Amerikkalainen kirjailija Rob Bell kysyy kirjassaan ”Love wins”: ”Millainen on Jumala, joka haluaa pelastaa ihmisen Jumalalta?” Hän sanoo: ”Miljoonille ihmisille on kerrottu Jeesuksen evankeliumin keskuksen olevan se, että Jumala tulee lähettämään sinut helvettiin ellet usko Jeesukseen. Ovelasti jankutetaan ja opetetaan, että Jeesus pelastaa sinut Jumalalta. Mutta millainen on se Jumala, jolta meidät tulisi pelastaa?” Vastaukseni: Hän on pyhä, oikeudenmukainen ja vanhurskas Jumala.
Iustitia 36/2019 oli artikkeli, joka koski teologien haastattelua, joista osa oli liittynyt joko katoliseen tai ortodoksiseen kirkkoon. Eräs haastateltu oli tullut siihen käsitykseen, että ”pyhittämällä meidät Jumala pelastaa meidät omalta pahuudeltamme, oman persoonamme pienuudelta ja ahtaudelta.” Mutta pelastaako Jumala meidät omalta pahuudeltamme vai itseltään? Ja onko hänen pelastuskeinonaan pyhityksemme?
Minulle tulee mieleen Jumalasta, joka pelastaisi minut omalta pahuudeltani ns. ”Curling”-isä tai -äiti, joka tekee kaikkensa, ettei minulle vain tulisi paha mieli tai joutuisin pettymään itseeni. Paha mieli ja pettymys minulle saattaisi tulla, jos huomaisin olevani ihan itse syyllinen pahuuteeni. Hyvänen aika! Silloinhan joutuisin menemään itseeni ja jopa katumaan ja tunnustamaan Jumalalle pahuuteni! Pettyisin etten muuttunutkaan hyväksi niin kuin luulin. Ehkä jopa masentuisin tästä, sillä minähän luulin olevani niin hyvä ihminen. Tähän tilanteeseen kuitenkin Curling-isä rientäisi nopeasti apuun, jotta en joutuisi pettymään itseeni ja suremaan ja itkemään pahuuttani. Curling-isä pelastaa minut katumuksen ja pahojen tekojeni tunnustamisen tarpeelta hyväksymällä minut ehdoitta hyvyyteni, pyhitykseni ja ansioitteni tähden.
Raamatun mukaan on kuitenkin niin, että Jumala todella pelastaa minut itseltään. Miten niin? Mikä on tähän syynä? Vihaako hän minua? Ei, Hän kyllä rakastaa minua, mutta Hän vihaa syntiä ja minä olen syntinen ja teen syntiä päivittäin. Eli syy on minussa ja synneissäni. ”Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa Jumalan vihan päiväksi, jolloin hänen vanhurskas tuomionsa ilmestyy.” (Room. 2:5). ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” (Room. 3:23).
”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.” (1. Joh. 1:8). Sen tähden minun on käännyttävä, kaduttava ja tunnustettava Jumalalle syntini ja sitten saan uskoa syntini anteeksiannetuiksi yksin armosta Kristuksen sijaissovituksen uhriveren tähden. Jumala lukee minut nyt yksin armosta Kristuksen tähden vanhurskaaksi. Näin minun on toimittava kuolemaani asti, koska pysyn syntisenä kuolemaani asti. ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9).
”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.” (Room. 5:8-11).
Jumalan pyhyys vaati synnin rankaisemista ja tuomiota. Siksi hän lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan. Jeesus kärsi vapaaehtoisesti synnin rangaistuksen meidän sijaisenamme kuolemalla ristillä ja vuodattamalla verensä. ”Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.” (Jes. 53:6). ”…sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.” (Jes. 53:12). Syntimme on täydellisesti sovitettu Jeesuksessa, Sijaisessamme. Tämän syntien sovituksen saan omistaa yksinkertaisesti uskomalla tähän sovitukseen, jonka Jumalan Poika on hankkinut meille. Saan uskoa, että minunkin osaltani lunastusmaksu pahoista teoistani ja synneistäni on täysin maksettu Golgatan ristillä.
Vastuun pakoileminen
En voi katua syntejäni ja pahuuttani enkä uskoa sovitukseen, jos ajattelen että Jumalalla ei ole oikeutta tuomita minua. Ensimmäiset ihmiset eivät tunnustaneet itse rikkoneensa Jumalan käskyn, vaan vierittävät syyn toiselle. Adam syytti Eevaa ja Jumalaa (siksi että Hän antoi huonon vaimon). Eeva syytti käärmettä. Tämä vastuun pakoilu jatkuu edelleen. On vaikeaa myöntää syyllisyyttään. Ns. luonnollinen ihminen (uudestisyntymätön) elää vihollissuhteessa Jumalaan. Hän syyttää yleensä toisia ihmisiä ja Jumalaa. Jos ajattelen että Jumala pelastaa minut pahuudeltani, niin onko sitten pahuuteni syy Jumalassa? Syytänkö Jumalaa ja siksi hänen tulee kiirehtiä pelastamaan minut pahuudeltani, koska syy onkin Hänen? Tällainen ajatus herää väistämättä. ”Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.” (1. Joh. 1:10).
Jumalan lain tehtävä on herättää ihmisessä synnin tunto. (Room. 3:19,20). Kun lailta viedään sen tehtävä, sijaan tulee selkärangaton löperö Curling-isä. Vaikka Jeesus Kristus on sovittanut syntimme, olemme edelleen tilivelvollisia Jumalalle elintavoistamme, sanoistamme, teoistamme, motiiveistamme ja ajatuksistamme. ”Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi, mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi.” (Ps. 51:6). Paavali siteeraa tätä kohtaa roomalaiskirjeessään. ”Että sinut todettaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että sinä voittaisit, kun kanssasi käydään oikeutta.” (Room. 3:4)
Kuka tässä todetaan vanhurskaaksi sanoissaan? Tietysti Herra Jumala Jahve itse. Paavali kirjoittaa: ”Mutta jos meidän vääryytemme osoittaa Jumalan vanhurskauden, mitä me silloin sanomme? Ei kai Jumala ole väärämielinen, kun hän rankaisee vihassaan? – Puhun ihmisten tavoin. Ei tietenkään! Kuinka Jumala silloin voisi tuomita maailman?” (Room. 3:5,6) Voidaan kysyä: Jos Jumala pelastaa ihmisen tämän pahuudelta eikä oikeutetulta vanhurskaalta tuomioltaan ja vihaltaan, niin onko tällainen Jumala edes vanhurskas ja pyhä? Lisäksi tästä puuttuu syntien sovitus. Eihän Jeesuksella Kristuksella ole tällaisessa käsityksessä osaa eikä arpaa ihmisen vanhurskauttamisessa ja pelastuksessa!
Iustitian 36/2019 artikkelissa kävi ilmi, että ainakin erästä haastatelluista ärsytti luterilaisen teologian juridisuus. Mutta saanen taas huomauttaa, että Jumalalla on oikeus tuomita. Hän tuomitsee eikä toimi Curling-isän tavoin. Tulisi pitää mielessä, että kuljemme Jeesuksen toista tulemusta ja Viimeistä tuomiota kohti. Kuolinpäivämmekään ei ole tiedossamme. On siis varustauduttava tuomioon. Ja Paavali sanoo, että jokaisen meistä on ilmestyttävä Jumalan tuomioistuimen eteen. ”Hän on näet säätänyt päivän, jona hän tuomitsee koko maailman vanhurskaasti sen miehen kautta, jonka hän on siihen määrännyt. Hän on antanut siitä kaikille vakuuden herättämällä hänet kuolleista.” (Apt.t. 17:31)
Iustitia 36/2019: ”Näin ymmärrettynä näiden välillä – sen, että Jumala rakastaa meitä ehdoitta, ja sen, että pyhitys on osa vanhurskauttamista – ei ole ristiriitaa.”
Miksi pyhityksen olisi oltava osa vanhurskauttamista, jotta ei olisi ristiriitaa? Mikä on tämä ristiriita ja mistä tuo ristiriita oikein tulee? Onko se ihmisen mielessä vai Jumalassa? Jumalassa se ei voi olla, joten sen täytyy olla ihmisen mielessä. Jumalalla on ollut ehto. Ja tuo ehto on ollut syntien sovitus. Kun Jeesus viimeisiksi sanoikseen ristillä lausui: ”Täytetty!” tuo ehto täyttyi. Nyt Jumala voi hyväksyä meidät yhteyteensä. Hänen Poikansa täytti tuon ehdon täydellisesti, joten mitään ristiriitaa ei ole. Kyse on nyt vain siitä, hyväksynkö ja uskonko tuon sovituksen koskevan myös itseäni. Toisin sanoen uskonko evankeliumin Kristuksesta koskevan minua!
Ristiriitaa ei ole, koska pelastumme yksin uskosta, yksin armosta yksin Kristuksen tähden
Pyhitys ei ole osa vanhurskauttamista, vaan pyhitys on vanhurskauttamisen seuraus. Ja ihminen ei pelastu oman vanhurskautensa ja pyhityksensä perusteella, vaan Jeesuksen Kristuksen vanhurskauden, pyhyyden ja lunastuksen tähden yksin Jumalan armosta. Ihmisen pyhittyminen jää maan päällä vajavaiseksi. Meidän ei tule katsoa pyhittymiseemme tai muuttumiseemme, vaan Kristukseen. Juurta tehdään alaspäin, ei ylöspäin. Vain sillä, joka turvautuu Jumalan Poikaan Herraan Jeesukseen Kristukseen Sijaisenaan Isän Jumalan edessä ja jonka vanhurskautena ja pyhyytenä on yksinomaan Jeesuksen Kristuksen lahjapyhyys ja lahjavanhurskaus, on sovitettu ja armollinen Isä. ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:21). Jumalan vanhurskaus ja rakkaus vaati syntien sovitusta ja lunastusmaksua. Se vaati Jumalalta hänen ainoasyntyisen Poikansa synnittömän elämän ja kuoleman ristillä syntiemme tähden. Tie Jumalan luo on auki. Mutta miksi ihmiselle ei riitä se, että Jeesus Kristus on vanhurskautemme, pyhityksemme ja lunastuksemme, vaikka Raamatussa se kuitenkin selvästi lukuisissa kohdissa sanotaan? Onko tähän syynä syntiinlankeemuksessa ihmiseen tullut halu olla oma herransa ja vapahtajansa ja jumalansa?
”Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys asuisi hänessä ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, sovittaisi hänen kauttaan itsensä kanssa kaiken niin maan päällä kuin taivaissa.” (Kol. 1:19, 20).
”Niinä päivinä Juuda saa avun, ja Jerusalem elää turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: ’Herra on meidän vanhurskautemme’.” ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” (Ef. 2:8,9). ”Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi.” (1. Kor. 1:30).
”Ja tämä on se todistus: Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessään. Joka ei usko Jumalaa, tekee hänestä valehtelijan, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastaan. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää”. (1. Joh. 5:10,11,12).
”Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, vahvistaa sinetillä, että Jumala on totuudellinen. Hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja, sillä Jumala ei anna Henkeä mitalla. Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaiken hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä. Mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, ei ole näkevä elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällään.” (Joh. 3:33-36).
Kun kristitylle tulee uskonelämässään vaihe, jolloin hän Jumalan armosta havahtuu tajuamaan, ettei olekaan muuttunut paremmaksi ihmiseksi niin kuin aiemmin luuli, on hän tullut risteyskohtaan. Etsinkö lievennystä tähän hätään toisenlaisesta sanomasta ja toisenlaisesta Jumalasta ja Jeesuksesta, toisesta evankeliumista? Vai tunnustanko rehellisesti Jumalalle, että olen täysin epäonnistunut ja läpeensä mätä. Minusta ei ole kerta kaikkiaan mihinkään. Minusta ei ole itseäni auttamaan enkä pysty tästä tilastani nousemaan. Tämä pohjalle putoaminen ja rehellinen pohjanoteeraus ja tunnustus Jumalan edessä koituu Jumalan sulasta armosta ja rakkaudesta Paratiisin portin aukeamiseksi, evankeliumin sanoman aukeamiseksi yksin uskosta yksin armosta yksin Kristuksen tähden. Pyhän Hengen herättämä omatunto saa nyt vihdoin rauhan ja vapautuu Jumalan lapsen vapauteen. ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.” (Gal. 2:19-21).
Saan tunnustaa: Tällainen minä Herra olen, surkea, itsekäs, mahdoton ja parantumaton tapaus. Minussa itsessäni ei ole yhtään mitään hyvää ja vanhurskasta, joka sinulle kelpaisi. Minä ihmettelen ja kiitän Sinua siitä, että Sinä Herra silti jaksat sietää ja rakastaa minua. Olet antanut henkesi minun puolestani kärsimällä kauhean pilkan ja ristinkuoleman. Kun käännän katseeni itsestäni Sinuun Jeesus, nousee sydämessäni syvä kiitollisuus ja riemu. Herra Jeesus Sinä todella rakastat juuri minua! Sinä olet kaikki kaikessa ja kaikkeni. Olen mielelläni pieni, heikko ja mitätön, sillä Sinä Herra sanot, että tahdot pelastaa juuri sellaisia, sillä Sinä rakastat vähäisiä, pieniä ja mitättömiä. (1. Kor. 1:26-29). ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.”, ”Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät ravitaan”. (Matt. 5:3, 6).
Luterilainen oppi pyhityksestä on ihana ja lohdullinen ja antaa rauhan omalletunnolle:
”Kristitty tuntee joka päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kristuksen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja armon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajallisen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti ’samalla kertaa vanhurskas ja syntinen’.
”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti.” Fil. 3:12.
”Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoi: ’Tehkää parannus’, niin hän tahtoi, että hänen uskoviensa koko elämä maan päällä oli oleva jatkuvaa parannuksen tekemistä. Martti Luther”.
”Ole varuillasi etsimästä sellaista pyhyyttä, ettet enää pidä itseäsi syntisenä. Sillä Kristus ei asu muissa kuin syntisissä. Martti Luther”. (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus vuodelta 1948).
Marko S. Mielestäni Jumalan kuvan uudistaminen meissä tarkoittaa välttämättä loogisesti sitä, että tuo Jumalan kuva on lankeemuksessa menetetty kokonaan. Kuten Paavali toteaa: ´minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.` Tässä synninalaisuudessa me pysymme ja vanha Aadam meissä vastustaa Jumalaa loppuun asti eikä jumaloidu. Se mitä mainitsemasi vanhat luterilaiset puhuivat Jumalan kuvan uudistamisesta on annettu Kristuksen tehtäväksi palauttaa meihin tuo Jumalan kuva. Sen hän tekee olemalla meille ihmisen olemuskuva ja kärsimällä meidän edestämme.
Asia on sinänsä liian yksinkertainen miten tuo Jumalan kuvan palauttaminen meihin tapahtuu. Vaihtokaupalla. Yksin uskosta, että se olisi kokonaan armosta, jota seuraa uskon kilvoitus ristin alla ja Kristuksen elävä tunto. Jumalan salattu viisaus, joka on tarkoitettu raskautetuille. Tämän voi toki toki ilmaista toisinkin mutta joko kaidan tien matkalaiset kärsimme täällä Kristuksen seurassa kevyttä ahdistusta tai sitten toisaalla yksin.
Ehkäpä ajatus kilvoituksesta on osaltaan juuri sitä Kristuksen kaltaisuuteen kasvamista, kaikessa vajavuudessa, lihallisuudesssa ja syntisyydessäkin. Eiköhän sekin pyhitykseen liity: osa sitä. Ehkä meillä on joskus tapimus siihen, että erotellessamme eri kristillisyyden aspekteja, niitä analysoidessamme, unihtaa, että kritillinen elämä on kuitenkin kokonaisuus.
Kosti, kiitos hyvästä kommentistasi!
Olen samaa mieltä, ja tästä keskustelimme aiemminkin. Todella jos lähtökohtana on se, että ihminen ei ole hengellisesti kuollut, täydellisesti turmeltuneessa tilassa ja erossa Jumalasta eikä siis voi itse itseään auttaa tästä tilasta pois, päädytään vääristyneeseen kuvaan ihmisestä ja hänen hengellisistä mahdollisuuksistaan sekä vääristyneeseen käsitykseen Jumalasta. Monilla on tuo gnostilainen jumalallinen kipinä -oppi perustana. Sen avulla voidaan muuten helposti yhdistää kaikki uskonnot ja siihen nyt pyritään. Neuvotteluja on koko ajan meneillään. Aikamme on hypernarsistinen ja antikristuksia on paljon. Tästähän Jeesus varoittaa. Kristus on täällä, eikun kristus on tuolla jne. Älkää juosko perässä! Ihmeiden ja temppujen tekijät ovat kovassa kurssissa. Ihmettelen myös sitä, että ihmiset antavat orjuuttaa itsensä helposti ja etsivät inhimillisiä auktoriteetteja.
Erikoista on myös se, että teologiassa on nyt meneillään virtaus, jossa kuumeisesti tutkitaan ”yhdistymistä Kristukseen” (unio mystica) ja osallisuutta Kristukseen (partisipaatio). Miksi? Paavali puhuu siitä mitä Jumala on meille lahjoittanut Kristuksessa. Juuri tuo Lutherin ”autuas vaihtokauppa”, josta Kosti kirjoittaa. Se oli minulla myös eilen illalla mielessä.
1. Joh. 2:28, 29: ”Niin, lapseni, pysykää Kristuksessa, jotta hänen ilmestyessään voimme astua rohkeasti esiin emmekä joudu häveten väistymään hänen luotaan, kun hän saapuu. Kun tiedätte, että hän on vanhurskas, te myös käsitätte, että jokainen, joka noudattaa vanhurskauttaa, on syntyisin Jumalasta.”
1. Joh. 3:2 ”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Jokainen, joka näin panee toivonsa häneen, pitää itsensä puhtaana, niin kuin hän on puhdas ja pyhä.”
Johannes näyttää tyytyvän siihen, ettei vielä ole käynyt ilmit, mitä meistä tulee. Kaikki on vasta toivossa ja tapahtuu vasta lopullisessa kirkastumisessa. Pyhä Henki Raamatun mukaan todistaa Kristuksesta ja kirkastaa hänet.
1. Kor. 15:49 ”Ja niin kuin meissä on ollut maallinen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallinen kuva.”
Fil. 3:21 ”…joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi…”
Matt. 5:8 ”puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan”
Kol. 3:4 ”Kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.”
2. Kor. 7:1 tulee saattaa pyhitys täydelliseksi Jumalan pelossa
Kysymys kuuluukin:
Iloitsenko itsestäni kun olen niin jumalallistunut yksilö vai iloitsenko Jeesuksesta minun puolestani Sijaisenani? Siis iloitsenko syntini Sovittajasta ja Lunastajastani?
Ja miksi ylipäätään olen niin kiinnostunut siitä millaiseksi nyt olen muuttunut tässä elämässä? Jeesushan sanoo: ”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.”Matt. 6:33
Eikö tämä johdu meidän itsekeskeisyydestämme ja itseemme käpertymisestä, joka ei vain näytä hellittävän otettaan meistä. Sitkeästi se asuu meissä! ”Kuoleman ruumis”!
”Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen:’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’ ”Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Luukas 18:9-14)
Pohtikaamme tätä kun mopo karkaa keulimaan, kuten hänellä, joka tänne postaa toistuvasti pyhimyshymiöitä.
Timo Eskolan kirjasta ”Evankeliumi Paavalin mukaan, roomalaiskirje kaikelle kansalle, kohdasta Room. 8:12-17, s. 202, sanoman selitystä:
”Johanneksen tavoin Paavali uskoi, että Messiaan kaste on Pyhän Hengen kaste. Vain Pyhä Henki ohjaa syntisiä uskomaan Kristukseen. Siksi juuri Pyhä Henki synnyttää lapseuden. Pyhän Hengen todistusta ei tarvitse etsiä mistään muualta. Pyhän Hengen todistus on niin yksinkertainen, että Hän todistaa Kristuksesta. Jokainen, joka tarvitsee syntiensä sovitusta ja iloitsee uhriksi annetusta Vapahtajasta, on saanut tämän todistuksen. Hän on päässyt orjuudesta lapseuteen. Pelosta vapauhtettuna hän saa huojentuneena huokaista: Jumala on minun Isäni.
Lopuksi tämä jakso huipentui edellisen tavoin ylösnousemuksen ylistämiseen. Kuolleista herättäminen ja ruumiin ylösnousemus ovat koko ajan Paavalin ajatusten perustana. Lapsesta on tullut perillinen. Koska Pyhän Hengen sinetti on painettu uskoviin vakuudeksi kuolleista nousemisesta, he saavat olla varmoja taivaallisesta perinnöstä. Kristukseen liitetyt uskovat joutuvat tosin kokemaan ahdistusta Herransa tähden. Ylösnousemuselämään liitettyinä he saavat kuitenkin luottaa siihen, että kerran he iloitsevat samassa kirkkaudessa, jossa Messias nyt elää.”
Jukka. Eikö pyhitys tarkoita lopultakin sitä, että ainoa puhdas pyhitys on Vapahtajan yhteys. Me olemme mitä olemme ja meidän pyrkimyksemme pyhittää elämäämme kariutuu useasti siihen, että minä vaivainen mato matkamies maan. Eli siitä ei tahdo tulla mitään. Itsehillintä pettää useasti jne.
Riitta. Palaan hieman myöhemmin palstalle.
Kostille:
Emme me toki itse itseämme voi itsessämme pyhittää. ”Kaikki hyvä tulee ylhäältä”. Mutta voimme kuitenkin ”pyristellä vastaan” tiellämme kohti päämäärää, Kristuksen tuntemista – ja sitähän me tietenkin teemmekin – milloin enemmän milloin hiukan vähemmän. ”Kristuksia” tai ”pyhimyksiä” meistä ei tule lähimainkaan, eikä pyhiä muusta syystä kuin silkasta armosta ja armahtamisesta. Me olemme pyhiä ja pahoja samanaikaisesti, ja ”liha” on meissä kiinni kuin sitkeä ja tahmea hyytelö.
En näinollen näe ristiriitaa siihen ajatukseen, että pohjimmiltaan pyhitys tulee Kristukselta ja edellyttää yhteyttä Kristukseen. Kuinka kähellä tai kaukana sitten haluamme olla, onkin toinen kysymys. Siinäkin suhteessa: joskus kyllä, toisinaan sitten taas ei niinkään. Tekeekö ”pyhitys” meistä sitten pyhempiä, on oma kysmyksensä. Eikä ”kilvoittelu” itsessään meitä pyhitä – eikä aina tee edes helpompia ihmisinä. Väkisin yrittäminen juuri voi meidät tehdä jopa lähimmäisillemme hankalammiksi tapauksiksi, siis ei niinkään kohti ”kristuksen kaltaisuutta”. Oman viheliäisyytemme ymmärryksen kasvaminen voi meitä kenties viedä kohti Kristuksen kaltaisuutta, sitä tietenkään saavuttamatta – Kristuksessa ei ole ”viheliäisyyttä”.
Kosti V. Kysymykseen, millä tavoin Jumalan kuva meissä on turmeltunut, löytyy hiukan erilaisia vastauksia kristillisestä traditiosta ja myös luterilaisuudesta. Yleensä on nähty, että kuva on turmeltunut, mutta ei kadonnut tai korvautunut esimerkiksi perkeleen kuvalla (näin muistaakseni Johann Arndt 1. kirjassaan totisesta kristillisyydestä).
Marko S. Siinä tapauksessa voidaan palata aina Platoniin asti. Omistan nuo vanhat postillat ja olen tietoinen siitä, että eri käsityksiä löytyy myös luterilaisuudesta. Lutherin kannan tiedämme. Mutta mikäli asiaa ajatellaan pelkästään loogisesti, niin miten olisi mahdollista, että syntiinlankeemus olisi vain turmellut Jumalan kuvan eikä sitä kokonaan hävittänyt. Silloin johtopäätöksenä seuraa, että Kristus olisikin vain osasovittaja. Tämä ei ole mielestäni mitenkään mahdollista ja riistää Kristukselta kunnian yksin pelastuksen perustana.
Kosti V. Minusta kysymys Jumalan kuvan tuhoutumisesta/turmeltumisesta ei palaudu Platoniin eikä logiikka vaadi Jumalan kuvan tuhoutumista.
Ydinkysymys on: mitä ”Jumalan kuvalla” tarkoitetaan ja mitä siihen sisältyy? Jos ajattelemme, että lankeemus olisi tuhonnut Jumalan kuvan, logiikka vaatii minun ymmärtääkseni toteamaan, että Jumalan vastustaja on Jumalaa väkevämpi, koska onnistui tuhoamaan Jumalan työn. Tämä taas ei tule kysymykseen.
Jos Jumalan kuva on turmeltunut, Jumalan vastustaja on kyllä onnistunut tärvelemään Jumalan työn, mutta ei tuhoamaan sitä. Itse Jumalan kuvaksi luodun ihmisen kannalta vahinko on joka tapauksessa tapahtunut. Ja Jumalan kuva hänessä uudistettava.
Yleensä kaiketi ajatellaan, että ihminen on aina myös Jumalan kuva, turmeltuneenakin.
Kuvahan on aina vain kuva tai jonkinlainen ”projektio” jostakin todellisemmasta, virheetönkin kuva.
Ainakin yleisessä kritillisessä etiikassa lähdetään siitä, että ihminen on aina Jumalan kuva, turmeltuneenakin.
Mitä tulee logiikaan, nähdäkseni aina turmeltuneen ihmisen logiikkakin on turmeltunutta – ainakin siinä merkityksessä, ettei ihmisen logiikalla kaikkea Jumalan maailmassa voi ymmärtää. Onhan Jumaln kolmiyhteisyyskin tavalliselle logiikalle hieman haasteellista.
Pelastaessaanhan Jumala ei pelasta ”kuvaansa” vaan ihmisen ja kuva jää edelleen vajavaiseksi, eikä turmeltumattomaksi.
Oma kysymyksensä on sitten ennalleenasetuksen vaikutus ja uusi luominen sitten ainakaan (tai ajan rajan takana).
Mutta toisaalta. Jumalan kuvan menettäminen ei näytä olevan Luhterille mikään ongelma.
…siis Lutherille.
Riitta. Tuon yksin uskosta Kristukseen tapahtuneen vaihtokaupan ansiosta meillä on rauha Jumalan kanssa, kuten Room5:1 Paavali kirjoittaa ja samalla meissä syntyy sisällissota ja henki alkaa sotia lihaa vastaan. Toisin sanoen uinuva synnin perkele herää meissä alkaen vastustaa Kristusta meissä. Henki ponnistelee lihaa vastaan ja liha taas puolestaan Henkeä vastaan. Yhtä aikaa vanhurskaana ja syntisenä. Vanha syntinen luontomme on ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa, emmekä enää olisi synnin orjia.” (Room. 6:6).
Ristiinnaulitseminen tarkoittaa ymmärrettävästi mielestäni myös sitä, että Jumala antaa kaikenlaisen vaikeuden kohdata meitä, että me oppisimme turvautumaan yksin uskossa häneen ja opetuslapsina me myös pysymme tässä asiassa. Me emme oikeasti rukoile Jumalaa ellemme ole hädässä. Siksi Jumala voi viedä meidät keskelle kuoleman hätää ja me joudumme niin ahtaalle, että me myös näkisimme ristin alla hänen todellisen mutta ”salatun” armonsa voiman (Jumala on salattu myös hädässä), jonka kautta me saamme uuden uskon ja voiman palata tuonelasta takaisin elämään yksin armosta.
Marko ja Jukka. Voidaan myös miettiä, mikä on realistisempi ihmiskäsitys, joka pohjautuu kokemukseemme vaikkapa Ukrainasta tai israelilaisten silmittömästä teurastuksesta. Esimerkkejä löytyy historista vallan runsaasti. Ihminen näyttäytyy pikemminkin Saatanan kuin Jumalan kuvana.
Kosti, Kristus on uusi Aadam ja koska ihminen oli ”myyty” eikä voinut itse ostaa itseään vapaaksi, Jumala tuli ihmiseksi. Kristus otti päälleen meidän ”lihamme” (langenneen, kuolevaisen luontomme), mutta ilman syntiä. Hän ”kuoletti kuolemallaan kuoleman”.
Siksi jumaloituminen ei tapahdu ”vanhan Aadamin” muuttumisen kautta, vaan uuden elämän istuttamisen kautta. Ortodoksi ei ajattele, että ”vanha Aadam” pitäisi parantaa. Se täytyy kuolettaa. Ja tämä istutus alkaa kasteessa ja mirhavoitelussa. Kasteessa ihminen ”kuolee” Kristuksen kanssa ja nousee ”uutena luotuna”.
Tämä uusi elämä (Kristus meissä) on se, joka jumaloituu. Meissä elää kasteen jälkeen kaksi todellisuutta rinnakkain: vanha, kuolemaan myyty liha ja uusi, Kristuksen kirkastama elämä.
Pyhä Siluan Athosvuorelainen kuvasi tätä sanomalla: ”Pidä mielesi helvetissä, mutta älä epätoivo.” Tämä tarkoittaa: tunnusta rehellisesti olevasi ”myyty synnin alaisuuteen” (nöyryys), mutta luota siihen, että Jumalan armo on voimakkaampi kuin sinun syntisyytesi.
Tai jos lainataan Pyhä Makarios Egyptiläistä hän selittää sanoen, että vaikka ihminen olisi kuinka pyhä, hänessä säilyy tietty taipumus syntiin niin kauan kuin hän on tässä ruumiissa. Tunnustus ”minussa ei asu mitään hyvää” on syvää nöyryyttä: se on oivallus siitä, että kaikki hyvä, mitä minussa on, on Jumalan lahjaa, ei minun omaa saavutustani.😇
Kosti, tuli äskeisessä kirjoitusvirheitä, mutta lisäisin vielä,
Jumaloituminen toteutuu kristityssä huolimatta synnin alaisuudesta, koska Kristus on murtanut synnin vallan. Meissä oleva ”vanha ihminen” vastustaa Jumalaa kuolemaan saakka, mutta se ei estä Jumalaa vaikuttamasta meissä. Teosis on prosessi, jossa Kristus saa meissä koko ajan enemmän tilaa, kunnes lopulta kuolemassa ja ylösnousemuksessa ”lihan laki” katoaa kokonaan ja jäljelle jää vain kirkastettu ihminen. 😇
Sami, tässä ei ole mitään uutta.
Ja lopeta hymiöt! Jouduin sulkemaan edellisen blogini keskustelupalstan sinun takiasi. Enkä ole todella ainoa joka ärsyyntyy tyylistäsi, joten lopeta nyt ajoissa kun sanon. Sinulla ei ole edes sen verran kunnioitusta blogistia kohtaan, että tajuaisit mitä olet tekemässä! Sinä kiusaat yksinkertaisesti toisia kristittyjä. Veljiemme syyttäjä kuuluu sanoissasi.
Ja jos haluatte Markon kanssa keskustella ortodoksisuudesta niin tehkää se sähköpostilla toisillenne. Tai voit kirjoittaa ihan oman blogin.
Riitta, hymiöt ei ole kielletty kotimaan blogeissa. Muutenkaan et voi rajoittaa asiallista keskustelua joka liittyy oleellisesti blogiisi, siihen sinulla ei ole mitään perusteita. Voit sulkea blogisi, se on ihan sinun vallassa. Se voisi olla parempi, että et kirjoittaisi, jos joudut sulkemaan toistuvasti, koska haluat vain tietyntyyppisiä vastauksia blogiisi.
Sami, sinä et täällä määrää mistä tässä blogissa keskustellaan! Ihan uskomatonta! Sinä et voi estää kirjoittamistani. Enkä ole toistuvasti sulkenut blogejani. Tämä ei ole blogi, jossa keskustellaan ortodoksisesta teologiasta.
Sami. Jumalan kuvan palauttaminen meihin tapahtuu yksin uskosta ja armosta eikä sille ole vaihtoehtoja. Valitettavasti.
Riitta, täällä keskustellaan teologiasta, jos haluat rajata, että täällä saa vain keskustella sinun teologiasta, niin laita sisältövaroitus blogiisi. Kerro myös selvästi, että et halua kuin tiettyä Raamatun tulkintaa ja muut tulkinnat eivät ole tervetulleita.
Kosti, samaa mieltä kanssasi. Näin kirkossa on aina opetettu.
Riitta, en ole väittänyt täällä, että kristitty tulee tässä elämässä täysin synnittömäksi. Mutta Kristuksessa olemme täysin pyhiä, emme itsessämme.
Riitta, oletko poistanut täältä kommenttini?
En ole poistanut ainuttakaan kommenttia. Näin kommenttisi kännykästäni ja yritin katsoa missä se on täällä, mutta en löytänyt. Eihän siinä ollut mitään sen kummempaa.
Mikan hyvät kommentit poistuneet.
Riitta S. Sellainen huomio, että 1980- ja 1990- luvuilla Suomessa tehtiin tutkimusta luterilaisen teologian, erityisesti Lutherin, ja ortodoksisen jumaloitumis/jumalallistumisajatuksen yhtymäkohdista. Siitä julkaistiin kokoomateoskin saksaksi (Luther und Theosis).
Luterilaisen ja ortodoksisen tulkinnan ydinerot liittyvät 1) käytettyihin sanoihin, 2) kysymykseen pelastuksen tulkinnasta ja vapaasta tahdosta sekä 3) Jumalan asumisesta uskovaisessa. Jos halutaan, 4) kohta liittyy keskiaikaisen roomalaiskatolisuuden ja uskonpuhdistuksen eroihin ja siellä käytettyyn terminologiaan. Lisäksi tulevat kaikki viimeisten 200 vuoden aikana esitetyt tulkinnat, jotka minä teologina tunnistan esimerkiksi Raimo Mäkelän ja Timo Eskolan teksteistä, kun he selittävät Raamattua.
Se, kuinka Sami edellä kuvaa theosista klo 10:35 vastaa täsmällisesti periluterilaista käsitystä pyhityksestä.
Ja kun muistamme, että sanaa pyhitys käytetään luterilaisuudessakin monessa eri merkityksessä, siinä ei minun mielestäni ole mitään erityistä ongelmaa.
Lisäksi luterilaisuus puhuu – Uuden testamentin mukaisesti – pelastuksesta sekä jo tapahtuneena (Kristuksen suorittama lain täyttäminen, syntien sovitus, ylösnousemus) että vielä edessä olevana täyttymyksenä. Nyt mekin elämme tässä välissä – pelastettuina ja kuitenkaan ei vielä pelastettuina -. Yllättäen 1800-luvun teologit korostivat luterilaisinakin pelastuksen prosessiluonnetta. Silloin harhaoppisia, joita vastaan erityisesti taisteltiin, olivat metodistit.
Se, mitä me emme hyväksy, on meidän omien tekojemme sotkeminen pelastukseen ja Jumalan edessä kelpaavaan vanhurskauteen. Sen sijaan kun vanhurskauttava usko on oikea ja elävä, se saa aikaan pyhitysprosessin, jossa Jumalan armo ja meidän tekomme tekevät yhteistyötä. Tavalla, joka jää meille itsellemmekin näkymättömäksi, erityisesti hedelmien osalta.
Marko, sinun on turhaa kirjoittaa näitä teologisia vertailuja eri aikakausilta minulle. Siis mitä joskus sanottiin ja sitten taas tutkitiin että ei se ollutkaan näin, vaan toisin päin. Minua kiinnostaa se mitä Raamatussa sanotaan. Minun uskoni on aivan yksinkertaista uskoa Vapahtajaan Herraan Jeesukseen ja haluan oppia tuntemaan Hänet. Aikanaan (yli 20 vuotta sitten) pohdin vapaan tahdon kysymystä, lakia ja evankeliumia ja niiden suhdetta, oikeaa oppia jne. Kaikki asiat ovat auenneet minulle Lutherin kirjoja lukiessani sekä esim. Olav Valen-Sendstadia. Lutherin Galatalaiskirjeen selitystä luen usein. Hyviltä sielunhoitajilta sain myös arvokasta apua. Olen käynyt myös joitakin raamattukursseja.
Minulle on aivan yhdentekevää pidätkö minua uuspietistinä, vanhapietistinä tai jonain muuna. Jos kristillinen usko olisi vain ikäänkuin helppo läpihuutojuttu niin miksi itse Jeesus kehotti meitä etsimään ja kolkuttamaan. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan, hän lupasi. Omantunnon vaivat ja ahdistukset tulevat kun Jumala tulee lähelle. Ihminen alkaa etsia vastauksia ja totuutta. Toiset yrittävät sitä teologisilla malleilla ja eri kirkkokuntien opeilla ja liittymällä niihin jäseneksi. He voivat olla teologialtaan huippuoppineita ja silti heillä ei ole eikä tule koskaan olemaankaan elävää uskoa Vapahtajaan. Samoin ihminen voi koko elämänsä olla kirkon yhteydessä, käydä messuissa ja muissa toimituksissa, mutta hänellä ei silti ole sydämen uskoa ja suhdetta Jeesukseen. Sillä uskon syntymiseen tarvitaan henkilökohtainen Jeesuksen kohtaaminen ja suhteen syntyminen häneen. Samalla ihminen otetaan Kolmiyksisen Jumalan yhteyteen. Tästähän Ilmestyskirjassakin puhutaan.
”Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.” Luukas 13:24
Tajusin juuri muutama tunti sitten kuinka ihmeellisen armon olen saanut Jumalalta ja kuinka kiitollinen saan olla Hänelle siitä, että Hän on antanut minulle tämän uskomattoman kalliin aarteen ja lahjan eli uskon hänen Poikaansa, uskon evankeliumiin yksin armosta. Pelastun vain Jeesuksen tähden yksin uskosta, yksin armosta. Evankeliumeja ei ole kuin yksi ainoa oikea ja muut ovat vääriä. Minulle kilvoitus tarkoittaa pysymistä tässä uskossa. 1. Tim. 6:12.
”Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehottaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.” Juuda 3
Riitta. Tällä liikkuu taas joku ilmiantaja. En tiedä näkyykö tekstini sinulle.
Kosti, huomasin! Juuri lähetin kommenttini. Niin tuli että en voi vastata viestiin, jota ei ole hyväksytty. Huomasin myös Youtubessa kommentoinneissa outoja juttuja. Meiltä taidetaan hiljakseen viedä sananvapaus.
Mitähän täällä oikein tapahtuu! Täältä on poistettu paljon kommentteja! Esim. Jukka kommentoi ihan ensimmäiseksi. Niitä aiempia kommentteja ei näy ollenkaan.
Kommentteja on kaikkiaan 38 kpl. Mutta eihän täällä näy enää kuin muutama!
Piti vielä kirjoittaa että minulla on kaikki kommentit sähköpostissani. Ja sanon vielä: en ole poistanut yhtään kommenttia.
Riitta. Jotkut ulkopuoliset lukijat eivät pidä Kristuksesta ja ilmiantavat kommentteja.
Kosti, näin se on. Jeesus Kristus jakaa. Hän on se, jota vastaan sanotaan.
Huomastiko muuten että Euroopassa (EU, Bryssel) on asiat ihan sekaisin? En nähnyt meidän uutisissa mitään mainintaa.
Riitta: Minulla on aika hyvät tiedot siitä, mitä EU:ssa ja Brysselissä tapahtuu. En nyt näin paikan päällä näe, että asiat olisivat ihan sekaisin. Kerro toki tietolähteesi.
Riitta ja Seija. Wird Belgien zum Narco-Staat?In Brüssel
Kun euroopan komission toimistorakennuksissa keskustellaan EU:n laajentumisesta ja parlamentissa eurooppalaisen maatalouden tulevaisuudesta, niin Brysselissä huumejengit ampuvat toisiaan kaduilla. Viranomaiset tekivät kotietsinnän kahdeksaantoista asuntoon Brysselissä ja naapurikaupunki Leuvenissa ja yrittävät löytää miehet, joiden epäillään suunnitelleen virkaa hoitavan pääsyyttäjän Julien Moinilin salamurhaa. (Der Spiegel)
Lisäksi Saksassa tuoreen kyselyn mukaan (Insa) 54% saksalaisista on sitä mieltä, että mielipiteenvapaus on uhattuna, 32% oli toista mieltä. Lisäksi Euroopan unioni teki täyden mahalaskun, kun saatavat muuttuivatkin velaksi, – (Orpon mukaan Suomen vastuut eivät nouse, joka on täyttä hölynpölyä EU-politiikkaan erikoistunneen poliittisen talouden tutkijan Antti Ronkainen mukaan) – Ukrainan suhteen Unioni hajosi tähän kysymykseen kuin varpusparvi. Samaan aikaan maataloustuottajat osoittavat mieltä Brysselissä. Tältä tuo meno näytti Brysselissä. 18.12.2025. https://www.is.fi/politiikka/art-2000011705780.html Ihme, jos tämä olisi jäänyt huomaamatta paikan päällä.
https://www.tagesschau.de/ausland/europa/mercosur-landwirte-bruessel-protest-100.html
Kosti: Erilaisia mielenilmauksia on Euroopan pääkaupungissa joka päivä.
Huumeet ovat suurten kaupunkien ongelma vähän kaikkialla, piskuisessa Helsingissäkin.
EU on säilynyt toimintakykyisenä monista haasteista huolimatta. Päätavoitteessaan se on onnistunut loistavasti: jäsenmaiden välillä ei ole käyty sotia.
Kosti, kiitos kommentistasi!
Juuri tuo samalla syntinen ja samalla vanhurskas oli uskonelämässäni käänteentekevä. Rovasti Olavi Peltola sen minulle selitti. En ollut kuulluut siitä sitä aiemmin. Saankin jäädä tällaisena keskeneräisenä Isän hoitoon.
Ajattelemme varmaan samoin tästä että kilvoitus on uskon kilvoitusta. Pysymistä tässä uskossa ja sillä perustalla, jonka oikeaksi tietää. Kilvoitus ei ole teoissa kilvoittelua. Uskova palvelee lähimmäisiä rakkaudessa. Voiko olla parempaa palvelutehtävää kuin kertoa evankeliumia Jeesuksesta toisille ihmisille!
Hebr. 12 tämä sanoitetaan hienosti, että kilvoitus on kestävyysjuoksua silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen. Hän kärsi tarjona olevan ilon sijasta ristinkuoleman ja häpeän. Enkö siis voisi osaltani myös kärsiä. Ja niinhän me joudummekin kärsimään. ”Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menttäisi toivoanne.” (3).
Kun pitää evankeliumia esillä, on selvää että vastustus nousee. Sillä jos mitään vastustusta ei nouse, se on huono merkki. Simeon sanoi Marialle: ”Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan – ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä – että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi”. Näin se käy nykyäänkin.
Luther sanoi jotenkin niin että Jumala lähettää kiusauksia, sairauksia, koettelemuksia, vaikeita ihmisiä ja lopulta voi lähettää itse perkeleenkin. Usko koetellaan kärsimyksissä. Sivuutamme helposti Abrahamin koetuksen, siis käskyn uhrata Iisak. Tätä olen monesti pohtinut, miten kauhea tuo käsky oli! Siitä on Sören Kierkegaard kirjoittanut kirjan.
”…mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään”. …mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.” (Hebr. 12:10, 11).
Riitta S. Lainaat itse koko ajan teologeja ja erilaisia ajattelijoita, vaikka väität ”vain” keskustelevasi Raamatusta ja viittaavasi siihen. Ja vaadit sitä meiltä muilta?
Etkö ihan oikeasti tiedä tai piittaa siitä, että kristityt 2000 vuoden ajan ovat ymmärtäneet samat raamatunkohdat eri tavoin ja myös perustelleet käsityksensä?
Esimerkiksi kun sanot:
”Uskon syntymiseen tarvitaan henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja suhteen syntyminen häneen. Samalla ihminen otetaan kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen. Tästähän Ilmestyskirjassakin puhutaan”.
Ensiksikin: usko Jeesukseen EI oikeastaan ole mikään ”suhde”(relaatio). Vaan Jeesus asuu meissä uskon kautta. (Näin Luther). Se, että puhut uskosta ”henkilökohtaisena suhteena” on nimenomaan modernien ja englanninkielisestä maailmasta peräisin oleva ilmaisu. Se perustuu erilaisille moderneille, kauan Raamatun jälkeen tehdyille oletuksille, joita en nyt rupea tässä perkaamaan.
Toiseksi: Jos ja puhutaan henkilökohtaisesta kohtaamisesta Jeesuksen kanssa, niin ainakin minua kiinnostaa se, mitä tämä ”henkilökohtainen kohtaaminen”
tarkoittaa, missä ja miten se tapahtuu:
Voiko esimerkiksi imeväisikäinen lapsi kohdata henkilökohtaisesti Jeesuksen ja tulla uskoon, kun hänet kastetaan? Mehän ymmärrämme luterilaisina Raamatun opettavan kasteessa tapahtuvaa uudestisyntymistä Joh 3:5 ja Tiit. 3:5 jonka vaikuttaa kasteessa läsnä oleva Jumala, erityisesti Pyhä Henki.
Moni tuntemani luterilainen kristitty uskoo ja opettaa, että aikuinen tulee uskoon niin, että aikaisemmin uskonut ja Pyhän Hengen saanut kristitty julistaa hänelle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä (tai muilla sanoilla). Room. 10:14 ja Johanneksen evankeliumin 20. luku, jossa Jeesus puhaltaa opetuslasten päälle ja antaa heille vallan antaa syntejä anteeksi. Kuitenkin monet jo kauan sitten eläneet kristityt ymmärtävät Jeesuksen lupauksen ja vallan koskevan nimenomaan pappeja ja pappisvirkaa. Sellaiset, joista voimme päätellä, että he ovat eläneet ja kuolleet elävässä uskossa Jeesukseen.
Kolmanneksi: Missä Ilmestyskirjassa sanotaan itsestään selvästi, että henkilökohtainen kohtaaminen Jeesuksen kanssa synnyttää suhteen Häneen ja Kolmiyhteiseen Jumalaan? Kysyn tätä aivan vakavissani enkä riidanhalusta.
Tiedän kyllä, että tarkoitat seurakuntakirjettä Laodikean seurakunnalle. Nimenomaan tietyissä herätyskristillisissä piireissä tuota kohtaa selitetään juuri sillä tavoin kuin annat ymmärtää. Mutta silloin ajatellaan, että Jeesus puhuu yksilölle (vaikka tekstiyhteys viittaa seurakuntaan). Lisäksi tällä on vapaa tahto päättää, avaako sydämensä Jeesukselle. (Vaikka sydäntä tai ihmisen sisintä ei mainita ja sen enempää Sinä kuin minäkään emme usko että ihmisellä olisi vapaa tahto tehdä uskonratkaisu). Pointtini tässä on se, että me pidämme yllättävän monia raamatunkohtia itsestään selvinä vaikka ne voidaan ymmärtää monilla eri tavoilla.
Lopuksi. Minä ajattelen niin, että Jumala toimii sanansa kautta ja voi myös kirkastaa sitä meille eri tavoin. Itse olen dogmaatikko ja se voi olla sekä siunaus että kirous. Olen itse ajatellut nuorempana hyvin mustavalkoisesti. Minulle tuli käänteentekevä oivallus toistakymmentä vuotta sitten kahlatessani läpi Jaroslav Pelikanin dogmihistoriaa: Kristillinen usko onkin valtavan paljon isompi juttu kuin olin koskaan ajatellut ja keskeisetkin Raamatun kohdat voidaan ymmärtää eri tavoin! Ja kuitenkin palaan itse aina Raamattuun, Lutheriin ja luterilaiseen tunnustukseen. Ei opillisen tappelun halusta vaan siksi, että sielu lepää siinä samassa, mikä on Sinulle tärkeää: Kristuksen täytetyssä pelastustyössä.
Jos joskus osumme kohdakkain, tarjoan mielelläni kahvin tai lounaan. Rauhallista joulua/Syntymää/Pyhää Yötä/Kristuksen syntymän kunniaksi vietettävää messua.
Marko, en vain usko noin kuin selität. Minulla on omakohtainen kokemus. Samanlaisia kokemuksia on myös muilla uskovilla. Olisin halunnut tulla uskoon rippikoulussa ja uskoin kyllä Jumalaan, mutten ymmärtänyt Jeesuksen merkitystä itselleni.
Mitä tulee Ilmestyskirjan ateriointi -jakeeseen niin kai nyt Jumala ja Jeesus on kohdattu, jos he asuvat ihmisen sydämessä? Ateriayhteys merkitsee Lähi-idän kulttuurissa hyvin läheistä kanssakäymistä.
Miksi muuten Luther oli niin kovassa omantunnon hädässä vaikka oli kastettu? Miksi hän ei palannut siihen kasteen armoon, mistä niin paljon puhutaan. Olen kuullut selitettävän että kaikki, jotka myöhemmin ovat tulleet uskoon ovat olleet uskosta luopuneita. Luther oli sitten varmaan luopunut uskosta, vaikka oli luostarissa ja teki kaikkensa palvellakseen Jumalaa.
Itsestäni voin sanoa, etten ymmärtänyt tarvitsevani Jeesusta ennen kuin tunsin itseni syntiseksi. Jos ihminen ei tunne itseään syntiseksi eli tule synnintuntoon, vaan elää suruttomana kastettuna, ei hän ole uudestisyntynyt eikä uskossa. Kasteesta ei ole hänelle mitään hyötyä.
Sanon vielä sen, että edellisessä blogissani ihmettelin kyllä todella, että et voinut sanoa että odotat Jeesuksen paluuta. Sehän on se mitä me kristityt rukoilemme Isä meidän -rukouksessa: Tulkoon sinun valtakuntasi. Kristinuskossa on aina odotettu Jeesuksen paluuta. Asiat ovat todella huonosti kun tuota odotusta ei ole. Ja Raamattu päättyy tähän pyyntöön (2. viimeinen jae) ”Amen, tule, Herra Jeesus!
Sanoit ettet avaa uskoasi täällä. Mutta hyvänen aika. Tämähän on meidän toivomme, että Jeesus palaa. Tämä selkeytti minulle, että meillä ei taida olla sama usko.
”Ja vaadit sitä meiltä muilta?”
En ole vaatinut muilta Raamatun siteeraamista enkä mitään muutakaan vaadi. Kirjoitelkaa vain Samin kanssa mitä haluatte, jos ette muualla pysty kirjoittamaan. En estä. Samin tyyli vain on sellainen, että se ei miellytä. Hän ei pysty käyttäytymään ystävällisesti. Katkera mies.
Sami sanoi että minun pitää ilmoittaa millaisia kommentteja haluan. Siis suurin piirtein näin hän sanoi. Se kommentti on poistettu, tosin ei minun toimesta. Uskomatonta miten röyhkeästi tuo mies kirjoittaa ja haluaa ottaa määräysvallan itselleen toisten blogeilla. Kirjoittaisi omat bloginsa.
Riitta, ei kotimaan blogi-alusta ole sellainen jossa saat kirjoittaa teologiasta mitä huvittaa, ja sitten kiellät, moitit, ilveilet, levität perättömiä, jotka ovat toistamieltä kanssasi. Tulee mieleen pohjois-korean säätiö. Tämän tyyppisissä kirjoituksissa pitäisi olla sisältövaroitus.
Riitta hyvä.
Minä odotan Kristuksen takaisin tuloa kunniassa. Uskon, opetan ja tunnustan. Et ehkä huomannut, että ilmaisin tämän uskoni hyvin selvästi viittaamalla meidän päätunnustukseemme, Augsburgin tunnustukseen, jossa todetaan selväsanaisesti sekä se, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuksi teoin että Kristuksen paluu suuressa kunniassa viimeiselle tuomiolle, jolla tapahtuu ”jako kahteen”.
Arvioit kaikkea uskoon liittyvää luterilaisesta vanhurskauttamisopista (ja sen raamattuopistolaisesta tulkinnasta) käsin ja mielestäni hyvin ehdottomalla tavalla. Minä jaan tuon uskon, mutta yritän samalla ymmärtää toisella tavalla uskovia näiden omista
lähtökohdista käsin.
Muun muassa siksi, että olen tehnyt itselleni tärkeitä hengellisiä löytöjä tunnustuskirjoista ja Lutherilta, ortodoksien Vaeltajan kertomuksista ja Tuomas Akvinolaisen uskontunnustuksen selityksestä. Sekä myöhemmin yhdestä ruotsalaisesta 1800-luvun lukion kristinopin oppikirjasta (A. E. Norbeck). Minulle teologia on nimenomaan ”oppia Jumalasta ja jumalallisista asioista” ja pohjimmiltaan hengellistä. Vaikka nykyään teologiaa ei määritellä näin.
Vuoden 1948 kristinoppi toteaa, että jos Pyhä Henki ei saa hoitaa lapsena kastettua, maailman henki valtaa hänet ja hän liukuu lopulta suruttomuuteen. Tässä tilassa olevaa Jumala kutsuu tekemään parannuksen, katumaan ja uskomaan, jolloin Hän vanhurskauttaa meidät. Se, että kaikki lapsina kastetut luopuisivat uskosta, ei ole mikään luonnonlaki vaikka se pääsääntö nykyaikana taitaa olla.
Meidän kaikkien on hyvä yrittää olla ärsyttämättä ja provosoimatta toisiamme. Jukka Mikkola kirjoittaa tästä eeittäin viisaasti kl 9:40.
Siunattua Joulua Sinulle ja muillekin.
Vielä repliikki Riitalle. Rikolliset käyttivät aikoinaan laitetta, jota poliisi kutsuu ”vempaimeksi”. Vempain on yleistiirikka, jolla voi avata useimmat lukot.
Meille luterilaisille uskonvanhurskaus, lain ja evankeliumin erotus ja usko ja rakkaus on tällainen Raamatun ymmärtämisen yleisavain. Sen avulla voimme ymmärtää Raamattua, tietysti Pyhän Hengen valaisemalla ymmärryksellä.
Monille ortodokseille vastaava Raamatun ymmärtämisen yleisavain on jumalallistuminen ja siihen liittyen Raamatun selitys vanhojen kirkkoisien selitysten ja kirkolliskokousten päätösten avulla.
Meillä on kuiitenkin olennaisesti sama Raamattu ja sama Nikean-Konstantinopolin uskontunnustus, joka kokoaa yhteen Jumalan tärkeimmät pelastusteot: ”Minä uskon… /Me uskomme…” Siksi yritän ymmärtää niitäkin, jotka ymmärtävät Raamattua eri tavalla kuin minä ja jäsentävät uskonsa ihan erilaisella tavalla.
Meidän suurin haasteemme kristittyinä tänä päivänä on radikaaliteologia, joka kiistää jokseenkin kaiken sen, mitä vanhat luterilaiset ja ortodoksit tai katoliset, Kristuksen maailmanlaajan kirkon jäsenet, ovat uskoneet ja opettaneet Raamatun pohjalta Esimerkiksi käy, onko jouluevankeliumi joulun satu, jolla on sanoma, vai kertooko jouluevankeliumi ihan todellisista tapahtumista, siitä, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden? Tästä näkökulmasta katsottuna vaikkapa ortodoksinen joulusaarna on paljon raamattu-uskollisempaa kuin radikaaliteologian meille jättämä ”humanistinen höttö” kuten vähän ilkeä ilmaisu kuuluu. Klassinen kristinusko tai klassiset kristinuskon sanoitukset ovat toisiaan paljon lähempänä kuin nämä uudet ja sekavat uustulkinnat.
Tämä saa nyt riittää minun osaltani. Vielä kerran hyvää joulua!
Jumala tietenkin yksin on arvollinen arviomaan, kuka pelastuu, kenellä on oikea usko tai uskoa.
Kysehän ei kuitenkaan liene siitä, että vain tietäisimme kollektiivisesti Jeesuksen pelastusteot puolestamme. Kyllä ne pitää myös tuntea, jolla ei tietenkään tarkoiteta ”fiiliksien” kaltaisia tuntemuksia tai ”hihhulointia”. Tunteminen on kuitenkin syvempää kuin vain tietäminen. Jonkinlaisen suhteen minä tuntemiseen ymmärtäisin luuluvan, vaikka en sitä alkaisikaan mittailemaan, havainnoimaan tai kuvailemaankaan tarkemmin. Helposti menisi ”överiksi” tai jäisi puutteelliseksi.
Kuinka yskillöllistä tai yhteisöllistä usko voi tai voisi olla, jääköön sekin itse Viisaan ratkaistavaksi. Nyt me kuitenkin elämme korostetun yksilöllistä aikakautta, jossa yhteisöllinen usko ilmennee enemmänkin poliittis- tai ideologisluontoisissa aikamme liikkeissä. Yksiöllisen ja yhteisöllisen uskon tarkka erottaminenkin lienee haasteellista?
Usko ei ole vain tietämistä tai uskottelua vaan todellinen usko jollain tavalla vaikuttaa elämään ja asenteisiin. Millä tavalla, kuinka voimakkaasti tai havaittavasti, on sitten ihan omanlainen keskustelualue, johon en ota tarkemmin kantaa.
Oleellista on tietenkin uskon kohde, ja ollakseen mielekästä uskoa, on kohteeseen oltava jonkinlainen suhde, muutenhan kyseessä on enemmänkin vain tieto (tai luulo) jostakin. Millainen tuo suhde on tai sen tulisi olla, jääköön pohdittavaksi. Epäilemättä ”suhteelle” on esitetty sellaisiakin vaatumuksia, jotka ovat liialilsia, liiaksi kokemukseen tai kokemukselllisuuteen vetoavia. Meitä on monenlaisia. Eri aikoina itsekin olemme erilaisia.
Hyvin useinhan ihmisten kysymyksenasettelu tai asenne lienee: mikä olisi se sovellettava minimitaso, jolla vielä nipin napin voisi pelastua (kenties vasta ”kuoleman portilla”)? Jääköön ”se” riittävä minimitaso itse Herramme ratkaistavaksi: reaalinen armo ja armahdus ratkaisee, ei armon filosofia. ”Minimitaso” ei kuitenkaan liene kristinuskon päätavoite elämässä, sikäli kuin Raamatun kokonaisilmoistusta olen itse ymmärtänyt. ”Verenmaku suussa” eläminen on tietenkin oma äärimmäisyytensä, joka yleensä kostautuu ennemmin tai joskus vasta myöhemmin (ja kenties voimakkaamminkin?). Suoritustestistähän ei kritillisyydessä ole kyse.
Tätänykyä lienee jo pelkkä tietäminenkin kansamme parissa ongelmallista. Luulemistakin saattaa olla. Ja ”filosofointia”.
Pelastavaan uskoon kuuluu tieto, suostumus ja luottamus. Latinaksi nämä sanat ovat notitia, assentia ja fiducia. Usko on Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä turvaamista ja luottamista.
”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hebr. 11:1)
Psalmit:
7:2 Herra, minun Jumalani, sinuun minä turvaan; pelasta minut kaikista vainoojistani ja vapahda minut,
11:1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Herraan minä turvaan; kuinka te sanotte minulle: ”Paetkaa vuorellenne niinkuin linnut!
13:6 Mutta minä turvaan sinun armoosi; riemuitkoon minun sydämeni sinun avustasi. Minä veisaan Herralle, sillä hän on tehnyt minulle hyvin.
16:1 Daavidin laulu. Varjele minua, Jumala, sillä sinuun minä turvaan.
25:2 Jumalani, sinuun minä turvaan; älä salli minun joutua häpeään, älkööt viholliseni saako riemuita minusta.
25:20 Varjele minun sieluni ja pelasta minut. Älä salli minun tulla häpeään, sillä sinuun minä turvaan.
26:1 Daavidin virsi. Auta minut oikeuteeni, Herra, sillä minä olen vaeltanut nuhteettomasti ja turvaan horjumatta Herraan.
31:2 Herra, sinuun minä turvaan. Älä salli minun ikinä häpeään tulla, vapahda minut vanhurskaudessasi.
31:7 Minä vihaan niitä, jotka seuraavat turhia epäjumalia, mutta minä turvaan Herraan.
31:15 Mutta sinuun, Herra, minä turvaan; minä sanon: ”Sinä olet minun Jumalani”.
52:10 Mutta minä olen kuin viheriöitsevä öljypuu Jumalan huoneessa, minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti.
55:24 Mutta heidät sinä, Jumala, syökset tuonelan syvyyteen; murhamiehet ja petturit eivät pääse puoleen ikäänsä. Mutta minä turvaan sinuun.
56:4 Mutta sinä päivänä, jota minä pelkään, minä turvaan sinuun.
56:5 Jumalaan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa, Jumalaan minä turvaan enkä pelkää. Mitä liha minulle tekisi?
56:12 Jumalaan minä turvaan enkä pelkää. Mitä ihminen minulle tekisi?
57:2 Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni turvaa. Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse.
71:1 Sinuun, Herra, minä turvaan, älä salli minun joutua häpeään iankaikkisesti.
91:2 se sanoo: ”Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan”.
119:42 että minä voisin vastata herjaajalleni; sillä sinun sanaasi minä turvaan.
141:8 Mutta sinuun, Herra, Herra, minun silmäni katsovat, sinuun minä turvaan. Älä hylkää minun sieluani.
143:8 Suo minun varhain kuulla sinun armoasi, sillä sinuun minä turvaan. Osoita minulle tie, jota minun tulee käydä, sillä sinun tykösi minä ylennän sieluni.
Job:
19:25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
Evankeliumi on ikään kuin eräänlainen kulkuneuvo, jonka kautta meidän luoksemme tuodaan Kristus vanhurskautensa ja kaikkien lahjojensa kanssa.
Martti Luther, Jesaja 53:n selitys, SLEY, 1994.
Juuri näin, Mika: Tuntea Kristus on tuntea Hänen hyvät työnsä meitä kohtaan. (Melanchthon, Ydinkohdat).
Siunattua joulua myös Sinulle.
Kiitos Mika!
Siunattua joulua kaikille!
Jeesus sanoi juutalaisille:
”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.” Joh. 5:39, 40
Kirjoitusten tutkiminen ei yksin auta, vaan se että tahtoo löytää kirjoituksista Jeesuksen ja tulla hänen luokseen.
Hyvää Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa kaikille!