On arvioitu, että noin 20 % suomalaisista kokee yksinäisyyttä. Yleisintä se on nuorilla aikuisilla ja ikäihmisillä. Yksinäisyyttä voi pitää jopa yhteiskuntamme hyvinvoinnin yhtenä uhkana. Miten meidän – kansalaisten, päättäjien ja alan toimijoiden – tulisi suhtautua ongelmaan?

Selvä ilmiön kasvupyrähdys alkoi vuoden 2017 tienoilla. Yksinäisyys on lisääntymässä jokseenkin tasatahtia eri ikäryhmissä. Asia olisi laajan yhteiskunnallisen keskustelun ja toimenpiteiden väärti.

Yksinolo tai yksin asuminen eivät aina tarkoita, että yksinäisyys olisi ongelma. Yksinasuvien määrä meillä on kasvanut pitkään. Suomessa heitä oli 2021 lopussa jo 1,28 miljoonaa. Silloisesta väkiluvustamme se oli peräti 23 %.

Harva asutuksemme ei selitä yksinäisyyttä. Seitsemän veljeksen tapaan olemme muuttaneet metsien perukoilta asutuskeskuksiin. Maailman tapahtumia voi seurata ja tietämisen nälkää tyydyttää melkein missä tahansa. Maalla yksinäisyys koetaan hieman erilaisena kuin kaupungeissa.

Yksinäisyydessä on kyse sosiaalisista ja emotionaalisista tarpeista, mutta myös henkisen yksinäisyyden tunteesta. Tarjolla olevat vuorovaikutussuhteet eivät tyydytä yksinäistä tai hänellä ei ole voimia murtaa yksinäisyyden häkkiään.

Pitkittyessään yksinäisyyden tunne ahdistaa. Joku tuttavani sanoi odottelevansa, että joku soittaisi, tulisi käymään, kutsuisi kylään tai pyytäisi johonkin tilaisuuteen. Tällaiseen kaipuuseen tulee ani harvoin vastaus. Niinpä oma-aloitteisuuden liekki sammuu. Huonommuuden tunne valtaa mielen.

Yön hiljaisina unettomina hetkinä yksinäisen päässä saattaa pyöriä ajatus elämänkumppanista tai edes hyvästä tuttavasta. Mieleen hiipii muuttaa jonnekin, lähteä vaeltelemaan yön pimeyteen tai lohdun saaminen päihteistä. Itsetuhoisuuskin käy mielessä. Havaitsemmeko heitä lähellämme?

Yksinäisyyden kokemus tarkoittaa Abraham Maslow´n tarpeiden hierarkiassa läheisyyden ja rakkauden, mutta myös arvostuksen ja turvallisuuden tarpeita. Näitä tarpeita tyydyttääkseen yksinäinen kamppailee usein tuulimyllyjä vastaan.

Yksinään ei ole hyvä olla

Yksinäinen voi kokea, ettei häntä ymmärretä tai että hänet sivuutetaan. Sellainen voi näkyä ihmisen olemuksestakin. Toimiiko silloin kekseliääksi mainittu lähimmäisen rakkaus? Rakkaushan ei tee lähimmäiselle mitään pahaa (Room. 13:10).

Yksinäisyyden kanssa oireileva ei ole aina helppo ihminen – olkoonkin, että hänelläkin on hyvät hetkensä. Hän voi jopa asettaa ehtoja orastavalle kaverisuhteelle. Yhtäläiset arvot ovat etu, mutta eivät este olla tekemisissä.

Pekingiläinen Zhang Yue, 30, kirjoitti yhteen sosiaalisen median alustaan hakuilmoituksen, jossa hän kaipasi tuntematonta yhdessä itkijää sekä valmiutta syvällisiin keskusteluihin ja tunneyhteyteen. Hänelle iällä ja sukupuolella ei ollut väliä. (HS 27.3.2025.)

Parhaimmillaan ystävyyssuhde palkitsee. Joskus se on lähellä hyötysuhdetta tai liikekumppanuutta. Pinnallinenkin ystävyys luo tyytyväisyyttä. Pienet tapaamisetkin helpottavat yksinäisyyttä.

Jos voimme puhua jollekin iloistamme ja suruistamme, tilanne antaa toivoa. Jos näemme sydänystävien kohtaamisen tai kuulemme heidän puhelinkeskustelunsa, ymmärrämme ystävyydestä enemmän. Elbert Hubbardin ajatus viehättää: ”Ystävä on se, joka tietää sinusta kaiken ja siitä huolimatta pitää sinusta.”

Sosiaalinen yksinäisyys tarkoittaa tilannetta, jolloin ihmisellä ei ole ainuttakaan tosi ystävää tai edes tuttavaa, jonka kanssa voisi tehdä tai harrastaa jotain.

Monilla koululaisilla, opiskelijoillakin, on yllin kyllin tuttuja, mutta ei välttämättä yhtään ystävää. Ei tuntematonta työelämässäkään! Mitä sitten monien ystävyys tai jopa kaikkien ystävyys tarkoittaa? Louis Bourdalouen nimiin liitetään aforismi: ”Kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä.”

Moni työ on yksinäistä puuhaa. Sitäkin monet haluavat tehdä. Moni hakeutuu tietoisesti ajoittain yksinäisyyteen. Immi Hellén sanoittaa runossaanPaimenpoika ilmiötä näin: ”Mun kirkkoni katto on korkeella, ja ystävä yksi on seurana, joka muistavi paimenpoikaa.”

Sosiaalisille ihmisille jo yhdessäolo on myönteistä. Se ei tarkoita, että sosiaaliset taidot olisivat hyvät. Niiden taitojen selvä puute lisää halua välttää yksinäisen seuraa – puolin ja toisin.

Yksinäisyyden tunne ihmisjoukossa

Merkitykselliset kohtaamiset syntyvät ja usein jatkuvatkin tunnetasolla. Kontaktien määrästä huolimatta ihminen saattaa alkaa kuvitella olevansa yksinäisyyteensä syyllinen.

Professori Arto O. Salosen mukaan merkityksellisyys syntyy tuntemuksista, että olen maailmaa varten, voin hyvin, toimin arvojeni mukaisesti ja minulla on leveä perspektiivi elämään. Silloin ihmissuhteissakin on hallinnan tunteita. Hyväksymme erilaisuuden tasapainomme rajoissa.

Tunnetason yksinäisyydessä henkilö ei saa ajatuksilleen ja tekemisilleen henkistä vastakaikua eikä emotionaalista ymmärrystä. Rakkaussuhteen päättyminen ”pakotti” V. A. Koskenniemen runoilemaan: ”Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa. Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut.” Professori Niina Junttila kysyi: ”Miltä tuntuu, kun kukaan ei näe, kuule tai kosketa?”

Jokainen kestävä ihmissuhde vaatii vaivaa sekä toisen arvostamista. Hyvässä ystävyydessä ei ole tarvetta analysoida suhteen laatua. Yhteiskunnallinen arvo- ja mielipideilmasto auttaa tässä paljon.

Syntynyt oikeaan paikkaan ja aikaan?

Joillekin ihmisille elinympäristö alkaa vähitellen tuntua pysähtyneeltä ja näköalattomalta. Kokemusta voi kuvata väärään aikaan, paikkaan ja yhteisöön syntymisenä.

Ruutu syö aikaa vuorovaikutukselta. Ruutu lisää yksinäisyyttä, vaikka tarjoaakin valeystävyyden hetkellisiä tuntemuksia. Muutosta tai muuttumista ruudun äärellä ja sen ehdoilla on vaikea havaita.

Erilaisuusko yksinäisyyden taustalla?

Yksinäisyyteen on monia syitä. Liika erilaisuus karsii ystävystymisiä. Ihminen ei löydä sielunkumppania. Henkilökemiat eivät kohtaa.

Yksinäisyyttä potevan mieli ailahtelee. Mielen ristiriitaisuus havaitaan. Hänellä voi olla halu sitoa toinen osapuoli tiiviimmin elämäänsä. Hupeneva itsekunnioitus vaikeuttaa elämänhallintaa.

Ikääntyminen ja sairaudet aiheuttavat ajoittaisia yksinäisyyden tuntemuksia. Terve ihminen voi taas tuskastua hidasteleviin vanhuksiin ja sairauksistaan puhuviin lähimmäisiin. Lähimmäissuhteiden laatu on lopulta yksi todellinen yhteiskuntien onnellisuus- tai paremminkin tyytyväisyysmittari.

Historia tuntee yksinäisiä älykköjä, tieteen tekijöitä kuin myös toisinajattelijoita. Jos toisinajattelu koetaan uhkana, valtaa pitävä järjestelmä eristää ihmisen vankilaan, ”hoitoon” tai jopa pakkotyöhön. Mikä vahvuus sananvapaus onkaan demokratioissa!

EdesmenneelleUSA:npresidentti Abraham Lincolnille yksinäisyys ja masennus antoivat syvällisen ymmärryksen ihmisen kärsimyksestä, mikä heijastui sitten hänen myötätuntoisuuteensa ja kykyynsä johtaa kansakuntaa vaikeina aikoina.

Miten voisimme auttaa?

Suomessa vapaaehtoisten määrät ovat kasvussa. Niin myös siihen perustuvat palvelutehtävät. SPR kampanjoi tukea yksinäisille sloganilla ”Tule ystäväksi yksinäiselle.” Tarjolla on kaikille avoimia ja ilmaisia tilaisuuksia. Talkootyöt edustavat yhä suosittua, kaikille avointa tekemistä. Kylätoiminta kukoistaa monin paikoin. Yhteisöllisyydessään ne ovat korvaamattomia.

Yhdistystoiminnan piiristä löytyy kaikille jokin ryhmä, jossa voi harrastaa ja kokoontua. Seurakuntienkin toiminta on pirstaloitumassa erilaisten pienryhmien toiminnaksi – osin siksi se on monelle toimiva tuki . Yksinäisen ihmisen kohtaaminen lämmöllä voi olla vastaus siihen, mistä hän on lapsuudessa jääneet vaille.

Sivistyskansan henkinen supervoima on siinä, miten me kohtelemme toisiamme. Tarvitsemme ihmisiä, jotka ottavat vastuuta yksinäisyydestä kärsivistä ja ohjaavat heidät sopiviin ryhmiin, palveluihin ja tehtäviin. Työ, ystävyys ja vuorovaikutus ovat terapiaa kaikille.

Esko Korkeakoski, KT, dosentti, Valkeakoski