Erityissuojeluksessa

Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni. Sak. 2:12

Jumalan kansa on erityissuojeluksessa. Olemme hänen silmäteränsä, hänen herkeämättömän katseensa alla, hänen lakkaamattoman rakkautensa kohteena.

Jeesuksen vallassa on koko taivas ja maa. Hänen kädessään on tulevaisuutemme ja toivomme. Ne hän meille antaa!

Juha Vähäsarja, Jumalan kämmenellä, s. 167, Symbolum Oy, 2024.

98 KOMMENTIT

  1. ”Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat – Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan. Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra” Jer. 31:35-37.

    ”Hän muistaa liittonsa iankaikkisesti, säätämänsä sanan hamaan tuhansiin polviin, liittonsa, jonka hän teki Aabrahamin kanssa, ja Iisakille vannomansa valan. Hän vahvisti sen käskyksi Jaakobille,
    Israelille iankaikkiseksi liitoksi. Hän sanoi: ”Sinulle minä annan Kanaanin maan,
    se olkoon teidän perintöosanne”. Ps. 105:8-10

    ”Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään: kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.” (Obadja 1:15)

    • Riitta, minä en mielestäni olet yllyttänyt antisemitismiin täällä. Miten sinä ymmärrät Uuden Liiton? Mehän olemme kuitenkin Uuden Liiton kansaa. Otin täällä esiin useammankin siitä puhuvan kohdan. Ja koko Mooseksen laki? Täytyisikö meidän Vanhan Liiton mukaan noudattaa kaikkia sen käskyjä ja kieltoja? Kymmenen käskyä kyllä kuuluu meille.

      15:5 Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: ”Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia”.
      15:6 Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa.
      15:7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: ”Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
      15:8 Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin,
      15:9 eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
      15:10 Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
      15:11 Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin.” Apostolien teot

      Ja entä eläinuhrit Vanhan Liiton mukaan? Jeesus on kertakaikkinen uhri jota ei tarvitse ja saa uusia. Juutalaisethan suunnittelevat Jerusalemin temppelin uudelleen rakentamista.

      Hebrealaiskirje:
      10:14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.

      Minähän muuten sanoin täällä, että juutalaiset ovat ainakin yhteiskunnallisesti Jumalan valittu kansa. Ja että Israelilla on erityisasema kansakuntien joukossa. Silti, voiko sinusta juutalainen pelastua ilman uskoa Jeesukseen? Ei Raamatun mukaan.

    • Mitä lain käsitteellä tarkoitetaan ja ymmärretään, kun laista puhutaan ja saarnataan kristityille Uudessa testamentissa?

      Kymmenen käskyn lakia. Kun Kristus ja Paavali mainitsevat lain tässä merkityksessä, he tarkoittavat yksinkertaisesti kymmentä käskyä (Matt. 5:17-; 19:17-; Luuk. 10:26-27; Room. 7:7; 13:8-9).

      Martin Chemnitz, Enchiridion, Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 65, Concordia ry, 2023.

    • Eivätkö juutalaiset ole nykyäänkin lain orjia? Jos ajatellaan vaikka ns. sapattihissiä, joka toimii automaattisesti, koska jos sapattina painaisi hissin nappia, se olisi kiellettyä työn tekemistä. Monessa muussakin laitteessa on eri toiminnot sapattina kuin arkipäivänä.

      Uuneissa on sapattiohjelma puolestaan siksi, että sapattina ei saa kypsentää raakaa ruokaa. Sen sijaan ennen sapattia kypsennetty ruoka voidaan pitää lämpimänä siihen saakka, kun se syödään nyt lauantaina. Tosiaan taas ruokaa saa kyllä kypsentää, mutta uunin laittaminen päälle tulkitaan kielletyksi työnteoksi.

      Juutalainen saa matkustaa sapattina maan päällä vain tietyn matkan, mutta vesillä matkustamista ei ole rajoitettu. Kerrotaan eräästä juutalaisesta, miten hän kiersi tätä käskyä. Hän matkustaessaan sapattina junassa piti vesiämpäriä penkkinsä alla ja näin saattoi matkustaa rajoituksetta.

      En tiedä, pitäisikö tällaiselle käytökselle itkeä vaiko nauraa?

      Markuksen evankeliumi:
      2:28 Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra.

  2. Mika, joitakin vastauksia, kysymyksiä on paljon.

    Olemme Uuden liiton kansaa. Totta kai olemme. Meidän tulee kohdella juutalaisia rakkaudellisesti, eikä pilkaten. Sitä yritin selittää Paavalin Roomalaiskirjeen kohdilla. Oletko ajatellut mitä olisi tapahtunut jos juutalaiset eivät olisi hylänneet laajassa mitassa Jeesusta? Eivätkä huutaneet häntä ristiinnaulittavaksi. Vähän yllättävä kysymys, mutta kaikkea voi mietiskellä. Ja eiväthän kaikki hylänneet kuten tiedämme. Ja he olivat juutalaisia. Sopii miettiä. Jäännös pelastuu aina.

    Kysyt: ”Täytyisikö meidän Vanhan Liiton mukaan noudattaa kaikkia sen käskyjä ja kieltoja?”

    – Ei tietenkään. En ymmärrä muuten Vanhaa Liittoa sillä tavoin, että siinä pelastus olisi saatu lakia noudattamalla. Siinäkin oli kyse armosta. Siinäkin on evankeliumi Messiaasta. Tosin se on hieman salatummin siellä ilmaistu, mutta löydän sen itse ainakin varsin helposti. Tähän Lutherkin kehotti. Koko Raamattu ajaa Kristusta.

    Jumalalla ei ole ihmiskunnan historiassa ollut kahta erillistä pelastussuunnitelmaa eli pelastustietä niin kuin jotkut ajattelevat, vaan vain yksi. Siitä kaikki ihmiset pääsevät osallisiksi, kun uskovat Jeesukseen Messiaaseen syntiensä sovittajana ja sijaisena. Usko Messiaaseen (syntiuhri) on aina ollut tie Jumalan yhteyteen. Siksihän oli uhritoimitukset esikuvina ennen kuin tuli täydellinen uhri. Monet ajattelevat että Jumala olisi muuttanut mielensä Vanhan ja Uuden Liiton välillä. Erikoinen ajatus. Näin ei tietenkään voi olla.1 Moos. 3:15 vaimon siemen polkee rikki käärmeen pään. Jeesus Kristus oli täydellinen uhri koko maailman syntien sovitukseksi.

    Jeesus on täyttänyt kaikki käskyt, koko lain. 10 käskyä, Rakkauden kaksoiskäsky ja Kultainen sääntö ovat elämää ohjaavia Jeesukseen uskovalle. Kyllä niiden noudattamiseen tulee pyrkiä ristin alla kilvoitellen. Pyhä Henki antaa voimaa kilvoitukseen. Uudestisyntyminen on välttämätöntä, jotta eläisimme Hengen johdatuksessa ja tuottaisimme Hengen hedelmää.

    Mika, kirjoitit: ”Ja entä eläinuhrit Vanhan Liiton mukaan? Jeesus on kertakaikkinen uhri jota ei tarvitse ja saa uusia. Juutalaisethan suunnittelevat Jerusalemin temppelin uudelleen rakentamista.”

    Vastasin yllä tähän kysymykseen. Olen lukenut ja kuullut että Jerusalemin temppeli halutaan rakentaa uudestaan. Kaikenlaista maailmassa tapahtuu ja suunnitellaan. Paavikin käy neuvotteluja maailman kirkon (uskonnot yhtyvät) perustamisesta. Ja onhan se osa Agenda 2030 projektia.

    Mika: ”En tiedä, pitäisikö tällaiselle käytökselle itkeä vaiko nauraa?”
    – Neuvon: Älä tee kumpaakaan. Juutalaisille niin kuin muillekin tulee julistaa evankeliumia Jeesuksesta!

    • Ystävät, pääasia on tässä: Saamme kohdata Jeesuksen ja omistaa hänessä kaikkien syntien anteeksiantamuksen. Saamme tehdä Jeesuksen seurassa taivasmatkaa.

      Reijo Arkkila, Kaikki synnit anteeksi, s. 101, Sley-Media Oy, 2019.

    • Muuten Israelissa juutalaisuuskin on jakautunut useaan eri suuntaukseen ja haaraan. Joku taisi joskus sanoa niitä olevan peräti 19. Ainakin niitä on monta! Tietysti kristinuskon piirissä on erilaisia seurakuntia paljon enemmän.

      Juutalaisuuden nykyiset pääsuuntaukset ovat ortodoksijuutalaisuus, konservatiivinen juutalaisuus ja reformijuutalaisuus. Ortodoksijuutalaiset noudattavat tarkasti uskonnollista lakia. Konservatiivinen juutalaisuus pitäytyy juutalaiseen perinteeseen, mutta on uudistusmielisempää kuin ortodoksijuutalaisuus. Reformijuutalaisuus on vapaamielinen suuntaus, joka korostaa uskon ajassa elävää tulkintaa. Osalla juutalaisista uskonto näkyy arkielämässä lähinnä tapakulttuurissa, ruokakulttuurissa ja juutalaisten juhlapäivien vietossa.[1] Wikipedia.

  3. Hiukan anteeksiannosta ja psykologiasta

    Maallistuneessa psykologiassa ei tunneta oikeastaan lainkaan käsitteitä anteeksiantaminen ja anteeksipyytäminen. Vai tunnetaanko?

    ”Anteeksiannon mielikuva loistaa poissaolollaan psykologiassa ja psykoterapiassa. Freudin koottujen teosten hakemistosta ei löydy koko sanaa. Sama tärkeä sana puuttuu myös Wolbergin psykoterapian tekniikan molemmista laajoista kirjoista.” Näin ainakin totesi Hesperian sairaalan ylilääkäri, psykoterapeutti Erkki Huhmar jo vuonna 1985 erään kirjan takakannessa.

    ”Psykologiassa edustan vähemmistöä, koska uskon, että juuri anteeksiannolla on uskomattoman suuri mielenterveydellisiä ongelmia hoitava ja ennaltaehkäisevä merkitys.” Markku Ojanen, Psykologian apulaisprofessori (myöhemmin professori) totesi myös vuonna 1985 saman kirjan takakannessa.

    Näin vastasi minulle pappi ja terapeutti Jari Kekäle: Mika Rantanen kyllä psykologiassa tunnetaan anteeksiannon merkitys. Se on jopa terapeuttinen menetelmä. Jumalan anteeksiannon suhteen on sitten kyllä hiljaisempaa…

  4. Herra, tee meille rakkaaksi sinun temppelisi. Herätä meidän henkemme kaipaamaan yhteistä jumalanpalvelusta sinun kansasi parissa. Opeta meitä nurkumatta osallistumaan niihin kustannuksiin, jotka… tulevat meidän kannettaviksemme sinun huoneitasi rakennettaessa ja jumalanpalveluksia niissä ylläpidettäessä. Anna meille rakkautta sinun valtakuntasi työtä kohtaan, niin että vapaaehtoisesti ja iloiten uhraamme vaivannäköämme ja varojamme sen hyväksi.

    Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 41-42, WSOY, 1965.

  5. Tämän jälkeen Jeesus lähti sieltä ja näki Leevi-nimisen publikaanin istuvan tulliasemalla. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”. Luuk. 5:27

    Tullimies oli kansanpetturi. Jeesus osoitti valinnoillaan, että hän ei ollut vain jonkin erityisryhmän Vapahtaja. Jeesus kutsui kaikkia. Opetuslasten joukko oli tästä osoituksena. Se kelpasi, jota kutsuttiin.

    Juha Vähäsarja, Jumalan kämmenellä, s. 100, Symbolum Oy, 2024.

  6. Niin hän nousi ja meni Sarpatiin. 1. Kun. 17:10

    Voidaanko sinusta sanoa samoin aina, kun Herra kutsuu sinut johonkin tehtävään: ”Hän nousi ja meni.” Vaikka tie olisi vaivalloinen ja vaarallinen, nouse ja mene silloinkin niin kuin Elia. Mene iloisena, uskossa, luota sydämessäsi hiljaa Herraan, niin saat viimein varmasti nähdä hänen hyvyytensä ja laulaa siitä. Vaikka vaikeuksien meri raivoaisi, sinä saat ankkuroitua Jumalan kestävälle perustalle, joka ei horju. Sinulla on turvanasi hänen suuret ja kalliit lupauksensa, ja sinä saat sanoa psalmistan tavoin: ”Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.” (Ps. 42:12)

    F. W. Krummacher, Hiljaisiin hetkiin, Päivä, 1996.

  7. JUMALAN VANHURSKAUTTAVA TUOMIO

    Jos olet kulkemassa tietä pitkin raahaten valtavaa taakkaa, ja joku toinen ottaa taakkasi kannettavakseen, hän astuu sijaasi. Jos lapsi leikkii tiellä ja joutuu lähestyvän rekan tuloreitille, ja lapsen äiti ryntää tielle, heittää lapsen syrjään ja jää itse rekan armoille, hän astuu lapsen sijaan.

    Juuri näin Jeesus teki meille. Hän astui meidän sijaamme. Jeesus otti syntimme päälleen ja kuoli puolestamme, vanhurskas epävanhurskaiden puolesta. Synnit tuomitseva Jumalan vihan salama iski häneen, ja me vapauduimme synnin kirouksesta.

    Paavali viittaa tähän valtavaan vaihtokauppaan Roomalaiskirjeen luvussa 5, kun hän sanoo: “Kristus kuoli jumalattomien puolesta… Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme”, Tämä valtava vaihtokauppa on vanhurskauttamisemme perustus. Paavali kiirehtii jatkamaan, että olemme sen tähden “vanhurskautettuja Hänen veressään” eli hänen verisessä sijaiskuolemassaan.

    Mutta mitä tässä on tapahtunut? Mitä tarkoittaa se, että olen vanhurskautettu? Tuomio on langetettu. Käsittelen seuraavassa tuota tuomiota ja sitä, miten me vastaamme siihen.

    Oikeudellinen päätös

    Evankeliset kristityt ovat aina pitäneet ensiarvoisen tärkeänä sitä, että vanhurskauttaminen ymmärretään oikeudellisena päätöksenä, kuten teologimme ovat historiassa sanoneet. Vanhurskauttaminen tarkoittaa vanhurskaaksi julistamista, syyttömäksi julistamista. Vanhurskauttaminen ei ole vuosien myötä tapahtuvaa asteittaista ja vähittäistä muuttumista vanhurskaammaksi. Meistä tulee kerralla täydellisen vanhurskaita, koska Jumala antaa meille vieraan vanhurskauden, nimittäin Kristuksen vanhurskauden.

    Näin Jumala vanhurskauttaa meidät: Hän tekee synnittömän Kristuksen syntiseksi antamalla hänen kärsiä verisen kuoleman ristillä, ja vastavuoroisesti Jumala antaa synninpäästön meille, jotka olimme syntisiä ja julistaa meidät vanhurskaiksi ja viattomiksi. Tätä Paavali tarkoittaa sanoessaan meidän olevan “vanhurskautetut hänen veressään”.

    Eräs seminaarini professoreista tapasi kuvata vanhurskauttamisemme luonnetta osuvalla vertauksella. On kuin Jumala olisi kirjoittanut yhdelle kirjanpitolehtiön sivulle kaikkien ihmisten kautta aikojen tekemät synnit ja rikokset. Vastakkaiselle sivulle hän teki listan kaikista Jeesuksen Kristuksen hyvistä teoista ja ominaisuuksista. Sitten Jumala vaihtoi palstojen paikkaa. Hän laski Kristuksen vanhurskauden meidän hyväksemme ja laskutti Kristusta meidän synneistämme ja vääryydestämme, ja niin Kristus kuoli niiden takia.

    Päätös on pantu täytäntöön

    Miten vakavasti suhtaudut näihin sanoihin, vanhurskautetut hänen veressään. Niiden tulisi olla sinulle kaikki kaikessa. Sinun tulisi ottaa ne kotiisi asumaan, kuten Luther sanoo, ja uskoa niihin kuin ne olisi kirjoitettu juuri sinua varten eilisenä päivänä. Jumalan vanhurskauttava teko ei ole millään lailla persoonaton. Kristus ei kuollut vain ihmisten puolesta yleensä vaan jokaisen yksittäisen syntisen puolesta erikseen, sinun puolestasi ja minun puolestani, joten Jumalan tuomio yltää sinuun ja minuun erikseen.

    Tämä vapauttava tuomio ei ole missään mielessä kuviteltu tai epätodellinen. Minun vanhurskautukseni on Jumalan edessä yhtä tosi ja pätevä asia kuin Kristuksen kuolema ristillä, kirottuna. Sinun päätöksesi saattavat olla virheellisiä, samoin minun. Ihmistuomarin langettama tuomio voi olla epäoikeudenmukainen ja väärä. Mutta Jumalan tuomio perustuu täysin tosiasioihin. Hänen tuomionsa on tehokas: se saa aikaan, mitä se julistaa. Kun hän julistaa minut vanhurskaaksi Kristuksessa, se on niin – kaikista syytöksistä, sisäisistä epäilyksistä ja vastakkaisista todisteista huolimatta.

    Jumalan tuomio ei myöskään ole pelkkä muodollisuus, johon itse lisään oman uskoni – ja niin uskoni saa sen toteutumaan. Päinvastoin! Jumala on jo langettanut tuomionsa, joka on aivan yhtä peruuttamaton kuin Kristuksen inkarnaatio, kärsimys ja kuolema. Minä saan ainoastaan ottaa uskolla vastaan tämän vapautuksen.

    Ääretön arvo

    Roomalaiskirjeen luvussa 5 Paavali puhuu Kristuksen kuoleman seurauksista eri näkökulmista. “Kun vielä olimme Jumalan vihollisia”, hän sanoo, “tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta”. Sovittaminen tarkoittaa toisistaan vieraantuneiden henkilöiden välisen yhteyden palauttamista. Sovitus ja vanhurskauttaminen ovat kaksi eri näkökulmaa samaan Jumalan armotekoon. Paavali käyttää näitä kahta termiä synonyymeinä.

    Kun Paavali sanoo, että meidät sovitettiin Jumalan kanssa Hänen poikansa kuoleman kautta, hän tahtoo korostaa Kristuksen jumaluutta. Kristuksen jumalallisuus antaa hänen kuolemalleen sen äärettömän arvon. Ainoastaan Jumalan Pojan kuolema kykenee sovittamaan synnit, lepyttämään Jumalan vihan ja muuttamaan hänet armolliseksi ja suosiolliseksi meitä kohtaan.

    Jotkut sanovat, että Jumala on lahjomaton; siksi Kristuksen kuolema ei kykene millään tavalla vaikuttamaan häneen tai liikuttamaan häntä suuntaan tai toiseen. Ajatus on kyllä looginen, mutta teologisesti kestämätön. Jumalan armo sai aikaan sen, että hän lähetti Poikansa kuolemaan ristillä, ja samoin hänen Poikansa kuolema saa aikaan sen, että hänellä on meitä kohtaan rauhan ajatukset. Sitä on sovitus. Siinä on meidän kristittyjen ilon ja toivon perustus.

    Inspiroitu selitys

    Vanhurskauttaminen, sovitus – kun kuulet puhuttavan niistä, onko sinulla ehkä taipumus unohtaa, mikä valtava lohdutus niissä piilee? Sivuutatko ne? Haluan muistuttaa, että vanhurskauttaminen ja sovitus eivät ole pelkkiä teknisiä termejä, jotka voidaan poistaa käytöstä, ellei oma sukupolvemme satu ymmärtämään niitä tai jos emme satu innostumaan niistä tarpeeksi. Näissä termeissä on tiivistettynä Jumalan inspiroima selitys sille, mikä on ristin merkitys juuri sinulle.

    Lahjavanhurskaus, uskonvanhurskaus, rauha Jumalan kanssa – sen tulisi olla sinunkin elämäsi tärkein asia, kuten se oli Paavalin elämän tärkein asia; hän piti kaikkea muuta lantakasana sen rinnalla. Haluan kehottaa sinua tunnustamaan Jumalan vanhurskauttavan tuomion, omaksumaan sen itsellesi, ammentamaan siitä päivittäin sekä elämään sen voimasta, jotta voit Paavalin tavoin sanoa: “Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta … Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta”.

    Meille jää siis vain yksi vastaus Jumalan vanhurskauttavaan tekoon: usko. Ja silloin “olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, ja meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta”.

    Rauha Jumalan kanssa, Mitä Raamattu opettaa vanhurskauttamisesta?, Luterilaisen ja amerikkalaisen Robert D. Preusin (1924-1995) artikkeli God´s Justification, Lutheran Witness, 1963, s. 12-15, suomeksi Suomen Luther- säätiö, 2003, Aamutähti Nro. 23. Jotkut ovat pitäneet Preusia yhtenä 1900-luvun suurimpana luterilaisena teologina.

  8. Sekularisaatio eli maallistuminen. Miten lyhyesti ja ytimekkäästi selitetään sana ”sekularismi”? Edesmennyt professori Seppo A. Teinonen (1924-1995) määrittelee sen kirjassa Teologinen sanakirja seuraavasti: ”Sekularismi on maailman, yhteiskunnan ja ihmiselämän tulkitseminen ei-uskonnollisesti.” Osuvasti sanottu!

  9. Herra Jeesus Kristus. Sinä olet asettanut meidät, sinun opetuslapsesi, maailmaan, ihmisten keskelle. Sinä olet antanut meille todistajan tehtävän. Auta meitä, ettemme taipuisi maailman tapoihin ja osallistuisi synnin harjoitukseen. Varjele meitä kaikesta pahasta. Anna meille ystävällinen ja rakastava mieli voidaksemme vastata pahaan hyvällä ja siunauksella herjaukseen. Suo meidän sävyisyydellä voittaa ihmisiä sinun valtakuntaasi, Vapahtajamme.

    Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 46, WSOY, 1965.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.