Katkelmia Professori Hugo Odebergin kirjasta ”Farisealaisuus ja kristillisyys”:
”Farisealaiseen oppiin tahdonvapaudesta ja Jumalaa tottelevaisen vapaasyntyisyydestä yhdistyy mitä kiinteimmin myös aate häviämättömästä jumalallisesta sielusta, sisimmästä ja arvokkaimmasta ihmisen osasta.” Synagoogan päivittäisessä aamujumalanpalvelus -liturgiassa lausutaan ”Elohai Neshama”-rukous, joka alkaa sanoilla ”Jumalani, sielu (neshama), jonka olet antanut minulle, on puhdas.” Neshama on ihmisessä oleva jumalallinen kipinä, joka on ennaltaolevainen (pre-eksistenttinen) ja ikuinen.
Neshama on farisealaisuuden mukaan häviämätön ja siksi ei ”farisealainen juutalaisuus myöskään voi osoittaa mitään ymmärrystä syntiinlankeemusta saatikka perisynnin ajatusta kohtaan. Genesiksen syntiinlankeemus -kertomus ymmärretään tottelemattomuudeksi Jumalaa kohtaan, johon ihminen määrätyissä olosuhteissa voi tehdä itsensä syypääksi. Ihmisessä on hänen maallisen elämänsä aikana pahoja viettejä, jotka vastustavat hyviä viettejä. Pahat vietit voivat pimentää sielun puhtautta, ihmisessä olevaa jumalallista kipinää, mutta ne eivät voi koskaan sammuttaa sitä. Jos ihmisen viat ovat pimentäneet tämän kipinän, mutta hän kääntyy takaisin ja lähtee oikealle tielle, on neshama taas hänen käytettävissään. Ihmisen on pyrittävä saattamaan itsensä sopusointuun jaloimman osansa, neshamansa, kanssa ja asetettava koko olemuksensa jumalallisen kipinän herruuden alaiseksi ja sen avulla vapauduttava. Tämän tehtyään, on hän täyttänyt sen tarkoituksen, jonka Jumala on hänelle suunnitellut.
Elohai Neshama rukous: ”Jumalani, henki, jonka olet minulle antanut, on puhdas. Sinä loi sen, sinä muotoilit sen, sinä puhalsit sen minuun. Sinä säilytät sen minussa ja sinä olet ottava sen minulta, mutta antava sen takaisin minulle tulevassa maailmassa. Niin kauan kuin henkeni on minussa, tahdon ylistää sinua, Herra Jumalani ja isieni Jumala, kaikkien maailmojen Herra ja kaikkien henkien mestari. Siunattu olet sinä, Herra, joka annat kuolleille takaisin heidän henkensä.” Baabelin talmudissa (Berakot 60 b) sanotaan, että jokaisen yksityisen on joka aamu rukoiltava tämä rukous heti herätessään. Tämän rukouksen opin sisältöä painetaan juhlallisesti ja sitkeästi hurskaan fariseuksen mieleen. Ei ole kyse jonkun yksityisen kirjanoppineen erillisestä lausunnosta, vaan eräästä farisealaisuuden periaatteesta. BT Shabbat 152 b:ssä sanotaan: ”Anna henki takaisin Jumalalle sellaisena kuin hän sen sinulle antanut on.” Häviämätön henki palaa alkuperäänsä.
Tästä peruskatsomuksesta farisealaisuus ei tee sitä johtopäätöstä, että ihmisen puutteellisuudet ja synnit johtuvat ruumiista, johon henki maallisen elämän aikana on suljettu. Ruumis on sitä vastoin Jumalan luoma hengen palvelukseen, ja on rakenteeltaan täydellinen, eikä sillä ole mitään tekemistä moraalisen ansion tai syyn, hyveen tai puutteen kanssa. Ihmisen syntihän on seurausta hänen omasta vapaasta päätöksestään eikä riippuvainen mistään hänen tai hänen osansa taipumuksesta, enempää hänen hengestään, sielustaan kuin ruumiistaankaan. Gaon Saadja ”Emunot we-Deotissa” sanoo: ”Koko ihmisessä (sellaisena kuin hän luotuna on) ei ole mitään epäpuhdasta. Hän on puhdas.” Ihminenhän on luotu Jumalan kuvaksi.
Hyvä ja paha taipumus: jésär tov ja jésär hara’
Ihmistä seuraa kaksi voimaa, jotka kumpikin koettavat vaikuttaa häneen ja määrätä hänen valintansa ja hänen toimintansa. ”Näitä nimitetään ”hyväksi taipumukseksi” ja ”pahaksi taipumukseksi”, jésär tov ja jésär ha-ra’. Syvimmältään nämä ovat Jumalan asettamia moraalisia toimintoja ihmisen alituiseksi koettelemiseksi ja kasvattamiseksi. Poikkeuksellisesti ja kuvaannollisesti voidaan paha taipumus esittää saatanaan verrattavana pahana voimana.
Luomiskertomuksessa, 1 Moos. 1:31, ”Ja katso, se oli sangen hyvää”, sana ”ja” katsotaan tarkoittavan sekä pahaa että hyvää taipumusta. ”Onko sitten paha taipumus sangen hyvä? ”On, sillä ellei pahaa taipumusta olisi, ei kukaan rakentaisi taloja tai ottaisi itselleen vaimoa, ei synnyttäisi lapsia eikä tekisi kauppoja. Tätä Salomo tarkoittaa, kun hän sanoo (Saarn. 4:4): ’Minä näin kaikesta vaivannäöstä ja työn kunnollisuudesta, että se on toisen kateutta toista kohtaan’.” (Gen. R. 9:7, Eccl R. 3:11, Jalqut Gen. nro 16.) Ajatus on se, että paha taipumus sisältyy ”kaikkeen siihen, mitä Jumala oli tehnyt”, josta sanotaan, että ”se oli sangen hyvää”. Pahan taipumuksen tehtävänä on harjoittaa ja vahvistaa ihmisen vastustusvoimaa, niin että hänen päätöksensä tehdä hyvää saa alkunsa todellisesta moraalisesta voimasta. Mutta pahan taipumuksen voidaan ajatella olevan suoranaisena käyttövoimana siihen, että hyödyllisiä ja välttämättömiä asioita suoritetaan.”
”Jumala sanoi: ’Minä olen luonut pahan taipumuksen. Ole varovainen, ettei se harhaannuta sinua syntiin. Mutta jos se on harhaannuttanut sinut syntiin, niin pidä varasi, että käännyt takaisin. Silloin otan pois syntisi.’ Tämä on sisältönä lauseessa: ’Minä olen tehnyt – nimittäin pahan taipumuksen – tahdon ottaa pois – nimittäin synnin – minä kannan ja pelastan – nimittäin tuomiosta’ (Jes. 46:4)” (Midrash Tillim 32:4) Ihmisen tehtävänä on tehdä hyvä taipumus pahan taipumuksen herraksi. Kun Sananlaskujen kirjan 24:21:ssä sanotaan: ”Pelkää, poikani, Herraa ja kuningasta”, niin jälkimmäinen tarkoittaa: ”Tee hyvä taipumus pahan taipumuksen kuninkaaksi, jota viimeksi mainittua nimitetään kuninkaaksi” (Num. R. 15:14, Eccl. R. 9:14).”
Jos ihminen seuraa pahaa taipumusta ja sen kiusauksen houkutuksia, siitä voi tulla ihmisruumiin herra. ”Kun ihminen antaa myöten ja seuraa pahaa taipumusta epäsiveellisyyteen, tulevat ihmisen kaikki ruumiinosat sen taipumuksen auliiksi palvelijoiksi, paha taipumus tulee silloin ruumiin 248 osan kuninkaaksi. Jos ihminen sitten ryhtyy täyttämään jotain käskyä, ovat hänen kaikki jäsenensä kankeita, koska paha taipumus on hänen 248 jäsenensä kuninkaana. Hyvä taipumus on silloin vangin kaltainen, joka kahlehdittuna makaa vankilassa, niin kuin on kirjoitettu: ’Vankilasta lähti kerran sellainen tullaksensa kuninkaaksi’ (Saarn. 4:14). ’Sillä tarkoitetaan hyvää taipumusta (joka vankina istuu sen ihmisen sisimmässä, joka on antanut myöten pahalle taipumukselle, mutta joka lähtee vankilasta ottaakseen haltuunsa herruuden, kun ihminen muuttaa itsensä ja päättää asettua oikean ja hyvän puolelle)’.” (Abot de Rabbi Natan, luku 16.)”
”Ihmisen kyky voittaa paha taipumus ja tehdä hyvää milloin haluaa ei farisealaisuuden mukaan kuitenkaan merkitse, että hän kykenisi siihen itsestään, vaan se riippuu siitä, että Jumala tahtoo auttaa ihmistä, kun tämä kohdistaa tahtonsa hyvään. Niinpä sanotaan esim. eräässä rukouksessa: ”On ilmeistä sinulle ja tiedossasi, Herra, Jumalani ja isieni Jumala, ettei meissä ole voimaa vastustaa pahaa taipumusta. Siksi olkoon sinun mielisuosiosi, Herra, että lyöt sen maahan ja kukistat sen, jotta me täyttäisimme sinun tahtosi koko sydämestä tahtomme mukaisesti” (PT Berakot IV:2,29 b, 60).
Tämän vuoksi juutalainen tutkija voi luonnehtia juutalaisuuden näkemyksen synnistä seuraavasti: ”Juutalaisuus ei tunne sitä kohtalomyyttiä, jonka nimi on myytti synnistä – profeetallisuus on voittanut siihen viittaavat taipumukset. Se ei tunne mitään ammoisen alkuajan velkaa, jonka vaikutus ja kohde ihminen olisi. Synti on (juutalaisuudelle) kohtalo, jonka yksityinen ihminen itselleen aiheuttaa, kun hän jättää sikseen oman oikeutensa, tekee itsensä kohteeksi. Hän ei silloin ole kohtalonsynnissä, vaan syntikohtalossaan” (Leo Baeck, Das Wesen des Judentums, siv. 171). ”Juutalaisuus hylkää perisynnin samoin kuin epäpuhtaan ruumiillisuuden aatteen.”
”Saarnaajan kirjan 7:30 (29):n jakeen ’Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta he itse etsivät monia mutkia’ selittää Midrash Jelammedenu näin: ’Jumala, vanhurskas ja oikeamielinen, loi ihmisen kuvaukseen, jotta tämä vanhurskauteen pyrkiessään kehittäisi jumalankaltaisuutta. Mutta ihmiset ovat hajautuneisuudessaan ja jaetussa mielessään pimentäneet tämän jumalankaltaisuuden.” (Kaufmann Kohler, Grundriss einer systematischen Theologie des Judentums, siv. 162.) ”Myös juutalaisuus on käsitellyt kertomusta siitä tottelemattomuudesta, johon Adam, ensimmäinen ihminen, tuli syypääksi. Mutta perisynnistä, jota sen ajan jälkeen ei enää voitaisi voittaa, tai edes siitä, että kuolema vasta tämän jälkeen olisi määrätty ihmiselle synnin rangaistuksena, ei juutalaisuudessa ole vähintäkään puhetta. Juutalaisuus ei tee tästä kertomuksesta enempää kuin mitä se itse itsestään tekee. Se ei etsi tästä kertomuksesta tai päättele siitä ratkaisua ihmisluonnon arvoitukseen. Se tunnustaa ihmiselle, niin ennen kuin jälkeen Adamin syntiinlankeemuksen, kyvyn vapaavalinnaisesti tarttua hyvään ja tehdä sitä, ja se velvoittaa hänet myös siihen. Se myös tunnustaa aistillisesti asennoituneessa ihmisessä olevan taipumuksen syntiin, mutta väittää kuitenkin, että hän voi pakottaa tämän taipumuksen alistumaan ja että hänellä on voimaa raivata tehty synti juurinensa ja hyvittää se oman parannuksentekonsa kautta. Juutalaisuudelta ei siis puutu pelastusoppia: pelastuksen synnistä ihminen löytää oman kääntymyksensä ja Jumalan armon kautta (Ps. 130:78)”. (Abraham Loewenthal LJ I.)”
Kristillinen etiikka ja oppi syntiinlankeemuksesta
Farisealaisuuden ja kristillisyyden välinen perusteellinen ero, ilmenee tässä hyvin selvästi Paavalilla, entisellä fariseuksella, kun hän sanoo: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet; tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi; yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta” (Room. 5:12, 16, 17).
”Jumalallinen elämä ei kristillisen katsantokannan mukaan ole ainoastaan pimentynyt ihmisessä, vaan kokonaan kadonnut häneltä. Ihmiset harhailevat pimeässä, eikä heillä ole itsessään mitään mahdollisuutta löytää jumalallista valoa. Siksi ei kristillisen katsantokannan mukaan voi olla puhettakaan mistään ihmisessä olevasta häviämättömästä, mistään neshamasta tai hengestä, joka takaisi Jumala-yhteyden. Siksi ihminen ei voi henkensä kautta saada selville tarkoitustaan. Jyrkästi voitaneen kristillinen käsitys ihmisestä ilmaista siten, ettei ihmisellä ylimalkaan lainkaan ole mitään henkeä. Uudestisyntynyt ihminen sitä vastoin saa hengen, Kristuksen hengen. Hänessä asuu Kristuksen henki, koskapa se on annettu hänelle pelastuksen kautta. Mutta Vapahtajan täytyi tulla maailmaan välittääkseen jumalallisen hengen ihmiselle. Silloin ihminen tosin on saavuttanut oman, vapaan elämänsä, mutta itsestään hän ei kykene sitä löytämään. Jos lukee ensimmäisen Korinttolaiskirjeen toisen luvun sen yhteyttä silmällä pitäen, ei voine tulla muuhun tulokseen kuin että Paavali aivan yksinkertaisesti kieltää pelastumattomalla ihmisellä olevan tajuntakykyä hengessä. ”Mutta luonnollinen ihminen”, hän sanoo, ”ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: ”Kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?” Mutta meillä on Kristuksen mieli” (1 Kor. 2:14-16).”
”Kyky koetella, mikä on oikein.
Se ero, joka on ilmaistu näillä Paavalin sanoilla, johtaa tärkeään seuraamukseen. Farisealaisesta aatteesta, että ihminen luonnostaan omistaa jumalallisen, häviämättömän hengenkipinän, on seurauksena ajatus, että ihminen voi erottaa ja ymmärtää Jumalan lait ja Jumalan tahdon. Ihminen voisi siis oikein arvioida ja erottaa jumalallisen. Tosin ei farisealainen teoria vaadi joka ihmiseltä kykyä itsenäisesti koetella ja määrätä tätä tahtoa tai moraalista velvollisuutta. Opin täytyy päinvastoin muodostaa traditioiden katkeamaton ketju ensimmäisestä päivästä, jolloin laki ilmoitettiin, opin nykyisiin julistajiin saakka. Mutta todellisuudessa ollaan vakuuttuneita siitä, että lain oikea selitys annetaan ihmiselle siten, että hän suostuu lakiin, toisin sanoen moraalisiin käskyihin. Ja lakiin suostuminen on samaa kuin elämänsä alistaminen jumalallisen kipinän johdettavaksi. Ihminen, joka on suostunut lakiin, nimittäin tietää ja voi arvioida, mitä Jumala tahtoo. Mutta jos nyt on oikea se kristillisyyden oppi, ettei ihmisessä ole mitään Jumalasta peräisin olevaa henkeä, ei mitään jumalallista kipinää, vaan ainoastaan psyyke (sielu), joka kokonaan kaikkineen kuuluu Jumalalle, vieraan maailman Jumalalle vieraaseen yhteyteen, seuraa siitä, että ”vanhurskas” moraalisen toimintansa, Jumalan tottelemiseen suunnatun vaelluksensa ojennusnuorana käyttää jotain sellaista, jonka välttämättä täytyy johtaa suoranaiseen vastakohtaan. Ihmisen, joka tahtoo tehdä oikein, täytyy alituisesti tehdä väärin, ja päinvastoin, mikä olisi oikein, sen hän tulee pitämään mielettömänä, vääränä tai pahana ja siksi jyrkästi torjumaan. Hän tulee olemaan sokaistu eikä näkevin silmin näe eikä kuulevin korvin kuule. Evankeliumit ovatkin täynnä havainnollisia esimerkkejä tällaisesta fariseusten esiintymisestä.”
(Lainaukset Hugo Odebergin kirjasta ”Farisealaisuus ja kristillisyys” Kuva ja Sana, 1947, teksti osittain editoituna allekirjoittaneen toimesta).
Riitta hyvä ei minulla ole vihaa eikä vaahtoa , mutta täytyy kristityllä olla perusteita joita kirjoittaa , silloinhan ne näyttäytyy vain tunneilmaisuilta . Et nyt varmaan ole saarnaa kuunnellut , koska siinä oli uskosta kysymys ja mihin se usko perustuu ? Uskon kohde on Kristus ja Kristuksen tekoihin me turvaamme elämämme ei meidän tunteisiimme. Suhteen voi jokainen määritellä miten kokee , mutta varmasti se tuli saarnan loppupuolella selväksi mikä kestää . Käsitys syntisyydestä ja pyhyydestä on selvä raamatun mukaan . Olemme perisynnin alaisia lihamme mukaan hautaan asti . Mutta Kristuksessa pyhiä . Ei ole Riitta tarkoitus yhtään provosoida ja tietysti saat kirjoitella mitä haluat , mutta ymmärrät kait että jokaisella täytyy olla myös muutakin kuin tunteista nousevia ajatuksia kun leimaa omavahurkaaksi , lakihenkiseksi , katolilaiseksi jne . Siunausta sinulle ei minulla ole mitään negatiivista ketään ihmistä kohtaan , asiassa tahdon ja yritän pysyä .
Timo, en saa useinkaan selville mitä haluat sanoa. Näyttää tunnepohjalta kirjoittamiselta. Lauseet ovat epäselviä. Voitko selvittää mitä ensimmäinen lause tarkoittaa?
Päättelet kommenteissasi asioita minusta, jotka eivät pidä paikkaansa. Kuten ”et nyt varmaan saarnaa kuunnellut”. Minähän kirjoitin, että kuuntelin saarnan noin puoleen väliin. Tein siitä silloin, pari viikkoa sitten kun kuuntelin sen, muistiinpanoja. Tarkasti sanottuna kuuntelin kohtaan 17:02. Nyt tahdot että kuuntelen sen kokonaan. Tuohon asti kuunneltuani en usko että sen jälkeen tulee mitään sellaista mikä kumoaisi alkupuoliskon ja muuttaisi mieleni siitä. Ja jo yksistään saarnan otsikko on väärä. Jokaisella meillä on Jumala-suhde! Tai sitten ei osallinen pelastuksesta ollenkaan.
Se mikä jäi ihmetyttämään oli: mikä on saarnaajan motivaatio saarnalleen? Viitteitä motivaatiosta toki voi saada. Tuo ”herätyskristillisyys” taitaa hiertää pahana kivenä kengässä. Blogisi ”Kirkko-opin merkitys” vahvisti tämän epäilykseni. Paavo Ruotsalainen ja Urho Muroma ovat jonkinasteisia ”pahiksia”, joilta ei selvää kirkko-oppia löydy!
Luther sanoo että näkyvään seurakuntaan kuuluu aina uskovia että uskosta osattomia. Se on päin vastoin kuin esität. Seurakunta ei ole täydellinen. Vain Jumala näkee meidän sydämeemme. Kun se menee tuollaiseksi kuten kirjoitat blogissasi: ”srk on pyhien yhteisö, jossa lusteen ei tule kasvaa”, niin silloin on ylitetty tietty raja, jota ei tule ylittää. Srk:sta tulee itsessään absoluutti. Joka tarkoittaa sitä että se katsoo voivansa asettua Jumalan yläpuolelle tai rinnalle. Ymmärrät kai että Jumala ei voisi tällöin tuomita kirkkoa tai seurakuntaa, mutta sehän on mahdottomuus! Yksin Jumala tuomitsee ja on jokaisen meidän tuomarimme. Ja meidän tulee suostua sekä yksilöinä että yhteisöinä Jumalan tuomion alaisiksi.
1 Piet. 4:17-19 mukaan tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Se että joku yhteisö tai joku kristitty torjuu heti lähtökohtaisesti kaiken kritiikin itseänsä kohtaan, kertoo asianomaisen pyhyys -käsityksestä. Kirkko-oppi on tällöin väärällä pohjalla. Toisin sanoen on kyse tällaisesta asenteesta: ”älä koske minun pyhyyteeni”.
”Jos hengellinen yhteisö torjuu siihen kohdistetun kritiikin, se paljastaa yhteisön todellisesta, konkreettisesta itseymmärryksestä ja teologiasta, varsinkin kirkko-käsityksestä, paljon olennaista. Taustalla on jonkinasteinen usko yhteisön näkyvään pyhyyteen ja erehtymättömyyteen, vaikka nämä teoreettisesti saatetaankin torjua luterilaisen oikeaoppisesti. Oman epäpyhyytensä ja erehtyvyytensä todellisesti tunnustava ja niistä kärsivä ei ensimmäiseksi ryhdy puolustautumaan. Arvosteluun taipuminen kertoo, että Jumalan tuomio on otettu ainakin jollakin tavoin vakavasti….”Jos tuomitsemme itse itsemme, meitä ei tuomita” (1. Kor. 11:31) Lutherin perustellusti kääntämänä). Se, joka ei siedä konkreettiseen pyhyyteensä – eli sen puutteeseen – kohdistettu kritiikkiä, tuskin onkaan todellisesti osallinen Jumalan pyhyydestä.” (Raimo Mäkelä, Perusta-lehti 4/2007)
Ja muuten en ole lukenut Juhana Tarvaisen kirjaa enkä ole kuunnellut tai lukenut mitään kritiikkiä siitä. Miksi olisin? En pelastu kirkko-opilla, vaan yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.
Kirjoitit jossakin blogissa että alkuseurakunta vietti ehtoollista suljettujen ovien takana.
Joh. 20:19 2…opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana juutalaisten pelosta…”
Mutta mitä tapahtuiPyhän Hengen vuodatuksen jälkeen Ap.t. 2:14-47, Pietari astui esiin ja puhui rohkeasti helluntaipäivänä juutalaisille ja kaikille Jerusalemissa oleville. Pietarin puheen vaikutuksesta uskovien ja kastettujen joukko lisääntyi kolmellatuhannella hengellä. ”He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja Herra lisäsi heidän joukkoonsa joka päivä niitä, jotka pelastuivat.” (47).
Jos seurakunta käpertyy itseensä ja pyhyyteensä suljettujen ovien taakse eikä mene maailmaan niin kuin Jeesus lähetyskäskyssä käski ”menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille”, niin jokin on pahasti vialla!
Sistonen Riitta 23.06.2025 16:51
On selitetty niin että tahdon vapaus menetettiin syntiinlankeemuksessa. Ihmisellä on tietenkin rajattu vapaus, että voi ylipäätään elää täällä maailmassa. Tämä tahdon vapaus mistä nyt puhutaan koskee hengellistä elämää eli suhdetta Jumalaan. Monet ihmiset eivät näytä tajua van tätä. Kuulin ihan järjeltään älykkään ihmisen selittävän, että totta kai ihmisellä on vapaa tahto koska hän voi valita kaupassa vaniljajäätelön tai suklaajäätelön välillä! :))
Riitta,
On totta, että kaikenlaista älykästä huomauttelua kuulee ja kun ne pysyvät tosiasioissa, niin niistä on hyötyä. Ne myös voivat vahvistaa, että Sana on uskossa sulautunut ihmiseen.
Viittaamasi älykäs ihminen ilmeisesti haluaa tehdä ja tekeekin, naurunalaiseksi ihmisen vapaan tahdon.
Tunnetuimpia ja arvostetuimpia yli- ja ohi Raamatun sanoman huomautus on ”Sidottu Ratkaisuvalta”, mikä, vaikka on kirjan nimikin ampuu pyrkimystä omaan jalkaan jo pelkästään ilmaisullisesti saatikka raamatullisesti.
Jumalan reiluus ihmistä kohtaan toteutui jo Paratiisissa, kun heille kerrottiin täydellinen tahtomisen vapaus palvella Luojaansa ja ja luotua, Saatanaa.
Sen jälkeen Kainille Jumala ehdotti, Kainille luopumista murha-aikeistaan, vt. 1Moos. 4:6-16.
Loppu on historiaa ja sama toistuu koko ajan. Vedenpaisumus ja vapaa halu naulita Jeesus ristille ovat seuraamuksineen todistuksia.
Tässä kirjasessa niinkuin monessa korkeatasoisessa teologisessa kirjoituksessa puhutaan ihmisen vapaasta ratkaisuoikeudesta mutta sitten samassa kirjallisessa tuotteessa se kyseenalaistetaan ja ikäänkuin huvitutaan Erasmuksen ilmaisusta:
”Vapaa ratkaisu-nimitystä ei voida soveltaa kehenkään muuhun kuin jumalalliseen majesteettiin, joka voi tehdä kaiken, mitä ikänä hän tahtoo. Jos taas tämä nimitys sovelletaan ihmiseen, merkitsee se sitä, että ihmiselle omistetaan jumaluus. Se vapaa ratkaisuvalta, josta Erasmus puhuu, on tyhjä nimitys; jos se säilyy, vaarantuu autuaaksituleminen ja uskova kansa joutuu petetyksi.””
Kiitos kommentistasi Reijo. ”Sidottu ratkaisuvalta” on vaikea kirja. Se aukeaa varmaan vain niille, jotka itse ovat uskonkilvoituksessaan läpikäyneet jotain samaa kuin Luther.
Minulle tuon tahdonvapauden sekä lain ja evankeliumin eron ja suhteen tajuaminen avasi aikanaan ”paratiisin portin” kuten Luther sanoisi. Jumala johdattaa ihmisen armossaan näkemään lain ja Jumalan pyhyyden edessä todellisen tilansa, syntisyytensä ja turmelluksensa syvyyttä ja tilansa mahdottomuuden. En voi itse itseäni muuttaa, enkä tulla pyhäksi. Siihen tilaan ennättää sitten Kristus evankeliumin valolla, jonka turvissa ja suojissa ihminen uskaltautuu päästämään irti itsestään ja turvautumaan yksin Jeesukseen.
Uskoon tulleella ihmisellä on suuri vaara alkaa uskoa uskoonsa ja kuvitella olevansa täydellinen ja pyhä itsessään. Näin hän ei enää tarvitse Jeesusta.
Riitta , olen myös huomannut että käsitykseni ei yhdy kaikkiin sinun näkemyksiisi , vaikka paljon on mihin voin yhtyä ja blogisi oli ihan asiaa pohdittavaksi . Koen kuitenkin keskustelukultuurissa että olisi hyvä perustella väittämiä kuten edellä olen perännyt . Kylväjä vertauksen toinen osa jossa puhutaan lusteesta on meille ilmeisesti eri ymmärrys . Tarkoittaako se pelto seurakuntaa vai maailmaa . Se että se tarkoittaa seurakuntaa niin se kyllä sovi yhteen luterilaiseen tunnustukseen eikä apostolien oppiin . Seurakunta on pyhien yhteisö johon rakastaen kutsutaan ihmisiä mukaan . Koko Jumalan palvelus viestii tätä samaa . Seurakunnan paimenen tehtävä on torjua harhaoppeja , se oli apostoli Paavalin yksi merkittävä tehtävä . Se on mielestäni ivallista sanoa seurakunnasta että se olisi joku parempien ihmisten pyhien joukko , kun se on juuri päinvastoin . Siellä on ne syntiset jotka tarvitsevat Kristusta ja kokevat syntisyyttä ja tahtovat kutsua sinne muita kodittomia . Tietysti minun käsitys ja kokemus on subjektiivinen , mutta tämän saan todeta uudelleen vaikka menen eri kirkkomme seurakuntiin ja kokea heti yhteyttä . Yhteyttä on toki eri kristittyjen välillä , mutta uskon apostolisen opetuksen tähtäävän siihen seurakuntamalliin , jossa Herra rakentaa sitä seurakuntaa . Voin sanoa että olen ollut koditon kristitty 58vuotta vaikka ikäni on kristilliset piirit olleet lähellä . Se alkoi kiusaamaan kun sana puhuu toista ja ympäröivä kristillisyys toista . Kaste, avioliitto ja hautaansiunaamisiin papit ajoivat satojen kilometrien päästä ja ihmiset eivät edes kuuluneet sen papin seurakuntaan . Ja miten me koetaan Jumalan sana auktoriteettinä jos emme pidä tunnustuksesta kiinni . Ei luterilaisuus ole mielestäni sitä että naisia laitetaan pappeuteen tai samaasukupuolta vihitään , eikä myöskään sitä että Jumalan selvä sana sivuutetaan ja on vain fraasi että Jumalan sana on ylin auktoriteetti . Sitten miten toteutuu paimenen tärkein tehtävä joka on tietysti että lauma pääsee perille jos seurakunnassa on tuhansia jäseniä ja paimen ei edes niitä tunne?
Ymmärrän toki tuon henkilökohtaisen uskon ja ei siinä saarnassa sitä kielletty vaan tarkoitus osoittaa uskoon ja mihin se perustuu . Tietysti moni voi kokea sen loukkaavana varsinkin jos ei elä seurakunnan yhteydessä eikä armonvälineiden osallisuudessa . En tahdo kirjoittaa tätä ylhäältä päin vaan olen kokenut sen tärkeäksi että ihminen olisi uskovien yhteydessä kokien Jumalan hoitoa muiden armoa tarvitsevien kanssa . Ja on ilo aina saada niitä joukkoon jotka voivat perheenä saada jäädä armollisen Jumalan hoitoon. Seurakunnan tehtävä on paljon muutakin kuin käydä Jumalanpalveluksissa . Minua alkoi puhuttelemaan apostolien opetukset seurakunnasta kun samalla nähnyt kuinka vanhemmat on huolissaan lapsista ja oma avioliitto ei voi aina hyvin jne ja tähän kaikkeen seurakunta on parasta apua . Sekin vastuu perheessä miehellä olla oman perheen pappi on liian iso rasti ilman seurakuntaa , joka myös motivoi ja herkistää meidän mieltä priorisoimaan asioita mikä on lopulta tärkeintä . Rukoilen tietysti herätysliikkeiden puolesta ja en koe mitään negatiivisia tunteita sinne kohtaan , olen varmaan 50 krt käynyt evankeliumijuhlilla ja myös kansanlähetyspäivillå ja monissa muissa herätysliikejuhlissa ja tilaisuuksissa . Ajattelen Lutherin lausetta : Jumalan perkele ! Luulen että kesäjuhlat kokoavat ennätysmäärän ihmisiä johtuen ihmisten nälästä ja varsinkin sleyllä on ratkaisun avaimet mihin tahtoo mennä . Paha voi ajaa ulos ja tekee sitä työtä minkä Jumala tahtoo . Vois kysyä jos tietää että kirkko on harhaoppinen ja lähtö tulee niin miksi siellä on ? Eikö Jumala ole luvannut siunata sen että olemme alamaisia hänen sanalleen ? Moni tulee sanomaan että olis pitänyt lähteä ko aikaisemmin , jonka lauseen on kuullut monesti . Jumala johdattakoon niitä jotka tahtovat vaeltaa Jumalaan turvaten .
”Se on mielestäni ivallista sanoa seurakunnasta että se olisi joku parempien ihmisten pyhien joukko , kun se on juuri päinvastoin .”
Ei se ole ivaa, vaan sehän ihan suoraan käy tuollaisista asenteesta esille ”luste ei kuulu seurakuntaan” jne. Miten voi kohdata rakkaudellisesti maailman uskosta osattomia ihmisiä tai edes toisia kristittyjäkään, jos on tuollainen ylpeys sydämessään ja nokka pystyssä? Kyllä se tuli lähetyshiippakunnassa hyvin selväksi, että ehtoollinen on tarkoitettu vain muusta kansasta erotetuille, pyhille, erehtymättömille ja täydellisille ihmisille. Korkealla on kynnys tuollaisessa ehtoollispöydässä! Siitä jää ahdistava olo, kun tuntuu että rima on viritetty huippukorkealle. He eivät sitä toki itse myönnä, mutta niin monet ihmiset sen kokevat.
Luterilaisen käsityksen mukaan ehtoollinen on Uuden liiton muistoateria, jossa muistamme Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa ja ylösnousemustaan ja otamme hänet uskossa vastaan syntiemme sovittajana.
”Ymmärrän toki tuon henkilökohtaisen uskon ja ei siinä saarnassa sitä kielletty vaan tarkoitus osoittaa uskoon ja mihin se perustuu . Tietysti moni voi kokea sen loukkaavana varsinkin jos ei elä seurakunnan yhteydessä eikä armonvälineiden osallisuudessa . ”
En koe saarnaa mitenkään loukkaavana, vaan vääränä ja lakihenkisenä. Ja taas yrität rivien välistä sanoa, etten muka eläisi seurakuntayhteydessä ja armonvälinen osallisuudessa. Totta kai elän!
Edelleen et suostu näkemään mikä on saarnan motiivi. Siinä usko näytti perustuvan omaan pyhyyteen ja yhteisön näkyvään pyhyyteen, ei Kristuksen lahjapyhyyteen ja vanhurskauteen Sijaisenamme. Usko on olemukseltaan jotain aivan muuta kuin mitä saarnassa väitettiin.
Ja ihminen on henkilökohtaisessa suhteessa Persoonaan eli Jumalaan. Miksi tämä ei sinulle avaudu? Vai onko teillä uskon kohde ehkä sittenkin paimen? Suhde paimeneen ja hän uskon kohteena? Hänhän puhuu erehtymättömästi pyhässä virassaan. Virka ei vain Lutherilla ollut sakramentti. Ääriluterilaisuudessa kyllä. Tätä on turha kiistää. Se on roomalaiskatolisuutta.
Ja nyt lopetetaan tämä keskustelu tähän eikö niin.
Riitta kirjoitit :
Uskoon tulleella ihmisellä on suuri vaara alkaa uskoa uskoonsa ja kuvitella olevansa täydellinen ja pyhä itsessään. Näin hän ei enää tarvitse Jeesusta.
Aamen , uskolla täytyy olla kohde eikä etsiä itsestään
Jatkan Odebergin kirjan siteeraamista. Harmi että siitä ei ole ilmestynyt uutta painosta. Kieli on tässä vanhassa painoksessa tietysti vanhahtavaa, mutta minusta silti ihan ymmärrettävää.
”Perusvastakohta
Kääntymys – uudestiluominen.
Näyttää siis siltä kuin kaikki farisealaisen ja alkukristillisen etiikan väliset vastakohdat riippuisivat yhdestä ainoasta perusvastakohdasta, nimittäin tästä: farisealainen katsomus on se, että ihminen sen varustuksen perusteella, jonka hän on saanut Jumalalta, kykenee tekemään oikein, tai mikä on samaa, tekemään Jumalan tahdon; alkukristillinen katsomus on, että ihmisen ensin on läpikäytävä sisäinen muutos, uudestiluominen, saatava uusi elämä. Alkukristillinen käsitys on siis keskitettynä sellaisissa tunnussanoissa kuin: ”Ei saata hyvä puu kasvaa huonoja hedelmiä eikä huono puu hyviä hedelmiä” (Matt. 7:18), ”joka ei synny uudesti ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa” (Joh. 3:3), ”Jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut” (2 Kor. 5:17).
Näiden Uuden Testamentin tunnussanojen toisenlainen tulkinta farisealaiseen suuntaan käy kuitenkin helposti päinsä. Sitä tapahtuukin suuressa mittakaavassa. Niinpä tulkitaan uudestiluominen ja uudestisyntyminen aivan kuin ne olisivat ainoastaan vanhoissa kehyksissä tapahtuvan muutoksen kuvaannollisia ilmaisuja. Kun jo liikutaan farisealaisen katsomuksen piirissä – ja tämä on tavallinen ilmiö – ei näillä ilmaisuilla ole mitään laatuun käyvää sisältöä niiden varsinaisessa merkityksessä. Aivan yksinkertaisesti ei voida kuvitella uudestisyntymistä, uudestiluomista, uutta elämää minään muuna kuin erään muutoksen kuvaannollisina ilmaisuina. Kuvaava on tässä suhteessa sanonta ”aloittaa uutta elämää”. Sillä, että joku aloittaa uuden elämän, ei tavallisesti suinkaan tarkoiteta, että kyseessä oleva henkilö löytää uuden elämän Uuden Testamentin mielessä, vaan tarkoitetaan, että hän muuttaa tapansa elää sitä samaa elämää, joka hänellä on ollut syntymästä saakka. Kun sanotaan ”uutta e l ä m ä ä”, ei itse asiassa tarkoiteta muuta kuin ”uutta e l ä m ä n t a p a a”, ja todellisuudessa ollaan Nikodemuksen tavoin kykenemättömiä kuvittelemaankaan, mitä uusi elämä tämän sanonnan varsinaisessa merkityksessä olisi. M u t t a j o s k ä y t e t ä ä n s a n o n t a a u u d e s t i l u o m i n e n, u u d e s t i s y n t y m i n e n, u u s i e l ä m ä m e r- k i t s e m ä ä n m u u t e t t u a e l ä m ä n t a p a a, l i i k u t a a n t ä y s i n f a r i s e a l a i s e n a j a t – t e l u n p i i r i s s ä. Farisealaisuudellehan on ”kääntyminen”, jonka kautta ihminen kääntyy takaisin Jumalasta poispäin olevasta suunnasta Jumalaan päin olevaan suuntaan, juuri tätä, että alamme noudattaa uutta elämäntapaa, että muutamme itsemme niin, että kun ennen meneteltiin eräällä t a v a l l a, nyt menetellään toisella t a v a l l a.” (Odeberg)
”Vertaus
Mutta uusi ELÄMÄNTAPA ei ole samaa kuin uusi ELÄMÄ Uuden Testamentin merkityksessä. Jotta voitaisiin, mikä mahdollista, selvittää, kuinka suuri ero on olemassa näiden kahden käsitteen välillä, voisi koettaa havainnollistaa niitä vertauksella. Tässä pitää tietysti paikkansa, kuten kaikissa vertauksissa, se, ettei vertauskuvan jokainen yksityiskohta vastaa alkuperäistä kuvattavaa. Elämäntavan muuttamista voisi verrata eläimen opettamiseen, niin että se ”luontonsa” tai ”vaistonsa” mukaisen käytöksen sijasta saadaan käyttäytymään ja menettelemään ihmisen tavoin. Uutta elämää olisi silloin se, että olento, joka alkuaan on eläin, saisi todellisen ihmisen ymmärryksen, hengen ja elämän, tulisi ihmiseksi. Vanhan ja uuden ihmisen välinen ero Uuden Testamentin merkityksessä nimittäin on vähintään yhtä suuri kuin eläimen ja ihmisen välinen ero. Vanhasta ihmisestä puuttuu alkukristillisen käsityksen mukaan jotain yhtä olennaista kuin mitä eläimeltä puuttuu ihmiseen verrattuna.
Alkukristilliseltä näkökannalta katsoen on siis se etiikka, joka lähtee ihmisen päätöksestä tulla hyväksi, tehdä Jumalan tahto jne. ja luulee, että silloin on kaikki hyvin, verrattavissa katsomukseen, joka väittäisi, että eläin, joka on opetettu olemaan vaatetettuna kuin ihminen ja suorittamaan ihmisen toimintoja ja tekoja, sillä olisi tullut ihmiseksi. Vanhurskas ei siis alkukristilliseltä näkökannalta katsoen ole muuta kuin olento, joka ei ole oikeaa vanhurskautta, todellista moraalista elämänkulkua hiventäkään lähempänä kuin synnintekijä, jota ei ole opetettu. Voidaanpa asettaa kyseenalaiseksi, kumpi näistä kahdesta on arvokkaampi, luonnollinen syntinenkö vaiko se, jota on opetettu menettelemään hyvän ihmisen tavoin, toisin sanoen vanhurskas. Tähän vastaaminen voi olla suunnilleen yhtä helppoa tai vaikeaa kuin vastaaminen kysymykseen, kumpi on erinomaisempi, villi tiikeri vapaudessaan vaiko opetettu tiikeri eläintarhassa, alaston apina viidakossa vaiko vaatetettu apina ihmisasunnossa. Vertaus ei tässä kohden ole riittävä, koskapa ilmeisesti alkukristillisen käsityksen mukaan on välttämätöntä, että opetetun täytyy luopua kaikesta, minkä on opetuksen kautta saavuttanut voidakseen saada korkeamman elämän, vanhurskaan täytyy tulla tyhjennetyksi kaikesta vanhurskaudesta voidakseen tulla pelastetuksi.
Sitä vastoin vertaus voinee havainnollistaa, miksi kaikki ne, jotka ovat puhuneet tämä kokemus lähtökohtanaan – joilla siis on takanaan kokemus, josta he käyttävät jotain sellaista nimitystä kuin uudestiluominen, uudestisyntyminen, valistus tai muuta sentapaista – aina sanovat olevan mahdotonta antaa sille, joka vanha elämä lähtökohtanaan kysyy. ”mitä minun on tehtävä saadakseni uuden elämän”, vastausta, jonka hän voisi käsittää. Ei voida antaa viitettä mihinkään menettelytapaan, mihinkään sellaiseen, mitä hänen on tehtävä nykyisen yhteyden piirissä, sillä jokainen yritys, jokainen teko, joka tehdään ilman, että uudestisyntyminen on tapahtunut, on vain vanhoissa kehyksissä tapahtuva muutos, eikä se luonnollisestikaan voi luoda uutta. Mutta yhtä vähän hän tulee autetuksi vastauksella, ”ettei ole mitään tehtävä”, sillä eläin ei ole ihminen eikä siksi tule sillä, ettei sitä opeteta, kuin silläkään, että sitä opetetaan. Mutta koska ihminen voi käsittää, että eläimeltä puuttuu jotain sellaista olennaista, mitä ihmisellä on – jos hän on ihminen – voi tämän vertauksen kautta, ellei käsittää, niin ainakin aavistaa, mikä erottaa uuden ihmisen vanhasta. Uusi ihminen näkee jotain, tuntee jotain, omistaa jotain, jota vanhalla ihmisellä ei ole. Kristitylle tämä on jotain sellaista, minkä hän on saanut Kristuksen kautta ottamalla hänet uskossa vastaan – hapuileva sanonta tämäkin, joka ei anna mitään käsitystä asiasta sille, joka ei ole sitä kokenut. Mutta se, joka todella tahtoo pois vanhasta elämästä, tahtoo löytää uuden elämän, löytää jumalallisen kipinän sisimmästään, hän näyttää saaneen vastauksen o m a a n kysymykseensä sanoista: ”Etsikää, niin te löydätte.” Uusi Testamentti soittaa kysyvälle Kristusta ja sanoo: Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Jeesus sanoo: Seuraa minua!
Siitä seuraa, että kun kristillisyydestä poistetaan oppi Kristuksesta ja Kristuksen Hengestä, ja hänestä tehdään vain korkeatasoinen moraalinen opettaja, silloin on myös luovuttu alkukristillisestä katsomuksesta ja ollaan samalla täysin vastakohtaisen katsomuksen kannalla: farisealaisen katsomuksen kannalla.” (Odeberg).
Mitä tarkoittaa vuorisaarnan sana ”Jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee huonoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa huonoja hedelmiä, eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.” (Matt. 7:17-20).
Odeberg selittää näin: ”usein tulkitaan ja sovitetaan siten, että joudutaan sanan sisällön suoranaiseen vastakohtaan.” Se selitetään silloin näin: ”tällä on sanottu, että ihmisen teoista voi nähdä, onko hän hyvä ihminen. Voi nimittäin nähdä, käyttäytyykö ja toimiiko hän todella siten kuin itse opettaa, ja siten, että ulkonaisessa todella osoittaa sitä menettelytapaa, jonka hänen moraalilakinsa, hänen uskontonsa, hänen kristillisyytensä määrää. Mutta tämä tulkinta on suorainainen vastakohta sille, mitä kyseessä oleva vuorisaarnan lausunto haluaa sanoa. Sillä se tahtoo sanoa juuri sen, ettei ole tunnettava ihmistä niin tekojen mukaan, joita näkee hänen tekevän, vaan sen tuloksen, niiden ”hedelmien” mukaan, joita hänen elämänsä tuottaa. Ja silloin käy usein ilmi, että juuri se, joka kaikesta päättäen johdonmukaisesti ja jatkuvasti menettelee lain tai uskonnon määräysten mukaan, ei suinkaan levitä ympärilleen valoisia ja siunausta tuottavia vaikutuksia, vaan että kaikkialla hänen toimintansa seurauksena nähdään, paitsi hänen omaa menestystään ja hänen valtansa kehittymistä, vain huonoja hedelmiä, ei mitään sellaista, josta voisi iloita tai joka muille olisi ollut siunauksena. Tarkastamalla vanhurskaan miehen tekojen ”hedelmiä” voi siis saada todistuksen tään lauseen oikeudesta: ”Huono puu ei voi tuottaa hyvää hedelmää.” Niitä hedelmiä, jotka ovat ihmisessä itsessään havaittavissa – ei siis ainoastaan niiden vaikutuksessa muihin – Paavali nimittää ”Hengen hedelmäksi”, toisin sanoen uuden elämän hedelmiksi: ”Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen. Sellaisia vastaan ei ole laki” (Gal. 5:22-23).
Alkukristillinen käsitys on, että laki on pyhä, puhdas ja hyvä. ”Niin, laki kuitenkin on pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä”, sanoo Paavali (Room. 7:21). Laki on peräisin Jumalan maailmasta. Mutta farisealaisuus on alkukristillisen käsityksen mukaan sitä, että tahdotaan Jumalasta erotetuin välinein toteuttaa jumalallinen, tahdotaan tehdä Jumalan tahto kysymättä Jumalaa. ”Me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen” (Room. 7:14). Niin ilmenee myös, Johanneksen evankeliumin mukaan, että ”vanhurskaat”, jotka itse uskovat koko olemuksellaan pyrkivänsä Jumalan tahdon tekemiseen, ovat siihen kykenemättömiä, sillä kun Jumalan ääni tulee heille, eivät he sitä kuule, kun Jumalan lähettiläs saapuu heidän luokseen, eivät he käsitä, että hän on Jumalan lähettämä. He joutuvat juuri vanhurskautensa perusteella erikoisen katkeroituneesti torjumaan luotaan sen, mikä on Jumalasta. Mitä jumalallisempaa se on, sitä katkerampaa vastarintaa se herättää heissä. Tämä on, alkukristillisen käsityksen mukaan, farisealaisen periaatteen tragiikkaa.
Mutta kristillinen etiikka voidaan kokonaisuutena ilmaista sillä, minkä Paavali lausuu näin: ”Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:20).” (Odeberg)
Voimme tämän Odebergin vuorisaarnan kohdan selityksen perusteella arvioida vaikkapa tuon kyseisen esillä olleen saarnan ”Usko ei ole henkilökohtainen suhde Jeesukseen” mahdollisesti synnyttämiä hedelmiä. Tuottaako se hyvää hedelmää? Synnyttääkö se rakkautta, iloa, rauhaa, ystävällisyyttä, hyvyyttä, sävyisyyttä? Entä saarnaajan esiintyminen: itsensä hillitseminen, sävyisyys? Mielestäni hänellä olivat tunteet todella pinnalla. Hän suorastaan huusi noin 30 min kestävässä saarnassaan aikamoisella paatoksella.
Voimme myös pohtia johtaako saarna ihmiset uskomaan ja luottamaan henkilökohtaisesti Jeesukseen Kristukseen Vapahtajanaan syntiensä sovittajana ja sijaisenaan Jumalan edessä niin, että heissä syntyy halu lukea ja tutkia Jumalan sanaa myös itsenäisesti ja oppia tuntemaan Vapahtaja Jeesus Kristus yhä syvemmin? Syntyykö usko ja luottamus Jeesukseen, joka omalla lahjavanhurskaudellaan ja lahjapyhyydellään peittää ihmisen syntisyyden, kun uskolla ilman mitään ahdistavaa pakonomaisuutta saadaan turvautua evankeliumin sanaan ja lupaukseen, ilosanomaan.
Nouseeko saarna Pyhän Hengen innoituksesta julistaa armon evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta syntisille, vai onko motiivi epäkristillinen ja sisäänpäin lämpiävä? Nouseeko se halusta mollata herätyskristillisiä tahoja ja herätyskristittyjä ja näin herättää eripuraa? Onko taustana halu sitoa yhteisön jäsenet yhteisöön tiukemmin korostamalla kyseisen näkyvän yhteisön eräänlaista kuviteltua ruumiillistunutta pyhyyttä? Tällä tavoin se minusta johtaa siihen, että se vahvistaa ihmisten luontaista lihallista ylpeyttä ja omavanhurskautta, joka tuskin voi olla hyvä asia.
Haluat Riitta vain mollata muita , etkä taida tuntea ehtoollisen traditiota , sitä tekopyhyyttä juuri ei ole siellä missä Kristus on korotettu . Teologia on kuin reikäjuustoa kun poimitaan sieltä täältä sopivia ajatuksia osin ajan hengestä poimittuja . Seurakuntaan on kaikki kutsuttuja ja ei voi Kristuksen ruumista ja verta nauttia jos siitä ei ymmärrä , kaikille luterilaisille se annetaan lhpk ssa jotka haluavat tunnustuksen allekirjoittaa . Miksi ihminen loukkaantuu ? Siksi että ei voi yhtyä tunnustukseen . Ei kukaan kirkko anna ehtoollista eri kirkon jäsenille . Alkuseurakunnassa oli tapa tehdä anomus jos meni eri seurakuntaan ja halusi saada ehtoollisen . Joo päätät kommentoinnit tähän , en saa vastauksia mutta syytöksiä ja oletuksia joilla ei ole pohjaa . Suurin joukko oli saarnasta hyvin kiitollisia sen evankeliumin tähden myös herätysliike kristityt . Kristuksen lupaukset ja armoteot kestää ja se on syntiselle joka hetki se evankeliumi . Ei meidän tartte alkukielestä etsiä henkilökohtaista suhdetta vaan se on tullut meille pyhityskritillisyyden tuontitavarana . Olen Hedbergiä lukenut monta kymmentä vuotta ja se oli hänellekin täysin tuntematon lause . Vapauteen Kristus meidät vapautti että syntisinä saadaan aina kääntyä ja turvata hänen tekoihinsa ja elää niistä . Tämä oli tässä tähän osioon.
En halua mollata erityisesti yhtään ketään. Ihmettelen vain sinun ja saarnaajan motiiveja. Tahtoisin että vastaat minulle mikä on saarnan motiivina ja sinun motiivisi kun nostit saarnan esiin? Miksi sana ”suhde” nostetaan tikun nokkaan, vaikka jokainen tervejärkinen ihminen tajuaa että ihmisellä tulee olla suhde Luojaansa, jotta hän olisi kristitty?
Nykysuomen sanakirja: suhde: ”asemasta, jossa joku on johonkin muuhun verrattuna, yksiöiden, yhteisöjen (sukulaisuuteen, ystävyyteen, rakkauteen, etujen yhteisyyteen tms.) perustuvasta keskinäisestä asemasta; tavasta, jolla he ovat yhteydessä, tekemisissä toistensa kanssa,.. jollakin on elävä, persoonallinen suhde Jumalaan, uskontoon.”, yhdyssanana Jumalasuhde.
”Ei meidän tartte alkukielestä etsiä henkilökohtaista suhdetta vaan se on tullut meille pyhityskritillisyyden tuontitavarana .”
Miten niin alkukielestä etsiä suhdetta? Mikä ihmeen tuontitavara. Ihminen on aina suhteessa johonkin tai joihinkin. Ihminen on suhteellinen. Jumala on absoluutti.
Eihän tuo ole mikään peruste, että kun sanaa ”suhde” ei löydy Raamatussa niin sitä ei voida käyttää! Tämä ihan hölynpölyä. Totta kai ihminen on suhteessa Jeesukseen ja hänen kauttaan Isään. Ei siellä ole sanaa sakramenttikaan eikä paljon muutakaan, jotka ovat silti vakiintuneita kielenkäyttöömme.
Ja itse asiassa Lähetyshiippakunta on tietyn tyyppistä pyhityskristillisyyttä, kuitenkin eri tavoin kuin karismaattinen liike. Tulee mieleen jopa että kolmas ja toinen uskonkappale osittain sekoittuvat. Esimerkkinä tuo saarnan yhdeksi lihaksi tuleminen, jopa ykseydeksi Kristuksen kanssa.
”Siinä mielessä Luther-Säätiö muistuttaa karismaattista liikettä, että kummankin painopiste näyttää olevan kolmannessa uskonkohdassa eli Pyhässä Hengessä ja hänen työssään, joskin tietysti eri tavoin. Perinteisessä luterilaisuudessa ja hengellisissä liikkeissämme keskuksena on ollut Jeesus eli toinen uskonkohta.”
”Kaikella kristillisyydellä on ehdoton objektiivinen perustansa ja sisältönsä Jumalan ilmoituksessa, joka on Jeesus Kristus ja hänet välittävä Raamattu. Se ei kuitenkaan voi jäädä vain objektiiviseksi, ihmisen ulkopuolella olevaksi, sillä siinä mielessä se on sama suhteessa kaikkiin ihmisiin. Ihmisten uskosta ja epäuskosta riippumatta Jumala on olemassa, ja Jeesus on sovittanut kaikkien synnit ja on kaiken ja kaikkien Herra. Ellei tämä kuitenkaan ole todellistunut jonkun elämässä, hän on ikuisen elämän ja pelastuksen ulkopuolella, vaikka eläisi Jumalan sanan ja sakramenttien vaikutuspiirissä.”
”Raamatussa puhutaan elävästä sydämen uskosta. Jeesus on elävä henkilö. Usko häneen on persoonallinen suhde häneen kaikkine mahdollisine ulottuvuuksineen ja vivahteineen. Suhde on kyllä sillä tavaoin ”tasapainoton”, että toinen osapuoli on synnitön ja vanhurskas, toinen taas syntinen, toinen on perusta, joka kokonaan kantaa toisen, toinen on antanut ja antaa joka hetki itsensä kokonaan toiselle, joka puolestaan on täydellisen itsekeskeinen ja itseensä käpertynyt. Uskovalle niin Jeesus hänen auttajanaan kuin hänen oma surkeutensa ja syntisyytensä ovat todellisia, eksistentiaalisia, kokemuksia.”
”Armonvälineet pyrkivät synnyttämään ja ylläpitämään uskoa ja ovat siinä välttämättömät, mutta ihmisellä on vapaus torjua armonvälineissä tarjolla oleva armo. Siksi armonvälineistä ei ole oikeutettua puhua edellyttämättä uskoa. Todellisella papilla on ennen kaikkea oltava elävä usko Jeesukseen. Pelkkä kastettuna oleminen ei riitä. Armonvälineiden ja uskon välillä on jännite, jota ei saa yrittää laukaista.”
”Armo saadaan vain välineillä, mutta välineet eivät ole itse armo. Niitä ei saa irrottaa toisistaan mutta ei myöskään sekoittaa toisiinsa. Kirkkauden valtakunnassa armo saadaan ilman välineitä.”
”Puhdasoppisuuden pahimpia käytännöllisiä ongelmia on kuvitelma omasta täydellisyydestä ja synnittömyydestä, joka ilmenee OPIN alueella ja johtaa ehdottomaan ylemmyydentuntoon suhteessa toisiin. Tästä seuraa sellaista hengellistä omahyväisyyttä, itseriittoisuutta ja suoranaista röyhkeyttä, joiden ilmeneminen pakottaa muistamaan Raamatun usein toistamaa tosiasiaa: ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.”
”Puhdasta oppia voidaan kyllä mitata, samoin ulkonaista käyttäytymistä, mutta sydämen uskoa ei. Eivät kaikki ehtoollisella käyvät ja ulkonaisesti siivosti elävät kristityksi tunnustautuvat ole koskaan olleet eivätkä ole nytkään sydämeltään kristittyjä, vaikka he läpäisevätkin puhdasoppisten seulan.”
(Sitaatit: Raimo Mäkelä, Perusta-lehti 3/2007)
Riitta , saarnan motiivi ja minun halu nostaa se esille oli evankeliumi . Evankeliumi on tietysti vapaata ilman ehtoja ja sen voi ottaa vastaan jokainen missä ja milloin vaan . Tämä ajatus on hyvin paljon Hedbergillä esillä . Usko on Jumalan lahja jolla saadaan ottaa vastaan Jumalan armolupaukset ja turvautua hänen ristinvoittoonsa . Kuten Pöyry kuvasi kuolinvuoteella olevaa että siellä ei kannata kysellä suhdetta Jeesukseen vaan kysyä onko Kristus kuollut sinun syntiesi puolesta .Kun puhumme suhteesta uskon sijasta niin se kyllä vie katseemme itseemme eikä Jeesukseen . Paljon on ihmisiä lähtenyt seurakunnista pois kun kokevat että ovat niin syntisiä etteivät kelpaa , kun sydän ja tunteet sanovat näin . Olen näitä kohdannut ja ihmetellyt että miten ns siivosyntiset ihmiset kokevat niin että kynnys seurakuntaan niin suuri Ja ja en voi ajatella muutakuin yksi iso syy on evankeliumin puute . Sitten tunnen useita miehiä jotka eivät oman seurakunnan tilaisuuksissa kun kysellään miten sinun uskosi laita jos vaikka on kerran pois . Kyllä seurakunnan tulee hengittää sitä armon evankeliumia jonne voi tulla kaikista syntisinkin . Vain siten voi seurakunnat kasvaa kun ihminen kohdataan ja saa syntisenä Kristuksen veren ja ruumiin suojan yhdessä muiden armahdettujen kanssa . Yli 40vuoden takaa muistan Seinäjoella nuorisotapahtuman jossa julistaja kyseli nuorilta mikä ratkaisee pääsenkö taivaaseen ja lopulta hän sanoi että se ratkaisee millainen suhde sinulla on Jeesukseen . Moni nuori meni maailmaan ja varmaan kyseli syntiinlankeemuksien jälkeen mikä minun suhteeni on Jeesukseen ja tietysti sielunvihollinenkin tahtoo kuiskia että sinusta ei taida olla siihen uskoon . Minä koen ainakin niin syntiseksi että omaa suhdettani Jeesukseen en ala kertoilemaan , sillä koen että syntiset olemme uskottomat . Toki voi sanoa suhteeksi uskoa mutta se ei kyllä ollut saarnan pointti vaan Kristukseen turvautuminen . En ole mitään vihjaillut sinun elämästä armonvälineiden osattomuudesta , mutta ymmärrät kait että on ihmisiä jotka eivät elä ollenkaan seurakuntayhteydessä ja silti toistavat henkilökohtaista uskoa . Noihin loppukirjoituksiin en ota kantaa , ne voi tarkastaa vaikka Paavalin opetuksista mitä on olla Kristuksessa . En kieltämättä ole saanut keltään muulta täällä niin paljon väitteitä kuin sinulta Riitta . Koen että joku katkeruus täytyy olla lhpk ssa kaikki on niin väärin , no sinä vastaat kirjoituksista vaikka ne minusta kuullostaa jopa absurdilta . Lakihenkisyys , pyhityskristillisyys , omavanhurkaus jne . En noin paksua ole oikeasti kuullut ennen ja tuntuu lisää tulevan moitetta . Toivoisin myös että vastaisit minun kysymyksiin , kun satelee vaan lisää tavaraa missä lhpk on pielessä . Ja kun on valveutunut teologiasta niin parasta olisi Raamatulla perustella. Olen jokseenkin varma kun se hetki koittaa kun Raamattuun nojaavat uskovat jättää kansankirkon että silmät avautuvat ja alkavat ajattelemaan eri tavalla uskoa , paimenuutta ja seurakuntaa . Tämä ei siis tarkoita että eikö uskovat eläisi Kristuksessa nyt jo mutta hän tahtoo antaa enemmän kuin murehtia harhaoppia , joka vallitsee .
Mäkelä selittää … mitä hän puolustaa ?
Puhdasoppisuus on katsottu pahaksi ja lakihenkiseksi , jota se ei tietysti ole jos tahdomme seurata Jumalan sanaa ja olla uskollisia sille. Mitä Mäkelä tähän tarjoaa tilalle – harhaoppia vai oppia sinnepäin ?
Ilmeisesti se käy että Jumalan sanaa voidaan venyttää ettei oltas niin pahoja puhdasoppisia . Olihan Sro kaikista myötämielisin hyväksymään samaasukupuolta olevien vihkimiset verrattuna sley ja sekl , että ei voi syyttää puhdasoppisuudesta Vain Herra yksin rakentaa huoneen ja siihen alamaisuuteen meidät on kutsuttu ja rukous tulee olla että emme olisi hänen työnsä esteenä sillä hän varmasti tahtoo sen että ihmisillä on paikkoja jossa Kristus saisi hallita rakkaudellaan .
Tiedän ja tunnen hyvin herätysliike toiminnan ihan sisältäpäin ja se iso ongelma on tietysti tässä ajassa että ne ovat syntyneet ihan eri tarkoitusta varten kuin seurakunnat ja kirkko . Ja niillä on ollut tietysti iso merkitys Jumalan sanan levittäjinä ja koulutuksessa . Nyt vaan se malli että ollaan kansankirkon jäseniä ja illalla tulis sitä väkempää ruokaa tarjoilemaan herätysliikkeet niin se ei ole toiminut pitkään aikaan kansankirkon yhteydessä monin paikoin . Malli ei tietysti nouse Raamatusta , että ollaan kirkon jäseniä mutta sen paimenen tai piispan alaisia vaan nojaudutaan herätysliikkeiden suuntaa . Ja tämä on muuttanut ihmisten identtiteettiä , niin että monet ovat sen viimeisen paalun laittaneet siihen mitä se oma herätysliike tekee , kun sitä paalua on siirrytty monta kertaa oman itsensä päätöksen mukaan kuulumisesta kirkkoon . Ja näin Jumalan sana ei ole se tärkein asia vaan mitä se järjestö tai liike tekee . Ja osin liike julistaa että ei erota kirkosta , joissa perusteluissa ei ole apostolisesta uskosta nousevia argumentteja vaan selityksiä ja historiaan vetoamista . Mutta Jumala murtaa muurit sieltä mistä tahtoo ja uskon että ohjaa lauman niille laitumille missä kuuluu hyvän paimenen ääni. Käsitykseni mukaan Nummela ja Vartiainen olisivat paljon myötämielisempiä kuin Säilän porukka . Anteeksi Riitta nämä tekstit ei varmaan koske blogisi aihetta . Ja saamme tietysti elää anteeksiantamuksessa toisiamme kohtaan vaikka olemme erimieltäkin asioista .
”Kuten Pöyry kuvasi kuolinvuoteella olevaa että siellä ei kannata kysellä suhdetta Jeesukseen vaan kysyä onko Kristus kuollut sinun syntiesi puolesta”.
Tämä suhde -juttu on aivan teennäinen. Kyllä ihminen joutuu sielunhätään kuolinvuoteellaan juuri siksi, jos suhde Jumalaan ei ole kunnossa. Kyllä varmasti halutaan vakuuttua syntien anteeksiantamuksesta ja saada usko, silloin suhde korjaantuu, ja voi rauhassa kuolla Kristukseen luottaen.
”Kun puhumme suhteesta uskon sijasta niin se kyllä vie katseemme itseemme eikä Jeesukseen . ”
Uskonsuhde Jeesukseen. Aivan normaali ilmaisu. Minä olen puhunut uskosta Jeesukseen hyvin paljon. Myös jos puhun vain omasta uskostani katse vie minut itseeni. Pitää puhua Jeesuksesta! Lisäksi voi miettiä rakastanko Jeesusta hänen tekojensa takia vai häntä itseään.
Olen täällä lukenut muutamia teidän yhteisöihin kuuluvien ”saarnoja”. Kahdessa ei ollut evankeliumia ollenkaan. Täysin lakihenkinen ruoskinta. Kun kommentoin yhtä niistä, hän lähetti minulle henk.koht. sähköpostin, että tämä saarna oli tarkoitettu ei-uskoville maailman ihmisille! Anteeksi mitä? Saarnassa on aina oltava sekä laki kaikessa terävyydessään että evankeliumi kaikessa avaruudessaan.
Itse olen täällä yrittänyt evankeliumia tuoda esiin, mutta juuri teidän porukoiden ihmiset tulevat kritisoimaan etten saisi opettaa. Olisi syytä nähdä se että luste kasvaa siellä teidänkin seurakunnassanne eikä vain muissa ihmisissä, yhteisöissä ja maailmassa yleensä.
Timo, sanon vielä kerran. Sinä teet ihmisistä oletuksia koko ajan. Minulla on kokemukseni yhdestä Luther Säätiön yhteisöstä eikä minua ole kohdeltu siellä millään tavoin väärin. Oletat aivan vääriä asioita, kun sanot että olisin katkera sinne suuntaan. En ole todellakaan katkera. Minulla ei ole mitään Lähetyshiippakuntaa vastaan. Ihmiset saavat vapaasti mennä minne haluavat. Enhän minä ole mikään ketään estämään kuulumasta johonkin sellaiseen mihin haluaa kuulua. Jokainen menee sinne, missä tuntee saavansa hengellistä ravintoa itselleen. Ja on hienoa, jos olet löytänyt hengellisen kodin itsellesi vuosien etsimisen jälkeen.
Evankeliumin vapauden ja armon löydettyäni, minä tunsin itseni ahdistuneeksi tuon tyyppisen yhteisön teologisessa/opillisessa ympäristössä. Pyhyysvaatimus (ehtoollinen) oli liian kova kynnys ja näin ovat kokeneet muutkin, en vain minä. Lisäksi se alkoi muistuttaa niin paljon roomalaiskatolista kirkkoa, että päätin asiaa jonkin aikaa mietittyäni lähteä. Jälkeenpäin yhteisön taholta leimattiin minut kadotetuiksi sieluksi ja harhailevaksi tähdeksi avaruudessa. Mutta en todellakaan kanna tästäkään mitään katkeruutta heille, sillä olen edelleen iloinen ja tyytyväinen lähdöstäni. Säilytin hengellisen vapauteni ja itsenäisyyteni kuten minua eräs vanha rovasti viisaasti neuvoi: ”Älä anna kenenkään tai minkään tulla sinun ja Jeesuksen väliin”.
Siunausta sinulle elämääsi!
Otan vielä esille tuon keskustelun, jonka Jeesus kävi fariseusten kanssa Johanneksen evankeliumissa luvussa 8, jota Odeberg hyvin kuvaa. Tuossa tilanteessa vastakkainasettelu on täysin sovittamaton. Miksi siis näin vaikka tekstin mukaan monet heistä uskoivat Jeesukseen? Mikä saa tilanteen kärjistymään niin äärimmilleen, että ristiriita on sovittamaton.
Edellä oleva kertomus on sinänsä brutaali, kun fariseukset ja kirjanoppineet toivat omin käsin aviorikoksesta kiinniotetun naisen Jeesuksen eteen kivet käsissä: Mitäs sanot? Mutta se päättyi siihen, kun Jeesus totesi; synnittömät heittäkööt ensimmäisen. Se oli isku heidän omaantuntoonsa. Kivet putosivat ja he poistuivat paikalta.
Kun tilanne raukesi Jeesus sanoi paikalle jääneille fariseuksille: ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.” (Joh8:12).
Tämä sähköisti tilanteen välittömästi, sillä nyt Jeesus heitti kiven farisealaisen ajattelun syvimpään päätyyn sanoilla; minä olen valkeus, mutta ulkopuolella sen vaelletaan pimeydessä.
He loukkaantuivat, jotka omasta mielestään olivat hyviä ja totuudellisia. Mekö pimeydessä? Sinä puhut omiasi, kuka sen muka todistaa? Jeesus sanoi; Minä ja se riittää itsessään. Sillä tiedän mistä olen tullut. Te ette. Ette tiedä myöskään sitä mihin minä menen. ”Te tuomitsette lihan mukaan, minä en tuomitse ketään.”
Tekstissä käytetään kreikan sanaa σάρκα, liha, joka voidaan kääntää myös intohimoksi…(by implication) human nature (with its frailties (physically or morally) and passions), or (specially), a human being (as such). Tuo sana – intohimo -sopii sikälikin tähän yhteyteen, kun fariseukset olisivat oman moraalinsa mukaan kivittäneet kiinniottamansa naisen. Tuo himo, konkupisenssi kuvaa myös ihmisen synnin syvintä olemusta, josta teot kumpuavat.
On siis aivan ilmeistä, että fariseukset loukkaantuivat. He, jotka hurskaudellaan ja lain noudattamisellaan tarkoittivat täyttä totta eivätkä olleet kuin ”tuo kirottu kansa, joka ei lakia tunne.” (Joh7:49). Jatkan hieman myöhemmin. Odeberg avaa tätä tekstiä varsin mielenkiintoisesti.
Kiitos Kosti! Millä sivulla tuo kohta on Odebergin kirjassa? Hyvä että nostit tämän esiin!
Referoin vain kirjan loppupuolelta. Mutta se on tietysti kokonaisuudessaan todella silmiä avaava. Viime kesänä Hengellisen elämän syventymispäivillä Petri Kortelahti siteerasi puheessaan tätä kirjaa. Se oli minulle tosi yllätys vähän kuin ihme, koska olin juuri toukokuussa kirjoittanut blogissani fariseuksista ja sitten edeltävästi lukenut tuota kirjaa. Hän sanoi minulle että Perussanoma ehkä ottaa siitä uuden painoksen. En ole huomannut että se olisi ilmestynyt. Harmi. Antikvariaateista sitä kyllä pitäisi olla saatavana.
Olen yrittänyt ymmärtää sitä perussyytä miksi fariseukset ja kirjanoppineet eivät tunnistaneet Messiastaan. Monet uskoivatkin ensin, mutta raja tuli vastaan heillä kuitenkin. Tuohon aikaan Messias-odotukset olivat hyvin korkealla. Juutalaiset kyllä osasivat lukea aikain merkkejä siitä, että Messias on tulossa, että ollaan aikojen taitekohdassa. Profeetta Malakian jälkeen oli ollut hiljaista, oliko noin yli 400 vuotta! Ja Johannes-Kastaja tuli ensin: Mark. 1:3-4 ”Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ’Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi’ niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.”
Johannes Kastaja ei suostunut kastamaan fariseuksia ja saddukeuksia, koska he eivät katuneet syntejään. Matt. 3:7-9 ”Mutta nähdessään monien fariseusten ja saddukeusten tulevan kasteelle Johannes sanoi heille: ”Te kyykäärmeiden sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaa vihaa? Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy. Älkää luulko, että voitte sanoa: ’Onhan Abraham meidän isämme.’ Minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Abrahamille.” Ja niinhän kävi että he vetosivat syntyperäänsä, olevansa Abrahamin jälkeläisiä. Joh. 8:33-59. Lopuksi he halusivat kivittää Jeesuksen (59). Laki saa kiihkoon ja synnyttää vihaa. Miten paljon onkaan ns. kirkko eri aikoina vainonnut ja murhannut todellisia Jumalan lapsia, uudestisyntyneitä kristittyjä. Kaikessa on takana valta ja pelko sen menettämisestä ja myös raha. Näin oli tuolloinkin. Mutta temppeli hävitettiin ja kansa joutui kaikkien kansojen joukkoon diasporaan.
Syventymällä Raamattuun oppii paljon. Abrahamin usko ei ole uskoa siihen mitä me olemme itsessämme vain kastettuina ilman todellista itsetuntemusta, synnin juuren näkemistä itsessä, syntien katumusta ja tunnustamista ja uskoa Kristukseen ja tarttumista evankeliumiin, lupaukseen. Tämä ei välttämättä ollenkaan tapahdu vaikka kuinka opetetaan ja päntätään päähän Tunnustuskirjoja ja oikeaa oppia.
Ihminen voi ikänsä olla kirkossa kävijä ja elää armonvälineiden yhteydessä eikä hänestä koskaan ole tullut sydämeltään armosta elävää kristittyä, hän ei koskaan ole kohdannut Jeesusta ja päässyt armon osallisuuteen. Se ei tapahdu opin eikä opetuksen kautta, vaikka niillä on merkitystä, vaan kun ihminen todellisesti kohtaa Jumalan. Pääsee Jumalan tuntemiseen Jeesuksen kautta. Silloin syntyy suhde Luojaan.
Matt. 3:12 ”Hänellä on kädessään viskain, ja hän puhdistaa puimatantereensa. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa.”
Tässä kohden voisi miettiä että ovatko jotkut ihmiset ja tahot ehkä omineet Kristuksen viran ja viskaimellaan (= lakihenkisellä kovuudellaan, pelkällä lain julistuksella) armottomasti puhdistavat lustetta kaikkialta missä näkevät näkemättä oman sydämensä lustetta itsessään ja lustetta seurakunnassaan.
Voi Herra armahda minua lusteista ihmistä! Näin joudun itsestäni toteamaan päivittäin ja hetkittäin. Näen viat aina niin selvästi vain toisissa ihmisissä, kirkossamme, muissa uskonyhteisöissä jne.
Mutta vielä fariseuksista. KR -38 kääntää Matt. 23 jossa on Jeesuksen Voi huudot! fariseuksille ja kirjanoppineille ”te ulkokullatut”. Ja RK 2000 ”tekopyhät”. Odebergin mukaan: ”Ei voitane kyllin voimakkaasti tähdentää sitä, etteivät fariseukset myöskään käytännössä – luokkana ja ryhmänä tarkasteltaessa, siis siinä määrin kuin he olivat todellisia fariseuksia – suinkaan olleet mitään tietoisia ulkokullailijoita. Varustettuina niin valppaalla huomiokyvyllä, joka heillä oli ihmisen heikkouksiin ja taipumuksiin, olivat he tässä suhteessa hyvin tarkkaavaisia itseensäkin nähden. Lienee vaikea löytää toista uskonnollista ryhmää, joka oli niin vapaa ulkokultaisuudesta – siinä mielessä, jossa tätä sanaa nykyään yleisesti käytetään ja ymmärretään – kuin juuri fariseukset. Juuri tämä alusta saakka osoitettu vakavuus ja ponnekkuus sai farisealaisen veljeskunnan aikaan.” – ”Ja kuitenkin täytyi sen persoonallisen asenteen, joka on fariseuksille tunnusomaista, alkukristillisen tarkkailun edessä näyttää teeskennellyltä. Voisi lausua näin: farisealaisen etiikan täytyi välttämättä johtaa tosiasialliseen, joskin myös välttämättä tiedottomaan teeskentelyyn (hypokrisis).”
Englanniksi tämä on käännetty ”hypocrite”. Kreikaksi hypocrites, näyttelijä, teeskentelijä, jonka näköjään hyvät sanat ja teot eivät vastaa sydämen tilaa. (Raamatun sanakirja)
Teeskentelyään ei ihminen itse tiedosta kun jää tuohon farisealaiseen tilaansa. Minäkään en olisi sitä tiedostanut, jos Jumala ei olisi puhunut minulle siitä. Muistan tuon hetken täydellisesti, missä olin ja mitä tein ja mitä olin lukenut ennen sitä. Minulle oli juuri alkanut selvitä lain ja evankeliumin ero Olav Valen-Sendstadin kirjaa lukiessa.
Vaara tiedostamattomaan teeskentelyyn on silti aina olemassa edelleenkin, vaikka siihen on kerran havahtunutkin. Siksi itsensä tutkiskelu Jumalan Sanan valossa tulee olla jatkuvaa.
Riitta. Tuota fariseusten ja Jeesuksen kohtaamista käsitellään Odebergin kirjassa ainakin sivulta 40 alkaen. Yritin kuitenkin paneutua siihen myös lukemalla tuon Joh8 tekstin Raamatusta. Selasin samalla kirjaa yrittäen saada hieman kokonaiskuvaa juutalaisesta ajattelusta. Olen muuten lukenut tuon kohdan, missä juutalaiset sanoivat, etteivät he ole aviorikosesta syntyneitä siten, että Jeesuksen syntymästähän liikkui aikoinaan erilaisia huhuja. Täytyy lukea tuo kirja uudestaan ajatuksella alusta loppuun.
Aika vähän on suomalaisia kirjoja, jotka käsittelevät Jeesuksen ajan juutalaista ajattelua. Tai minä en ainakaan ole löytänyt niitä. Muuten tuossa toisessa tekstissäni tulin siihen lopputulokseen, että synti ja vielä enemmän perisynti oli juutalaisuudesta poissuljettu ajatus. Siksi heidän oli niin vaikea uskoa Jeesuksen sanaa. Toki muitakin syitä löytyy. Mutta kun he luulivat olevansa vapaita he eivät sulattaneet sitä, että he ovat sidottuja syntiin. Tuttu aihe tälläkin palstalla.
Mitä voi sanoa syntiinlankeemuksesta. Niin pimeä on ihmissydän, ettei Jumalalla ole muuta keinoa sen hillitsemiseen kuin ristin salattu tie, jolla hän ihmistä johdattaa. Vaikea sitä on käsittää armoksi, mutta sitä se kuitenkin on. Tiedät miten ahdasta olikaan elämä DDR:ssä, jotka sinne puolelle rajaa jäivät. Isekin sain jotakin näkökulmaa heidän elämäänsä mutta hyvin vähän kuitenkin. Mutta helvetti pitää jollain tavalla kärsiä täällä Herran seurassa, ettei sitä tarvitsisi kärsiä ikuisesti.
Kosti, Risto Santalan kolmiosainen kirjasarja ”Juuret” on hyvä. Minulla on siitä kyllä vain ”Kristus uudessa testamentissa ja Paavali ihmisenä ja opettajana. Samoin minulla on Santalan ”Kenenkä te sanotte minun olevan” ja ”Viitoitettua tietä”. Pitää vielä hankkia tuo ”Messias Vanhassa testamentissa.
Olen siten mieltä, että pitää mennä ”juurille”. Muuten ei ymmärrä Uutta testamenttia. Jeesuksen ajan juutalaisuus ei ole tietysti mitään alkuperäistä Aabrahamin uskoa tai heprealaisen kansan uskoa, vaan oli jo kehittynyt kieroon tradition myötä harhautunut alkuperäisestä. En ymmärrä että muka kristinusko sai alkunsa 2000 vuotta sitten. Ei saanut. Se on ollut ikuisuudesta, sillä Jumalan Poika, Messias on ollut ikuisuudesta. Alku ja loppu (täyttymys).
Maailman ja kristillisen kirkon kauhea antisemitismi sekä korvausteologia on niin kauhistuttavaa, ettei edes tohtisi ajatella. Juutalaiset, jotka ottavat Jeesuksen vastaan eivät halua itseään kutsuttavan kristityiksi, vaan messiaanisiksi, joka on täysin ymmärrettävää. Me olemme päässeet jalon öljypuun juurinesteestä osalliseksi oksastettuina villistä metsäöljypuusta Paavalin sanoin. Olisi syytä olla ikikiitollinen eikä ylpeillä. Ja kun luonnollisia oksia ei säästetty, siispä ei säästetä (vielä suuremmalla syyllä) oksastettuja oksiakaan, vaan hakataan pois.
”Pakanain ajat täyttyivät” (Luuk. 21:24), kun Israel valtasi takaisin Jerusalemin v. 1967. Tosin on siellä vielä se Kalliomoskeija. Room. 11:25 ”Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut.” Jumalalla on tarkat suunnitelmat ja tarkat täydet luvut. Maailma ja harhaoppinen kirkko ei ymmärrä mitään kun Jumalan suunnitelmat täyttyvät. Kristillinen luopunut kirkko on Ilm. 17-18. Värienkin puolesta kaikki täsmää.