Käänsin suomeksi osan 5. luvusta Albert James Dager’in kirjasta: Vengeance Is Ours: The Church in Dominion (1990) Eli Dominionteologia tai Valtateologia (Kosto on meidän – Kirkko ja valta).
Luku 5, VALTATEOLOGIA
Olemme nähneet miten ihmisen filosofiat ovat rakentuneet kahden tärkeän oletuksen varaan. 1) Ihminen on Jumala tai ”jumala”; 2) Ihmisen tärkein tavoite on rakentaa yhteiskunta, joka perustuu ihmisten yleismaalliselle veljeydelle. Ymmärrys yhteiskunnallisen järjestyksen tärkeydestä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, sai esoteeristen filosofioiden johtajat etsimään moraalista peruskoodia, jonka varassa yhteiskunta voi säilyä hengissä. Tämän koodin tulee olla suunniteltu sellaiseksi, että se antaa ihmiselle niin paljon henkilökohtaista vapautta kuin mahdollista estäen häntä kuitenkaan liukumasta anarkiaan.
Raamatun Kirjoitukset ovat arvokkaita maailman yhteiskunnallisina muokkaajina kahdesta syystä: 1) Ne tarjoavat vahvan moraalisen etiikan, jonka varaan voidaan järjestynyt yhteiskunta perustaa; 2) Niillä on miljoonien ihmisten luottamus vaikkakaan suurimmalla enemmistöllä noista miljoonista ei olekaan todellista uskoa Jeesukseen Kristukseen. Mutta ihmisen moraaliset koodit eivät perustu yksinomaan Jumalan sanaan, vaan ovat subjektiivisia ja riippuvaisia siitä erityisestä filosofiasta, jonka piiriin yksilö kulloinkin lukeutuu. Siksi meillä on suuri joukko mielipiteitä siitä, minkä varaan todellinen moraali perustuu. Mutta mitä subjektiivisia arvoja maailman filosofiat sitten tunnustavatkin, olisivatpa ne sitten vaikka vastakkaisia toisilleen, suurin osa ihmisistä toivoo maailmaa, jossa he voivat elää rauhassa.
Tämä toive on vallalla myös kirkossa. Ja lähes sen perustamisesta lähtien on siinä ollut niitä, jotka ovat yrittäneet sulauttaa maailman filosofiset perusarvot raamatullisen etiikan kanssa. Augustinuksen ”Jumalan kaupunki” kuvailee kuinka maailma kukoistaisi vanhurskaudessa kirkon ohjauksessa. Tästä ajatuksesta Rooman kirkko otti kopin, sillä se näki omaavansa jumalallisen mandaatin ajallisten voimien hallitsijana.
Kautta vuosisatojen on ollut monia yrityksiä toteuttaa teonominen siviilihallinto. Yksi merkittävimmistä oli Pyhä Rooman keisarikunta. Paavin alaisuudessa ”kuninkaiden jumalallinen oikeus” tunnustettiin niin kauan kuin kuningas alistui paavin auktoriteetille. Ne kuninkaat, jotka yrittivät päästä irti paavin auktoriteetista, syrjäytettiin tai ainakin heidät exkommunikoitiin. Riippuen siitä missä määrin kuninkaan alamaiset olivat lojaaleja paavinvallalle, kuninkaat joko pakotettiin nöyrtymään paavin alaisuuteen tai he yrittivät murtaa paavin ikeen.
Mieltämästään kansojen hallitsemisen mandaatista Kristuksen nimessä ei paavinvalta koskaan ole luopunut. Reformaatio repäisi ytimen sen vallalta ajallisesti, mutta vain hetkeksi.
TAKAISIN ROOMAAN
Mandaatti kansojen hallitsemisesta Kristuksen nimessä oli gnostilaisten vaikutusten luonnollinen kasvannainen varhaisessa kirkossa. Teosofiset filosofiat, jotka olivat valloittaneet Rooman kirkon prelaattien mielet, nostattivat uskomuksen, että koska Kristus tuli pelastamaan maailman, täytyy sen olla kirkko, jonka kautta tuo pelastus toimitetaan. Kaiken lisäksi Jeesushan oli ollut jo kolme vuosisataa poissa. Pakanallisuuden nouseva virta uhkasi Rooman valtakuntaa ja aiheutti huolta, olihan valtakunta Konstantinuksen oletetun kääntymyksen jälkeen oletettu olevan kristillinen. Jos nyt jotakin oli tehtävä maailman pahuudelle niin kirkon tulisi tämä tehdä.
Konstantinuksen julistus Rooman valtakunnan kristillistämisestä sai Rooman kirkon hierarkian luonnollisesti ajattelemaan, että Jumalan tarkoituksen täytyy olla Rooman valtakunnan sotavoiman käyttäminen uskon levittämiseksi kaikkeen maailmaan. Kuitenkin Roomassa oli usko jo turmeltunut myötämielisyyden vuoksi pakanalliselle filosofialle.
Käytännössä kaikki varhaiset kirkkoisät olivat saaneet koulutusta kreikkalaisessa ja roomalaisessa filosofiassa. He uskoivat, että ihmisessä itsessään on jumalallinen kipinä, joka täytyy herättää, jotta hänet saadaan täydellistymään. Platon kutsui tätä jumalallista kipinää ”kuolemattomuuden prinsiipiksi”.
Historioitsija Abraham Freisen toteaa:
Väite että ihmisellä on sisällään jumalallinen kipinä tuli kristinuskon opetukseen kirkkoisien kautta. Nämä varhaisen kirkon suuret ajattelijat alkaen Justinus Marttyyristä ja kulminoituen pyhään Augustinukseen, olivat lähes kaikki olleet platonisteja ennen kuin heistä tuli kristittyjä. Tiettyjen samankaltaisuuksien takia he olivat viehättyneitä kristinuskosta korkeampana muotona samasta totuudesta, minkä Platon oli oivaltanut. Erityisesti Augustinus varhaisina vuosinaan kehitti platonista näkemystä sielusta ja yhdisti sen kristinuskoon. Siksi hän saattoi sanoa: ”Sielulla on sisällään salainen syöveri, jossa ajallisilla asioilla ja tällä maailmalla ei ole sijaa, vaan ainoastaan sillä mikä on ylhäällä yläpuolella”. Juuri tuossa salatussa sielun syöverissä Jumala asustaa. Siksi ihminen voisi löytää Jumalan kääntymällä sisäänpäin.
Kirjan “Pyhän Augustinuksen tunnustuksia” johdannossa (The Heritage Press) George N. Shuster vahvistaa Freisenin havainnon. Ajatus, joka jatkuu Plotinuksen “Enneads”:issa jäi syvästi sulautuneena [Augustinuksen] mieleen. Mutta tuon ajan hallitseva huolenaihe olivat ne vaihtelevat muodot, joita meidän tulisi nyt nimittää termillä Teosofia. Maat, joiden rajanaapurina oli rikas Konstantinopoli ja sivistynyt Alexandria, olivat mystillisten kulttien ja symbolististen uskontojen pesäpaikkoja, joista monet olivat silloin hyvin vaikutusvaltaisia. Augustinus kuvailee erityisesti häntä viehättäneitä oppeja, kuten manikealaisten opetuksia, jotka uskoivat maailmaa hallitsevan kaksi prinsiippiä, joista yksi on Hyvä ja toinen on Paha, ja että konfliktia näiden kahden välillä ei voida ratkaista.
Viitaten Augustinuksen Jumalan etsimiseen Shuster toteaa:
”Siis myös tässä ihmissielussa liikkuu toiveita, jotka saavat täyttymyksensä vain Jumalassa. ”Sydämemme”, [Augustinus] sanoo, ”on rauhaton ennen kuin se löytää rauhan Sinussa”. Mutta kuinka meidän tulee tuntea Jumala? Augustinus ottaa annettuna, että koska maailma on olemassa, sen täytyy siksi olla tarkoituksenmukaista. Maailma on yhtä kaunis kuin matemaattiset mallit ovat ja siksi sen täytyy olla suunniteltu.
Mutta meidän ei tule kuitenkaan etsiä häntä meidän sisäisistä ominaisuuksistamme. Mitä nämä ovat? Tieto ja rakkaus tietoon ovat erottamattomasti liittyneet yhteen ihmismielessä. Ihminen ei näe sitä mikä on eristyksissä. Se mitä pitäisi olla, on aina liittyneenä yhteen johonkin. Näitä kaksoisteitä pitkin, jotka eivät kuitenkaan ole yksi, hän tulee kosketuksiin todellisuuden kanssa, jossa epäsuorasti on täydellisyys. Mitä enemmän tiedämme siitä, sitä enemmän me väistämättä tiedämme Jumalasta. Sillä tavallaan se on Jumala.
…Kun Othello sanoo, että jos Desdemona on tehnyt syntiä, kaaos on tuleva jälleen, hän viittaa kosmisen ja moraalisen järjestyksen ykseyteen ja näin se heijastaa augustinolaista ajattelua. Tällä on meidän aikanamme erityinen viehätysvoima, sillä vaikka Augustinus ei yleisesti hyväksytyssä mielessä ollutkaan ’mystikko’, tunnisti hän ihmispersoonassa arvostuksen ja arvoalueen luovalle ponnistelulle, jota uudemmat platonistit, joita hän niin vilpittömästi ihaili, eivät lukeneet ihmispersoonaan kuuluvaksi.
Lopullinen varmuus oli hänen mukaansa tiedettävissä, ei ideoiden näkemisen kautta, jotka leijuvat kaukana järjen maailman yläpuolella, vaan täydellisen itsensä tiedostamisen kautta. “En voi epäillä, että epäilen”, oli hänelle ensimmäinen liikutettava kivi todellisuuden tiedostamisen tiellä.
Tiedon etsiminen ihmisestä itsestään on gnostilaisuuden perusta ja luonnehtii erästä teosofisen määritelmän muotoa, sillä hän uskoi, että tieto todellisuudesta on lukittu ihmiseen itseensä. Augustinus ei nähnyt Jumalaa ainoastaan transsendenttisena, vaan läsnä olevana ihmissielussa:
Koska hänellä oli tällainen näkemys ihmissielusta, ei ole hämmästyttävää, että kannattajat Platonista renessanssin humanisteihin, Augustinuksesta keskiajan mystikoihin ja Thomas Müntzeriin saattoivat puhua ihmisen jumalallistamisesta. Loppujen lopuksi ihmisessähän on itsessään jumalallinen kipinä, joka sytytettäessä voi aloittaa pyhän tulen, joka puhdistaa yksilön. Augustinus puhui yhdessä vaiheessa kasvamisesta jumalankaltaisuuteen. Pico della Mirandola, 15. vuosisadan renessanssihumanisti puhui “uudestisyntymisestä korkeammille jumalallisuuden tasoille”. Samoin myös keskiajan mystikot ja Thomas Müntzer puhuivat jumalallistuneena olemisesta tai jumalallisen täydellisyyden saavuttamisesta vielä tässä elämässä.
Kuitenkin siinä mitä mystikot puhuivat jumalallisuuteen kasvamisesta, oli ero. Tuon eron oli liityttävä siihen osaan mikä Pyhällä Hengellä oli, kun hän sai aikaan menestykkään kääntymyksen. Viimeksi mainitulla he tarkoittivat kykyä elää täydellistä kristillistä elämää. Tällainen kääntymys saattoi tapahtua vain, jos ihmissieluun kasaantuneet jäänteet oli puhdistettu pois. Jos sielun puutarha oli perusteellisesti kitketty kuten Tauler sen ilmaisi, silloin ihmisen tuli kääntyä pois kaikista ”luoduista”, kaikista ulkoisista asioista, ja kääntyä sisäänpäin omaan sieluunsa, jossa Jumala asusti. Nyt transformaation työ saattoi alkaa. Nyt “jumalallinen syntymä ihmissielussa” saattoi tapahtua. Sen tiedostaminen, että ulkoinen kirjoitettu Jumalan sana ei ollut riittävä.
Tästä vastenmielisyydestä “ulkoisiin asioihin” tuli ajatus elää luostarielämää karuissa olosuhteissa. Lopulta usko siihen, että selibaatti ja asketismi ovat hyveitä, joita kaikilla uskonnolliseen elämään pyrkivillä tulisi olla, johti roomalaiskatolisen papiston avioitumiskieltoon ja köyhyyden ja poikuuden vannomisvaatimukseen.
Roomalaiskatolinen papisto asetti näin itsensä massojen yläpuolelle. Se perusti omat vihkiytymiskoulunsa, joita kutsuttiin luostareiksi ja seminaareiksi. Samankaltaisuudet sekä ajatuksen että muodon puolesta paljastavat, että mallit luostarielämään opittiin esoteerisista kouluista.
Ajan myötä tiedon janon tarpeen tyydyttämisen vaatimus syrjäytti Kirjoitukset vähäisempään osaan totuuden osoittamisessa. Tuli tarpeelliseksi rinnastaa paavillinen julistus samanveroiseksi Kirjoitusten kanssa, koska sen oletettiin tulevan jumalallisesta inspiraatiosta. Tästä tuli erehtymättömyyden doktriini. Mitä tahansa paavi puhuu “ex cathedra” istuessaan väitetyllä Pietarin valtaistuimella tulee uskoa inspiroituna pyhänä dogmana. Sitä ei voida haastaa, vaikka se olisi Kirjoitusten vastainen.
Reformaation myötä saatiin valaistuminen. Joillekin roomalaiskatolisille papeille valkeni, että yksin Kirjoitukset ovat erehtymätöntä Jumalan sanaa. Iskulause ”Yksin Kirjoitukset” aiheutti shokkiaaltoja roomalaiskatolisessa kirkossa ja tuotti pyhälle roomalaiselle valtakunnalle sen, mikä näytti olevan kuolettava haava.
Reformaatiosta alkaen paavikunta on työskennellyt tuodakseen kaikki kristityt takaisin sen auktoriteetin alle. Varhaiset vastareformaation yritykset vaikuttivat vain vähäisessä määrin. Tuli tarpeelliseksi käyttää enemmän voimaa kuin mitä argumentoimalla voitiin saavuttaa. Inkvisitio ja erilaiset muut keinot pakottaa huomatut hereetikot takaisin paavin vallan alle, karkottivat ihmiset vain kauemmas ja vieraannuttivat kuninkaat, jotka näkivät reformaatiossa mahdollisuuden vapauttaa itsensä paavin vallasta. Ilmeisesti roomalaiskatolinen kirkko tajusi, että ainoa asia, joka voisi mahdollisesti toimia, olisi käänteinen toiminta ja tehdä protestanttinen liike epäsuosituksi.
Mutta tämä on vienyt aikaa. Lähes 400 vuotta on kulunut ja roomalaiskatolisen kirkon vastareformaatio alkaa tuottaa hedelmää.
Paavin auktoriteetin alkusoitot
Päivän uutisotsikot todistavat, että monien kirkkojen merkittävät johtajat katsovat paavia ikään kuin ainoana suurimpana toivona kristikunnan yhdistämiseksi. Näyttää järkevältä, että jos paavi on Jumalan mies, niin miksi me jatkamme kieltäytymällä hänen auktoriteetistaan? Miksi emme yhtenäisyyden tähden hyväksyisi hänen auktoriteettiaan ja muodosta tarpeellista yhtynyttä rintamaa kansakuntien valtaamiseksi, erityisesti kun näemme sekulaarien hallituksien etsivän paavin siunausta.
Vaikkakin monet roomalaiskatoliset ovat epäilemättä tulleet Pyhän Hengen koskettamiksi ja alkavat paremmin ymmärtää mikä merkitys on henkilökohtaisella suhteella Jumalaan, itse roomalaiskatolisuus ei ole muuttunut. Se on kuten se aina ennenkin on ollut voimakas poliittinen järjestelmä, jota hallitsee hierarkia ja jonka aikomuksena on alusta alkaen ollut asettaa paavi Kristuksen sijaisena maailmassa kaikkien kansojen yläpuolelle.
Roomalaiskatolisuus on saanut lisää uskottavuutta jokaisen protestanttisen uskontokunnan johtajilta, joista monet eivät ole selvillä paavin vallan mandaatista. Paul Crouch, Trinity Broadcasting Network’in presidentti on sanonut, että hän on poistanut sanan “protestantti” sanavarastostaan. Katolisia ohjelmia, jotka edistävät romanismin oppeja lähetetään säännöllisesti hänen verkkokanavallaan.
Charisma ja Christian Life -lehti sisältävät nykyisin mainontaa roomalaiskatolisista julkaisuista samoin kuin Christian Retailing, kristillisten kirjamyyjien lehti. Billy Graham on julistettu veljeksi Kristuksessa hänen käytyään paavin luona. Robert Schuller koki, ettei hän voi rakentaa kristallikatedraaliaan (Christal Cathedral) ennen kuin on saanut paavin siunauksen suunnitelmilleen. Anglikaaninen arkkipiispa Joseph Runcie peräänkuulutti vuonna 1990 koko kristikunnan yhdistymistä paavin auktoriteetin alle. Harald Bredesen ponnisteli kovasti muiden kristittyjen johtajien kanssa saadakseen etuoikeuden myöntää heidän “Rauhan prinssi” palkintonsa paavi Johannes Paavali II:lle. Monet protestanttijohtajat ovat viitanneet paaviin pyhänä Isänä, jonka nimen kirjoitukset antavat vain Taivaan Isälle.
Dr. Charles Dixon artikkelissaan otsikolla “Kaikkien kristittyjen paavi, mitä se edellyttää?” vihjaa, että katolinen kirkko itse on toiveikas yhdistymisen suhteen:
Kristityt puhuvat nyt avoimesti virasta, jota paavi Johannes Paavali II kutsui suurimmaksi esteeksi ekumenismin tiellä.”…
Onneksi aika parantaa haavat. Ja nyt me kuljemme kohti aikakautta, jossa kysymme itseltämme enemmän rationaalisia ja vähemmän emotionaalisia kysymyksiä. Mitä se edellyttää, että meillä on kaikkien kristittyjen paavi? Ja vielä perustavampi kysymys kuin tämä, miksi me tarvitsemme sellaisen ylipäätään?
Mitä viimeksi mainittuun kysymykseen tulee, niin useimmat ihmiset tietävät, että maailman suurilla uskonnollisilla traditioilla on yleensä auktoriteetti- ja asemapaikkansa uskon maantieteellisenä keskuksena. Islamilla tuo keskus on Mekka. Juutalaisuudessa se on Jerusalem. Roomalaiskatolisille se on tietysti Rooma. Protestanteilla ei ole tällaista keskusta, koska vuosien erimielisyydet ovat johtaneet moniin jakautumisiin.
Kun menneisyydessä oltiin vähän huolestuneita ja ajan myötä jopa liioiteltiin tätä keskittämisen puutetta, protestanttiset johtajat ovat alkaneet miettiä ja kysellä tilanteen järkevyyttä. He aprikoivat eikö tulisi olla keskeistä auktoriteettia, joka yhdistäisi ne, joilla on yhteinen usko. Tulisiko historiallinen paavius tunnustaa kristikunnan pääksi? Protestanttinen maailma ei enää sulje mieltään tällaisilta ajatuksilta.
Kirkko on tänään tekemässä saman uskottomuuden synnin kuin israelilaiset tekivät, kun he vaativat saada kuninkaan. Heidän suojansa oli Jumala itse ja he kielsivät hänet, jotta saisivat miehen, jolta voisivat pyytää suojelua. Ne, jotka haluavat saada koko kristikunnan paavin, unohtavat että paras tapa, jolla totuus voidaan säilyttää ei ole keskitetty auktoriteetti. Jumala tekee työtään yksilöiden sydämissä. Autonomiset kirkot, vaikkakin ollen joissakin asioissa erimielisiä, tarjoavat toivoa niille, jotka näkevät hierarkkisissa rakenteissa vakavaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Sitten kun tämä suoja on mennyttä, kristityt ovat superkirkon armoilla, jonka valtaistuin on Rooman valtakunta.
Valtakunta elpyi
Historia paljastaa, että neljäs ja viimeinen Danielin näyn kuningaskunta on Rooman valtakunta, joka seurasi järjestyksessä Babylonian ja Meedo-Persian ja Kreikan valtakuntia. Rooman valtakunta on viimeinen maallinen valtakunta ja sen tarkoitus oli ahmaista koko maailma.
(Daniel 7:23). Nebukadnessarin uni on yhtäpitävä Danielin näyn kanssa. Unessa patsaan jalat olivat sekoitus rautaa ja savea, osittain vahvaa ja osittain heikkoa. (Daniel 2:1-45).
Nykyään Rooman valtakunta ulottuu ylitse koko maailman. Kaikkialla missä on demokratioita, niiden juridiikka ja hallinnon muoto periytyy Rooman valtakunnalta. Näemme kommunismin purkautumisessa Venäjällä ja Itä-Euroopan maissa valtakunnan vastaisten viimeisten jäänteiden poistuvan. Kun kommunismi aiheutti polarisaation idän ortodoksista kirkoista 45 vuoden ajaksi luoden uskonnollisen tyhjiön, on roomalaiskatolisella kirkolla nyt mahdollisuus vallata takaisin itäiset valtakunnat, jotka väistivät sen käsityksiä vuosisatoja. Rooman kirkko on suurimpia kulissien takaisia voimia äkillisille spontaaneilta näyttäville demokratian vaatimuksille. Katolisesta Puolasta alkaen loput Itä-Euroopan maista ovat kaatuneet kuin dominopalat. Ja roomalaiskatolinen kirkko aiheutettuaan protestanttisuuden jakautumisen pääsee yhteistyöhön tuomalla oman evankeliuminsa ihmisille. Evankeliumin, joka korottaa paavin rauhan miehenä, joka voi yhdistää ihmiskunnan.
Voimme iloita miljoonien vapautumista kommunistisen tyrannian otteesta. Voimme iloita, että jotkut löytävät pelastuksen todellisten kristittyjen evankelioimisponnistelujen kautta. Monet sielut pelastuvat tässä prosessissa Jumalan suunnitelman mukaisesti. Mutta me emme saa sulkea silmiämme roomalaiskatolisen kirkon taloudellisen vallan todellisuudelta, joka kytkeytyy protestanttien suostutteluun. Uskon Sanan (Uskon Sana -liike) saarnaajat tuovat myös harhaoppejaan Raamattujen mukana synnyttämällä väärän varmuuden tunteen ihmisille, jotka joutuvat ”paistinpannulta tuleen”. Kaikki nämä tekijät tulevat vaikuttamaan siihen, että miljoonat sielut sulautuvat Rooman valtakuntaan.
Nebukadnessarin unessa raudan ja saven sekaiset jalat esittävät niitä kansoja, jotka tekevät kompromissin Rooman valtakunnan kanssa täydessä laajuudessaan sen aiemmin kärsittyä takaiskun. Savi edustaa kansojen jäännöstä, joka on sulautunut valtakuntaan, ei niinkään sotilasvoiman kautta, vaan taloudellisen mahdin kautta. Eivät lännen eli Rooman valtakunnan pommit saattaneet kommunismia polvilleen. Se oli kommunismin kyvyttömyys kilpailla kansainvälisillä markkinoilla ja huolehtia omista kansoistaan. Markkinat ovat etupäässä lännen taloudellisen vallan johtamia.
Ainut toivo
Jeesus ei ole palannut eikä kirkolla ole vastausta maailman ongelmiin. Sen julistama evankeliumi ei suurimmaksi osaksi ole todellinen evankeliumi, vaan yritys kosiskella ihmisiä toisella helposti uskottavalla evankeliumilla. Ja se on laajalti hylätty. Tämän takia kirkko on kasvavassa määrin hylkäämässä toivon Jeesuksen paluusta ja järjestyksen tuomisesta maailmaan. Koska Scofieldin dispensationalismi on osoittautunut suureksi osaksi eskatologiassaan virheelliseksi, kirkko liikkuu nopeasti pois Jeesuksen paluun odotuksesta. Perustelut ovat samanlaisia kuin varhaisessa roomalaiskatolisessa kirkossa. Jos Jeesus ei palaa, niin silloin meidän täytyy panna maailman järjestelmä kuntoon häntä varten. Augustinuksen “Jumalan kaupunki” todellistuu toisen evankeliumin levittämisen kautta. Evankeliumin kautta, joka ei perustu Jeesuksen vereen sielujen pelastumiseksi, vaan kirkkojen yhdistymiseen Jumalan valtakunnan tuomiseksi maan päälle.
Tämä evankeliumi, paavin vallan mandaatin elpymisestä on saanut vauhtia valtavirtakristillisyydessä. Todistamme aikamme valtateologiassa Pyhän Rooman valtakunnan ylösnousemusta. Ja ne, jotka eivät halua suostua suunnitelmaan tulevat löytämään itsensä perustettavien kirkkojen mustilta listoilta. Niin kuin Pyhä Rooman valtakunta vainosi vuosisatojen ajan veljiämme eikä milloinkaan pyytänyt sitä anteeksi tai myöntänyt tätä vääryyttä, se aikoo purkaa vihansa tämän päivän pyhien päälle.
Mysteeri Babylonilla, tuolla suurella kaupungilla, joka istuu seitsemän vuoren päällä, on diplomaattisen suhteet käytännössä jokaisen maailman kansakunnan kanssa ja se tunnustaa niiden jokaisen hallituksen lailliseksi paitsi Israelin. Ja se tulee paljastumaan kaikessa sen äärettömässä pahuudessa:
”Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: ”Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet”.
Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: ”Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti”.
Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.
Ja enkeli sanoi minulle: ”Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja tuon pedon salaisuuden, joka häntä kantaa ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu…
Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus.”(Ilmestyskirja 17:1-7,9,18)
Roomalaiskatolisuus ei ole lopullinen teoria salaisuudesta. Se on kuitenkin suurin toimija, joka tekee työtä ihmisten yhdistämiseksi uskonnollisesti. Poliittinen toimija voidaan löytää siinä salaisessa seurapiirissä, joka ponnistelee kohti yhtä maailman hallitusta.
Koko Albert Dagerin kirja on ilmaiseksi ladattavissa PDF-muodossa:
https://mediaspotlight.org/wp-content/uploads/2025/04/Vengeance-Is-Ours-1.pdf
Käännös ei pyri olemaan täydellinen. Yritin saada sen niin selkeälle suomen kielelle kuin osastin. Kirja on julkaistu 35 vuotta sitten. Ja on erittäin ajankohtainen. Juuri nyt näemme TPUSA:n (Turning Point USA) ja niin kutsutun kommuunio -herätyksen (tai eukaristia -herätyksen) leviävän Amerikassa ja muualla maailmassa (vaara: eksytys!) samoin kuin ekumeenisen liikkeen vahvan nousun. Lopun aikana tulee luopumus, ei suinkaan herätys. Raamatun tunteva ja sen erehtymättömään ilmoitukseen uskova tämän ymmärtää. Jeesus Kristus rakentaa valtakunnan itse palatessaan, eivät suinkaan ihmiset!
Tartun vielä Kostin aiemmin kirjoittamaan: että ketkä eivät pidä siitä että usko yksin tekee vanhurskaaksi.
”Mutta koska Herran Abrahamille sanomat sanat erityisesti tarkoittavat hengellistä siementä, nimittäin Kristusta, niin selittää Paavali Gal. 2:16 saman salaisuuden, ilmoittaa sen ja sanoo selvästi ja rohkeasti, että vanhurskaus tulee uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Tyytykäämme siis tähän tietoon ja pysykäämme tässä mielessä älkäämmekö antako perkeleen, eikä paavin kiukun, vainon tahi kavaluuden itseämme eroittaa tästä.
Sillä että perkele vihaa tätä oppia, näkyy ei ainoastaan siitä, että hän tänäkin aikana paavin hahmossa niin hirmuisesti käypi sen kimppuun ja häpeämättömästi pilkkaa ja tuomitsee sitä, vaan tässä näyttävät myös kirjanoppineet hurjuutensa ja vihansa Kristusta vastaan. Sillä näin he lukevat nämä sanat: ’Abraham uskoi Jumalassa ja ajatteli Hänestä vanhurskaudessa’, se on, Abraham uskoi Jumalaa ja ajatteli Hänen olevan vanhurskaan ja antavan hänelle siemenen, koska hänkin oli vanhurskas, se on. Jumala katsoisi muka pyhän isän Abrahamin ansiota ja pyhyyttä. Semmoinenpa ajatus kyllä hyvin sopii kirjanoppineille ja Kristuksen vihollisille. Sillä näinmuodoin tulee koko asia ja sen käsitys väännetyksi nurin, lupaus ja armo suljetuiksi pois ja inhimillinen vanhurskaus vahvistetuksi, koska Paavali juuri tämän johdosta väkevästi sotii semmoista käsitystä vastaan pitäen sitä vääränä ja jumalattomana.”
Sanasta Haschab, jonka me olemme suomentaneet ”lukea”, en tahdo paljon riidellä, josko se merkitsee ”lukea” tahi ”ajatella”, sillä molemmat sanat käyvät melkein yhteen. Sillä jos jumalallinen Majesteetti ajattelee minusta, että minä olen vanhurskas, että minun syntini ovat minulle anteeksi annetut, että olen irti ja vapaa iankaikkisesta kuolemasta, ja minä kiitollisuudella uskossa käsitän ja otan hyväkseni nämä Jumalan ajatukset minusta, niin olen minä totisesti vanhurskas, en kuitenkaan töitteni, vaan uskon kautta, jolla tartun ja ryhdyn Jumalan ajatuksiin.
Sillä Jumalan ajatukset ovat totuus, eivätkä taida pettää ketään, eivätkä tyhjiin raueta; koska siis käsitän tämän lujalla ja pysyväisellä ajatuksellani, enkä epätietoisella ja epäilevällä luulolla, niin olen vanhurskas. Sillä usko on luja ja vakaa ajatus Jumalasta tahi uskallus Häneen, että Hän Kristuksen kautta on armollinen, ja että Hän Kristuksen tähden pitää murhetta siitä, kuinka meillä olisi rauha, eikä siitä kuinka Hän vihastuisi meihin ja rankaisisi meitä. Sillä nämä molemmat, Jumalan ajatukset eli lupaukset ja usko, jolla minä tartun Jumalan lupauksiin, ovat yhdessä ja kuuluvat yhteen.”
(Toht. Martti Lutherus, Abrahamin uskosta ja sen kautta tapahtuneesta vanhurskauttamisesta, Helsinki 1922, Suomen Lutherilaisen Evankeliumiyhdistyksen kustantama).
Riitta kirjoittaa; ” Joka tapauksessa ortodoksinen kirkko sanoo olevansa oikeaoppinen.” Tämähän on itsestään selvyys, ei Jeesuksen perustama kirkko ole sitään koskaan kieltänyt. Kirkko jonka Raamattua luet.
Kostille, kirjoitettu ei ollut tässä vaan luterilaisuuden katollisuuden rajaavuudessa.
Kun pohdimme, mikä kirkko(kunta) on se kaikkein oikeaoppisin, on hyvä myös huomata, että on teoreettinen oikeaoppisuus ja sitten on käytännön realisoituva oikeaoppisuus tai oikeatoinintaisuus. Joissain toisissa yhteyksissä vastaavasti käyteään nimitystä yhteisön julkiteoriasta ja toisaalta käyttöteoriasta. Yritysmaailmassa näitä jopa joskus pyritään jopa vertailemaan, koska niiden suuri ero johtaa helposti sisäiseen epäluottamukseen, vaikka ulospäin yritetäänkin vakuuttaa, että ”no problems”. Viestinnässä pyritään esittelmään kaiken sujuvan ”menestyskertomusten” mukaisesti (olen itsekin ollut tilaisuudessa, jossa henkilöstöosasto suorastaan pyytää henkilöstöltä ”success story”ítä, lähinnä PR-takoituksiin. Kyse on eräänlaisesta hyvesignaloinnin kaltaisesta toiminnasta.
Kansankirkossamme pyritään parhaillaan muuttamaan ”käyttöteoria” uudeksi ”julkiteoriaksi” mm. hyvesignaloimalla ”tiettyjä” asioita ja näkemyksiä. Vanha julkiteoriahan on ollut Raamattu ja tunnustuskirjat.
Katolisessa ja ortodoksisessa perinteessä julkiteoria on kenties ”paalutettu” tiukemmin mutta voi silti olla, että reaalinen elämän käyttöteoria ei niin tiukasti aina noudata joka suhteessa juliteorian kaikkia yksityiskohtia tai opillisia ”hienouksia”; kuinka tarkoin mahtaa ns.. tavallinen tallaaja niitä tuntea, en osaa sanoa. Ei taida luterilaisuudenkaan hienouksia moni ”perustallaaja” juuri tuntea vaan on kiinnostuneempi käyttöteoriasta.
Käytännössä lienee niin, että uskon vanhurskaus realisoituu ristin teologiassa ja uskon kilvoituksessa ristin alla. Mysiikka antoi Lutherille hänen ristinteologiassa, mutta mystikkoa hänestä ei tullut. Mystiikka palveli ihmisen itsensätyhjentymistä päämäärän Jumalan syntyminen sielussa / sielunpohjan ns. hyvässä osassa. Tuota ”hyvää jälkeä” ihmisen sielusta ei kuitenkaan löydy.”
Lopulta kysymys on kuitenkin siitä, pelastuuko ihminen yksin Jumalan armosta vai osittain ihmisen pyrkimyksestä oli kirkkokunta mikä tahansa. Ei oikeaoppisuus ole mikään tae, vaan luotammeko Kristukseen myös silloin, kun hän vie meidät alas elämän pimeisiin laaksoihin.
Kosti, aivan samaa mieltä olen kanssasi.
Raamatussa ei sanota että oikeaoppisuus pelastaa tai kirkko pelastaa.
Jumala pelastaa sulasta armosta, koska Hän on rakkaus. Meistä ei ollut itseämme auttamaan. (Room. 5:6). Meistä itsestämme ei löydy tuota rakkautta. Kun käsitämme olevamme Jumalan rakkauden kohteita ihan tällaisina syntisinä, vajavaisina, rikkinäisinä ihmisinä, niin meissä voi hiljalleen alkaa viritä myös oikeaa vastarakkautta Jumalaan. Siksi kirjoitin nuo sitaatit Muromalta Efesolaiskirjeestä. Kristuksen tunteminen on juurtumista Kristuksen rakkauteen. Niin kuin Johannes kirjoittaa: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” 1. Joh. 4:10.
Muistan että rovasti Olavi Peltola puhui siitä kuinka hänen hengellinen elämänsä muuttui kun Per Wallendorfin kysyi häneltä: ”mitäs luulet Ola, tykkääks Jeesus susta?” (en muista sanatarkkaan).
Mutta katolinen kirkko taas opettaa että ihmisessä on ihan luonnostaan kyky rakastaa Jumalaa. Armo on siellä eri merkityksessä kuin meillä. Jumala on katolisessa opissa armollinen ihmistä kohtaan, kun ihminen ensin luonnollisten kykyjensä avulla tekee teon, joka on Jumalalle otollinen. Siitä alkavat sitten erilaiset vuodatukset ihmiseen. Heillä on eri Jeesus ja eri Jumala. Näin kaiken kuulemani ja lukemani perusteella päättelen.
”Sillä näin he lukevat nämä sanat: ’Abraham uskoi Jumalassa ja ajatteli Hänestä vanhurskaudessa’, se on, Abraham uskoi Jumalaa ja ajatteli Hänen olevan vanhurskaan ja antavan hänelle siemenen, koska hänkin oli vanhurskas, se on. Jumala katsoisi muka pyhän isän Abrahamin ansiota ja pyhyyttä. Semmoinenpa ajatus kyllä hyvin sopii kirjanoppineille ja Kristuksen vihollisille. Sillä näinmuodoin tulee koko asia ja sen käsitys väännetyksi nurin, lupaus ja armo suljetuiksi pois ja inhimillinen vanhurskaus vahvistetuksi, koska Paavali juuri tämän johdosta väkevästi sotii semmoista käsitystä vastaan pitäen sitä vääränä ja jumalattomana.”
Tämä sitaatti Lutherilta, joka oli osa aiempaa sitaattiani, on erittäin tärkeä. Tässä Luther siis sanoo, että katolinen kirkko opettaa että Jumala vanhurskauttaa ihmisen ihmisen oman, siis hänessä jo olevan reaalisen vanhurskauden tähden. Eli koska ihminen on jo pyhä ja ansiokas ennen kuin Jumala katsoo hänet vanhurskaaksi, niin Jumala siksi päättää katsoa hänet vanhurskaaksi hänessä jo olevan pyhyyden ja ansiollisuuden tähden. Tämä on se nurinkurisuus. Tämä tietenkin tekee ihmisestä omavanhurskaan. Ihminen ei lopun perin kunnioitakaan Jumalaa ja kiitä häntä, vaan onnittelee ja kiittää itseään omasta vanhurskaudestaan.
Riitta kirjoittaa; ”Raamatussa ei sanota että oikeaoppisuus pelastaa tai kirkko pelastaa.”
Oikea oppi löytyy tietysti kirkosta, koska kirkko on Kristuksen perustama, ja kirkossa välittyy varmasti Jumalan armo. Kristitty on aina sidoksissa Jumalan perustamaan kirkkoon joka välittää totuuden täyteyden, sakramentaalisessa elämässä ja mysteerioissa. Kristitty ei voi olla ilman kirkkoa ja uskoa yksin. Se on epänormaalia. Oikea elämä ja oikea oppi ovat kristityn elämän perusfundamentteja.🙂🙂🙂
Sami, kristillinen uskomme eroaa monin eri tavoin. Sinä saat pitää oman uskosi ja minä saan pitää oman uskoni.
En ole sanonut ettei seurakuntaa tarvita. Totta kai. Samoin oppi on tärkeä. Sinulla on eri oppi kuin minulla ja saa olla. Oppeja saa silti arvostella. Ja siihen olen pyrkinyt.
Raamatussa ei puhuta kirkosta, vaan seurakunnasta.
(Ääri)karismaattisuuteen ja Nokia-Missioon liittyen:
”…Koivisto sai väärälle opetukselleen ja toiminnalleen teologisesti arvovaltaista tukea useilta kirkon pappien opettajilta. Syksyllä 2007 oli kirkkoa lähellä olevassa Kotimaa-lehdessä silloisen vs. professori Sammeli Juntusen ja prof. Antti Laaton yhteinen artikkeli ’Ollaanko Markku Koivistoa savustamassa ulos kirkostamme?’. Artikkeli antoi tuen Koivistolle. Seuraavan vuoden alkupuolella (5.2.2007) järjestettiin Laajasalon kristillisellä opistolla Helsingissä luultavasti ennennäkemätön harhaopettajan tukikonferenssi nimellä Teologipäivät. Markku Koivistoa yhtyivät silloin tukemaan monet muutkin professorit kuin Juntunen ja Laato. Teologipäivien puhujina olivat mm. Nokia-Mission johtaja, teol.tri Markku Koivisto, teol.tri Markku Antola, prof. Gunnar af Hällström, vs. prof. Sammeli Juntunen, prof. Antti Laato, prof. Miikka Ruokanen, prof. Jouko Talonen ja prof. Lauri Thurén. Omassa esitelmässään Juntunen perusteli syksyllä Kotimaassa julkaistua Koivistoa tukevaa artikkelia.
Teologipäivät vaikuttivat syventävältä jatkolta. Kotimaassa olleelle artikkelille ja sen herättämälle julkiselle keskustelulle. Markku Koivisto sai näin vahvaa teologista tukea korkeatasoisista kirkollisista piireistä. Luonnollisesti tällainen korkeissa viroissa olevien taholta tuleva kirkon tuki harhaopettajalle vaikeuttaa harhaopettajista varoittamista. Yhä edelleen Koivistolle annettu teologien tuki on käsittämätön. Voi vain todeta, että Koivisto ei lumonnut vain kuulijakuntiaan vaan hän kykeni johdattamaan harhaan myös tutkijoita, joiden koulutus ja tehtävä tähtää totuuden etsimiseen.” (Per-Olof Malk, ”Kuka vastaa opetuksen teologiasta seurakunnissa?” Ajankohtainen teologia 2012, numero 1-2).
En tällä sitaatilla halua mustamaalata ketään edellä mainituista henkilöistä. Ajattelen vain sitä miten helppoa meidän ihmisten, ja korkeasti oppineidenkin teologienkin, on lumoutua väärään, ja miten helppoa on tulla harhaan johdetuksi.
Surullista on se miten paljon ihmisiä tällaisen toiminnan kautta johdettiin harhaan ja väärään hengellisyyteen ja saivat ehkä lähtemättömän vamman sielulleen.
Onko tästä sitten otettu opiksi? Valitettavasti sen mitä luen ja näen, niin vastaus on että ei ole.
Riitta kirjoittaa; ”Raamatussa ei puhuta kirkosta, vaan seurakunnasta”
Raamatussa seurakunta viittaa kahteen päätasoon, joita teologiassa kutsutaan usein ”paikalliseksi seurakunnaksi” ja ”universaaliksi kirkoksi (ekklēsia). Tämä on ihan perusasioita. Raamatussa on runsaasti esimerkkejä.
Laitetaan esimerkki; Raamatun jae (KR92): ”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen puolesta.” (Ef. 5:25) Merkitys: Kristus ei kuollut vain yhden paikallisen yhteisön puolesta, vaan kaikkien pelastettujen puolesta. Tässä ekklesia viittaa Kristuksen morsiamen, eli koko universaalin uskovien yhteisöön. Vastaavia esimerkkejä löytyy toki lisää.
Jos ei ymmärrä kirkon ja paikallis-seurakunnan rakeenteellista kokonaisuutta, päädytään Riitan kapeaan näkemykseen.
Minun Katekismuksessani lukee Kolmas uskonkappale:
Pyhityksestä
Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksisaamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Amen.
Minä siis uskon Pyhään Henkeen. Pyhä Henki on Jumalan ja Kristuksen Henki. Mutta minä en usko pyhään yhteiSEEN seurakuntAAN samalla tavalla, enkä usko pyhien yhteytEEN samalla tavalla kuin Pyhään Henkeen. Vaan uskon, että tuo pyhä yhteinen seurakunta on olemassa, että tuo pyhien yhteys on olemassa. Nämä ovat eri sijamuodoissa suomen kielessä siksi että Pyhä Henki on Jumala, johon uskotaan, kolmas jumaluuden Persoona. Pyhä yhteinen srk ei ole Jumala, ei myöskään pyhien yhteys ole Jumala. Samoin ei myöskään syntienanteeksisaaminen, ruumiin ylösnouseminen ja iankaikkinen elämä ole Jumala.
Kirkkoa ei tässä mainita.
Lisäksi Lutherin selitys Kolmannesta uskonkappaleesta on sellainen, johon sinä Sami et kaikesta päätellen pysty yhtymään.
”Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani enkä tulla hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa; niin kuin hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ainoassa oikeassa uskossa; jossa kristikunnassa hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi, herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet ja antaa minulle sekä kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän. Tämä on varmasti totta.”
Sen sijaan moni uskoo että hän oikein hyvin voi omasta järjestään ja voimastaan uskoa ja tulla Jumalan luo, evankeliumi ei ole heitä kutsunut Pyhän Hengen kautta, ei valaissut lahjoillaan, ei pyhittänyt eikä varjellut, MISSÄ? OIKEASSA USKOSSA. Usko on niin äärettömän tärkeä että se ohittaa tässä oikean opin.
Siitähän tässä on koko ajan kyse. Että saisi pelastavan uskon! Ei pelastavan opin.
Tässä on asiat ymmärretty ja sekoitettu perusteellisesti. Lueppa uudestaan ja tutustu Raamatun teksteihin.
Luterilaisessa opetuksessa näkyy patristinen maisema mitä ortodoksit ovat aina opettaneet. Ei ongelmia.
Sami kirjoitti: ”Luterilainen kirkko pitää itseymmärryksessään itseään aitona oikeauskoisena katolisena kirkkona. Se sulkee ulos muut ja on näin ollen hyvin ekskluusiomainen.”
Sami tarkoittaa varmaan sanaa ”eksklusiivinen”.
Tämä teoria on helposti osoitettu vääräksi jo pelkästään sillä, että reformaatiosta lähteneet protestanttiset kirkot ovat jakautuneet moniksi kirkoiksi. Näissä ei määritellä kirkkoa maan päälle manifestoituneeksi Jumalan valtakunnaksi, joka sulkee kaikki muut ulkopuolelleen. Yleisesti ajatellaan että muiden tunnustuskuntien piirissä tulee olemaan ja on ollut pelastuneita ihmisiä.
Sen sijaan katolinen ainakin ja todennäköisesti myös ortodoksinen ovat eksklusiivisia.
Riitta taas meni väärin. Ihme, että et tunne luterilaisuutta. Luterilaisuuden sisäinen hajoutumisprosessi liittyy juuri yksin raamattuperiaatteeseen josta on tullut solo scriptura periaate. Näin oikeastaan paavilainen primaatti on voimissaan.
Luterilaisuudella on aina ulkonaiset tuntomerkit. Luterilaisuus ei leijaile jossain avaruudessa pölypilvenä, vaan sillä on maan päällä kiinteä muoto. Luterilaisuuden perusasioita. Luterilaisten jakaantumisprosessi manifestoituu aina kiinteänä.
Riitta kirjoittaa; ” Yleisesti ajatellaan että muiden tunnustuskuntien piirissä tulee olemaan ja on ollut pelastuneita ihmisiä.”
Tässä taas näemme kansanomaista luterilaista logiikkaa. Kirkko-oppi lähtee siitä, että kaikki kirkot ovat ok. Jeesus perustaa alati uusia konfessioita, ja nämä tunnustuskunnat voivat opetuksessaan olla keskenään ristiriitaisia. Ei ole mitään absoluuttista totuutta, mikään kirkkokunta ei omista totuutta. Samalla luterilaiset kuitenkin sen omistavat. Heillä on oikea apostolinen tulkinta. Tähän oikean totuuden omistamiseen yhteyteen täytyy olla sama käsitys;
”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.” (Ausburgin tunnustus).
”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.” (Ausburgin tunnustus).”
Tästä kohdasta parhaan möläytyksen olen kuullut luterilaisen papin suusta. Ortodokseilla, katollisilla, helluntailaisilla, anglikaaneilla jne. on oikein toimitetut sanat ja sakramentit. Näon hän ymmärsi Ausburgin tunnustuksen.
Riitta kirjoittaa; ”Yleisesti ajatellaan että muiden tunnustuskuntien piirissä tulee olemaan ja on ollut pelastuneita ihmisiä.”
💥Toinen näkökulma tähän lauseeseen. Voit siis suositella ortodoksista kirkkoa, koska sielläkin sinun mukaasi pelastutaan.