
Tästä ennaltaolevasta ja ikuisesta jumalallisesta kipinästä johtunee se, että he viittasivat Aabrahamiin, etteivät he olleet aviorikoksesta syntyneitä, kun he tiesivät, etteivät nuo isät olleet langenneet epäjumalien palvontaan.
Täten ristiriita vain syvenee Jeesuksen ja juutalaisten välillä. Odeberg toteaa tuosta farisealaisuuden ajatuksesta, että ”israelilaiset ovat rakastettuja, sillä heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.” Tähän Jeesus vastaa fariseusta hirvittävällä tavalla:
”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valehtelija ja sen isä.” (Joh8:44)
Odeberg toteaa tuosta: ”Ne jotka koko olemuksellaan suuntautuivat sen tekemiseen, mitä Jumala tahtoi, saivat kuulla, että he tahtoivat tehdä mitä heidän isänsä perkele himoitsi.”
Jumalallinen elämä ”ei ole ihmisessä ainoastaan pimentynyt, vaan se on kokonaan hävinnyt hänestä.” Jumalan kuva on menetetty. Olemme luonnostamme synnin orjia paholaiseen kuvautuneita, ellei Kristus tee meistä vapaita. Farisealaisten ongelma oli ajatus siitä, että ihmisen pitää tahtoa hyvää ja hän voi tehdä hyvää ja niin ihmisestä tulee hyvä. Paradoksaalista tosin, että käy päinvastoin, eivätkä korvat enää kuule Jumalan puhetta.
”Tästä ennaltaolevasta ja ikuisesta jumalallisesta kipinästä johtunee se, että he viittasivat Aabrahamiin, etteivät he olleet aviorikoksesta syntyneitä, kun he tiesivät, etteivät nuo isät olleet langenneet epäjumalien palvontaan.”
Totta! He eivät voineet katua syntejään, olihan heissä tuo hyvä ydin, kipinä, joka korjasi kaiken. Siksi Johannes K. ei suostunut kastanut heitä parannuksen kasteella, koska he eivät suostuneet katumaan syntejään ja omasta mielestään eivät tarvinneet parannusta. Jostain syystä he silti pyrkivät kasteelle. Oliko siinä heillä ajatuksena, että otetaan nyt vielä tuo kastekin niin on varman päälle. Tai sitten sekin oli ihan näyttelyä kun muukin kansa teki niin.
”israelilaiset ovat rakastettuja, sillä heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi”. Olin äskettäin kaksiviikkoisella tiiviillä Raamattu-kurssilla, taas kerran :). Siellä kuulin että juutalaiset todella ajattelivat niin, että ketkään muut eivät voi pelastua kuin juutalaiset. Tämähän tulee ilmi apostolien teoissa. Siellä ihmeteltiin että Pyhä Henki tuli pakanoihinkin ja että hekin ovat osallisia pelastukseen.
He eivät tosiaan edes suostuneet näkemään/muistamaan sitä, että isät olivat langenneet epäjumalien palvontaan monin tavoin, kertomusta siitä VT on täynnä. Ja Jumala lähetti profeettoja varottamaan, mutta he vain ummistivat korvansa.
Tuo Johannes Kastajan parannussaarna avaa hyvin tuota ongelmaa. Kuten totesit myös tässä tapauksessa näkyy mistä tuo katumattomuus johtuu. Jumalallinen kipinä, joka ennaltaolevana ikuisesti voimassa olevana. He itse olivat omasta mielestään valinneet totuuden ja olivat siksi hyviä. Näin tulkitsen tuon Odebergin viittauksen farsealaiseen ajatteluun. Ja myös vapaa tahto.
Mutta tuossa Odebergin tekstistä ilmee sellainen sietämätön ajatus, joka farisealaisessa ajattelussa tulee esille, että Jumala on myös pahan taipumksen alkuusyy. Kun luin tuota Joh8 tekstin loppuosaa jakeesta 38 alkaen, aistin siinä todella Jeesuksen syvän suuttumuksen. Tuo ajatus, että vain juutalaiset pelastuvat, siihen lienee selitys Paavalan tekstissä, että israelia on kohdannut paatumus. Vai miten sanatarksti tuo ilmaistaan.
Kosti, tuosta vapauden laista ja Jaak. 1:25. ”Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin…” Minulla on Raamatussa juuri alaviitteet Joh. 8 31,32, 13:17 Jaak. 2:12. Paljastaisiko tuo sana ”täydellinen”, että on kyse toisesta laista kuin siitä minkä juutalaiset perinteisesti käsittivät vapauden laiksi? Luulisi ettei Jaakob muuten käyttäisi sanaa ”täydellinen”. Juutalaiset varmasti ajattelivat että laki on täydellinen ilman erillistä mainintaa. (voin tässä kyllä mennä ihan pieleen, en tiedä onko kyse tästä). Edelliset kaksi jaetta: että jos joku on vain sanan kuulija, mutta ei tekijä, niin hän on miehen kaltainen joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan, katselee itseään, lähtee pois ja unohtaa heti millainen hän oli. Siis katselee Jumalan lain (sanan) peilistä itseään, mutta unohtaa olevansa se mikä todellisesti on itsessään. Mutta (tärkeä sana) joka katsoo täydelliseen lakiin vapauden lakiin….
Paavali sanoi olevansa Kristuksen laissa. Ja näin se on juuri silloin tuo mistä Jeesus Joh. 8:31, 32 sanoo, että joka pysyy Jeesuksen sanassa, tulee tuntemaan totuuden ja totuus tekee vapaaksi. Toisin sanoen laki ei tee ketään vapaaksi, vaan totuus tekee vapaaksi. Jeesus vahvisti lain ja teroitti sen kaikkeen terävyyteensä Vuorisaarnassa. Se koskee myös sisintä, ajatuksia, sydäntä. Koko ihmistä kaikkine päivineen.
Tästä teemasta tuli kerran puhetta erään henkilön kanssa, kun hän lähetti minulle Karmel-yhdistyksen lehdestä artikkelin, jossa väitettiin lain (siis Tooran) tekevän ihmisen vapaaksi. Kirjoitin hänelle, ettei laki tee ketään vapaaksi, vaan evankeliumi. Niin kuin tiedämme Lutherin opetuksesta laki sitoo, evankeliumi vapauttaa. Eikä ketään, joka ei ensin ole tullut lain sitomaksi, voi evankeliumi vapauttaa. Hän väitti kiven kovaa olleensa kauan lain alla ja nyttemmin ei. Hän ei suostunut siihen, että evankeliumi vapauttaa eikä laki. Lopulta hän syytti minua etten ole ollenkaan uskossa ja kehotti minua itsetutkiskeluun. Tällaista tämä näyttää olevan.
Raamatun sanakirja: ”Jaakobin kirje ei ole apostolien piiristä lähtöisin. Sen kirjoittaja sanoo olevansa Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija. On luonnollista tällöin ajatella Jaakobia, Herran veljeä, johon kaikki kirjeen erikoispiirteet soveltuvatkin. Esityksessä on paljon sen varhaista syntyaikaa osoittavia piirteitä; kristillistä kokouspaikkaa nimittää alkukieli synagoogaksi (2:2); kristittyjä ei tarkasti eroteta juutalaisista (1:1); moititut synnit ja korjattavat erehdykset ovat luonteeltaan juutalaista taustaa edellyttäviä; kirjeessä ei esiinny jälkeäkään sellaisista oppiriidoista, jotka jo ensimmäisen vuosisadan puolivälin jälkeen aiheuttivat seurakunnassa hajaannusta. Siksi se tavallisesti päivätään v:een 45 jKr., ja sitä pidetään UT:n kirjoista varhaisimpana. Sen osoite 12 hajalla asuvalle sukukunnalle ei tarkoita juutalaisia eikä koko kristillistä kirkkoa, vaan juutalaisten hajaannuksessa eläviä kristiveljiä eli siis Palestiinan ulkopuolella asuvia juutalaiskristittyjä. ….
Uskon ja töitten suhdetta käsittelevää osaa, 2:14-26, on usein käsitetty Paavalin uskonvanhurskausopin vastustamiseksi ja juutalaisuuden puolustamiseksi, mutta tämä ajatus on kokonaan Jaakobin väärää tulkitsemista. On täysin yleisen juutalaisen käsityksen vastaista opettaa, että pelkkä hengellinen jumalalliseen opetukseen alistuminen olisi riittävä pelastumiseksi. On esim. huomattava, että ne työt, jotka mainitaan uskon hedelminä (Aabrahamin aikoma Iisakin uhri ja portto Raahabin isänmaan kavallus) eivät sovi juutalaisten eivätkä muittenkaan siveysopin kehyksiin. Aivan yhtä painokkaasti kuin Paavalikin Jaakob tähdentää uskoa pelastuksen välineenä, 2:22, 23 ja Paavali yhtä hyvin muistuttaa, että elävä usko ilmenee töissä, Gal. 5:6.
On olemassa todisteita siitä, että J. k. oli kirkon käytössä varhaisista ajoista lähtien. Historiallisesti se on ollut kanonisen UT:n alkuperäisiä osia.” (Raamatun Sanakirja, 1965)
Jaak. 2:21-24, ”Tästä Jaakobin sanasta ajattelevat kaikki lakihenkiset ihmiset voivansa löytää todellisen perustan toivolleen voida itsekin tehdä jotakin pelastuksekseen. Onhan myös tunnettua, että Lutherinkin mielestä Jaakobin kirje oli todellinen ”olkikirje”. Tämä ei johtunut kai vain siitä, että Luther väärinymmärsi Jaakobin, vaan myös siitä, että hän oli saanut paljon kurjia kokemuksia siitä, kuinka lakihenkiset ihmiset hyvin innokkaasti yrittivät asettaa Jaakobin Paavalia vastaan ja siten saada Raamattuun eräänlaisen ristiriitaisuuden kristittynä olemisesta. Jos lakihenkiset ihmiset voivat todella sanoa, ettei edes Raamatu ole yksimielinen pelastuksen tiestä, silloin liha todella on saavuttanut valtavan voiton Jeesuksessa Kristuksessa olevasta evankeliumista ja totuudesta.
Tässä asiassa ei kuitenkaan ole mitään ristiriitaa. Puhuessaan USKOSTA Paavali kysyy: ”Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain” (Room 3:31). Tällä hän tarkoittaa: Ei tule kysymykseenkään, että usko hylkäisi hyvän tekemisen, koska päinvastoin juuri usko TÄYTTÄÄ lain. Mitään muuta ei Jaakobkaan sano. Hän puhuu kuolleen ja elävän uskon välisestä erosta ja sanoo, että niin kuin ruumis on kuollut ilman henkeä, niin uskokin on kuollut ilman tekoja (Jaak 2:26). Hän sanoo myös, että perkelekin uskoo Jumalaan – mutta kuolleella uskolla, joka vihaa Jumalaa ja on hänen vihollisensa ja tekee aina pahaa.
Totta onkin, ettei kuollut usko voi pelastaa ketään. Vaikka ihminen pitäisi totena kaikki uskonkappaleet ja koko Raamatun ja osaisi koko kristillisen uskonopin ulkoa, se on hyödytöntä, jos hänen uskonsa on kuollut.
Mutta ELÄVÄ usko pelastaa, ja se pelastaa yksin, ilman mitään ihmisen tekoa, kerskausta tai arvollisuutta, oikeutta tai ansiota. Mutta elävä usko ei ole hetkeäkään sydämissämme olematta samalla täynnä halua ja tahtoa tehdä kaikkea hyvää. Siksi kaikki hyvä seuraakin uskoa yhtä varmasti kuin hedelmä kukkaa.
Mutta pääasia tässä on, että usko on ensimmäinen ja teko toinen. Usko ei ole mikään itsestäänselvyys sydämissämme. Ihmisen täytyy saada se Jumalalta. Mutta siellä missä Jumala antaa uskon, hyvät teot ovat itsestään selviä. Mutta ilman uskoa ei ole mitään hyvää kenessäkään ihmisessä. Kun Jaakob siis sanoo, että Aabrahamin usko tuli täydelliseksi teoista ja teossa toteutui, että hänet luettiin vanhurskaaksi uskosta, Jaakob tarkoittaa, että SEURAUKSENA olleet hyvät hedelmät ilmoittivat ja vahvistivat, että Aabrahamin usko oli elävä eikä kuollut.
Mutta juuri tähän lakihenkinen ihmismieli ei halua suostua. Se haluaa saada teot ja elämän ja kaiken muun ENSIKSI ja uskon lopuksi. Mutta Jumala taivaassa on ilmoittanut totuuden: kaikki hyvät teot SEURAAVAT uskosta eivätkä voi koskaan olla ilman sitä, mutta hyvistä teoista EI KOSKAAN SEURAA MITÄÄN USKOA. Tämän suhteen Paavali on huomannut heijastuvan historialliseen järjestykseen Aabrahamin liiton ja Mooseksen liiton välillä: uskon liitto annettiin ensiksi, sen jälkeen laki, eikä Jumala suinkaan antanut ensin lakia, niin että sen jälkeen vasta olisi tullut usko (Gal. 3:17).
Tämän oppiminen Pyhän Hengen avulla sydämensä opetukseksi on todellisen vapautuksen kokemista Jeesuksessa Kristuksessa. Kun usko kulkee tekojen edellä, niin silloin usko on pelastuksen VÄLINE JA PERUSTA, ja hyvä teot ja hengelliset hedelmät ovat pelastuksen SEURAUKSIA. Tahdon ja teen kaikkea hyvää, koska olen jo pelastunut uskossa enkä koskaan voi eikä minun koskaan tule tehdä mitään hyvää PELASTUAKSENI.” (Uskosta vanhurskaus, Olav Valen-Sendstad, 1978)
”Farisealaisten ongelma oli ajatus siitä, että ihmisen pitää tahtoa hyvää ja hän voi tehdä hyvää ja niin ihmisestä tulee hyvä. Paradoksaalista tosin, että käy päinvastoin, eivätkä korvat enää kuule Jumalan puhetta.”
Kyllä! Hyvään pyrkiminen ei tuota hyvää tulosta eli hedelmää. Huono puu tuottaa huonoa hedelmää. Ihminen joka ajattelee, että hänellä on luonnostaan hyvä tahto ja vapaus tehdä sitä hyvää, mitä tahtoo, ja että hän näin toimiessaan tulee hyväksi ihmiseksi, ei ole kristillinen, raamatullinen näkemys.
Sanon tämän toistamiseen, mutta tämähän on aivan samaa kuin katolinen teologia. Ensin ihminen tekee jonkin hyvän teon ihan luonnollisen tahtonsa ja voimansa avulla, siihen sitten Jumala vuodattaa armonsa. Tällaisia hyviä tekoja heillä on luetteloitu mitä ne ovat, jotka ansaitsevat kohtuullisuusarmon. Luther kirjoittaa näistä esim. Galatalaiskirjeen selityksessään. Jumalasta tulee velallinen ihmiselle.
En ymmärrä ihmisiä, jotka liittyvät johonkin toiseen kirkkoon tutkimatta sen oppia. Vielä vähemmän ymmärrän lut. teologeja, jotka näin tekevät. On pakko olla niin, että he eivät ole sisäistäneet vanhurskauttamisoppia. Erästäkin kun kuunteli, joka perusteli katoliseen kirkkoon liittymistä, että hän ei voi olla oikeaoppisessa kirkossa, siis luterilaisessa. Mutta juuri roomalaiskatolinen kirkkohan se väittää olevansa ainoa oikea, ja ortodoksikirkko tietysti myös.
Eräs lut. pappi sanoi äskettäin minulle kun puhuimme paavin erehtymättömyydestä. Juu, juu mutta sehän on vain kun hän puhuu uskon tai moraalin kysymyksissä istuimeltaan ”ex cathedra”. Voisiko kenties miettiä vähän tarkemmin?
Kosti, luitko kohdan ”Kristityt maailman valkeutena” ja ”Viettelys”.
Erittäin mielenkiintoista. Nämä vertaukset usein selitetään väärin tai meille vain syntyy väärä käsitys, koska emme tunne taustoja ja kulttuuria. Minulla on nyt kotona iso pino selityksiä Jeesuksen vertauksiin käymältäni kurssilta.
Odeberg: ”Esikuvallinen ihminen herättää arvonantoa ja ehkä pelkoa – sillä hän on usein miten kova ja häikäilemätön sen kovuuden ja häikäilemättömyyden tähden, jotka seuraavat sitä, joka uskoo toimivansa Jumalan hengessä ja kulkevansa hänen asioillaan – mutta ei kukaan tule sydämestään iloiseksi siitä, että esikuvallinen ihminen on olemassa tai siitä, mitä hän tekee. ”Vanhurskaan” olemassaolo ei kohota katsetta kohti jotakin korkeampaa eikä herätä ajattelemaan jotakin sellaista, joka kohottaa ja innoittaa, jotakin, joka kuuluu kauniimpaan ja ihanampaan maailmaan. Sitä vastoin tapahtuu melko usein, että ”vanhurskas” herättää katselijan alemmuudentunteesta johtuvaa kaunaa ja saattaa tavallisen ihmisen pahan valtaan. Nyt on ilmeistä, että sellainen ihminen, jota tässä on nimitetty ”esikuvalliseksi” tai ”vanhurskaaksi”, kylläkin on sellainen, joka osoittaa vanhurskautensa niin, että ihmiset sen näkevät, mutta yhtä ilmeistä on, ettei hän ole mikään Jumalan valkeus maailmassa, jonka tähden ihmiset ylistäisivät taivaallista Isää. Niin ollen ei Jeesuksen sanalla opetuslapsista maailman valkeutena voi olla mitään suhdetta sellaiseen ihmiseen, ja siten on myös selvää, ettei tämä sana sisällä kehotusta osoittamaan vanhurskauttaan ihmisten edessä, niin kuin esikuvalliset vanhurskaat tekevät.
Sellainen, joka on maailman ”valkeus”, on usein se, jota ihmiset eivät pidä minään vanhurskaana ihmisenä, olennaisesti ehkä siksi, etteivät vanhurskaat millään tavoin tunnusta häntä oman sukunsa täysin hyväksi yksilöksi, vaan päinvastoin pitävät häntä mitä puutteellisimpana. Mutta hänessä on jotakin, joka vaikuttaa, että tavallinen ihminen tuntee mielensä ylenevän iloiseksi ja vahvistetuksi tarkatessaan tätä miestä tai naista. Vaikkapa hänelle harvoin katsotaankin voitavan myöntää lisänimeä vanhurskas tai hurskas tai oikea kristitty – ja sellainen ihminen ei itsekään hevin tunnustaisi itselleen näitä lisänimiä – suuntaa kuitenkin jo tämän ihmisen olemassaolo ajatuksen Jumalaan, se antaa tarkkaajan tuntea ja ajatella, että elämässä sentään on jotain hyvää ja pyhää ja korkeaa. Mutta jokainen, joka näkee tällaisen ihmisen, on täysin selvillä siitä, ettei hänellä itsellään ole aavistustakaan siitä vaikutuksesta, jonka hän tekee hyvään suuntaan, ja ettei hän itse vähintäkään ponnista ”näyttääkseen valkeutensa”. Kaikkein vähimmin hän tahtoisi olla esikuva tai toivoisi, että muut toimisivat niin kuin hän. Jotta voisi ” antaa valonsa loistaa ihmisten edessä” Jeesuksen sanojen mukaan, on siis välttämätöntä, että kaukaisimmankin ajatuksen siitä, että itse on arvollinen olemaan esikuvana tai että toimintansa kautta tekee edullisen vaikutuksen muihin, täytyy olla asianomaiselle täysin vieraan. Voidakseen antaa valonsa loistaa täytyy ensiksi olla valo, ja valona oleminen merkitsee tässä yhteydessä ilmeisesti sitä, että on jumalallisen valon sytyttämä. Sellainen on itse täysin tyhjäksi kulunut eikä voi valaista millään omallaan. Hänestä näkyvä esikuva on ”Kristus hänessä” (1 Kor. 11:1, vrt. Gal. 2:20) (Odeberg)
Tässä kerrotaan siis juuri tästä mistä Jeesus puhuu Matt. 6:1:
”Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.”
Ja vielä tulee mieleen Matt. 25, jossa lampaat eivät tienneet tekevänsä niitä tekoja, jotka olivat Jeesukselle mieluisia ja Jeesus tunnisti heidät omikseen.
Kristittyhän osallistuu Kristuksen kärsimyksiin myös näin. ”Vanhurskaat” eivät tunnusta heitä oikeiksi kristityksi (tutulta tuntuu!), heitä ei kelpuuteta, mutta he ovatkin juuri niitä oikeita vanhurskaita Jumalan silmissä. Yleensä on niin, että juuri seurakunnassa saa ne pahimmat lyönnit tyyliin opilla ja Raamatulla päähän. Eihän maailman ihmiset näistä välitä. Kirkossa se paholainen on hyvin ahkerana. Yllättävää se on kun saa niitä lyöntejä ihmisiltä, joita piti ystävinään ja jotka toimivat aktiivisesti seurakunnissa. Onneksi siihen tottuu ajan kanssa. Näin on vain käytävä.
Riitta. Tuo juutalaisen kulttuurin tunteminen asettaa omat haasteensa. Itse en sitä kovin syvällisesti tunne. Odeberg kirjansa kohdassa -Toisten esikuvaksi asettaminen – toteaa, etteivät fariseukset myönnä harjoittavansa hurskautta saadakseen ihmisten huomion.
”Joka harjoittaa laupeutta salaa, on Moosesta suurempi” Tuossa kohdassa viitataan (5Moos9:19), jossa kansa oli ollut uskoton, ja Mooses oli rikkonut lain taulut. ”Minä pelkäsin vihaa ja kiivautta..,” mutta siitä, joka harjoittaa laupeutta salaa, on kirjoitettu : ”Salainen lahja lepyttää vihan ja poveen kätketty lahjus kiivaan kiukun” (Sananl 21:14). Lisäksi: ”Joka antaa köyhille almun julkisesti, joutuu Jumalan tuomion alaiseksi”.
He siis näyttävät perustelevan mm. näillä kohdilla sen, etteivät he harjoita hurskautta julkisesti.
Kuitenkin edellä sanotun perusteella lain vanhurskauteen luottavina, kun heillä oli laissa tiedon ja totuuden muoto mutta he eivät olleet vanhurskaita sisäisesti. Joten välttämättä he joutuivat näyttämään vanhurskauttaan julkisesti, kuten Odeberg toteaa. Sokeudessaan he eivät vain sitä nähneet, vaikka sen muut näkivät. Lain vanhurskaus aiheuttaa välttämättä kovuutta ja rakkaudettomuutta. Kun ihminen pyrkii olemaan lain mukaan hyvä esimerkki niin hänestä tuleekin huono esimerkki todellisuudessa.
Hyvä kuva mielestäni farisealaisesta moraalisesta ylemmyydestä ja ulkokultaisuudesta tulee esille tuossa tutussa kohdassa (Mat11:19; Luk7:34), jossa fariseukset ilkkuen parempina ihmisinä moittivat Jeesuksen esiintymistä: ”Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää.”
Pitäisikö kristityn sitten omaksua se, miten tässä maailmassa eletään Jumalasta piittaamatta. Ei tietenkään. Kysymys on mielestäni asenteesta. Olemme kaikki ihmiset langenneita ja Jumalan kuva on menetetty ja kuvaudumme kaikki paholaiseen luonnostamme. Kun me syntiset olemme armosta uskon saaneet, meidän tietysti pitää pyrkiä suhtautumaan langenneisiin samoin kuin näkisin hänessä itseni armon tuhlanneena, olemalla siten maailman valkeutena. Tietenkin synti aiheuttaa meissä kaikissa hitautta suhteessa lähimmäisiin. Se on valitettava totuus. Uskon kilvoitus ei ole aina helppoa, kun pitäisi antaa anteeksi ei seitsemän kertaa vaan paljon enemmän.
Kiitos Kosti tästä kommentistasi! Palaan asiaan vähän myöhemmin.
Riitta :
Yllättävää se on kun saa niitä lyöntejä ihmisiltä, joita piti ystävinään ja jotka toimivat aktiivisesti seurakunnissa. Onneksi siihen tottuu ajan kanssa. Näin on vain käytävä.
Minä ajattelen että kysymys on mielestäni erilaisista päämääristä osin , joka kumpuaa erilaisista uskonkäsityksistä . En tiedä miten osaisin sanoa ettei tämä kulminoidu mihinkään kirkkoon eikä liikkeeseen , mutta mitä enemmän aikaa seurakunta viettää toistensa kanssa ja saa olla syntisinä evankeliumin alla niin se estää meitä tuomasta ns itseään esille . Koen tämän asian vaikeaksi ennen jossa oli monenlaisia käsityksiä ja sitten se visio ja päämäärä oli hakusessa ikäänkuin sitä toimintaa tehdään me ihmiset . Tilaa tulee toki olla ja sallia erilaisia näkemyksiä ja se olisi hyvä kun kristityt ylipäätään olisivat kyselijöitä ja vaikka haastaisivat kirkon ja seurakunnan oppia ja toimintaa ja näihin täytyy olla paimenella vastauksia Jumalan sanasta. En nää sitä toivottomana vaikka se on sitä kun tiedostamme syntisyytemme kun yhteys on ja voi olla ainoastaan Kristuksessa . Minulle on se vapaus tullut että ei tarvitse olla työntämässä mihinkään tehtävään , koska Herra kaiken rakentaa ja ottaa käyttöön vaikuttaen tahtomista ja tekemistä . Läheisyys ei tule kuin olemalla toisten kanssa ja erityisesti kristityillä kaikilla on lopulta suuri armossa ja anteeksiantamuksessa.
Tuo mitä kirjoitit että saa lyöntejä keiltä ei luulisi saavansa voi olla monenkin kokemus . Tämä sama pätee kun kutsut tilaisuuksiin tai messuun tuttuja niin vieraita tulee muttei niitä joita kutsui ja odotti .
Kirkko-käsitys vaikuttaa myös osaltaan uskonkäsitykseen. Kun kirkko-käsitys on ahdas, lustetta vain muissa tyyliin, niin se vaikuttaa uskonelämään. Minun käsitykseni on se että ihminen pelastuu yksin armosta yksin uskosta Kristuksen tähden. Se eroaa ehdottomasti noista Missouri Synodin ahtaista käsityksistä. Siis tuosta amerikkalaisesta tuontitavarasta: 😉
Selasin alusta alkaen kommenttejasi. Aloit melko alusta pitäen puhua jostain muusta kuin blogin aiheesta. Sinua ei siis ilmeisesti kiinnosta tämä blogin aihe. Siitä voisi paljonkin keskustella kuten Kosti on mielenkiintoisesti jakanut ajatuksiaan Raamatun pohjalta.
En ole kiinnostunut jatkamaan keskustelua Lähetyshiippakunnasta. Ja olen yrittänyt vastailla että saisit käsitystä siitä miksi en ole samaa mieltä kanssasi siitä saarnasta enkä Lähetyshiippakunnasta. Heti ensimmäiseksi kommentoit että minulla on joku ”todistustaakka” kun arvostelin saarnaa ja ”suhde”-sanan käyttöä. Ei ole. Minulla saa olla omat mielipiteeni. Eikä minulla ole mitään velvollisuutta todistaa sinulle mitään mistään.
Suomessa ollaan ja tietysti uskon armosta pelastuvan yksin Kristuksen työn kautta ja turvaten yksin häneen . Moni kuten minäkin olen kokenut vapautta juuri lhpk ssa . Tervetuloa vaan Riitta tutustumaan seurakuntiimme ja kesäpäivät on Loimaalla , kyllä sinä saat joka seurakunnassa hyvänvastaanoton , ei ole ahdasta eikä lakihenkistä .eikä tartte keskustella harhaoppisten piispojen edesottamuksista
No tottakai pyydän jotain todisteita joita heittelet jonkun 20vuoden kokemuksen perusteella . Ja onhan se väärän todistuksen antamista ja syyttämistä jos ei ole mitään perusteita . Et ole oman kirkkosi asioita nostanut esille ? Olisko siellä mitään mikä ei ole linjassa Raamatun sanan kanssa . Joku vanha katkeruus ilmeisesti nostaa sinulla päätä kun hyökkäät noin tunnelatautuneesti . Kaikkien kanssa meidän tulisi yrittää sovussa elää .Hyvää yötä , Jeesus myötä !
Timo, miksi et hellitä? Nyt kyseenalaistat minun kokemukseni? Miksi? Minun kokemukseni ovat minun kokemuksiani, sinun kokemuksesi ovat sinun. Sinä astut nyt rajan yli, toisen ihmisen henkilökohtaiselle ”tontille” ja asetat kyseenalaiseksi minun kokemukseni ja uskoni.
Oletat edelleen, että olen katkera. Etkä suostu uskomaan, etten ole. Miksi? Et ole minä, etkä tiedä mitä olen kokenut. Mutta näyttää siltä, että sinulle on turhaa yrittää selittää mitään, koska vellot omissa oletuksissasi ja tieto ei mene perille. Mikään selitys ei tyydytä sinua.
Katkeroituminen johtuu vihasta, joka painetaan alitajuntaan, piilotajuntaan. Siellä viha muuttuu katkeruudeksi. Siksi vihan tunteet tulee kohdata ja käsitellä. Ihminen saa tuntea vihaa eli vihastua. Tunteita ei saa tukahduttaa, sillä se juuri vie katkeroitumiseen. Vihaan ei tule jäädä. Ihminen on psyykkisesti terve kun hän kokee tunteita ja käsittelee tunteitaan. Tämäkin asia tunteista, oli ko. saarnassa varsin erikoinen. Jeesus tunsi inhimillisiä tunteita, koska hän oli paitsi Jumala, täysi ihminen. Kaksi luontoa yhdessä Persoonassa. Järkemme ei näitä käsitä. Tämä on paradoksi, se voidaan vain uskoa.
Ihmisen katkeroitumisen elämän kovien kohtaloiden ja vastoinkäymisten tähden estää evankeliumin omistaminen itselleen lahjana yksin armosta. ”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Room. 8:28. Paavali, entinen fariseus, sai kokea kovaa vastustusta ja vainoa itseänsä kohtaan. Lopulta hänet mestattiin Roomassa. Kirjeidensä perusteella näyttää siltä, ettei hän katkeroitunut mistään kokemuksistaan. Evankeliumin eteenpäin vieminen oli hänelle kaikki kaikessa. Jotta kaikki tulisivat tuntemaan Jeesuksen ja pelastuisivat.
Fil. 2:14-16. Onko tässä kohdassa Paavalilla fokus ihmisen konkreettisessa kaikkien silmin nähtävissä olevassa moitteettomuudessa, puhtaudessa ja nuhteettomuudessa, eli esikuvallisuudessa, jonka vuoksi ihminen loistaa tähden kaltaisena valona, esikuvana maailmassa nurjan sukukunnan edessä? Mielestäni ei ole! Sillä silloinhan meillä olisi käsillä juuri farisealainen ”Teeskentelevä esikuva”, josta Odeberg kirjoittaa? Sillä ihminenhän on itsessään syntinen eikä kelpaa ulkonaisen silmin nähtävän nuhteettomuutensa vuoksi esikuvaksi kenellekään.
Mielestäni tämän kohdan fokus on siinä, että ihminen Paavalin sanoin nurisematta ja epäröimättä pitää tarjolla elämän sanaa, eli evankeliumia Kristuksesta, vie sitä eteenpäin kaikesta vastustuksesta huolimatta. Hän ei välitä enää siitä, mitä ihmiset sanovat, kun he näkevät hänen ulkonaisesti vaatimattoman, itsessään köyhän oloisen olemuksen (kuoren) ja ehkä ihmiset tietävät hänen menneisyydestään moraalisesti paheksuttavia, pöyristyttäviäkin asioita. Hän ei kuvittele että hänessä itsessään olisi mitään esikuvallista, koska hänessä ei kerta kaikkiaan ole mitään sellaista ja hän tietää sen. Vaan sanoman tärkeys on hänellä kaikki kaikessa, viestin eteenpäin vieminen maksoi mitä maksoi. Vrt. Kertomus: Jeesus ja nainen kaivolla. Nainen, joka oli yhteisönsä silmissä hyvin syntinen ja torjuttu, lähti iloisena kertomaan ilosanomaa toisille kyläläisille. Hän sai rohkeuden.
”Paavalille ei ollut enää vastakkaisuutta eikä ristiriitaa uskon ja ajattelun välillä. Jeesuksesta oli tullut hänen elämässään kaiken varjoonsa peittävä todellisuus. Siksi hänen kaikkien ajatustensa ja kaikkien tarkastelutapojensa täytyi jäsentyä uskoon ja kuuliaisuuteen, jotka kohdistuivat Jeesukseen. Uskon ankkuroitumisesta Kristukseen saivat kaikki hänen ajatuksensa elämänsä, koko hänen katsomuksensa sisäisen yhtenäisyytensä, koko hänen elämänkatsomuksensa ja elämänasenteensa struktuurinsa ja voimansa.” (Olav Valen-Sendstad).
Rovasti Raimo Mäkelä, jonka Timo aiemmassa kommentissaan olettaa harhaoppiseksi, kirjoittaa: ”Myös kaikki paha ja kaikki hyvä kohtaavat ihmisen evankeliumin läpi, niin että pahakin voi palvella hyvää ja ihminen voi katkeroitumatta ja ylpistymättä omistaa kolmitahoisessa evankeliumissa olevan lahjan ja kiittää Jumalaa kaikesta. Tässäkin on kysymys yhden ja kaiken suhteutumisesta toisiinsa. Ytimessä on kyllä Jumalan ja ihmisen suhteessa tapahtunut sovitus, mutta se ei rajoitu vain tähän.—-Ihminen on aina riippuvainen laista ja evankeliumista positiivisesti tai negatiivisesti ja siten myös niiden vääristymistä eli legalismista ja antinomismista, ottaapa hän näitä vakavasti tai ei. Ne vaikuttavat häneen, ja hän välittää sitten niitä muihin. Jokainen ihminen on lain ja evankeliumin oikean suhteen tai sen vääristymien, legalismin tai antinomismin, vallassa. Tämä vaikuttaa ensin hänen sisäiseen maailmaansa: ajatteluun, arvoihin, tunteisiin, tahtoon, ratkaisuihin, toimintaan. Sitten myös toiset kokevat hänet sellaisena”. (Raimo Mäkelä, ”Teesejä laista ja evankeliumista”, 2017, Sitaatti Teesistä 9: Lain ja evankeliumin suhde laajenee lopulta koko todellisuuden ymmärtämisen avaimeksi: kaikki on vaatimusta tai lahjaa tai molempia, s. ).
Vaikuttaa siltä, että Timo ei hellitä. Kuten olen eräässä edellä olevassa kommentissani rovasti Raimo Mäkelän tekstiä lainaten kirjoittanut, oikeaoppinen ei pidä toista kristittynä tasavertaisena uskonveljenä ja -siskona. Timo ei näytä pitävän minua sellaisena oikeaoppisena kristittynä kuin hän on ja niin kuin hänen yhteisössään olevat ovat. Ja jos kaikki ihmiset eivät muutu hänen kaltaisikseen oikeauskoisiksi ja -oppisiksi kristityiksi, niin hän ei hellitä, vaan jatkaa.
Vielä minäkin tuon muutaman huomion mielenkiintoisen keskustelun oheen…
Suomenkielessä on muutama oivallinen sana; ”omahyväinen” ja ”tekopyhä”, jotka kuvaavat hyvin ihmistä ja myös meitä Kristittyjä, sillä kukapa meistä olisi täysin vapaa, noista viheliäisistä ihmisen ”ominaisuuksista.”
Kun sanon ominaisuuksista, niin tarkoitan ”perisyntiä” joka sitoo ihmisen luontonsa puolesta ”harhaan ja ohi ampumiseen”, jolloin ihminen pitää ja rakastaa omaa valheellista elämäänsä parhaana ja mainostaa sitä myös muille malliksi. Tämä farisealainen elämäntapa on myös hyvin yleinen ei Kristittyjen ja ateistien ja muiden inhimillisten filosofien joukoissa, joista kristillinen humanismi lienee kaikken selvin farisealaisuuden koti.
Kristinuskon päämääränä on lopulta sielujen pelastus ja kaikki Kristuksessa elävät autuaat ovat saaneet Armoa Armon päälle.
Jotain oleellista kasvamista Armossa (Tit.2:11-12) on tapahtunut, kun Kristillinen elämä on muuttunut syväksi kiitollisuudeksi ja myös kiitoksen uhraamiseksi hiljaisessa rukouksessa.
Kiitos Ismo!
Todella tätä tekopyhyyttä ja omahyväisyyttä on meissä kaikissa. Uuden ihmisen ja vanhan ihmisen taistelu. Yhä syvemmin näkee itsessään sitä, mistä Paavali huudahtaa ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” Jokin aika sitten kuuntelin Vesa Ollilaisen (STI) luentoa Fariseuksesta ja publikaanista. Hän mainitsi, että oli joskus aikaisemmin pitänyt tuosta Raamatun kohdasta opetustuokion. Lähdettyään pois opetustilasta, hän portaikossa näki jonkun kännykkäänsä ”räpeltävän” ihmisen, ja heti putkahti mieleen ajatus ”Onneksi en ole tuollainen”. Tällaista tämä on.
Tunnustan että havahdun usein kaupungilla ihmisiä katsellessani tähän samaan. Mutta Jumalalle kiitos että sitä havahtuu. Jos ei, niin se asuisiko ihmisessä Pyhä Henki? Sillä Pyhä Henki näyttää todeksi synnin. Ja johdattaa kaikkeen totuuteen. Näkemään yhä uudestaan totuuden itsestään. Loppuun asti ollaan synnin turmelemia. Mutta sitä suuremmalla syyllä sitä tarttuu armoon Kristuksessa!
Ehkä juuri tällaisten havahtumistenkin kautta myös tuota armossa kasvamista onneksi meissä Kristuksen armosta osallisilla tapahtuu, Jumalalle siitä kiitos! Synti tunnustetaan ja uskotaan Kristuksen tähden anteeksi annetuksi. Tällaisina armon kerjäläisinä saamme silti palvella Jumalaa omilla lahjoillamme.
Tästä tuli mieleeni herännäispappi Niilo Kustaa Malmberg, joka oli saattamassa 1800-luvulla vankeja linnaan. Tietysti kansaa oli seuraamassa tuota tapahtumaa. Malmberg totesi paikalla olleille ihmisille: – ´Näiden ihmisten pahat teot ovat nyt julkisesti kaikkien nähtävissä, mutta teidän muiden pahat teot ovat julkisuudelta piilossa.` Näin siis muistinvaraisesti. – Siivosyntinen on myös hyvä ilmaisu.
Kosti, siivosyntinen on hyvä ilmaisu! Hän on siivosyntinen, kun ei ole tappanut ketään, tehnyt aviorikosta, juopotellut, kiroillut jne. Elänyt siivosti ja moraalisesti oikein. Ajatusmaailma on sitten asia erikseen. Kun ihminen alkaa elää elämäänsä Jeesuksen kanssa, sisimmästä alkaa paljastumaan ja tulla valoon yhtä sun toista, joka ei kestä Jumalan pyhyyden edessä hetkeäkään. Onneksi meillä on Jeesus, joka peittää meidät omalla vanhurskaudellaan!
Toisaalta sitten uskovassa elää omassatunnossa, sydämessä Kristus, joka alkaa myös luoda siellä uutta ihmistä. Ihminen alkaa vähitellen muuttua enemmän sen alkuperäisen ihmisen kaltaiseksi, jollainen ihminen oli ennen syntiinlankeemusta. Kaikki jää kuitenkin tässä elämässä vasta alullaan olevaksi. Tähän on suostuttava. Täydellistä ei tässä elämässä meistä tule. Kaikki on vasta toivon ja uskon varassa.
Ei Riitta en ole sanonut Mäkelää tai sinua harhaoppiseksi . Oletat asioita ja kirjoitat kuten ne olisi tosia. Sulla on hirveä tarve kertoa että olen joku tiukkapipo oikeaoppinen kristitty ja perustelet uskonkäsityksiä joihin varmaan kumpikin uskoon . Koen vaan että joka kommentissa tahdot kertoa ja puolustella tekstejäsi ja kertoa kuinka väärässä olen . Toivon vaan että pysytään asioissa ja kun väittää jotain niin kiva olis jos sen pystys perustelemaan ja voi jäädä vapaasti erikannallekin. Joskus koen että ateistien ja muiden uskontojen edustajien kanssa on helpompi keskustella monesti kuin kansankirkon kristittyjen . Jos ihminen on varma asioista niin ei sen tarvitse voimakkaasti reagoida eri näkemyksiin . Jotenkin näen tämän ”haavan” enemmän kansankirkkollisessa yhteisöissä . Meillä käy kristittyjä messussa kalvineisteja ja muita reformoituja ja osa tulee ehtoollispöytään siunattaviksi ja osa istuu penkeissä ehtoollisen ajan . Ja messun jälkeen jutellaan kuin uskovat yleensä , mutta luterilaisia on jotka närkästyvät jos jollekin ei tarjota ehtoollista , vaikka vapaan suunnan uskovalle . Ei raamatun opin noudattaminen ole lakihenkisyyttä eikä se näy kovana ulospäin vaan se on hyvä jos kirkot tahtovat näin toimia . Kuten idän ja lännen kirjoissa toimitaan , ei siellä kukaan valita että miksi minulle ei jaeta ehtollista , tämä on on ihan alkuseurakunnallinen malli . Kaikki se opittu pitkällä aikaa ei ole vienyt raamatulliseen suuntaan vaan yksilökeskeisyyteen ja kodittomuuteen , jos paimenille ei ole selvä päämäärä että lauma pääsee perille .
”jos paimenille ei ole selvä päämäärä että lauma pääsee perille .” Mitä ihmettä?
– Mikään pappi ei sitä päätä pääseekö lauma perille vai ei. Uskomatonta!
Ja me emme mene minään laumana taivaaseen vaan yksilöinä. Jokainen seisoo kerran Jumalan tuomioistuimen edessä yksin.
– Ota selvää roomalaiskatolisen kirkon ehtoolliskäsityksestä, joka on messu-uhri. Luther vastusti juuri sitä. Tätäkään et varmaan tiedä. Katolisilla ja ortodokseilla on aivan eri teologia kuin mitä Luther edusti. Ota selvää asioista.
Alla faktaa mitä olet kirjoittanut. Kyllä tästä ensimmäisestä sitaatista saa sen käsityksen että oletat Mäkelän olevan harhaoppinen, koska hän tarjoaa vähän oppia sinnepäin ja ja sitä venytetään. Missä on sinun perustelusi? Ja kirjoitat: Ilmeisesti se käy kun Jumalan sanaa voidaan venyttää ettei oltais niin pahoja puhdasoppisia.
– Tämä on varsin törkeää. Oletat että Mäkelällä on jotain puhdasoppisuutta vastaan ja hän venyttää Jumalan sanaa. Tällaiset syytökset ovat Concordia-lehden tyyliä. Silloin joskus vuonna 2006 tai 2007 en muista enää tarkkaan, luin Concordiasta kun eräs pappishenkilö sanoi Mäkelän asettuvan (muistaakseni) virkaoppi-kannassaan pelastuksen ulkopuolelle. Tällainen on siis kadotustuomion lausuminen toiselle.
Mutta minulle tämä oli opettavaista. Tästä alkoi minun irrottautumiseni noista tietyistä yhteyksistä ja aloin prosessoida näitä oppikiistoja ja joidenkin ”oikeaoppisten” jakamia oppituomioita toisille. Onneksi tulin lukeneeksi tuon kadotustuomio -artikkelin silloin. Se oli tosi hyödyllinen. Ihmettelin suuresti tuollaista tuomiohenkeä! Mutta siitä alkoi minun tieni kohti evankeliumin ja Jumalan armon ymmärtämistä ja vapautta.
Sitaatteja kommentistasi:
Gummerus Timo 25.06.2025 02:10 Klo 02:10
”Mäkelä selittää … mitä hän puolustaa ?
Puhdasoppisuus on katsottu pahaksi ja lakihenkiseksi , jota se ei tietysti ole jos tahdomme seurata Jumalan sanaa ja olla uskollisia sille. Mitä Mäkelä tähän tarjoaa tilalle – harhaoppia vai oppia sinnepäin ?
Ilmeisesti se käy että Jumalan sanaa voidaan venyttää ettei oltas niin pahoja puhdasoppisia . Olihan Sro kaikista myötämielisin hyväksymään samaasukupuolta olevien vihkimiset verrattuna sley ja sekl , että ei voi syyttää puhdasoppisuudesta”.
”Nyt vaan se malli että ollaan kansankirkon jäseniä ja illalla tulis sitä väkempää ruokaa tarjoilemaan herätysliikkeet niin se ei ole toiminut pitkään aikaan kansankirkon yhteydessä monin paikoin . ”
”Käsitykseni mukaan Nummela ja Vartiainen olisivat paljon myötämielisempiä kuin Säilän porukka .”
Ja tässä lisää
Gummerus Timo 23.06.2025 17:23 Klo 17:23
”Riitta huomasin myös tuon tekstisi omavanhurkauden , että todistustaakkasi kasvaa :”
”Seurakunta käsitys jos on kuten tuntuu että lustepeltoa täynnä niin ymmärrän ettei voi ajatella että Srk on pyhien yhteisö jossa yksilöt ovat Kristuksessa .”
”Miten voi Riittaa opettaa Kristuksen ruumiista jos opettaja itse ei ole sen jäsen raamatullisessa mielessä ja eivät myöskään kuulijat . Se maailmanlaajuinen kuuluminen Kristuksen ruumiiseen on heitto joka ei kuulu seurakunnan opetuksiin . Näin ollen ihminen ei voi edes ulkoapäin edes ymmärtää opetuksia samalla lailla ollen ulkoulkopuolella . Tämä on minun ja monen muun henkilökohtainen kokemus . Odotan nyt Riitta sinulta argumentteja koska ne ovat niin painavia syytöksiä , kun monet ovat nimenomaan tulleet kiitolliseksi siitä evankeliumista . ”
”Riitta , kun annat todistuksen paimenesta omavanhurkauteen ja lakihenkisyyteen viitaten ja et sitä pysty perustelemaan niin se on väärä todistus lähimmäisestä . Selittelet muiden kommenteilla ja vanhoilla kokemuksilla ja kaiken lisäksi et ilmeisesti edes kuunnellut sitä loppuun . Arvasin tämän koska siitä opetuksesta ei löydy omavanhurskautta eikä lakihenkisyyttä vaan kaikki Kristuksessa kätkettynä . Tuo roomalaiskatolilaisuus heitto on kansankirkon pppien juttuja .”
”Huomaan yhä uuudestaan että Jumalan sana on vain keppihevonen jota ei oteta Jumalalta tulleena , opetuksia on toisensa perään ja silti ollaan harhaopettajien ja piispojen kaitselmuksessa . Ehkä luit Juhana Tarvaisen kirjan tai arvostelut siitä ja siinä on nimenomaan sinne Roomaan päin kumarrus . ”
Timo, Edellä olevan siteerasin siksi, että väität minun nyt olettavan jotain mitä muka et ole sanonut. Olen kyllä aika tarkka siinä mitä olen lukenut ja minä olen tämän blogin hallinnoija. Toivon että lopetat tämän asian vänkäämisen nyt kerta kaikkiaan.
Ymmärrän sen, että haluaisit lisää jäseniä Lähetyshiippakuntaan. Mutta asia on niin, että se on ollut jo aika kauan olemassa eivätkä kaikki herätyskristityt halua sinne liittyä. Tiedän uskovia, joilla on huono kokemus niistä yhteisöistä. Mutta meitä on moneksi. Toivottavasti jokaiselle löytyy hengellinen koti, jossa on hyvä olla.
On kristittyjä, jotka eivät halua että heille syötetään kaikki valmiina, vaan haluavat pohdiskella asioita, jotta oma uskonelämä ja suhde Jeesukseen syventyisi. Jumalan sanan äärellä näin tapahtuu omassa ”kammiossa”. Omat henkilökohtaiset oivallukset ja löydöt Raamatun äärellä ovat niitä kaikista tärkeimpiä. En minäkään kirjoittaisi tässä, jos en olisi näin toiminut.
Otetaan Riitta nyt rauhallisesti , minä en ketään kalastele eikä lhpk . Jumala lähettää ketä lähettää . En ala oikomaan sinun virheellisiä käsityksiä ja olettamuksia . Mäkelän teksti ja moni muu on puolustusta pysyä harhaoppisessa kirkossa , kaikki alkoi siitä kun pyysin perusteita sinun syytöksille joita et pystynyt perustelemaan . Syyttäminen ei vie keskustelua eteenpäin . En jatka sinun kanssa tästä enää , hyviä keskusteluja ja rukoillaan Herran johdatutusta kaikille tahoille .