Niin kauan kuin ihmisiä on ollut maapallolla, on haluttu rukoilla tai palvoa jotakin tai joitakin korkeampia voimia. Rukoilemisella lukuisat ihmiset hakevat turvaa, yhteyttä ja toivon näköaloja. Milloin varmuus sellaisesta voi sitten syntyä? Uskon perusolemushan on yliluonnollista.

Suomalaisessa kulttuurissa uskosta ja rukoilemisesta ei haluta juurikaan puhua. Kaikki eivät pidä rukoilemista edes tarpeellisena. Sen merkitys ymmärretään ja koetaan monin tavoin. Joillekin rukoileminen on taas elintärkeää, luonnollista ja jokapäiväistä.

Tarkastelen ilmiön tietoperustaa tekoälyä ja muuta nettiaineistoa hyödyntäen painopisteen ollessa siinä, mitä Raamattu (Jumalan sana) kertoo rukoilemisesta.

Uskonnot, katsomukset ja ideologiat toimivat merkittävinä käyttäytymisemme ja henkisen kulttuurimme kehyksinä – halusimme tai emme. Niiden tuntemus on myös yleissivistystä.

Uskonnot sisältävät käsityksiä ja uskomuksia Jumalasta (monoteistiset uskonnot), jumalista (polyteistiset uskonnot), maailmassa vaikuttavista hengistä sekä kaiken olevaisen synnystä ja maailman lopusta. Uskontojen olemukseen liittyy usein varmana pitämisen piirre.

Kristinuskon hallitseva piirre on taistelu paholaisen valtaa vastaan Jumalan voimalla (ks. Ef. 6:11,13). Tuon voiman perusta on usko Jumalaan ja Hänen tahtonsa oikeutukseen. Usko on tietenkin irrationaalista (= ei järkeenkäypää). Sen totuus ei avaudu järjen ja tieteen keinoin.

Uskontojen kirjo – rukousten kirjo

Kristittyjä maailmassa on noin 2,645 mrd, muslimejanoin 2,061 mrd, hindulaisia noin 1,07 mrd, buddhalaisia noin 538 miljoonaa ja Kiinan kansanuskontojen kannattajia (mukaan lukien kungfutselaisuus) noin 448 miljoonaa. Muitakin uskontoja on – kuten uskonnottomiakin.

Niiden määrä, jotka pitävät uskoa tai uskontoa toisarvoisena, lienee valtava määrä. Ihmisten rukouselämän aktiivisuus kertoo osaltaan siitä, miten tärkeänä uskoa pidetään.

Kaipuu uskon tai uskontojen tarjoamaan hyvään, esim. turvaan, toivoon ja mielenrauhaan, herää ihmisessä tai Jumala herättää sen. Jotkut sanoittaisivat kaipuun toisin.

Harva ihminen sysää ihmiselämän perimmäiset asiat sivuun. Onhan luonnollista pysähtyä filosofoimaan: miksi olen olemassa, mikä on kaiken tarkoitus ja miksi pahuus näyttää voittavan hyvyyden? Asioiden pohdiskelu tai rukousyhteyden tavoittelu ovat osa tuota hapuilua tai korkeamman voiman etsintää.

Kultainen vasikka – konkreettinen rukouskohde

Kiintoisan ranking-listan vaikutusvaltaisista ihmisistä esitti 1992 tohtori Michael H. Hart kirjassaan ”Ihmiskunnan 100 suurinta”. Hartin järjestys: 1. Muhammed, 2. Isaac Newton,3. Jeesus, 4. Buddha, 5. Kungfutse, 6. Paavali ja sadas Mahavira, joka vaikutti hindulaisuuden kehitykseen.

Ihminen tavoitellee luonnostaan jotakin palvonnan kohdetta – vaikkapa kultaista vasikkaa (ks. 2. Moos. 32:4). Onko sellaiseksi joillekin tullut liki yli-ihmiseksi ylistetty ihmissankari? Voiko luontoa palvoa? Tai avaruuden henkivaltoja? Tai paholaista?

Objektiivista mittaria ihmisten vaikutusten arviointiin ei ole. Hart ei käyttänyt tiettyä kriteeristöä vertailuissaan, ei liioin asiantuntijoiden raatia. Henkilökultteja (-palvontaa) lähihistoriakin tuntee – ja esimerkkejä riittää.

Aatteiden voima perustuu uskoon niiden ylivertaisuudesta. Joukkoilmiönä niiden parissa on ollut tai on yhä palvonnan piirteitä. Aatteet aktivoivat ja saavat ainakin hetkellisesti massoja liekehtimään. Niillä on joitakin ulkonaisia yhtäläisyyksiä uskontoihin.

Rukoilemisen käytäntöjä

Maailmankuvat, joita uskonnot pitävät yllä, perustuvat tavallisesti opinkappaleisiin eli dogmeihin. Ne vaikuttavat rukouksiin. Dogmit ovat universaaleja (yleispäteviä).

Kristinuskon opin ja opetuksen perusta on Raamattu. Muslimeille se on Koraani, hindulaisille Veda-kirjat, buddhalaisille Tripitaka ja kungfutselaisuudessa Viisi klassikkoaja Neljä kirjaa. Kirjat kertovat, kenen/keiden tai minkä puoleen kannattajat kääntyvät rukoillessaan.

Rukousaiheista ei ole pulaa. Yksi aihe on se, miten selviän tai saan apua vaikeuksiini. Toinen aihekokonaisuus voi koskea kaikkea sitä hyvää, mitä ihmiset tarvitsevat ja kolmas aihe, miten tulisi elää, jotta saisi tuonpuoleisen hyvän ja välttäisi iankaikkisen pahan.

On asioita, jotka sammuttavat rukouselämän. Jotkut kompastuvat Raamatun ihmeisiin. Toiset innostuvat raamattukriitikoiden todisteluista. Monet näkevät kristityissä liikaa tekopyhiä. Heillehän näyttää syntielämäkin maistuvan. Jotkut väittävät, ettei Jumala kuule rukouksia. Lisäksi Jumala sallii tai ei estä kauheita asioita maailmassa. Mikä mahtaakaan olla yhteinen nimittäjä kaikelle kuvatulle?

Kristinuskossa rukoukset ovat puhetta Jumalan kanssa, turvan etsimistä, luottamusta tulla kuulluksi ja Jumalan tahtoon tyytymistä. Isä meidän -rukousta käytetään laajasti kristillisten kirkkojen toimituksissa ja kristillisissä hartauksissa, yksityisestikin.

Islamissa rukoillaan viisi kertaa päivässä Mekkaan tai Kaaban pyhäkköön päin. Rukoilla voi kotona tai moskeijassa. Imaamin johtaessa rukousta kaikki kumartavat ja polvistuvat. Rukous on sama yksityisesti ja yhteisesti. Moskeijan rukoushetkessä on myös Koraanin lukua ja saarna.

Hindulaisuudessa rukoileminen on henkilökohtainen ja yhteisöllinen tapa osoittaa kunnioitusta jumalille ja etsiä hengellistä yhteyttä jumaluuteen. Hindulaisuudessa rukous ei ole vain pyyntö, vaan myös tapapuhdistaa mieli.

Buddhalaisuudessa ei rukoilla vain yhtä Jumalaa, kuten on kristinuskossa, islamissa ja juutalaisuudessa. Buddhalaiset meditoivat, mietiskelevät ja lausuvat mantroja (= tavuja tai lauseita). Niiden avulla rauhoitetaan mieliä ja tavoitellaan valaistumista.

Kungfutselaisuudessa ei ole varsinaista rukousta jumalille, vaan siihen kuuluu rituaaleja ja seremonioita, joissa kunnioitetaan esi-isiä ja perinteitä. Temppelissä voidaan lausua Kungfutsen opetuksia, jotka ohjaavat moraaliseen ja hyveelliseen elämään.

Rukoileminen kristinuskossa

Ihmisten rukouselämä aktivoituu koettelemusten hetkinä ja aikoina – kuoleman ja sairauksien kohdatessa, sodissa, luonnonmullistuksissa ja pandemioissa. Jeremialle Herra sanoi: ”Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle” (Jer. 33:3). Ja Jumala vastasi.

Rukouksen syy voi olla sama kuin lainopettajan kysymys Jeesukselle: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” (Luuk. 10:25) Mitähän aikamme paimenet tähän vastaisivat?

Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinähaluatte, ja te saatte sen (Joh. 15:7). Huikea lupaus! Siksi pyydämme tätäkin: ”Lisää meille uskoa.”

Miten rukoilemme?

Jumala kuulee ihmistä, joka katuu syntejään ja haluaa takaisin kotiin tuhlaajapojan tavoin. Sanoihan Jeesus: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” (Luuk. 11:9)

Vilkaistaanpa vielä muutamaa rukousneuvoa. Kiittäkää kaikesta ja rukoilkaa lakkaamatta (1. Tess. 5:17–18), hellittämättä (Room. 12:12), vilpittömästi (Ps. 145:18), rohkeasti (Hepr. 4:16), uskossa epäilemättä (ks. Matt. 21:22) ja Jeesuksen nimessä (Joh. 15:16).

Jeesus on pysyvä esikuva rukoilijana. Hän vetäytyi rukoilemaan vuorelle, autiolle seudulle ja yksinäisyyteen (esim. Luuk. 5:16). Hän opetti: ”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa (Matt. 6:6).

Hyvin rakkaudellinen ja armollinen on Jeesuksen kehotus siunata niitä, jotka teitä kiroavat ja rukoilla niiden puolesta, jotka teitä parjaavat (Luuk. 6:28). Uskon voimalla sekin on mahdollista.

Esko Korkeakoski
KT, dosentti, Valkeakoski