Kotoinen kuva rakkaastani prinsessa Colettesta. Hän laulaa virttä 517.
Pöydällä vasemmalla Parole de Vie raamatunkäännös ranskaksi ja oikealla avoimena friisin kieiinen Raamattu.
Taustalla kirjahyllyssä Raamattuja monilla kielillä.

Kuvassa hollannin kielisiä Raamattuja
Pienemmän hankin 22.1.1980 toimiessani Kumlingen kirkkoherrana.
Kolmiosaisen vanhemman Raamatun sain vuonna 2000. Silloin palvelin Sipoon ruotsalaisessa seurakunnassa.

Jumala armahtaa meitä. Armahtakaamme mekin toisiamme. Jumala rakastaa meitä. Rakastakaamme mekin lähimmäistämme. Jumala pitää huolta meistä. Eläkäämme ihmisiksi toisten kanssa.
Jättäkäämme tuomio. Antakaamme anteeksi. Rohkaiskaamme toisiamme elämään ja toivoon. Kannustakaamme eteenpäin.
Jeesus palveli kansaansa. Hän toimi rabbina. Hän opetti ihmisiä. Hän paransi sairaita. Nälkäisille hän antoi leipää. Syrjäytyneitä hän palautti toisten yhteyteen. Halveksittuja palvelukseensa. Leimatuille antoi inhimillisen aseman. Elämä oli hänelle huono-osaisten auttamista.
Jeesus teki hyvää, tehkäämme mekin, kukin omalla paikallaan. Rohkaiskaamme toisiamme elämään ja toivoon.
Kristuksen kuolema oli koko maailman lunastus synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta. Hän sovitti koko maailman Jumalan kanssa. Taivasten valtakunta tuli luoksemme. Ylösnousemuksensa toi voiton ihmiskunnalle. Taivaan ovet aukenivat. Tulevaisuus ja elämä säteilee meitä vastaan. Jumalan kirkkaus luo valoa elämäämme. Jumala hallitsee koko maailmankaikkeutta, myös kuolemaa ja elämää. ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.”
Ylistäkäämme Vapahtajaamme täytetystä pelastustyöstä. Rohkaiskaamme toisiamme elämään ja toivoon.
Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään,
että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra.
Kun Paavalin kirje Roomalaisille kirjoitettiin, oli vaarana kahden kulttuurin törmäys Rooman seurakunnassa. Vuonna 49 jKr. keisari Claudius oli kieltänyt juutalaisten oleskelun Roomassa. Jeesuksen seuraajista vain ei-juutalaiset saattoivat jäädä sinne. Vuonna 54 jKr. keisari Nero antoi juutalaisten palata Roomaan. Seurakunnan piti sopeutua siihen, että samassa liturgiassa oli sekä juutalaisia että ei-juutalaisia. Eri tapoja, erilaisia kulttuuriperinteitä. Ennakkoluulojen vaara oli ilmeinen. Silloin Pietari, valovoimainen apostoli, kutsuttiin Rooman ensimmäiseksi piispaksi, virka josta sitten tuli paavin virka.
Paavalin kirjeen tarkoituksena oli luoda sopua kahden väestön kesken. Olipa sitten juutalainen tai ei-juutalainen, niin kaikilla oli sama oikeus seurakunnassa. Kumpikaan ryhmä ei saanut halveksia toinen toistaan eikä tuomita erilaisia tapoja, tottumuksia sekä muita kulttuurisia eroja.
Kuinka sinä voit tuomita veljesi?
Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi?
Sekä Pietarin että Paavalin pyrkimys oli yhteinen: Koko Rooman Jeesukseen uskovien yhteinen rakentuminen. Kukaan ei saanut sortaa toisiaan, vaan yhdessä toistensa kanssa mennä eteenpäin Kristusta ylistäen ja hänelle kunnian antaen.
Epistolamme antaa kehotuksen yhteiseen elämään, yhteisessä uskossamme yhteen Herraan ja Jumalaan Jeesukseen Kristukseen.
Sunnuntai 13.7.2025
5. sunnuntai helluntaista
Armahtakaa!
Toinen lukukappale eli epistola: Room. 14:7–12
Kirjeestä roomalaisille, luvusta 14
Kukaan meistä ei elä itseään varten
eikä kukaan kuole itseään varten.
Jos elämme, elämme Herran omina,
ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina.
Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle.
Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään,
että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra.
Kuinka sinä voit tuomita veljesi?
Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi?
Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen.
Onhan kirjoitettu:
– Niin totta kuin elän, sanoo Herra,
jokainen polvi on notkistuva minun edessäni
ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.
Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään.
———————————–
Raamattua voi lukea hollanniksi ja friisin kielellä monilla alustoilla. Tässä Hollannin Pipliaseuran sivustolle viite molempiin käännöksiin, viite Roomalaiskirjeen lukuun 14:
https://www.debijbel.nl/bijbel/NBV21,NFB/ROM.14
Ranskaksi on monia käännöksiä monilla eri sivustoilla. Panen tähän viitteen Ranskan Pipliaseuran ylläpitämälle sivustolle Roomalaiskirjeen lukuun 14.
https://lire.la-bible.net/bible/PDV/ROM.14
Eri kielille käännettyjen Raamattujen valokuvien julkaisun säännöllisesti joka blogissani aloin 24.05.2025 11:43. Tähän mennessä kuva on julkaistu Raamatusta 10 kielellä.
Matias Roto teitäkö pelkäisin ja juoksisin karkuun, ennemmin tulee pelätä Jumalaa ja Jumalan pelkoa on etten vääristele ja valhettele Raamatun sanasta!!!
Ari
Suosittelen sisältälukutaitoa.
Sanot ettet ”vääristele ja valhettele Raamatun sanasta”.
Voi kunpa tekisitkin niin!
Mutta täällä keskustelujemme puheenvuoroissasi tappelet Kristuksen omia vastaan.
Ongelmasi on asenteellinen vääristymä Raamatun yhteisöllisyyden ymmärtämisessä.
Valitettavasti pysyttelet pyhän kristikansan eli kirkon eli nykyajan konkreettisen opetuslasten joukon ulkopuolella.
Muista että Herran siunaus luetaan koko YHTEISEN KANSAN YLLE.
RAAMATUN SINÄ -SANA TARKOITTAA KOKO KANSAA.
JA KUN TÄMÄ SIUNAUS LUETAAN NIIN HERRA SIUNAA KOKO KANSAN.
4.Mooseksen kirja:
6:22 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
6:23 ”Puhu Aaronille ja hänen pojillensa ja sano: Siunatessanne israelilaisia sanokaa heille:
6:24 Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua;
6:25 Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen;
6:26 Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
6:27 Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä.”
Matias Roto toteat minulle:””Ongelmasi on asenteellinen vääristymä Raamatun yhteisöllisyyden ymmärtämisessä.””
Siis nyt on kuitenkin yksinkertaisesti niin ettei minulla ole mitään ongelmaa vaan tuo on kyllä täysin sinua koskeva eli kuvittelet jotenkin että evankeliumi olisi yhteisöllistä kutsua, ei se ole vaan Jumala kutsuu jokaista ihmistä erikseen, tämä on niin selkeää kuin vain voi olla!!!
Jeesuksen kehotus kääntymiseen (tai parannukseen) on monikossa. ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” Voiko selvemmin ilmaista, että hän puhutteli yleensä väkijoukkoja eikä yksilöitä. Poikkeuksia tosin on, Nikodemos, Sakkeus ja Sykarin nainen esimerkiksi.
Ari
Kovastipa olet Finneyn 1800 -luvulla keksimän yksilön ratkaisua painottavan uskonkäsityksen niellyt sisällesi. Sitä ennen hänen kirkkonsa opetti, että Jumala on jo edeltä määrännyt toiset taivaaseen ja toiset kadotuksen. (Vrt englannin ”born looser”.)
Meille luterilaisille koko ongelma on täysin ulkoa tuotu lisuke, joka ei ole missään suhteessa siihen, että Pyhä Henki käyttää kirkkoa välikappaleenaan uskon syntymiseksi Jumalan sanan saarnan ja pyhien sakramenttien välityksellä. Näiden armon välikappaleitten välityksellä Pyhä Henki sitten antaa uskon missä ja milloin HÄN haluaa.
Syvästi ihmettelen miten saatatkin olla niin sokea, ettet huomaa Raamatun koko yhteiskunnan ja siis myös uskonelämän olevan YHTEISÖLLISTÄ.
KOKO YHTEISTÄ KIRKKOA nimitetään yhdeksi. Yhteisönä se on ”sinä”. Siis Herran siunauksessa Raamatun tekstin siunauksen saajat eivät ole yksilöitä, vaan YKSI KOKONAISUUS.
Yksilöt ovat yksilöitä vain suhteessa tähän yhteisöön. Ulkopulella olevat ovat kadonneita lampaita, ulos heitettyjä, ovat tuomion alaisia.
Martti
Kiitos kommentistasi
Hyvin tuot esille Jeesuksen puhutelleen väkijoukkoja kokonaisena kuulijakuntana.
Yksilöt olivat todellakin yksilöitä vain suhteessa yhteisöönsä.
Jopa maitsemissasi tapauksissa voimme nähdä yhteisöllisyyden liittyneen tapauksiin, missä kertomus keskittyy yksityiseen ihmiseen.
Sakkeus oli publikaani, jollaista ammattia muutamat paheksuivat, mutta parannuksen jälkeen hänestä tuli yhteisön kantava jäsen. Myöhemmin hänestä tuli Kesrean ensimmäinen piispa.
Sykarin kaivon nainen pääsi todistamaan uskoon tulostaan koko Sykarin kaupungille. Koko kaupunki avautui evankeliumille. Siis syrjitystä ja erillään pysyvästä naisesta tuli koko kaupungin evankelista. Jeesuksen kohtaamisesta tulos oli yhteisöllinen kaupungin herätys.
Nikodemuksen ja Jeesuksen kohtaaminen jo lähtökohdiltaan yhteisöllinen vesper eli klo 18 liturgia, missä rabbit saattoivat keskustella enemmänkin jostain raamatunkohdasta. (Yö alkoi klo 18 auringon laskuusta) keskustelun kulusta voimme päätellä keskustelun pohjana olleen Raamatun alun ensimmäinen tekstin eli siis Uuden vuoden juhlan Tooran tekstin. (Vuorokausi alkoi illasta ja päättyi seuraavaan iltaan. Meidän tapamme mukaaan sanottaisiin, että oli uuden vuoden aaton vesper klo 18, missä nämä kaksi etevää rabbia keskustelivat.}
Tänä vuonna juutalaisten uuden vuoden juhlan iltaa vietetään 22.9.2025 Erev Rosh_Hashanah.
https://en.wikipedia.org/wiki/Rosh_Hashanah
Tämä liittyen Jeesuksen ja Nikodemuksen viettämään uuden vuoden juhlan iltaan juutalaisessa kalenterissa meidän kalenteriimme verrattuna.
Matias Roto mitä tarkoittaa ”olla Jumalan kirkkautta vailla”, siis voiko olla pelastunut?
Ari
Tarkoittanet
Roomalaiskirje:
3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
Ajatus on selvä. Sana kaikki kertoo, ettei kukaan, ei yksikään, omassa itsessään voi olla syntiä tekemättä.
Sellainen vaihtoehto on ulos suljettu.
Mutta teksti kuuluu sellaiseen yhteyteen, että Kristuksessa tällainen itsessään mahdoton saa täyden anteeksiannon kaikesta syntisaastastaan:
3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
3:27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Tässä se tulee selkeästi esille
Itsessään mahdoton
saa Kristuksen tähden kaiken anteeksi,
ja kaikki on yksistään Jumalan armosta antamaa lahjaa,
mistä ihminen ei voi kerskua itsestään pätkänkään vertaa.
Mitä lainaamassasi kohdassa takoittaa ””3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit””?????
Ari
Kristuksen työ on ainoa pelastumisen perusta. Ja tämä pelastus on Jumalan työ alusta loppuun saakka.
Meidän kelvollisuutemme Jumalan edesssä eli siis meidän vanhurskautemme hänen edessään on tullut osaksemme yksistään Kristuksen täytetyn työn ansiosta.
Eli liittyen meidän aikaisempaan keskusteluumme voimme todeta kysymäsi jakeen kertovan, että olemme vanhurskaita vain siksi, että olemme saaneet anteeksi syntimme, eikä siksi, että itsessämme olisimme muuttuneet syntiä tekemättömiksi.
Ari
Tyttäreni Saara-Mariia on aikoinaan tehnyt tutkimuksen Jumalan vanhurskaudesta Roomalaiskirjeessä Åbo Academiin ruotsiksi. Siinä hän tutki tarkoin niitä neljää kohtaa Roomalaiskirjeessä, missä ilmaus ”Jumalan vanhurskau”, ”dikaiosyne theou”, esiintyy.
Kun viimeksi poikkesin Åbo Academissa teologisen tutkimuksen huoneistossa, niin sain mukaani kotiin vietäväksi yli 70 uutta teologista tutkimusta sisältävää kirjaa. Joten tämän tapaista harrastusta on minulla suuri etuoikeus eläkeläisenä pitää yllä.
Matias Roto siis mitä eroa on pakanalla ja uskovalla?
Näkyykö uskoon tulo mitenkään teoissa?
Ari
Raamatussa sana pakana tarkoittaa ei-juutalaista.
Myöhemmässä käytössä se tarkoittaa sellaista, joka ei ole kastettu eli siis on Jumalan valitseman kansan ulkopuolella.
Sen sijaan sanaa pakana ei saa käyttää jo kasteen saaneesta.
Vertaa tähän aviosäätyä: voi olla nainaton, avioliitossa, eronnut tai leski, muuta eronnut tai leski ei enää tule takain naimattomaksi.
Kristillisen uskon osallisuuteen me tulemme kasteessa, koska pappi tekee kasteen ei omissa nimissään, vaan Jumalan valtuuttamana evankeliumin asiamiehenä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Nöin siis kasteessa Jumala itse ottaa ihmisen omakseen.
”Mitä eroa on pakanalla ja uskovalla?” Nuo eivät oikeastaan ole vastakohtia. Alunperin pakana on tarkoittanut maalaista vastakohtana kaupunkilaiselle. Sitten se on vakiintunut merkitsemään ns pakanauskontojen harjoittajaa. Kristinusko, juutalaisuus ja Islam luetaan useimmiten pakanuuden ulkopuolelle. Ateisti, agnostikko tai uskosta vieraantunut kristitty eivät ole pakanoita.
Mitä tarkoittaa ”paatunut sydän”?
Entäpä mitä Jeesuksen sanat:
Matt. 13:15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’
Miten Jeesus parantaa paatuneen sydämen? Näkyykö se teoissa ja puheissa?
Martti
Kiitos hyvästä täydennyksestäsi
Te jatkatte edelleen ”sana kikkailua” eli käännätte katseen muualle kuin mistä on kyse näillä ns ”viisailla” kommenteillanne.
Siis mitä eroa on ei-uskovalla ja uskovalla?
Entäpä paatuneella sydämellä ja Jeesuksen parantamalla sydämellä????
Ari
Koska kerta toisensa jälkeen, toistamisesta toistamisen aina jankuttamiseen asti olet juuttunut tuohon kysymykseesi, niin teen kuin Jeesus teki, en siis vastaa itse kysymykseeen, vaan muutan sen tasoa kysyjän koko elämää koskettavalle tasolle. Ei siis tasolle yksi ynnä yksi on kaksi, entä sitten, mitä se vaikuttaa tähän tilanteeseen,
VAAN,
Ari hyvä, ota todesta Raamatun sana, että kaste pelastaa ja että kaste liittää sinut pyhän KANSAN eli siis kirkon yhteyteen, mistä sinä olet luopiona ulos käynyt. Palaa siis Jumalan pelastavan armoliiton yhteyteen eli siis kasteen armosta elävien kansakuntaa. Eli siis kirkon jäsenyyteen. Silloin jo vauvana saamasi kaste saa tehdä sen, mitä sen on tarkoitettukin tehdä eli välittää sinulle täysi armahdus aivan Jumalan lahjana.
Matias Roto koko ajatuksesi että ”kaste pelastaa” on harhaanjohtava, siis kuinka synnit saadaan anteeksi, näytä tämä JEESUKSEN SANOISTA????
Ari
Esimerkkinä paatuneesta sydämestä on sinun tapasi kieltää Jumalan sanan totuus siitä, että vain pysymällä Jumalan kansan yhteydessä on osallinen jo kasteessa osakseen samasta jumalan lapseuden eduista. Vrt tuhlaajapoika oli poika koko ajan, mutta kotiyhteisönsä ulkopuolisena se ei häntä hyödyttänyt.
Jälleen kerran lankesit Jumalan sanan vastaisen tyhmyysen apostolina toimintaan. Kieltäessäsi Jumalan sanan puhuttelun olet yhteisöstä irti revitty Kristus viinipuun oksa eli siis Kristuksen ruumiista eli kirkosta irti revitty jäsen. Palaa siis sielujen lääkärin Jeesuksen luo ja anna hänen palauttaa sinut oman ruumiinsa eli siis kirkon hhteyteem. Lopeta siis siis tyhmien neitsyitten tyhmyydessä eläminen.
Ari
Näytän sen hänen teoistaa. Kun synoptisissa evankeliumeissa puhutaan Jeesuksen parannuksen saarnasta, niin Johanneksen evankeliumissa tuo KAIKKI tiibistetää. sanoihin: ”Jeesus kastoi.”
Siis KOKO EVANKELIUMI SISÄLTYY KASTEESEEN.
Ari
Muista että Jeesuksen Raamattu oli meidän Vanha testamenttimme.
Jos siis haluat olla Jeesuksen seuraaja Vanhan testamentin pitää kuulua sinunkin kunnioittamaan Raamattusi.
Koko Raamattuhan on kuvausta Jumalan töistä eli siis Jeesuksesta.
Johanneksen evankeliumi:
5:46 Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut
”Miten Jeesus parantaa paatuneen sydämen?” Paatunut merkitsee samaa kuin kivinen. Voidaan puhua myös kovasydämisyydestä. Olen lukenut vanhoja heränneiden puhekokoelmia. Niissä käytetään joskus voimakkaitakin ilmaisuja. Saatetaan sanoa, että Kristus lyö rauskaksi kovan sydämen. Sydämen sulaminen on myös perinteinen kielikuva. Kiven sulaminen ei ole mikään kevyt tapahtuma.
Martti
Kiitos kommentistasi
Hyvin vastasit Arin kysymykseen
Matias Roto toteat:””Siis KOKO EVANKELIUMI SISÄLTYY KASTEESEEN.””
Täydellisesti harhaa, ensinnäkin JEESUS SANOO selkeästi:
Luuk. 24:47
ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
Siis tuossa on Jeesuksen käsky julistaa PARANNUSTA syntien anteeksisaamiseksi, siis kyllä tuossa on pelastuksen SANAT.
Ari
Vain asenteellinen tyhmyytesi paatuneeen sydämen avustamana estää sinua ymmärtämäst, miten Raamatun kokonaissanomassa asiat liittyvät yhteen.
Edellä kerroin Jeesuksen toiminnan alusta kaksi rinnakkaista kohta, jotka kertoivat että koko Jeesuksun toiminta voitiin tiivistää ajatukseen, että hän kastoi.
Nyt sinä vetoat Jeesuksen lähetyskäskyyn. Sitaattisi rinnakkaisteksti kuinka tuo Luukkaan mainitsema parannus eli optuslapseksi tulo tapahtuu. Matteus kertoo sen: KASTAMALLA.
Matteuksen evankeliumi:
28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni
kASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Joten pyydä Jumalalta parannuksen armoa niin, että voit päästä takaisin arm on yhteisöön, opetuslasten yhteyteen.
Mitä parannuksen saarnaaminen (tai julistaminen) sitten on? Eihän se ole parannuksen tekemisen vaatimista vaan sen iloisen tiedon kertomista, että Jeesus on sen jo puolestamme tehnyt.
Martti
Kiitos hyvästä sanasta
Kauniisti tuot esille Jeesuksen armoteon
Armoistuin on voimakas kielikuva. Vanhan testamentin kielessä se tarkoittaa Liiton arkin kantta, jota kaksi kerubia suojaa siivillään. Kristillisessä taiteessa se kuvataan valtaistuimella istuvansa Isänä, joka ottaa syliinsä ristiinnaulitun Pojan. Henki lentää kyyhkysenä heidän yllään. Viesti on selvä: Kolmiyhteisen Jumalan armo perustuu ainoastaan Kristuksen pelastustekoon.
Martti
Hyvin sanot
Vain Kristus pelastaa
Martti Pentti toteaa:””Mitä parannuksen saarnaaminen (tai julistaminen) sitten on? Eihän se ole parannuksen tekemisen vaatimista vaan sen iloisen tiedon kertomista, että Jeesus on sen jo puolestamme tehnyt.””
Kuinka teille on lähteminen seuraamaan Jeesusta? Milloin se tapahtuu kun teille on pikku natiaisesta OPETETTU että olette jo Jeesuksen opetuslapsia, eihän silloin tarvitse mitään tehdä, onhan se somaa kun ympärillä on niin paljon samanlaisia opetuslapsi JA KESKINÄINEN RAKKAUS VALLITSEE, vai vallitseekohan?????????????????????????????????????????????????????
Ari
Onpa harmillista, jos sinä et ole pikku natikkana saanut kunnon opetusta kristinuskon perusteista.
.
Minä olen Raamatun ohjeen mukaisesti. saanut osallistua kristilliseen rukouksen jo ennen syntymääni äidin kohdussa rukouksia kuunnellen ja syntymäni jälkeen säännöllisesti. Isäni ollessa sodasa äitini huolehti Raamatun ohjeitten mukaisen kasvatuksen sitä, että lapsi piestä pitäen elää kristillistä elämää.
Joten kiivailusi opittua uskoonon harjoitusta vastaan osoittaa selvästi sisälläsi kaikuvien saatanallisten kiusausten päässeen vallalle sinun puheenvuorossasi.
Joten jo lapsena saatu opetus antaa turvallisen ja luottavan asenteen Jumalan armaiden kasvojen edessä elämään.
Vrt pienen vauvan kiellinen kehitys. Eräässä kokrrsa verattiin äitiysneuvolan asiakkaiden odottavien äitien kesken. Toiselle tyhmälle annettiin ohjeeksi heti syntymän jälkeen lukea säännöölisesti vähintään kerran viikossa vähintään kymmenen minuuttia jotain kiejaa. Toiselle vertailukelpoiselle, vastaavan tason odottaville
Äideille tätä ohjea ei annettu.
Ja mikä olikaan tulos?
Puolentoista vuoden iässä kehotukseen saaneen ryhmän lasten kielellinen taso oli useita kuukausia parempi kuin ilman neuvoa saaneen ryhmän lapsilla.
Joten Ari todella tyhmästi teet, kun halveksit uskonnon oppimista jo äidinmaidosta asti.
Miksi et ole huomannut saatanallista kiusausta rajoittaa lapsen terveelllistä uskon opin turvallista kasvamista niin, että vauva jo ennen puhumaan oppimistakin ymmärtää turvallisesti avautua uskon lujaan perustaan, Kristuksen armon rajattomaan hyvyyteen.
TMuista Pyhän Raamatun opetus siitä, että lapsen on jo pienenä saatava omaksua uskon opin sisältö.
2.Mooseksen kirja:
13:14 Ja kun sinun poikasi vastaisuudessa kysyy sinulta ja sanoo: ’Mitä tämä merkitsee?’ niin vastaa hänelle: ’Herra vei meidät väkevällä kädellä pois Egyptistä, orjuuden pesästä.
5.Mooseksen kirja:
6:20 Kun poikasi vastaisuudessa kysyy sinulta ja sanoo: ’Mitä merkitsevät ne todistukset, säädökset ja oikeudet, jotka Herra, meidän Jumalamme, on teille antanut?
”Milloin se tapahtuu, kun teille on pikku natiaisesta opetettu, että olette jo Jeesuksen opetuslapsia?” Yritin muistella, millainen sisältö lapsuuteni kristillisellä kasvatuksella oli. Mielikuvani ovat tietysti hyvin haitaria. Väittäisin kuitenkin, että se mitä me lapset olimme, ei ollut lainkaan keskeistä. Minulle ja ja sisarelleni kerrottiin siitä, mitä Jeesus on ja miten hän rakastaa meitä: ”Mua Jeesus rakastaa, Raamattu sen ilmoittaa. Vaikka olen heikkokin, hän mua hoitaa hellimmin.”
Martti
Ihanasti tuot esille sanoman ytime: ”Jeesus mua rakastaa!”
Kiitos kommentistasi!
Siis uskoontuloni jälkeen kun olin luterilaisessa seurakunnassa omasta mielestäni todella aktiivi niin olin mukana pitämässä raamattukoulua lapsille/nuorille, kävin vielä oikein kunnon lastenevankeliointi kurssi, mutta ihmettelin paljon miksi en opeta vaan annoin toisen vetäjän aina opettaa, lopulta Jumala vastasi että olisin valehdellut lapsille jos olisin opettanut heitä!!! Siis kun pysytään Raamatun sanassa niin kun tulee kysymys ketä Jumala rakastaa niin vastaus on:
Joh. 14:23
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Pitää Jeesuksen sanat, sitä en kuule/lue täällä, vaan aivan jonkun toisen äänen jossa ei tarvitse välittää siitä mitä Jeesus sanoo!!!
Mikä on rakkauden ja tekojen järjestys? Kumpi saa aikaan toisen? Tuostahan se selviää. Joka rakastaa, tekee. Mikä rakkaus sitten on se ensimmäinen, josta kaikki lähtee? ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä (1. Joh. 4:19).”
Ari
Jos et koe Raamatun sanan opetusta Jumalan ääneksi, niin tämä on vakava kiusaus luopua Kristuksen opetuksesta, joten varo moisia viettelyksiä!
Muista, että Kiusaaja käy ympäriinsä kuin kiljuva leijona miettien kenet voisi niellä.
Muista että hengelliseen kasvuun kuuluu myös se, että uskaltaa avautua näkemään Jumalan sanasta sellaisia puolia, joita ei aikaisemmin ole tullut edes ajatelleeksi. Kun nämä uudet havainnot uskaltaa käsitellä avoimin mielin, niin tilanteesta pakeneminen jää pois ratkaisujen vaihtoehdoista ja sen sijaan jotain aivan uutta löytyy, sellaisestakin, minkä luulee jo ennenkin oivaltaneensa.
Sen sijaan sinun valitsemasi pako tilanteesta näyttää täällä käytyjen keskustelujen perusteella arvioiden supistaneen uskonnollista tajuntaasi niin, että ainakin tällä sivustolla olet esittänyt hyvin kypsymättömiä kannanottoja.
Tarkoitukseni ei ole nolata sinua, vaan saada sinut huomaamaan miten eristäytymisesi on sinua vanginnut yhä ahtaanpaan ja ahtaanpaan elämän kokonaisymmärrykseen. Onhan aidon teologian yksi tärkeimmistä peruspilareista se, että jos tahtoo ymmärtää teologiaa niin pitää ymmärtää elämää. J Toki myös toisin päin pätee, että jos haluaa kunnolla ymmärtää elämää, niin pitää saada myös uskon näkemyksensä kuntoon.
Ei ole uskontoa ilman kultuuria, eikä kulttuuria ilman uskontoa.
Martti
Kiitos oikean järjestyksen osoittamisesta
Hyvin kommentoit
Matias Roto siis se mitä opetat/yrität opettaa minulle on aivan jostain muualta kuin Raamatun sanasta!!
Ari
Olen lukenut Raamattua yli 70 vuotta, jopa eriitäin syvällisesti tutkien.
Mietipä sellaistakin, että kun lukioaikana uskonnon opettaja tarvitsi kerran sijaista, niin hän pyysi minua sijaisekseen opettamaan omia koulukavereitani. Onko sinulla vastaavaa näyttöä omasta osaamisestasi omalta kouluajaltasi?
Kerran pidin viikon seminaarin Raamatun kolmesta alkujakeesta. Olisiko sinulla ainesta tiedoissasi näin perusteelliseen RAAMATUN tekstin selitykseen?
Tässä vain kaksi esimerkkiä siitä, mistä sinun väärinkäsityksesi johtuu. Koska sinulta puuttuu tekstin historiallisen ympäristön tuntemus, niin ymmärtämättömyyttäsi alatkin syyttää minua muka asian vierestä puhumisesta, vaikka yritän vain kertoa sinulle tekstin tarkan alkuperäisen tilanteen ja siihen vaikuttaneet tekijät.
Joten näepä näkemisen puutteesi alkuperä: oman vastaanottokykysi rajallisuus.
Pysyn nimittäin tekstissä ja jopa erittäin tarkasti, mutta tiedostan myös sen yhteyden aikaisempaan Raamatun historiaan ja sen loogisn yhteyden kerronnan kulloisessakin kohdassa.
Matias Roto toteat:””Pysyn nimittäin tekstissä ja jopa erittäin tarkasti””, toi on kai jotenkin ”vitsi”, siis kun ajattelee että RAAMATUSSA LUKEE että ”tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen …” niin kuinka on ”tarkasti pysyä” siinä mitä on RAAMATUSSA KIRJOITETTU??????
Ari
Jälleen kerrat kinaat rähisevän alakoululaisen tasoisella esitykselläsi oppinutta opettajaasi vastaan.
Olen jo useasti oikaissut sinua kertomalla etä tuo PARANNUS saadaan KASTEEN antamana lahjana.
Otetaanpa tuon kohdan tausta Vanhassa testamentissa:
Hesekiel:
36:25 Ja minä VIHMON teidän päällenne puhdasta VETTÄ, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
36:26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
36:27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
Tämä kohta kuvaa kokonaisen kansan saamaa uudistusta vuoden 587 eKr. jälkeen. Jerusalemin ensimmäinen temppeli oli hävitetty ja alkoi pitkä odotus uudelleen Pyhälle. Maalle pääsyä varten.
Tuohon tilanteeseen annettiin KASTE koko kansaa varte. Jumala antaa kasteen veden tulla koko kansan ylle niin kuin tuore sade herättää autiomaan, niin tuo Jumalan antama kaste herättää maahan lyödyn kansan uuteen elämään tuon kasteen välityksellä: ”MINÄ (Jumala) VIHMON PUHDASTA VETTÄ—-”
2). Toiseksi sinä lisäät Pietarin saarnaan kaksi sanaa, jotka paljastavat, ettet mitään ymmärrä, nimittäin sanat ENSIN ja SITTEN.
Tämä sotkee myös koko Pietarin teologian. Hänellehän nimenomaan kaste antaa parannuksebn lahjaksi.
Muista 1. Piet. 3:21. ”VESI PELASTAA KASTEENA”.
3) Kolmanneksi, Sinun väärin ymmärtämisesi sivuuttaa kokonaan Pietarin käyttämän LAPSI -sanan.
Pieteri puhuu lasten kasteesta (tarkemmin sanoen juuri syntyneitten) Kreikan sana teknon synnytyksen tulos, vauva, lapsi, pentu,jne on synnyttää verbin tikro vastine nominina.
Pietarin puheen yhteydessä se liittyy aikuisiin ”teille ja teidän lapsillenne”, jolloin merkitykseksi tulee koko kansa äskensyntyneestä vauvasta kuolemaillaan olevaan isoisän isoisän isään, eli siis koko kansa vauvasta vaariin.
4) Neljänneksi juutalaisessa kääntymyksen kasteessa rabbeilla iåoli ehdoton kielto hyväksyä ketään juutalaiseen pyhään yhteisöön, jos yksikin perheen ja talouden jäsen aiottiin jättää ulkopuolelle. Ei voitu sallia, että kääntyvää. Perheeseen jäisi yksikään Saatanan ja demonien palvelija tuhoamaan Jumalan Pyhän Hengen Kasteessa Pyhittämää perhettä. Kastehan oli tuon demoneista vapautumisen toimitu, kuten profeetta Hesekielin edellä sanotaan.
5) Viideenneksi. Kirkon historiassa todetaan, että apostoleilta on saatu opetus uudestisynnyttää lapsetkin pyhän kasteen välityksellä.
Kun kirkon historiassa ENSI kerran keskusteltiin kasteen iästä niin silloin oltiin jo 250 -luvulla Karthagon kirkolliskokouksessa, ja sillä vaihtoehtoina olivat
– vanha apostlien perintö heti syntymän jälkeen, kun pappi pääsi paille toimittamaan tai lapsi saatiin papin luo
Ja uusi erään piispan ehdotus yhden viikon ikäisenä, kuten juutalailla oli tapana toimittaa ympärileikkaus.
Hän toivoi että lapsi olisi kuivunut synnytyksen jälkee, Tämä oli hänen perustelunsa, ei mikään muu syy.
KOKOUKSEN PÄÄTÖKSEKSI TULI, ETTÄ PYSYTÄÄN VANHASSA KÄYTÄNNÖSSÄ eli siis heti kun pappi saatiin toimittamaan.
Matias Roto otan nyt vain ensin yhden kohdan, siis toteat minulle:””2). Toiseksi sinä lisäät Pietarin saarnaan kaksi sanaa, jotka paljastavat, ettet mitään ymmärrä, nimittäin sanat ENSIN ja SITTEN.””
Ensinnäkin kiitos kun sait minut naurahtamaan näin aamu tuimaan!!
Siis luitko nyt ihan oikein, en lisännyt yhtään mitään vaan sinun oma ymmärryksesi ”lisää” nuo eli kyllä ymmärrät että tuossa on ”tehkää parannus” JA ”ottaakoon kukin teistä kasteen”” eli luet/ymmärrät oikein että ensin tulee tehdä parannus ja sitten ottaa kaste, MUTTA minä en lisännyt mitään!!!!!!
Aivan kuten äiti sanoisi lapselle ”ota vaatteet päältä ja men suihkuun” niin jokainen kyllä ymmärtää mitä tehdä ensin ja mitä senjälkeen!!!!!!!!!
Ari
Indoeurooppalaisissa kielissä olevaa erilaisten ja-sanojen kytkennästä kerron yhden tapauksen vuodelta 1979.
Siinä yksi riikinruotsalainen näytteli ilmauksen ”gå å sova” (å voi olla joko att tai och) kävelemällä silmät kiinni.
Tämä vain esimekkinä ettei kaikki ole sitä, miltä se näyttää. Joten loogisesti sinun tulkintasi nimenomaan LISÄÄ nuo kaksi sanaa ENSIN ja SITTEN, joita tekstissä ei ole.
Mutta kuten jo edelä sanoin, niin sinulta puuttuu kyky verrata yhtden tapauksen ymmärtämisessä SAMAN tapauksen toisia kuvauksia. Matteuksen kertoma SAMAN LÄHETYSKÄSKYN muotoilu kertoo, KUINKA tuo Luukkaan puhuma parannusksen anto toteutetaan: KASTAMALLA.
Matias Roto siis lapsi voi mennä suihkuun vaatteet päällä ja kaikki ok???
Miten ihmeessä pelkästään kastat ihmisen joka ei todella TEE parannusta????
Siis voitko nyt mennä muslimin taa ja vihmoa häntä vedellä ja näin siinä tämä TEKI parannuksen????????????????????????????????????????????
Eikö olisi REHELLISTÄ tunnustaa ettei Pietarin sanoja voi käyttää vauvakasteen perusteluun!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ari
Kuvitelmasi ”parannuksesta” on kuin keskellä vedetöntä syyrian autiomaata havahtuminen veden puutteeseen. Niinpä päätät kääntyä toiseen suuntaan tehden edelleen matkaa ilman vettä olevassa autiomaan osassa. Lopulta sitten vuosikymmenien jälkeen joku löytää vain janoon kuolleen luista ne jännökset, joita shakaalit eivät ole syöneet.
Tässä on Syyrian autiomaan länsilaidalla olevan Pyhän maan aidosta näkökulmasta kuvitelmastasi, että mukama voisi olla parannusta ilman vettä. Siellähän, elämän arki sanelee, että ilman vettä ei ole elämääkään.
Toiseksi pitää edeleenkin patistaa sinua näkemään, että suuri osa Uutta testamenttia on vain omin sanoin kerrottua Vanhan testamentin sanojen uudelleen sanomista ja elämistä.
Niin myös tämä puhumamme kohta suuren juhlapuhujan Pietarin valtavalle väkijoukolle pitämässä aamupäivän klo 9 liturgiassa. Hesekiel puhuu nimenomaan KASTEEN antamasta koko kansan PARANNUKSESTA.
Siis Pietarin omin sanoin kertomassa Hesekielin profetiassa kaste oli väline, jotaJumala käytti parannuksen lahjoittamiseen koko kansan uudistukseksi.
Ari
Jos olisit rehellinen, niin heti jättäisit Hubmeieri keksimät vääristelyt ja innolla lähtisit seuraamaan perinteisten kirkkojen historiallisesti aitoa kastekäytäntöä.
Tunnen monia, jotka vähän enemmän asioista selvää otettuaan ovat katuneet harhateitään ja littyneet kirkkoomme. Olen näitä tavannut tavallisesta kaduntallaajasta teologian tohtoreihin asti ja kuuluisista paljon mainostetuista saarnaajista täysin tuntemattomuuden varjoon jääneisiin asti.
.
Jote Ari hyvä
Edellä kerrotun pohjalta on mahdollista lausua, ettet ole lukenut kasteoppiasi Pietarilta hänen helluntaisaarnastaan, että vaan joku Hubmeierin vuosina 1525-27 keksimän opin edustaja on päässyt sinut vangitsemaan tuon kapinoitsijapäälliköksi pyrkineen vanhaa Raamatun oppia ja kirkon perinnnettä vastaan keksityn kapinan kannattajaksi. Muista että Hubmeier sai kapinallisen kuolemantuomion 10.3.1528.
Oppisi alkuperä on varma, mutta kenen välityksellä olet sen saanut ei ole tiedossani.
Nimittäin näin perusteellisesti Raamatun opista ja kirkon perinteestä poikkeavaa sekä perusteluiltaan niin Hubmeierin tekstiä muistuttavaa tekstiä ei kukaan voi itse keksiä, vaan se on saatu jonkun propagandan välityksellä.
Matias Roto kenen välityksellä niin Pyhän Hengen!!!
”Matias Roto, kenen välityksellä? Pyhän Hengen!” Ei ole aina selvää, minkä hengen viestejä kuulee ja seuraa. Henkien erottamisen lahjaa ei liene annettu jokaiselle. ”Joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta.”
Ari
Pietarin saarnassa teksti on selvä: Pyhän Hengen lahja annetaan KASTEESSA. Täysin sama oli ilmaistu jo noin 600 aikaisemminkin Hesekielin profetiassa.
JUMALA VIHMOO kansan ylle puhdasta VETTÄ eli siis antaa kasteen lahjan, koko kansan uudistumisen, ja tämän kasteen lahjana annetaan JUMALAN HENKI eli siis PYHÄ HENKI, ” Minun Henkeni.”
Ja muista että tämä Hesekielin profetia oli tämän Pietarin jättisuurelle yleisölle pitämän juhlasaarnan taustalla. Voidaanpa sanoa, että Pietarin puhe oli tältä osin ainoastaan omin sanoin ilmaistua Hesekielin profetiaa.
Martti
Kiitos huomiosta henkien erottamisen lahjan esiintymisestä.
Tapasin kerran erään, joka väitti saaneensa henkien erottamisen lahjan. Totesin kuitenkin hänen kuvitelleen näitä oman henkilökemiansa antamien tulosten peitekertomuksena. Ainoa mittari nimittäin näytti olevan pitikö hän kyseisestä henkilöstä vai eikö pitänyt.
Matias Roto luuletko todella etteivät juutalaiset todella tienneet mitä ”tehkää parannus” tarkotti, sinä et näy sitä ymmärtävän että se on kääntymistä pois siltä tieltä joka vie pois Jumalan luolta eli juutalaiset tiesivät että kun tekee syntiä joutuu eroon Jumalasta ja parannuksen teko palauttaisi tämän eroon joutumisen takaisin.
Sitten et LUE niin kirjaimellisesti seuraavaa:
Matt. 3:6
ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.
PYSY NYT TARKASTI SIINÄ MITÄ RAAMATUSSA ON KIRJOITETTU!!!
Ari
Harhoja luulet tuon tekstin perusteella.. Kinaat selaisesta mistä olet vain harhojen mukaisten silmälasien läpi lukenut. Koska mielesi lukkiutuneet ajatuksesi sinua estävät myöntämästä totuutta.
Raamattuhan kertoo siitä että Johanneksen kaste VAIKUTTI PARANNUKSEN.
Sinun oppisi mukaan näissä seraavissa pitäisi olla kirjoiteetuna JO PARANNUKSEN TEHNEITTEN KASTE,
Mutta niinhän tuossa ei lue, vaan siinä sanotaan, että parannus vastaanotettiin KASTEEN kautta. Siis kaste lahjoitti parannuksen.
Markuksen evankeliumi:
1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.
Luukkaan evankeliumi:
3:3 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi,
Apostolien teot:
13:24 sittenkuin Johannes ennen hänen tuloansa oli saarnannut parannuksen kastetta kaikelle Israelin kansalle.
19:4 Niin Paavali sanoi: ”Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen”.
Ari
Jotta ymmärtäisit ettei ihmisen omat teot eikä pyrkimukset auta pelastukseen, vaan ainoastaan Kristuksen armo pelastaa panen tähän vienankarjalaksi Room 10. luvusta muutaman sanan
. 2 Voin tovistua, jotta hyö kaikešša tahotah olla Jumalalla mieleh, vain ei malteta millä keinoin. 3 Hyö ei tiijetä, mitein ihmini vois kelvata Jumalalla. Hyö yritetäh kelvata Hänellä Sakonan käškyjä täyttämällä eikä tahota lähtie Jumalan tariččomalla ušontiellä. 4 Hristossa niätšen pani jo lopun Sakonalla, ta šentäh Jumalalla kelpuau jokahini, ken uškou Häneh
Huoma miten tässä ihmisen omat teot ja uskon luottamus Kristuksen tekoon ja ansioon pannaan toistensa vastakohdiksi?
Ari
Jotta mielettömän itsekeskeisen uskonoppisi sijaan pääsisit osalliseksi Raamatun YHTEISÖLLISEEN totuuteen, niin panen tähän vepsän kielisestä Raamatusta Room. 1:12 jakeesta nimenomaan YHTEISESTÄ uskosta iloitsemisen ja keskinäisen rohkaisun sanan:
mö saižim toine toižespäi rohktust meiden ühthižes uskondas.
”Ei kukaan ihminen voi päättää toisen puolesta, tekeekö tämä parannuksen ja ottaako tämä kasteen vai ei.” Tätä voi miettiä muustakin kuin vallankäytöstä käsin. Lähimmäisen johdattaminen parannukseen ja kasteelle ei ehkä ole asioiden päättämistä hänen puolestaan vaan rakkaudesta lähtevää auttamista oikeisiin valintoihin. Senhän voi hyvinkin tehdä, kun on kärsivällinen, toista kunnioittava ja perustelee asiansa järkeenkäyvältä tavalla.
Martti
Kiitos viisaasta huomiostasi
Lähetyskentillä puhumasi ystävällisys on koko ajan merkittävässä asemassa
Kunpa armaassa kotomaassammekin pääsisimme rauhallisen ja asenteeltaan ystävälliseen kielenkäyttön
Valitettavasti tämänkin keskustelun aikana minun on tarvinnut poistaa lukemattomia Arin puheenvuoroja, joissa syvä vihamielinen suuttumus värittää koko komentin.