Armahtakaa

Kotoinen kuva rakkaastani prinsessa Colettesta. Hän laulaa virttä 517.

Pöydällä vasemmalla Parole de Vie raamatunkäännös ranskaksi ja oikealla avoimena friisin kieiinen Raamattu.

Taustalla kirjahyllyssä Raamattuja monilla kielillä.

Kuvassa hollannin kielisiä Raamattuja

Pienemmän hankin 22.1.1980 toimiessani Kumlingen kirkkoherrana.

Kolmiosaisen vanhemman Raamatun sain vuonna 2000. Silloin palvelin Sipoon ruotsalaisessa seurakunnassa.

Jumala armahtaa meitä. Armahtakaamme mekin toisiamme. Jumala rakastaa meitä. Rakastakaamme mekin lähimmäistämme. Jumala pitää huolta meistä. Eläkäämme ihmisiksi toisten kanssa.

Jättäkäämme tuomio. Antakaamme anteeksi. Rohkaiskaamme toisiamme elämään ja toivoon. Kannustakaamme eteenpäin.

Jeesus palveli kansaansa. Hän toimi rabbina. Hän opetti ihmisiä. Hän paransi sairaita. Nälkäisille hän antoi leipää. Syrjäytyneitä hän palautti toisten yhteyteen. Halveksittuja palvelukseensa. Leimatuille antoi inhimillisen aseman. Elämä oli hänelle huono-osaisten auttamista.

Jeesus teki hyvää, tehkäämme mekin, kukin omalla paikallaan. Rohkaiskaamme toisiamme elämään ja toivoon.

Kristuksen kuolema oli koko maailman lunastus synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta. Hän sovitti koko maailman Jumalan kanssa. Taivasten valtakunta tuli luoksemme. Ylösnousemuksensa toi voiton ihmiskunnalle. Taivaan ovet aukenivat. Tulevaisuus ja elämä säteilee meitä vastaan. Jumalan kirkkaus luo valoa elämäämme. Jumala hallitsee koko maailmankaikkeutta, myös kuolemaa ja elämää. ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.”

Ylistäkäämme Vapahtajaamme täytetystä pelastustyöstä. Rohkaiskaamme toisiamme elämään ja toivoon.

Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään,

että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra.

Kun Paavalin kirje Roomalaisille kirjoitettiin, oli vaarana kahden kulttuurin törmäys Rooman seurakunnassa. Vuonna 49 jKr. keisari Claudius oli kieltänyt juutalaisten oleskelun Roomassa. Jeesuksen seuraajista vain ei-juutalaiset saattoivat jäädä sinne. Vuonna 54 jKr. keisari Nero antoi juutalaisten palata Roomaan. Seurakunnan piti sopeutua siihen, että samassa liturgiassa oli sekä juutalaisia että ei-juutalaisia. Eri tapoja, erilaisia kulttuuriperinteitä. Ennakkoluulojen vaara oli ilmeinen. Silloin Pietari, valovoimainen apostoli, kutsuttiin Rooman ensimmäiseksi piispaksi, virka josta sitten tuli paavin virka.

Paavalin kirjeen tarkoituksena oli luoda sopua kahden väestön kesken. Olipa sitten juutalainen tai ei-juutalainen, niin kaikilla oli sama oikeus seurakunnassa. Kumpikaan ryhmä ei saanut halveksia toinen toistaan eikä tuomita erilaisia tapoja, tottumuksia sekä muita kulttuurisia eroja.

Kuinka sinä voit tuomita veljesi?

Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi?

Sekä Pietarin että Paavalin pyrkimys oli yhteinen: Koko Rooman Jeesukseen uskovien yhteinen rakentuminen. Kukaan ei saanut sortaa toisiaan, vaan yhdessä toistensa kanssa mennä eteenpäin Kristusta ylistäen ja hänelle kunnian antaen.

Epistolamme antaa kehotuksen yhteiseen elämään, yhteisessä uskossamme yhteen Herraan ja Jumalaan Jeesukseen Kristukseen.

Sunnuntai 13.7.2025

5. sunnuntai helluntaista

Armahtakaa!

Toinen lukukappale eli epistola: Room. 14:7–12

Kirjeestä roomalaisille, luvusta 14

Kukaan meistä ei elä itseään varten

eikä kukaan kuole itseään varten.

Jos elämme, elämme Herran omina,

ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina.

Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle.

Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään,

että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra.

Kuinka sinä voit tuomita veljesi?

Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi?

Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen.

Onhan kirjoitettu:
      – Niin totta kuin elän, sanoo Herra,
      jokainen polvi on notkistuva minun edessäni
      ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.
    Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään.

———————————–

Raamattua voi lukea hollanniksi ja friisin kielellä monilla alustoilla. Tässä Hollannin Pipliaseuran sivustolle viite molempiin käännöksiin, viite Roomalaiskirjeen lukuun 14:

https://www.debijbel.nl/bijbel/NBV21,NFB/ROM.14

Ranskaksi on monia käännöksiä monilla eri sivustoilla. Panen tähän viitteen Ranskan Pipliaseuran ylläpitämälle sivustolle Roomalaiskirjeen lukuun 14.

https://lire.la-bible.net/bible/PDV/ROM.14

Eri kielille käännettyjen Raamattujen valokuvien julkaisun säännöllisesti joka blogissani aloin 24.05.2025 11:43. Tähän mennessä kuva on julkaistu Raamatusta 10 kielellä.

193 KOMMENTIT

  1. Matias Roto mitä tarkoitat seuraavalla:””Joten tämän oppaan avulla on mahdollista osoittaa mistä Ari on saanut nuo erityiskorostuksensa. Hän seuraa vain sen peri-amerikkalaisen markkinahenkisen liikkeen oppeja, jonka kasvatti hän jo lapsena oli.””

    Nyt en ymmärrä mistä ”tiedät” millasessa kodissa ja kasvu ympäristössä olen kasvanut??????????????????

    Nyt kyllä kannattaa pyshtyä ja rauhoittua ettei kirjoittelle ihan mitä sattuu!!!!

    • Ari

      En tiedä sinun kodistasi enempää kuin olet kertonut eikä sellaisten asioiden penkominen edes kuulu julkiseeen keskusteluun. ( Sielunhoito kahden kesken on ihan eri asia. Mutta niiden sisältöä ei sitten ole edes lupa levitellä ympärilleen.)

      Sen sijaan käsittelin Martin mainitseman kurssin luonnehdinnan kolmea käsitettä vähän perusteellisemmin. Kertomuksessani asetin ne historiallisen yhteyteensä. Johtopäätökseni on seurausta noiden kolmen käsitteen yhteenkuuluvuuden paljastamasta Opista, joka osuu kuin sarjoitettu avain omaan lukkoonsa sinun toistuvasti esillä pitämiesi kummallisten oppien kanssa.

      Joten en siis tunne elämäsi tilanteita, mutta satun tunnistamaan sinun oppisi yhteenkuuluvuuden noiden kolmen opin kohdan perusteella.

      Eihän tämä ole sen kummallisempaa kuin jo muutamasta sanasta tunnistaa, mitä kieltä toinen puhuu.

      Tai jopa lauseen nuotti tai muutaman sanan erityinen painotus saattaa kertoa asian. Kuten erään kerran kun vein erästä vierastamme kenkäkauppaan. Huomasin myyjän puhuvan erinomaista suomea, mutta eräiden sanojen painotuksesta tuli venäjän kieli mieleeni. Niinpä kysyin myyjältä hänen äidinkieltään, ja hän vastasi sen olevan venäjän.

      Joten Ari

      Ei pidä sekottaa omia perheasioitaan tai muita sellaisia puhtaan opin tarkasteluun.

      Sen sijaan voin todeta, että usein esille nostamastasi Pietarin helluntaisaarnasta kerta toisensa jälkeen olet pannut LAPSI -sanan silmiesi sokeaan pisteeseen.

      ”——- KASTE———- LAPSILLENNE. ——-”

      Avaa siis silmäsi näkeäksesi juutalaisten suuren oraattorin, valtaisan helluntain juhlan juhlasaarnaajan Pietarin puheesta tuo juutalaiselle yhteisölliselle ja ylisukupolviselle elämänkatsomukselle ERITTÄIN tärkeä sana: LAPSI. Muista että juutalaisten kansallisessa yhteisöllisyydessä nostettiin aina lapset esille, jos ei aina arkisessa elämässä ehtinytkään, niin ainakin jokaisessa vähääkään merkittävässä juhlassa heidät piti aina nostaa esiin, ja aivan erityisesti helluntaina, joka oli juutalaisten juhlista yksi kaikkein vanhimpia, jollei vanhin.

    • Ari

      Kun osaa asiansa, niin silloin on helppoa ymmärtää.

      Otetaanpa vertauksena esimerkki jostain asiansa osaavasta lääkäristä. Potilas tulee valittelemaan polviaan. Lääkäri katselee hetken askellusta ja sen jälkeen tökkää sormellaan selkään yhteen kohtaan sanoen, että vika on tässä kohtaa selkärangassa. Siinä on kahden nikaman välissä vika. Hämmästynyt potilas tunnistaa, että juuri siinä kohtaa selkää on joskus tehnyt kipeää, ei ylempänä eikä alempana.

      Joten olkoon tämä kertomus vertauksena siitä, että asiansa osaava henkilö jo hyvin pienestäkin tunnistaa, mistä on kysymys, ja myös yhdistää syyn ja seurauksen toisiinsa ilman turhia aikailuja.

  2. Matias Roto ymmärrätkö edes mitä ITSE KIRJOITAT?????????

    Etkö tuolla kirjoita:””Hän seuraa vain sen peri-amerikkalaisen markkinahenkisen liikkeen oppeja, jonka kasvatti hän jo lapsena oli.””

    Siis tuossahan sanoitat ””liikkeen oppeja, jonka kasvatti hän jo lapsena oli.””, eikö tuo ole selkeästi sinun omaa kuvitelmaasi kuinka minut on lapsena kasvatettu??????????????????????

    • Ari

      En tiedä minkä ikäisenä tuota kurssia kävit, niin että siinä voi olla virhe,

      mutta itse asiasta puhuen

      nuo Martin kertoman kurssin kolme kohtaa kertovat tarkalleen,
      saman kuin sinun harhaiset tulkintasi sisältävät.

      Siis jos kurssioppaasi puhuu noista kolmesta käsitteestä, niin silloin yhteys sinun oppiisi on yhtä selvää kuin sanoa, että jos aurinko paistaa niin silloin on valoisaa.

    • Ari

      Ihan käytökseesi nettikeskusteluissa liittyen

      Opettele asiallinen tyyli

      Nyt tuolla riehumisella edellä osoitat miksi olisin sen poistanut asiattomana, jos ei olisi tarvinnut korjata sinun ikääsi.

      Nyt tällä kertaa jätän koko tekstin näkyviin varoittavana esimerkkinä siitä, miten pohjatonta puheesi on siitä, että muka olisit saanut rakkauden lahjan sen mukana että ruokkosit elämäsi.

    • Matias Roto tuolla aiemmin kerroit tutkivasi perusteellisesti mitä kirjoitat, nyt sitten ainoa todellinen tieto oli että olen käynyt lasten evankelioimiskurssin, siis teillä ei ole tietoa minkä kurssin, milloin, eikä kenen järjestämä se oli, nyt sitten hatusta tempaat väitteen että olisin jonkun ”” peri-amerikkalaisen markkinahenkisen liikkeen ”” kasvattama lapsena?????

    • ”En tiedä minkä ikäisenä tuota kurssia kävit, niin että siinä voi olla virhe.” Niin taitaa olla. Ari Pasanen kertoi uskoon tultuaan olleena seurakunnassa aktiivinen ja käyneensä kurssin voidakseen kertoa lapsille Raamatusta. Jos kurssi oli hengeltään amerikkalaisen evankelikaalisuuden tuote, se vaikutti vasta aikuisiällä.

    • Ari

      Milloin olet kurssin käynyt ei lainkaan vaikuta siihen, mitä kirjoitin, koska en kommentoinut sinun elämääsi, vaan kommentoinnissa totesin vain että nuo Martin kommentissa mainitut KOLME KOHTAA VASTAAVAT TÄYSIN SINUN OPPIASI.

      Etkö tajua että puhun OPISTA.

      Muuten jos haluat niin voisit kertoa kurssisi ajankohdan, mutta analyysini kannalta sillä tiedolla ei ole mitään merkitystä itse sinun jatkuvasti toistamasi ja uudelleen ja uudelleen jankuttamasi OPPISI kanssa.

  3. Ja vielä kerratakseni.

    Panen kolme jaetta esimerkkinä siitä, miten tärkeää juutalaisille oli lasten opettaminen. Ja koska nämä ovat meidänkin Raamattumme sanoja, niin ne koskettavat myös meidänkin asennettamme lasten opettamisesta Jumalan suurten tekojen ylistämiseen.

    2.Mooseksen kirja:

    10:2 ja että sinä kertoisit lapsillesi ja lastesi lapsille, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille, ja minun tunnustekoni, jotka olen tehnyt heidän keskellänsä, tietääksenne, että minä olen Herra”.

    12:24 Noudattakaa tätä; se olkoon ikuinen säädös sinulle ja sinun lapsillesi.

    5.Mooseksen kirja:

    4:9 Ole vain varuillasi ja ota itsestäsi tarkka vaari, ettet unhota, mitä omin silmin olet nähnyt, ja ettei se lähde sinun sydämestäsi koko elinaikanasi, vaan että ilmoitat sen lapsillesi ja lastesi lapsille:

  4. Kun tulin ottaneeksi selvää parista evankelioimiskoulutuksesta, kerron vielä yhden huomion. Niihin näyttää liittyvän käytäntö laskea ns voitettujen sielujen lukumääriä. Evankelionnin onnistuminen määritellään kääntyneiden määrällä. Uskoon tulemisen merkkinä lienee joku käytännön toiminta, vaikkapa käsien nostaminen tai puhujalavan luo saapuminen. Otsikkomme on Armahtakaa. Pidän tällaista ihmisarvon kaventamista vain työn mittaamiseen käytettäviksi numeroiksi jokseenkin armottomana asenteena.

    • Martti

      Kiitos kommentistasi

      Ainakin opiskelija-aikanani huomasi noiden tuon tapaisten suuntausten laskeneen uskoon tulleitten määräksi sen, miten moni oli astunut eteen ”alttarikutsun” yhteydessä. Samaten huomasin, että samat ihmiset menivät tilaisuudesta toiseen ja jälleen heidät laskettiin uusina käännynnäisinä. Kun sitten kaikkien ”käännynnäisten” määrä laskettiin yhteen, niin tilastot näyttivät monin kertaisesti suurempia lukuja kuin noiden liikkeiden todellinen kannattajien luku oli.

      Valitettavasti nämä väärin perustein lasketut tilastot saattoivat johtaa asiaa tuntemattomien ihmisten mielissä täysin harhaanjohtavan mielikuvan noiden liikkeiden todellisesta vaikutuksesta.

  5. On hämmästyttävää se miten harvat ihmiset tietävät mistä evankeliumissa on kyse. Siitä huolimatta, että meillä on rippikoulu, jonka useimmat nuoret käy. Evankelioimiselle on maassamme valtava tarve. Tietysti evankelioimiseen aina littyy ilmiöitä joita paheksitaan. Yleensä nuorisoherätykset pyritään tukahduttamaan mahdollisimman nopeasti. Vasrinkin jos rippikoulussa käy se ”vahinko” että nuoret käsittävät mistä evankeliumissa on kyse.

    • Pekka

      Kiitos nuorten toiminnan tärkeyden esille nostamisesta

      Kyllä nuorten mukaan saaminen on merkittävää seurakuntiemme toiminnassa

      En tiedä kertooko se mitään, mutta Lapinjärven kaudella tapasin kuusi papiksi valmistunutta tai myöhemmin valmistuvaa lapinjärveläistä.

  6. Matiaksen kommentti kuvaa sitä todellisuutta mitä on ollut herätyskristillisissä piireissä . Herätys on tietysti hyvä asia , mutta opetusta tulisi olla . On selvää tutkimusta nuorista että jotka ovat olleet ehtoollisyhteydessä ovat pysyneet seurakunnan yhteydessä 10vuoden jälkeen ja ne joilta on alttariyhteys puuttunut ovat luopuneet seurakunnan yhteydestä . Nuorille on ajateltu että nuorten iltoja on joka viikko ja samanlailla he tarvitsevat jatkuvaa yhteyttä seurakuntaan . Nyt on uusilla sukupolvilla erilainen suhde Jumalanpalveluksiin ja tietysti se on tarkoitettu koko seurakunnan yhteiseksi päätapahtumaksi. Jumalanpalvelus jossa Kristus palvelee meitä on jäänyt opettamatta . Nykynuoria tulee yksinkin messuun ja pitävät sitä tärkeänä . On ajan saatossa kasvanut luterilaisuudenkin sisällä herätyskristilliset tavat ja mallit ja sitten kirkollinen elämä kulkenut omaa polkua . Osin johtuu kansankirkollisesta tilanteesta , mutta myös vanhempien uskovien asenteesta kun eivät itse ole arvostaneet messussa käyntiä . Tämä lähinnä koskee viidettä herätysliikettä osin jolla ei ole ollut paikkoja missä viettää messuja ja myös syntyhistoriasta nousevat syyt . Eräs helluntailaisuudesta tullut poika kritisoi lhpk messua että liturgiaa on liian vähän , joka olis ollut aika ihmeellinen kommentti nuoren miehen suusta 70-90 luvuilla . Ennen opetuksien painotus oli erilainen ja usein maallikoiden käsissä . Armossa kasvamiseen nuori tarvitsee seurakunnan ja opetusta , kuten vanhemmatkin .

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25