Tyyneys, rohkeus, viisaus

Elämme presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen varsinaisen vaalipäivän jälkeistä aamua. Päivä on tuulinen, mutta kyllä se aurinkokin sieltä pilkahtelee. Vaalit menivät odotetusti toiselle kierrokselle. Toiselle kierrokselle pääsivät Alexander Stubb ja Pekka Haavisto. He olivat ennakkosuosikkeja koko ajan. Gallupit ja media rummuttivat jo viime vuoden puolella heidän nimeen ja välillä tuntui että vaalit olisi ikään kuin jo käyty. Jo kevään 2023 eduskuntavaalien aikaan alettiin puhumaan taktisesta äänestämisestä. Media ruokki tätä. Ja ihmiset ottivat vastaan. Yritettiin vaikuttaa, mutta eduskuntavaaleissa tällainen ”peli” on paljon vaikeampaa kuin suoraviivaisessa presidentinvaalissa koska vaalijärjestelmä vaalipiireineen ja tuloslaskennan menetelmän takia tulokset ovat ennakolta vaikeampi ennustaa.

Demareita ”taktisesti” äänestäneet vasemmistoliiton ja vihreän puolueen kannattajat eivät välttämättä saaneet toivomaansa tulosta eduskuntavaaleissa. Mikä lopulta oli tavoite, se jäi itselleni kovin epäselväksi koska Sanna Marinin hallituksessa istuneet puolueet eivät sitten onnistuneet taktikoinnissaan ja jäivät hallitusneuvotteluissa hallituksen ulkopuolelle. Paitsi RKP. Tämä on myös ollut monelle uusi asia, että äänestystuloksen jälkeen isoin puolue saa ”vain” hallitusneuvotteluvastuun. Ja aikoinaan on sovittu että myös siitä puolueesta tulee pääministeripuolue. Muut paikat on neuvoteltavissa. Jos puolue ilmoittaa ennen vaaleja ettei missään tapauksessa tule tekemään yhteistyötä jonkun toisen puolueen kanssa (tyyliin ”minä en halua leikkiä tuon kanssa”) niin sekin ”ilmoitus” voi kääntyä itseään vastaan. Ja näin kävi mielestäni demareille. He pelasivat itsensä ulos jo ennen vaalitulosta ja kun Perusuuomalaiset sitten voittivat niin peli oli selvä. Kokoomus oli jo aiemmin peruuttanut oman yhteistyökyvyttömyyden kyvyksi ja näin he tekevät nyt yhteistyötä hallituksessa. Kokoomuksesta tuli isoin puolue mutta Perussuomalaiset olivat ”voittaja” puolue kaiken mustamaalaamisen jälkeen. Se kantoi hedelmää nyt myös presidentinvaaleissa. Jussi Halla-Aho on mielestäni vaalien moraalinen voittaja vaikka jäikin kakkoskierrokselta ulos. Äänimäärä kertoo omaa tarinaansa.

Sanottakoon nyt että en äänestänyt Jussi Halla-Ahoa. Enkä taktikoinut vaan äänestin sitä joka olisi ollut mielestäni paras tehtävään. Mutta se jääköön nyt vaalisalaisuudekseni.

En ole politiikan asiantuntija, en toimittaja. Olen politiikkaa seuraava kansalainen. Asiat kiinnostavat ja otan mielelläni kantaa ja osallistun keskusteluun. Parasta näissä vaaleissa oli, kun nuorimmaiseni innostui näistä vaaleista. Kävimme hyviä keskusteluja ja hänellä oli hyvää pohdintaa. Hän on kahden lapsen äiti ja nyt herännyt politiikkaan. Hänestä olisi myös ainesta politiikoksi. Hänellä on näkemyksiä ja myös vaadittavaa rohkeutta. Siitä vaan puoluetta valitsemaan ja ensi kuntavaaleihin mukaan. Nehän käydään jo ensi vuonna. Samanaikaisesti käydään myös aluevaalit.

Mutta nyt presidentinvaalit. Totta kai petyin kun ehdokkaani ei päässyt toiselle kierrokselle. Olisin niin halunnut että gallupit ovat vain gallupeja mutta kansa valitsee ja tulos voi jopa yllättää. Mutta niin vain ei käynyt. Stubb sai varmasti apuja RKP:n kannattajilta, mutta niin saivat myös muut ehdokkaat. Myös oma ehdokkaani. Ainakin jonkin verran. Yksin sillä tätä tulosta ei selitä.

Mutta itse nyt uskon että alkaa ”Alex Suuren” aika. Kirjainleikki A S. Toivon hartaasti että hän olisi maltillinen lausunnoissaan eikä niin hirveästi tulisi ”tsori, tsori”- juttuja. Ymmärtäisi tarttua rauhanneuvottelijan rooliin mitä hänelle nyt omasta mielestäni tarjottimella tarjotaan. Ja myös omaan taustaansa peilaten tarttuisi koko kansan liikuttajana luomalla UKK- hiihtojen kaltaisia massatapahtumia. Tai ainakin olemalla kuntoliikunnan puolesta puhuja. Hänen oma lajivalintansa eli triathlon ei ole koko kansan laji. Se on äärimmäisen fyysinen ja erittäin vaativa laji. Se laji vaatii muutakin kuin satunnaiset lenkit, vähän uintia ja työmatka fillarointia. Se vaatii aikaa ja harvalla ihan oikeasti on niin paljon aikaa että tätä pystyisi edes harrastamaan. Saatikka kilpailemaan siinä.

Stubbin lanseeraama ”tunti liikuntaa päivässä, antaa lisätunnin töihin” on mielestäni ihan ok. Liikunta energisoi ja sitä kautta uskon itsekin että se antaa virtaa myös työelämään. Mutta sen sijaan että kaikkien pitäisi nyt raapia omasta arjestaan tuo tunti tai että edes joka päivä, niin hän näyttäisi omalla esimerkillään miten vähänkin olisi parempi kuin ei mitään. Miten hän ”raapii” tuon hetken ja ajan. Luulisi ettei hänelläkään nyt liioin tule olemaan liikaa vapaa-aikaa tai tekemisen puutetta. Tunti voi olla vaikea irrottaa arjesta ellei ota sitä myöhäisen illan taikka aamuyön tunneista.

Liikuntalähettiläs – kansan kuntouttaja – rauhantekijä.

Tiedän kuitenkin liikunnasta ”jotain”. Olen tehnyt liikunta-alan töitä vuosina 1987-2019. Se oli ammattini. Nyt se on harrastus. Pidän vapaaehtoisena tuolijumppaa. Oma kroppa ei rasitusta enää kestänyt. Se irtisanoi oman työsuhteensa. Jotain siis tiedän. Ja siksi en pureskelematta niele sitä, että tuosta noin vaan ihan kaikki liikkeelle. Voi olla vaivoja ja rajoitteita. Mutta maasta se pienikin ponnistaa ja vähän on aina enemmän kuin ei mitään. Sen allekirjoitan. Ja siihen presidenttikin voi kannustaa esimerkkiä näyttämällä.

Stubb kertoi jossain haastattelussa että hän pyrkii lukemaan joka päivä tunnin verran ihan oikeaa kirjaa. Jotain muuta kirjallisuutta taikka tekstiä kuin työjuttuja. Se on varsin kannustettava esimerkki ja loistava asia näin niin kuin kansansivistyksen sekä Pisa tulostenkin kannalta.

Lukeminen kannattaa aina.

Nyt tarvitsen tyyneyttä jotta voin hyväksyä tilanteen jota en voi muuttaa. Tarvitsen rohkeutta muuttaa sen minkä voin muuttaa eli oman mielipiteeni. Ja viisautta että osaan erottaa nämä kaksi asiaa ja että voin elää oman itseni kanssa sovussa kumpaa tahansa sitten äänestänkään presidentinvaalien toisella kierroksella. Ennakkoäänestys alkaa ylihuomenna.

Tyyneys. Rohkeus. Viisaus.

Sovelsin tässä tyyneysrukousta: ”Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.”

Sari Mäki
Sari Mäki
Yli 30 vuotinen työura liikunnan parissa päättyi kun tapasin kirurgin. Liikuntaa en tee enää työnä mutta pidän vapaaehtoisena tuolijumppaa ja puhun Aivoterveysosaajana aivoterveydestä. Äitini Alzheimerin tautia olen terapioinut kirjoittamalla kirjat Tositarina ja Todellisuus. Olen nauttinut kirjoittamisesta sen verran paljon, että 5 lapsen mummulta on syntynyt myös lastenkirjoja. Olen naimisissa ja asun Vantaalla.