Erityissuojeluksessa

Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni. Sak. 2:12

Jumalan kansa on erityissuojeluksessa. Olemme hänen silmäteränsä, hänen herkeämättömän katseensa alla, hänen lakkaamattoman rakkautensa kohteena.

Jeesuksen vallassa on koko taivas ja maa. Hänen kädessään on tulevaisuutemme ja toivomme. Ne hän meille antaa!

Juha Vähäsarja, Jumalan kämmenellä, s. 167, Symbolum Oy, 2024.

98 KOMMENTIT

  1. MINUN RINNALLANI

    Hyvä Vapahtaja, miten viisas olet ollut alusta saakka: olethan minun veljeni, tiedän sen. Vaikka olet Jumalan vertainen, sinä Herrani Kristus, ja taivaan ja maan Kuningas, minun ei silti tarvitse pelätä sinua. Sillä sinä olet minun kumppanini, veljeni, omaa lihaani ja vertani. Ja minä huomaan, että sinun sukupuuhusi on merkitty sekä hyviä että pahoja ihmisiä, joista sinä polveudut: sinä haluat lohduttaa pelokkaita ja arkoja omiatuntoja, että ne rohkeasti luottaisivat sinuun.

    ”Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta KUKISTAISI sen, jolla on kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja VAPAUTTAISI kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia. Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa. Sen tähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi LAUPIAS ja USKOLLINEN ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, SOVITTAAKSEEN KANSAN SYNNIT. Sillä sen tähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, VOI HÄN KIUSATTUJA AUTTAA.” (Hebr. 2:14-18, sanojen korostus on allekirjoittaneen.)

    Rukoilemme Lutherin kanssa tänään, Heute mit Luther beten, Valikoima Martti Lutherin rukouksia Anna-Maija Raittilan (1928-2012) suomennoksina, s. 10, SLEY-Kirjat Oy, 1980.

  2. Room. 7:6 ”Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan. olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla”

    ”Lain ongelma oli siinä, että se piti ihmisiä vankeinaan. Laki ei voinut tehdä ihmisiä hyviksi käskemällä. Siksi laki pelkästään osoitti synnin (3:20). Vain laista eroon kuolleet voivat (lahjaksi vanhurskautettuina syntisinä) palvella Jumalaa Hengen luomassa uudessa elämässä.

    Paavali nostaa esille kaksi vastakohtaisuutta. Vastakkain ovat vanha ja uusi sekä Henki ja kirjain. Hengen ja kirjaimen eli lain vastakohtaisuus on toistoa toisesta luvusta (2:29). Sydämen ympärileikkaus Hengessä vapauttaa lain vaatimuksesta. Se ei tee lakia turhaksi, mutta vapauttaa sydämen lain syytöksistä Kristuksen lahjavanhurskauden perusteella.

    Lisäksi vastakkain ovat vanha ja uusi. Paavali tuntuu puhuvan suorastaan vanhasta liitosta ja uudesta liitosta. VAIKKA HÄN EI AJATTELEKAAN, ETTÄ JUMALA ITSE OLISI ANTANUT KANSALLE KAHTA LIITTOA, ISRAELI OLI VIRHEELLISESTI TEHNYT LAISTA LIITON SISÄLLÖN. SAMAN AJATUKSEN PAAVALI OLI AIKAISEMMIN OPETTANUT KORINTTILAISILLE: ”HÄN ON MYÖS TEHNYT MEIDÄT KYKENIVIKSI PALVELEMAAN UUTTA LIITTOA, JOTA EI HALLITSE KIRJAIN VAAN HENKI. KIRJAIN NÄET TUO KUOLEMAN, MUTTA HENKI TEKEE ELÄVÄKSI.” (2. Kor. 3:6). TODELLISUUDESSA ISRAELILLA ON PAAVALIN MUKAAN AINA OLLUT VAIN YKSI LIITTO, ABRAHAMIN ARMOLIITTO.”

    Tässä Timo Eskolan selityksessä on siis se sama ajatus mikä minulla oli kun kirjoitin aiemmin, että pelastus on aina ollut armosta, ei lain noudattamisen perusteella. Jumala ei ole antanut kahta pelastustietä! Evankeliumi on myös Vanhassa liitossa. Siis Abrahamin liitto.

    On ymmärrettävä että esim. nykyjuutalaisuus on aivan erilaista kuin vaikkapa Jeesuksen aikana toisen temppelin aikana. Laista tehtiin siis virheellisesti liiton sisältö. Lain tehtävänä on aina ollut paljastaa synti ja johtaa katumukseen. ”Korinttilaiskirjeen tavoin Paavali myös Roomalaiskirjeessä muistuttaa, että Israel on antanut Mooseksen laille liian suuren aseman ja tehnyt siitä itselleen suorastaan liiton sisällön. Silloin Abrahamin usko on turmeltunut. Siksi Israel ei ole saavuttanut sydämen ympärileikkausta. Heidän sydämensä päällä on peite, kuten Paavali kirjoitti korinttilaisille. He eivät näe Abrahamin tavoin ylösnousemuksen evankeliumia, vaan elävät paatumuksessa (2. Kor. 3:12-16).

    Entä meillä kristityillä? Kuinka monella on peite silmillä? Kuinkahan moni kristitty on sydämeltään ympärileikkaamaton legalisti ja elää lain orjuudessa? Laki on uskon sisältönä eikä evankeliumi? Ei kannattaisi yhtään pröystäillä! Eivät mitkään opilliset esitykset ja päähän takomiset sinänsä auta mitään, vaan kyse on evankeliumin aukeamisesta Jumalan Sanaa julistettaessa tai itse lukiessa. Kyse on vapauttavasta kokemuksesta, joka tapahtuu yksilöihmiselle, kun hän lain uuvuttamana ja kuolettamana lopulta uskossa turvautuu Jeesukseen Herranaan ja Vapahtajanaan.
    Jeesus: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidän vapaiksi.” (Joh. 8:31-32)

    • Lainaus on siis Timo Eskolan kirjasta ”Evankeliumi Paavalin mukaan, Roomalaiskirje kaikelle kansalle. Perusssanoma Oy, 2003). Toiseksi viimeiseen kappaleeseen unohdin laittaa sitaatin loppuun. Se siis on myös tuosta kirjasta. Kolme ensimmäistä lausetta ovat omiani.

    • Minulla on ainakin ollut tuo Timo Eskolan kirja. Lisäksi kävin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa hänen Roomalaiskirjeen luennoillaan. Se luentosarja taisi perustua juuri tuohon kirjaan.

    • Kerran kauan sitten eräs mies oli syytettynä rikoksesta oikeudessa. Se taisi olla hevosvarkaus. Hän sanoi tuomarille, ettei itse ole tehnyt tätä rikosta, vaan se oli hänen vanha Aataminsa. Tuomari sanoi, että hän antaa tämän rangaistuksen sinun vanhalle Aatamillesi eikä sinulle itsellesi. Näin muistelisin kerrottaneen. Pastori ja Helsingin teologisen tiedekunnan dosentti Timo Eskola kertoi tämän tapauksen eräällä luennolla, joka käsitteli Roomalaiskirjettä.

    • Roomalaiskirje:
      4:11 Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin;
      4:12 ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna.

    • Mika, tuossahan Jeesus juuri sanoo että jos te pysytte ”minun” sanassani… Totta kai hän tarkoittaa tällä sekä lakia että evankeliumia. Mutta kukaan ei voi pelastua lakia noudattamalla, koska kukaan ei pysty sitä täydellisesti noudattamaan. On Jumala tiennyt tämän alusta alkaen. Laki siis annettiin synnin tähden ja synnin paljastamiseksi. Se tehtävä sillä on aina ollut. Sitä vain alettiin käyttää väärällä tavalla. Paavali selittää nämä hienosti Roomalaiskirjeessään ja muissa kirjeissään.

      ”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun ääneni. Tarkatkoot sinun korvasi minun rukousteni ääntä. Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin. Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa. Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua. Pane toivosi Herraan, Israel. Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus hänen tykönänsä. Ja hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä.” Psalmi 130:1-8:

      Kun ihmisen omatunto (sydän) on vapaa lain orjuudesta ja sen syytöksistä, uskova alkaa suuntautua elämässään Jumalan tahdon mukaisesti, hän alkaa elää Kristuksessa, uuden luomuksen elämää. ”En enää elä minä, vaan Kristus minussa”. Vanha luonto (liha) on hänellä edelleen ja syntinen hän on kuitenkin elämänsä loppuun asti ja tarvitsee siksi jatkuvasti anteeksiantamusta ja Jeesuksen Kristuksen sijaisvanhurskautta peittämään synnit. Ei tämä ole mitään rakettitiedettä. Mutta kun kristityillä ei ole paljoakaan oikeaa opetusta niin vaikeaa on löytää evankeliumi.

  3. Sitaatti Luterilainen.net -sivustolta ”Korvausteologia”:
    ”Lain noudattaminen ei enää ole pelastustie, mutta hyvinä tapoina voidaan joitakin juutalaisia tapoja edelleen säilyttää ja pitää kiinni juutalaisesta kulttuurista.”

    Tässä siis oletetaan selvästi, että lain noudattaminen on joskus ollut pelastustie. Minusta tämä käsitys on ehdottomasti virheellinen. Se tarkoittaisi että Jumala antoi israelilaisille ja juutalaisille toisen pelastustien. Jumala siis olisi muuttanut pelastussuunnitelmaansa aiemmasta kesken pelastushistorian.

    • Vanhan Testamentin juutalaiset pelastuivat uskomalla tulevaan ja Vanhassa Testamentissa ennustettuun Messiaaseen eli Jeesukseen. Me pelastumme uskomalla jo tulleeseen Messiaaseen eli Jeesukseen.

    • Kyllä, juuri näin. Mutta laki ei ollut pelastustie kuten tuossa siteeraamassani lauseessa selvästi sanotaan. Se vie siis harhaan.

  4. Kaikkivaltias Jumala. Sinun kunniaasi soivat taivaitten ääret. Mekin, sinun palvelijasi, saamme yhdistää äänemme enkeleiden kuoroon. Sinä yksin olet pyhä. Sinä yksin olet korkein. Katso armossasi maan päällä asuvien puoleen, erityisesti niiden, jotka ovat yksinäisiä ja unohdettuja. Auta niitä, joilla yhteiskunnassamme on päätäntävalta, laatimaan lait niin, että köyhäkin tuntisi olonsa turvalliseksi. Täytä meidän sydämemme rakkaudella ihmisiin, lähimmäisiimme, ja opeta meitä etsimään heidän parastaan.

    Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 47, WSOY, 1965.

  5. Heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita. Hebr. 10:17,18

    Oman verensä kautta Jeesus sovitti taivaan ja maan ja rakensi rauhan Jumalan ja syntisten välille. (Ks. Kol. 1:20) Nyt, Jumalalle olkoon kiitos, tämä rauha on niin kallis, niin arvokas, peruuttamaton, yleinen, että se ulottuu kaikkiin, jotka vain syntisiä ovat, niin, kaikin puolin se on autuas, verraton. Jospa se yhtä varmasti tulisi kaikkien ikiomaksi omaisuudeksi uskossa!

    Lorens Kristoffer Retzius (1745-1818), ARMOA ARMOSTA, s. 204, Sley, 1966. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.

  6. Koska siis on niin, ettei ainoakaan ihminen täytä Jumalan lakia eikä Jumalan edessä voi olla vailla syntiä, ja koska näin kaikki ihmiset lailla tuomitaan Jumalan vihan alaisiksi ja iankaikkiseen kadotukseen, on Jumala löytänyt keinon tämän onnettomuuden poistamiseksi ja päättänyt lähettää maailmaan Poikansa uhriksi meidän edestämme, toimittamaan hänen verensä vuodatuksella ja kuolemalla hyvityksen meidän synneistämme, poistamaan meiltä Jumalan vihan, jota kukaan luotu ei voinut sovittaa, tuomaan syntien anteeksiantamuksen ja sitä paitsi lahjoittamaan meille Pyhän Hengen, saavuttaaksemme ja saadaksemme kaiken tämän, alkaaksemme tulla uusiksi ihmisiksi ja näin voidaksemme päästä synnistä ja kuolemasta vanhurskauteen ja iankaikkiseen elämään.

    Martti Luther, Kirkkopostilla II, s. 470, SLEY, 1942.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.