Yksi monista Linkolaa koskevista kirjoista on Anneli Jussilan kirja ”Pentti Linkola ja minä”, jonka luin. Se on sisäpiiriläisen kuvaus toisinajattelijasta. Hänestä on kasapäin aikalaiskertomuksia, hänen ja muiden kirjoja, kirjoituksia, puheita ja haastatteluita. Eikä pajatsoa ole tyhjennetty! Kalastaja-filosofin ajatusten äärelle kannattaa yhä pysähtyä — ei tosin kritiikittä.
Pentti Linkolan (1932–2020) kärjistykset, kiihkoton todistelu julkisuudessa ja jäljittelemätön ajattelu ihastuttivat ja vihastuttivat. Jos hän nyt kirjoittaisi somessa, syntyisi someraivo.
Kaivo, josta nyt yritän ammentaa, on syvä, ristiriitainenkin ja avautuu jopa monien totuuksien maailmana. Siksikin koin aiheeseen tarttumisen uskaliaaksi. Tulkinnoilta en välty.
Seurasin Valkeakoskella 1980-luvulla Linkolan väittelyä alan professorin ja asiantuntijoiden kanssa. Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä. Linkola pärjäsi hyvin. Kuuntelin 1990-luvulla hänen luentoaan pitkäaikaisista lintuhavainnoista. Hämmästelin järjestelmällisyyttä. Kaloja hän kävi aikanaan kauppaamassa kodissani. Huumorimies valloitti!
Haastattelin vaimoni kanssa luonnonystävä Anu Murtoa Linkolan koti- ja kuolintalossa Vähä-Uotilassa Ritvalan kylässä 16.11.2025. Murto asuu nyt talossa ja oli aikaisemmin asunut sen pihapiirissä.
Kun persoonasta on tietoa ja mielipiteitä niin paljon ja lähdetietojen oikeellisuuden tarkistaminen vaatisi kohtuuttoman työn, katsoin, että luotettavimmat lähteet ovat Anneli Jussilan kirja, Anu Murron haastattelu ja Linkolan haastattelut YouTube-kanavalla. Toki Linkolan omat tekstit ja puheet ovat hyvin tärkeitä.
Linkolassa oli aimo annos epätyypillistä filosofia, tutkijaa ja kirjailijaa – vaikeita lajeja kaikki! Niistä huolimatta hän kutsui itseään vain pyynti- ja keräilytalouden ihmiseksi.
Hänellä oli sielunkumppaneita — ehkäpä ei kovin paljon — luonnon rakastajia lienee kaikki. Saattoipa olla naisia, jotka kokivat väheksyntääkin. Linkolan ihmiskäsitys ei ollut tavanomainen.
Linkolan esiintulot ryydittivät hänen julkikuvaansa – hän haastoi, väitteli, ennusti ja jyrähtelikin. Vaikka hänen ajattelunsa tavoitti kansainvälistäkin yleisöä, mielikuva hänestä oli perinteisen suomalaiskansallinen.
Yli 30 vuotta Linkolan kumppanina eläneen Jussilan teos on lähikuva Pentistä ja hänen ajattelustaan. Jussilan mielestä Pentti oli konservatiivi, mutta myös radikaali, kansanmies mutta myös sosiaalinen erakko — sekä lempeä että kiivaskin.
Linkolan ajattelu kiehtoi. Sitä viimeisteli ulkoinen vaatimattomuus ja hyvän seuramiehen maine. Eri syistä filosofeja, taiteilijoita ja kirjailijoita riitti hänen vieraissaan. Ehkäpä jotkut hankkiutuivat hänen ystävyyteensä kilpensä kiillottamiseksi. Teologit, teologeina, eivät häntä kiinnostaneet.
Vain lintuja rakastanut
Valkeakosken teatterissa on jo tovin esitetty musiikkinäytelmää ”Vain lintuja rakastanut” ja sitä esitetään 20.12.2025 saakka. Näytelmä piirtää kuvaa Linkolan persoonasta, varhaisia aikoja painottaen.
Katsottuaan näytelmän Anneli Jussila kirjoitti: ”Jälkikäteen heräsi ajatus, että se syvällinen, vaikeampi näytelmä Pentistä on vielä kirjoittamatta. Se, joka uskaltaa tuoda Linkolan legendaan jotain uutta.”
Ajattelun lastuja, helmiäkin
Linkola pyhitti luonnon, työn ja vapauden pyhäksi kolminaisuudeksi. Ihminen oli kääntynyt luontoa vastaan. Väitteessä on samaa kuin maailmanlaajuisen ekokatastrofin ennusteissa. Millään yliluonnollisella ei ollut roolia maailman menossa. Mitä tapahtuu, se vain päättäjistä kiinni.
Läheltä Linkolan elämää seurannut Anu Murto kertoi: ”Pentti uskoi pitkään, että ihminen olisi järjellinen olento ja muutettavissa esim. elintasovaatimusten suhteen. Kirjassaan ´Unelmat paremmasta maailmasta´ Pentti yritti jarruttaa ns. kehitystä. Jatkuvien pettymysten seurauksena hänen kirjoituksensa kärjistyivät.”
Linkolan vaikuttaminen ei ollut vain puheita, lausuntoja ja kirjoituksia. Hän perusti 1995 Luonnonperintösäätiön. Se suojelee Suomen luontoa ja uhanalaisia metsiä. Asettihan Luoja ihmisen myös varjelemaan luontoa (1. Moos. 2:15).
On muutamia nimiä, joita Linkola arvosti (kultakin yksi syy siihen): Albert Schweitzer (etiikka) Jean-Jacques Rousseau (luontosuhde), Henry D. Thoreau (kansalaistottelemattomuus), Leo Tolstoi (ihmisen vapaus), Arne Næss (syväekologia) ja ehkä Friedrich Nieztsche (ihminen luo arvonsa).
Kotitaustalla oli luultavasti suuri merkitys Linkolaankin, olihan hänen isänsä Kaarlo Linkola Helsingin yliopiston kasvitieteen professori, luonnonsuojelun edistäjä sekä Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen perustaja. (Wikipedia.)
Linkola piti nuoria keskeneräisinä raakileina. Jussilan sanoin: ”Pentti arvosti vanhuutta ja mielestäni hänen viimeisimmät vuosikymmenensä olivat hänen tärkeintä aikaansa.”
Pentti vastusti kulutuksen lisäämistä hyvinvoinnin edellytyksenä. Hän piti ihmistä maapallon tuhoajana ja ehdotti äärimmäisiä toimenpiteitä ekokatastrofin välttämiseksi. Hän sanoi eräässä haastattelussaan, että mielessä on ollut joskus hirvittävä kapina.
Yksittäislauseena Linkolan käsitystä demokratiasta pidän outona. Hänelle ”demokratia oli kuoleman uskonto, sillä vain vahvassa tietoisessa vastuunkantajien hallinnossa on toivon siru” (copilot). ”Nyt raha ja talous hallitsevat liikaa ja räikeä itsekkyys hallitsee maailmaa”, minkä pitkälle allekirjoitan.
Läheisempää henkilökuvaa
Jussilan mukaan Pentti oli individualisti ja yksinselviytyjä. Hän eli ja asui paljon yksikseen. Hänessä oli toki myös hyvä seuramies, jutunkertoja ja humoristikin.
Pentti etsi pysyvyyttä ja harmoniaa. Hänen hankalampi puolensa oli kärsimättömyys. Hän oli jopa ”lapsenomaisella tavalla itsekeskeinen”, hallitseva ja vaativa. Itseään Linkola piti skeptikkona.
Murron mielestä Linkola oli lähimmäisenrakas. ”Hän ei puukottanut selkään eikä puhunut pahaa sillä tasolla kuin yleensä ihmisten selän takana puhutaan. Voi vain kuvitella, miten turvalliseksi se teki lähellä olon ja hänen kanssaan arjen töiden tekemisen.”
Ohut uskonnollisuus
Linkola ei uskonut perinteiseen persoonalliseen Jumalaan eikä yliluonnollisiin olentoihin. Ajatus, mihin ihminen kaatuu, siihen hän maatuu, lienee lähellä hänen käsitystään. Iän karttuessa suhde kirkkoon muuttui suopeammaksi. Hänellä oli suosikkivirsiä, joita hän myös lauloi.
YouTube-haastattelussa (Mirror of the Soul) Linkola ei hyväksynyt armon ”sakramenttia”, vaikka se oli hänen mielestään psykologisesti oikein. Vääryys on sovitettava. Vuoden2011 aikoihin Pentti liittyi luterilaiseen kirkkoon. Hän arvosti evankelis-luterilaisen kirkon perinteistä moraaliopetusta.
Aineksia jälkipolville
Pentti Linkola muistettaneen pitkään oman tiensä kulkijana ja toisinajattelijana. Hän eli niin kuin opetti. Hän ei käynyt kauppaa minkään aate- tai oppisuunnan kanssa — saatikka uskonnon.
Linkolan isällä oli luultavasti suuri merkitys Pentin suuntautumiseen luontoon ja sen suojeluun. Hän arvosti samoin luonnosta ajattelevia, ehkä erityisesti filosofeja ja kirjailijoita sekä rohkeaa päätöksentekoa.
Häntä huolestuttivat maapallon elonkehän uhkat, tehometsätalous, luonnon monimuotoisuuden supistuminen ja ihmisten kyvyttömyys muuttaa ajatteluaan ja elintapojaan.
Linkolan ajattelu Jumalan olemassaolosta oli kielteinen, vaikka kirkkoa kohtaan sävyt vanhetessa lämpenivätkin. Filosofis-biologinen näkökulma isännöi häntä. Usko ja uskonto eivät olleet hänen maalitauluinaan — hänen käsityksensä niistä jäi enemmänkin toteamuksen tasolle. Luonto oli hänelle jopa pyhää.
Jyrkkyys, ehdottomuus ja toteamukset ”toivoa ei ole” saattoivat olla myös Pentin pyrkimystä nostaa iso sanoma näkyviin. Oman edun tavoittelua niiltä osin häneen on vaikea liittää.
Summa summarum: Kenet akateemisen maailman filosofimme voisimme nostaa paikalle, joka Linkolan tapaan on saanut aikaan yhtä paljon keskustelua aikamme polttavista ja isoista kysymyksistä?
Esko Korkeakoski
kirjoittaja on dosentti ja tietokirjailija Valkeakoskelta
