Aito kompromissi avioliittokysymykseen

Piispojen nykyistä esitystä kahdesta avioliitosta ei pidä hyväksyä. Syy on ilmeinen: se ei ole mikään kompromissi, vaan puhtaasti liberaalin agendan läpimurto, joka ei ota konservatiivien huolia juuri lainkaan huomioon. Esityksessähän on kyse puhtaasti siitä, että liberaali näkemys avioliitosta tulee kirkossa hyväksytyksi ja kaikki seurakunnat pakotetaan toteuttamaan sitä. Ainoa kädenojennus konservatiiveille on, että heitä ei (vielä) pakoteta toimimaan uuden näkemyksen mukaan – paitsi kirkkoherrat, josta virasta siis konservatiivit vähitellen savustetaan ulos.

Olen jo vuosia ehdottanut toisenlaista mallia. Myös sen mukaan kirkossa hyväksyttäisiin kaksi avioliittonäkemystä mutta siten, että molemmille näkemyksille taattaisiin aidosti kotipaikkaoikeus myös tulevaisuudessa. Käytännössä ehdotan, että hyväksytään kaksi avioliittonäkemystä mutta samalla:
a) Taataan kaikille työntekijöille täysi omantunnonvapaus ja säädetään se kirkkolakiin määräenemmistön taakse,
b) Annetaan lupa (ja luodaan käytäntö) perustaa itsenäisiä seurakuntia (ns. henkilösrk) suoraan kapitulin / piispan kaitsennan alle ja näille seurakunnille vapaus itse valita avioliittonäkemyksensä,
c) Annetaan seurakunnille lupa perustaa hengellisiä yhteisöjä, joiden piirissä on mahdollista pitää esillä jompaa kumpaa avioliittonäkemystä siten, että saman aluesrk:n sisällä voi olla yhtäaikaa sekä sateenkaariyhteisöjä että konservatiiviyhteisöjä,
d) Vahvistetaan kirkon yksimielisyyttä evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta (CA VII), jotta kirkon sisäinen yhtenäisyys vahvistuu vaikka toiminnallisesti moninaisuus lisääntyykin.

Näin toimien kirkossa olisi aidosti tilaa moneudelle eikä ketään pakotettaisi toimimaan omaatuntoaan vastaan. Malli edellyttää joustavuutta ja hyvää johtamista, mutta on muutoin täysin realistinen. Kansankirkolla on erityinen velvollisuus antaa aidosti tilaa erilaisille hengellisille virtauksille. Tämä malli mahdollistaa sen.

34 KOMMENTIT

  1. Aidosti tilaa hengellisille virtauksille ? Onko harhaoppi virtaus ? Toimintaa voi toki olla monenlaista , mutta silloin kun papit hyväksyvät Herran huoneeseen harhaoppeja niin on kysymys Jumalan alttarin pyhyydestä ja siunauksesta . Luterilaisuuden korotus tunnustuskirjoista on Jumalan sanan pitäminen ylimpänä auktoriteettinä romuttuu täysin . Kuka sitä Herran huonetta rakentaa , kun sanan mukaan muuten se täysin turhaa . Se vapaus ja yhtenäisyys jolla tähän pyritään , vie vain alaspäin kristillistä toimintaa .
    Maitsemasi malli Timo on tietysti parempi , kuin esitetty ja niin myös luulen siinä käyvän kuten kuvailit että askel askeleelta käy samoin kuten virkakysymyksen suhteen . Jos se nyt menee läpi aiheuttaa myös jäsenkatoa , tosin ei tiedä paljonko aktiiveja väistyy . Ja herätysliikkeillä muutamilla on priorisoimista miten toimia . Piispakunnan yksimielisyys on huomion arvoista kansankirkon suunnan kannalta .

    • Niin sehän se on edessä ja monet herätysliike ihmiset ovat sen myöntäneetkin että lähtö tulee . Sley:n evankeliumijuhlassa la on taas paneelikeskustelu taas asian tiimoilta .

    • Sley on nyt jo vuosikymmeniä ollut eri linjoilla monessakin asiassa Suomen ev.lut. kirkon kanssa, joten tämä asia ei ole mikään uutinen.

      Herätysliikkeen omat papit vihitään Putin-mielisen Inkerin kirkon suojissa. Ei todellakaan matsaa Suomen ev.lut. kirkon linjan kanssa.

    • Seija hyvä,
      mielestäni kommenttisi ”putinismiin” liittyen on lähinnä ”mauton” eikä anna argumentaatiotyylistäsi kovin myönteistä kuvaa. Näin siitä riippumatta, vaikka haluttaisiinkin asettaa Inkerin kirkko ”kirkonkiroukseen” sen vuoksi, että se toimii ”Putinin valtakunnassa”. Jätettäköön Herra Putin omaan arvoonsa, oltiinpa Inkerin kirkosta, kritillisistä yhteyksistä ahdistetuun kirkkoon tai herätysliikkeistä itsessään sitä tai tätä mieltä.

    • Kaikki eivät toki pidä kaikista, siinä olet oikeassa. Ja sen toki saa ilmaista.

      Olen toki Hesaria lukenut, ja olen myös kuunnellut toisaalta myös muita ja muiden asiaan liittyviä näkemyksiä.
      Hesarin artikkeli ei liene koko tutuus, kuten ei Heasrin kristinuskoa käsittelevät artikkelit muutenkaan.
      Ei Hesari käsitellyt Päivi Räsäsenkään tapausta sen taustoineen ns. poulueettomasti.

      Toisekseen, se, että SLEY tai/ja muut herätysliikkeet ovat eri linjoilla kuin ”virallinen EvLut kirkko” ei itsessään liity Putiniin millään tavalla ikäänkuin kausaalisuhteen kannalta. Onhan oma EvLut kirkkommekin joissain asioissa ties minkä valtion tai muun instanssin kanssa samoilla linjoilla joissain asioissa, eikä se itsessään tarkoita, että se olisi samanmielinen kuin joku muu organisaatio, jota emme pidä ns. hyviksenä. Jos kirkkomme haluaa tukea esim Gazan paikallisia kansan avustusjärjestöjä (joilla usein on Hamas-yhteyksiä, syviäkiun sellaisia), ei siitä vielä pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että kirkko olisi antisemitistinen tai terroristijärjestön kanssa samanmielinen.

    • Jukka hyvä,

      On tietysti klassinen juttu ampua sanoman tuojaa. Jos valtakunnan päälehden uutisointi ei vastaa omia mielipiteitä, niin tuomitaan k.o. lehti. Itse totuus ei siitä muuksi muutu.

      SLEY, KRS ja kumppanit ovat linjansa valinneet: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/patriarkka-kirillin-mukaan-ukrainassa-kaydaan-sotaa-homouden-synnin-turmelemaa-lansimaailmaa-vastaan-puhumme-ihmiskunnan-pelastuksesta- .

      Ikävä juttu, että kirkolliskokouksen määräenemmistö marssii Putinin pillin mukaan.

    • Ei Sleyllä ole mitään yhteyttä putinismiin. Puhdas valhe koko stoori. Tämän jokainen asioista perillä oleva taho tietää ja ymmärtää.

  2. On täällä pojilla kova huoli oman heterokeskeisen maailmankuvan murtumisesta.

    Ajatelkaapa joskus toisin päin. Tunnet syvää rakkautta naiseen, ja tämä nainen sinuun. Ensiksi teidät tuomitaan rikollisiksi, sitten mielisairaiksi, lopulta täyspäisiksi, mutta kuitenkin toisen luokan kansalaisiksi (esim. työelämässä).

    Kun suunnilleen koko läntinen maailma (ja iso osa muutakin maailmaa) on hyväksynyt sinun ja rakastettusi suhteen, oma maasi ei vain voi sitä hyväksyä. Kirkkokunta toisensa jälkeen hyväksyisi liittonne. Mutta ei oman maasi kirkko. Vanhenette, haurastutte.

    Lopulta omakin maasi sallii teidän mennä naimisiin. Kiirehditte maistraattiin. Saatte komeat hääjuhlat. Pappikin tulee, mutta vähän niinkuin takaovesta.

    Oma kirkkonne ei teille siunaustaan suo. ”Älkää tulko meidän alttaria lähellekään. Kyllähän tässä meidän alttarilla on tosin nähty vaikka minkälaista vihittävää, voi herranpieksut, samat miehet useammankin kerran ja aina vain nuorempien naisten kanssa, mutta se on eri juttu.”

    ”Eihän tokikaan täällä meidän kirkossa sinua ja rakastettuasi ihmisinä tuomita. Voi voi, Herra nähköön, kaikkihan me olemme tietysti syntisiä. Nyt on vain niin, että sinun ja rakastettusi suhde on kyllä ihan Raamatussa kielletty. Niin, no, onhan siellä tietysti kielletty paljon muutakin, mutta täällä sinun ja rakastettusi omassa kirkossa asia nyt on vain yksinkertaisesti niin, että synneistä on olemassa eräänlainen joustohaitari. Jotain pienempiä syntejä (kuten petollisuus, ylenkatse, ylpeys, ahneus… ) voidaan katsoa läpi sormien, mutta sinun ja rakastettusi suhde ei ikävä kyllä mene läpi.”

    • Ei tässä mistään ”heteroseksuaalisesta maailmankuvasta” ole kysymys. Vaan siitä, että kirkko, joka pitää Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisia ja apostolisia kirjoituksia uskon ja kirkon elämän ylimpänä ohjeena ja normina, voi tunnustaa vain miehen ja naisen välisen avioliiton kristilliseksi. Muutoin voin todeta, että evoluutiobiologian näkökulmasta ihminen on kädellinen nisäkäs ja nisäkkäät tapaavat olla naaraita tai uroksia.

    • Biologia on heteronormatiivinen. Yhdenvertaisuus asiassa alkaa siitä, että biologian heteronormatiivisuudesta poikkeavia ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti. Yhdenvertaisuus asiassa päättyy siihen että kielletään biologian heteronormatiivisuus.
      Useimpien ihmisten omakohtainen maailmankuva on heterokeskeinen, eikä siinä todellakaan ole kyse syrjinnästä. Riittää että kunnioitetaan muiden ihmisten erilaisuutta jaa kohdellaan heitä yhdenvertaisesti.
      Myös heteroseksuaalinen enemmistö tarvitsee turvallisen tilan jossa heidän heteroseksuaalista identiteettiään ei kyseenalaisteta. Ei-heteroita ei pidä tunkea kaappiin, mutta ei sinne kaappiin pidä tunkea myöskään 100 %:n heteroita.

  3. Onko kirkon vallassa joko muuttaa jotain Jumalan sanassa tai luoda uusia uskonopinkohtia?

    Ei. Kirkko on perustettu Jumalan sanan varaan (Ef. 2:20) ja sidottu siihen (Matt. 28:20). Jos se torjuu Jumalan sanan, kirkko ei ole Kirkko (Joh. 10:26; Gal. 1:9). Kirkon ei tule hallita Kristusta, vaan sen tulee olla alamainen Kristukselle (Ef. 5:24).

    Martin Chemnitz, Enchiridion, Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 202, Concordia ry, 2023.

  4. Kirkko ei voi seisoa tukevasti kahdessa veneessä. Se joka on yrittänyt niin kerrasta oppi miten siinä käy. Mitään yhtenäistä kirkkoa opillisesti ja teologisesti ei ole enää pitkään aikaan ollut. Kirkkoa pitää kasassa vain se, ettei mitään menetystä korvaavaa ole tarjolla. Jos kirkko repeäisi ja kansa saisi itse valita kummalle puolelle lähtee, niin suurin osa ei liittyisi kumpaankaan. Tämä romahduttaisi koko kirkon talouden ja toiminnan.

  5. Inkerin kirkko on itsenäinen kirkko joka sijaitsee Venäjän rajojen sisällä . Ja on olemassa teologiset asiat erikseen ja maan sisäiset asiat erikseen . Nämä eivät ole sotkeutuneet kirkolliseen elämään Inkerin kirkossa , kun olen asiasta jutellut siellä vaikuttavan työntekijän kanssa . Tietysti tämä kysymys on Suomen kansankirkon opillinen ristiriitakysymys vaikka siihen halutaan Inkerin kirkko sotkea mukaan . Paljon kaikkea tuottaa vain ja ainostaan Jumalan sanan totuuden tunnustaminen ja siinä pitäytyminen . Sitä on jo kysytty pitkään ja entistä enemmän se on ajankohtainen . Kysymys kuuluu niin kansankirkkollisille johtajille , piispoille , papeille ja myös herätysliikejohtajille . Asetelma näyttää selvältä . Molemmat tietää että ero tulee , kun vaan keksivät tavan . Kompromisseja on mielestäni harrastettu jo . Mille perustalle kirkko rakentuu tulisi olla pöydällä olevista kysymyksistä suurin , koska vaihtoehtoja kirkolla ei ole kuin yksi eli Herra sen rakentaa tai ei kukaan .

    • Lukuvinkki: John S. BERGSMA: Marriage. Uusin nide katolisen sakramenttiteologian raamattuteologisia perusteita käsittelevässä kirjasarjassa. Erinomaista ja ei-poleemista raamattuteologiaa myös meille protestanteille avioliitosta. Alkaen Eedenistä ja päättyen Uuteen Jerusalemiin.

  6. ”Mikäli piispojen esitys ei mene nyt läpi, se palaa arkkipiispan mukaan kirkolliskokouksen pöydälle aina uudestaan ja uudestaan, kunnes se menee läpi niin kuin muissakin Pohjoismaissa. – Olen vakuuttunut siitä, että myös Suomessa samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen on mahdollista ennen pitkää.” (Yle 6.5.)

    Varmaankin tällä tavalla kirkkopoliittisesti runnomalla asiat hoituvat ja saadaan lopulta kirkollikokoukselta puumerkki piispojen esitykselle.

  7. Markon kommenttiin uskon vaikka en ole lukenut kirjaa . On myönnettävä että meillä protestantteilla vaikka avioliiton raamatullinen perustus on suppeaa . Myös juutalaiset häät ovat opettavaisia ., kun hääseremonia kulkee Israelin kansan vaelluksen mukaan . Esimerkiksi sormusasia on mielenkiintoinen ja tehnyt mieli joskus tutkia . Meillä vihkisormus laitetaan vasempaan käteen joissain oikeaan ja juutalaisuudessa ensin oikeaan sulhanen laittaa ja sitten morsian siirtää vasempaan . Niillä kaikilla on kuvaava merkitys toorasta .

  8. Seijan kommenttiin tarkennus että en kirjoittanut että herätysliikkeet nyt lähtis vaikka avioliittovihkimys muuttuu . Mutta herätysliikkeet tietävät että ero on edessä ja kirkon johto tietää että lähtevät . Ajankohtaa ei tiedä kun ovat myötäilleet jo aikoja. Onhan nytkin jo samaasukupuolta olevat vihitty , lukuisat papit tekevät sitä . Voisi sanoa että johtajat eivät voisi toimia missään muussa organisaatiossa tuolla tavalla . On vielä iso liuta piispoja ja alaiset voivat rikkoa yhteistä kirkkolakia ilman esimiehen puuttumista . Myös herätysliikejohtajien tulisi olla vastuussa omilleen , jos ajatellaan hengellisessä ja raamatullisessa mielessä , että harhaoppia pitäisi karttaa ja se mikä on selvä Jumalan sanan ja tunnustuksen vastaista niin se on harhaoppia . Daniel Nummela on ainoa joka sanonut harhaopiksi . Molemmat tahot toimivat epäjohtajamaisesti , vaikka tietysti piispat ovat omien kannattajien varassa yksin , kun ei ole puoltoa Raamatusta , ei traditiosta eikä aktiiviseurakuntalaisilta , jotka tahtovat pitäytyä Raamatun sanaan . Jatkuva jäsenkato ja toiminnan tyrehtyminen , heikot Jumalanpalveluskävijämäärät . Lisää halutaan väkeä ja yks on jooga , mutta se ei auta hengellisiä tarpeita tyydyttämään ja miksi pitäs kirkossa joogata ?

  9. Henkilöseurakuntamalliin siirtyminen ja parokiaalisesta mallista luopuminen saattaisi olla teknisesti ja hallinnollisesti aika hankala myllerrys. Sitä on esitetty vaihtoehdoksi muutenkin riippumatta tästä vihkimisasian ratkaisusta. Työntekijät ja seurakuntalaiset siirtyisivät seurakunnasta toiseen. Ehkä teoriassa voisi ajatella alueittain seurakuntia heille, jotka eivät omantunnon syistä voi katsoa kuuluvansa ”uuden mallin” mukaan toimiviin seurakuntiin? Kyllä ”sekalaisen seurakunnan” idea tuntuu kuitenkin paremmalta. Muuten en (enää?) enempiä intoile avioliitto- ja vihkimisasiassa.