Arvoisa professori Jouko Martikainen!
Pidän sinua kirkkomme ja maamme parhaimpana dogmihistorian tuntijana ja arvostan sinua suuresti myös korkealla iällä siunattuna sympaattisena tietäjänä.
Avoimessa kirjeessäsi, jolla yrität riistää arkkipiispan tunnuksia, asetat vastakkain “kirkkomme perustavat, ekumeenisestikin oleelliset avioliittoon liittyvät oppidokumenti” (sic) ja inkarnoidun Sanan, joka “tuli lihaksi Nasaretin Jeesuksessa, Herrassa Kristuksessa” väittäen arkkipiispa Luoman syyllistyvän “doketismiin”, jonka mukaan Herra Jeesus Kristus ei olekaan “samalla kertaa todellinen ihminen ja todellinen Jumala”. Kritiikkisi aihe nousee sateenkaariseuroista, jossa arkkipiispa puhui, ja tähtäimesi on samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltäminen, koska se mielestäsi ei ole uskollinen “Herrallemme ja Hänen avioliitto-opetukselleen”. Kritisoit, että arkkipiispa Luoma korostaa sitä, että ”mikään ei saa tulla minun ja Kristuksen väliin, ei edes Raamattu”. Arvostan näkökantojasi, arvoisa professori Martikainen, jotka nousevat syvällisestä perehtyneisyydestäsi kirkko- ja dogmihistoriaan.
Myönnän, että tiedämme Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta pyhästä Raamatusta. Mielestäni ei todellakaan saa eikä voi vastakkain asettaa näitä kahta. Kristus on kuitenkin ylösnoussut Vapahtaja, joka elää. Kun Saulus kohtasi hänet elävänä ja vaikuttavana, Sauluksesta tuli Paavali. Paavali ei kysynyt oppidokumentteja, vaan Pyhän Hengen voimasta loi eli kirjoitti niitä. Herra siis elää ja vaikuttaa, myös Raamatussa ja sen kautta.
Eläessään Herra Jesusta kritisoitiin siitä rakkaudesta ja yhteydestä, jota hän osoitti syntisille. Elävän Kristuksen tunnusmerkit ovat edelleen Hänen rakkautensa ja yhteytensä, jonka kirkko Sanan ja sakramenttien kautta välittää syntisille ja hyljeksityille ihmisille. Aikoinaan Jeesuksen toiminta aviorikoksesta tavatun naisen parissa (Joh. 8) oli niin arveluttavaa ja loukkaavaa, ettei sitä tohdittu edes ottaa kunnollisten kristittyjen pyhään kirjaan (ks. myös Joh. 4). Mutta Herramme sukuluettelossa säilyneisiin kahteen erittäin arveluttavaa sukupuolimoraalia osoittaneisiin naishahmoon: Tamariin ja Rahabiin (Mt. 1:3-5) ei tohdittu kajota. — Siksi minusta tuntuu siltä, että kirkko tahtoessaan vetäytyä “oppidokumenttien” taakse tiukan sukupuolimoraalin linnakkeisiin kaikkina aikoina on joutunut doketismiin, koska syntisistä erotettu Vapahtaja ei ole enää oikea ihminen eikä oikea Jumala. Ja syntisiä eivät ole enempää ne muut, vaan minä.
Edelleen Herramme tulee lihaksi ihmisten uskossa Sanan ja sakramenttien kautta. Hän elää. Siksi ei käytetä pyhää Raamattua lyömäaseena, vaan tarvitaan edelleen kuolleen kirjaimen tilalla uskoa, toivoa ja rakkautta, koska niissä Herra elää: in ipsa fide Christus adest; quomodo non est cogitabile, sanoo Luther: Kristus on käsittämättömästi uskossa läsnä oleva Herra. Hän on Raamatunkin elävä Herra. Kun aikoinaan pastori Tapio Luoma oli ehdolla Espoon piispaksi, eräs hurskas nainen kertoi hänelle kantanaan, ettei itse voisi vastaanottaa naisen jakamaa ehtoollista. Tapio ihan rauhallisesti korosti hänelle sitä, että ehtoollisessa ihminen on kahden ehtoollisessa läsnä olevan Herran Jeesuksen kanssa: sinne väliin ei saisi päästää pappiakaan. Silloin ymmärsin, että Tapiosta on piispaksi, koska hän osaa lähestyä asioita elävästä ja uskossa läsnä olevasta Herrasta ja Vapahtajasta eli olennaisesta soteriologisesta näkökulmasta käsin. Itsekin, Jouko hyvä, puhut “eksistenttisesti koetusta” uskonnon ulottuvuudesta sielunhoidossa: ihminen pääsee osalliseksi läsnä olevasta pelastuksesta. Ei siis ole suinkaan kysymys siitä, että muka asetettaisiin – näkemyksesi mukaan – Herra Jeesusta ja pyhää Raamattua vastakkain, vaan kyse on soteriologisesta partisipaatiosta, kun korostetaan sitä – mitä mielestäni suotta moitit – että ”mikään ei saa tulla minun ja Kristuksen väliin, ei edes Raamattu”. Tällä kehotuksella torjutaan sitä, että paperitiikeri jyllää ja syö pelastuksen, mikä on nykyaikaamme vaaniva “doketismi”, josta niin laajasti puhut.
Sinä, rakas professori Martikainen, avoimessa kirjeessäsi teet avioliitosta, joka jo Lutherin mukaan on ”maalinen asia” (ein weltlich Ding), pelastuskysymyksen, ikään kuin meillä olisi voimassa deutoronomistinen sukupuolimoraali eikä suinkaan uusi Herran Kristuksen antama uusi käsky: rakkaus (vrt. Joh. 13:34, 15:12, 15:17, Room. 13:8). Dogmihistoriasta tiedät, että apokatastasis on tuomittu harhaopiksi, mutta samoin sen toinen ääripää eli soteriologinen eklektisismi. Luther tahtoi sulkea taivaan juutalaisilta, mekö sulkisimme homorakkauden siunauksen ulkopuolelle? Tarvitaanko aina jotain negatiivista pintaa, jota vasten meille profiloitu pelastus?
Kun pyhä Raamattu on sinulle, rakas Jouko, rakas, on syytä ottaa uudelleen tarkasteluun hakusana “kaikki”, kun tahdotaan ymmärtää keitä Herramme ja Vapahtajamme päästää osalliseksi siunauksesta ja pelastuksesta (ks. esim. Joh. 3:35, 6:37, 12:32, 13:3, 16:15, 17:21). Siinä kohden hakusanakirjassa avautuu valtava skenaario, joka avartaa ahdasmieliset käsityksemme ja raja-aidat sellaisille sielun laitumille, joissa elävä ja uskossa läsnä oleva ylimmäinen Paimen eli Herra Jesus Kristus itse, kaitsee kaikkia, myös minua mustaa ja eksynyttä lammasta ja sulkee siunaukseensa.
Kun sinä, rakas ja suuresti oppinut sekä kunnioittamani Jouko-professori, olet matkalla minun pienen Taneli-papin kanssa yhteiseen päämäärään: karitsan häihin, johon päästään vain yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden, eikö meidän molempien olisi tehtävä parannusta, jotta kasvaisimme uskossa, toivossa ja rakkaudessa, näkisimme ja siunaisimme kanssamme samalla tiellä olevia kanssakulkijoita, rukoilisimme – kuten sinä lupaat tehdä arkkipiispalle – kaikkien puolesta, ja jättäisimme arkkipiispalle hänen päälleen puetun viitan, kun hän niin monella tavoin ja mielestäni taitavasti kaitsee meitä elävän ja läsnä olevan Herran Jeesuksen laumassa ja hänen valtuuttamanaan?
Kunnioituksella ja rakkaudella Hans-Christian Daniel, rovasti
Hans-Christian, Jouko Martikaiseen kohdistamasi kritiikin perusteella vaikutti ensin siltä, että kannatat piispojen esitystä kirkon uudeksi, kaksijakoiseksi avioliittokäsityksesi. Viimeksi, 22.11.2025 kirjoittamasi kommentin mukaan olet kuitenkin suoraviivaisesti itse sitä mieltä, että avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto. Samassa kirjoituksessa olet kuitenkin valmis siunaamaan (ja vihkimään??) samaa sukupuolta olevan parin avioliiton. Nehän ovat kaksi eri asiaa, joiden sekoittaminen tekee tästä avioliittokeskustelusta hankalaa.
Avioliitto on maallinen rekisteröintitoimenpide, jolla kaksi henkilöä, ovatpa he sitten mitä sukupuolta tahansa, vihitään Suomen avioliittolain mukaiseen avioliittoon. Avioliittolaki ei kuitenkaan velvoita kirkon pappia vihkimään ketään vaan ainoastaan antaa oikeuden vihkiä (avioliittolaki 17 §: ”saa toimittaa”). Jos siis olet sitä mieltä, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto, niin sinulla, tai kenelläkään muullakaan kirkon papilla, ei ole velvollisuutta toimittaa vihkimistä, ei avioliittolain eikä kirkon voimassa olevan avioliittokäsityksen perusteella.
Toinen asia on, että piispainkokous on esittänyt uutta tulkintaa, jonka mukaan kirkolla voisikin olla kaksi erilaista avioliittokäsitystä. Tämän on kirkolliskokous torjunut, mutta sen jälkeen piispat ilmoittivat, että he eivät enää puutu pappien suorittamiin samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen. Martikaisen arvostelua voidaan piispojen, myös arkkipiispa Luoman osalta, pitää täysin perusteltuna.
Toinen asia on, että kirkon jäseninä ja ihmisinä kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä saman arvoisia, ja kaikki he (ja me) tarvitsevat myös Jumalan siunausta. Pappi ei voi kieltäytyä kastamasta lesbopariskunnan lasta eikä millään tavalla muutoinkaan asettaa heitä kirkon jäseninä erilaiseen asemaan kuin samaa sukupuolta olevat pariskunnat. Kirkon kannalta olisi ollut paljon selvempää, jos jo kymmenen vuotta sitten kirkko olisi päättänyt luopua kokonaan vihkioikeudesta, mutta ehtii sen päätöksen tehdä vieläkin. Sen jälkeen papin tulisi kuitenkin siunata kaikki maalliseen avioliittoon vihityt kirkon konfimoidut jäsenet.
Minä haluan toivottaa Taivaan Isän siunausta kaikille tämän blogin lukijoille, ajattelettepa sitten vaikkapa avioliitosta ihan miten tahansa. Paholainen iloitsee, kun Jumalaan uskovat ihmiset tästä(kin) asiasta näin kovasti riitelevät.
Risto: ”Sen jälkeen papin tulisi kuitenkin siunata kaikki maalliseen avioliittoon vihityt kirkon konfirmoidut jäsenet.”
Tarkoitatko, että pappi siunaa avioliittoon vihityt henkilöt, mutta ei avioliittoa?
Risto T. Olen samaa mieltä siitä, että toisen asia on piispainkokouksen tulkinta ja sitten toinen asia on meidän kaikkien samanarvoisuus Jumalan edessä.
Kun avioliittolaki tuli voimaan 2017 niin piispa Laajasalo totesi, että Helsingin hiippakunnan papit saavat toimia vapaasti avioliittoasiassa ja että hiippakunnassa on tilaa erilaisille käytännöille tämän kysymyksen ympärillä ilman rangaistuksen pelkoa.
Piispainkokous ja tuomiokapitulit ovat myöhemmin todenneet, että osa papeista ovat usean vuoden ajan vihkineet spn-pareja. Käytännössä asia on pidetty salassa missä kirkoissa näin on tapahtunut. Jotkut tietävät mutta en itsekään tiedä, miten oman alueeni kirkoissa on toimittu eikä se ole ollut tässä asiassa ensisijainen prioriteetti? Sen sijaan on kysymys on siitä, millä perustella evl-kirkossa voi näin toimia? Teologisia perusteita ei löydy.
Viitaan tässä prof. Martikaisen avoimeen kirjeeseen arkkipiispa Luomalle, jossa hän toteaa: ”On käsittämätöntä, että kaikista tähänastista piispainkokouksen asiakirjoista ja kannanotoista puuttuu tyystin teologinen analyysi samaa sukupuolta olevien herättämistä teologisista perusongelmista.” Tämä on prioriteetti no:1, josta myös me tavalliset seurakuntalaiset olemme ihmeissämme.
Piispojen pastoraalinen ohje on hiekalle rakennettu teologisten perusteiden puuttuessa. Osa kirkkoherroista, jotka vastustavat tätä muutosta saavat maistaa tuomiokapitulien vitsaa, mikäli asia sinne etenee. Olen samaa mieltä. Paholainen iloitsee ja evl-kirkon johto saa katsoa ensin peiliin tämän riidan alkuunpanijana.
Niin, ei kai tässä kysymyksessä kumpikaan puoli ole yhden henkilön varassa. Lutherin tutkijoilla ei ole tässä(kään) kysymyksessä ymmärtääkseni vain yhtä näkemystä, joten miksi juuri esitetty näkemys olisi se ehdottoman oikea? Sen vuoksi olisikin tarkasteltava muitakin krisittyjä ajattelijoita kristinuskon 2000 vuoden ajalta, jos halutaan löytää ”alkuperäinen” idea. Kristinuskon perustarkoitus ei ole olla kaikkien ”siunasupalvelukonsepti” vaan pelastussuunnitelma ja tie sen mahdollistamiseksi – vieläpä yhdenvertaisesti ja alkuperäisesti.
Aikamme edustajilla toisinaan on sellainen ylimielinen asenne, että he (jotkut) ”nykyajan ajattelijat” olisivat kaikissa suhteissa viisaampia tai älykkäämpiä kuin mitä on 2000 v:n aikana oltu ”kumuloituvasti”, ikäänkuin ennen olisi oltu ihmisen asioita ymmärtämättömiä. Toki meillä on paljon erilaista ”teknologiaa” (laajennetusti, ei vain teknologisesti ymmärrettynä käsitteenä), myös ihmisten ”käsittelyyn” soveltuvana (on käytetty sellaistakin käsitettä kuin ns. yhteiskuntateknologia).
2000 v myöhemmin luulemme tietävämme tarkemmin, mitä Jeesus opetti ja opetuksillaan tarkoitti; ja luulemme tietävämme paremmin 500 v myöhemmin, mitä Luther tarkoitti, ja mikä olisi ollut hänen aito motiivinsa meidän omaan aikaamme sovellettuna, ilmiöihin, joita ei sellaisenaan meidän kohtaamissamme muodoissa ollut vuosisatoja sitten. Toki ihmisluonto lienee pysynyt samankaltaisena, ja samanlataisia toiveita, tapoja, tottumuksia, haluja ja koettuja tarpeita tai mielitekoja lienee ollut.
Toiset taas väittävät ja uskovat, että vuosisatojen kuluessa on ”sensuroitu” eri ajattelijoiden tekstejä, joten oikeat viestit ja sanomat motiiveineen olisi etsittävä kirjoittajien ja ajattelijoiden tekstien spekulatiivisten muuttamistoimien takaa tehtävien löydösten perusteella, ”muuttelemisten” purkamisella. Tässäkin tapauksessa kyse on siitä, että spekulatiivisesti tulkiten ja tutkienkin olisimme viisaampia kuin kirjoittajien aikalaiset tai edeltäjät.
Ovatko 2010-luvun jälkeiset tulkitsijat kohdanneet viisauden ja älykkyyden ”evolutiivisen kvanttiloikan” yht´äkkisesti vuosituhansien jälkeen?
Kosti V.
Luther kirjoittaa, että hän on pitänyt parhaat saarnansa ”viha-moottorilla”. Tämän luin yli kymmenen vuotta sitten.
Niin Luther kuin tämän kirjoituksen myötäilijät eivät olleet lukeneet tai olivat sivuuttaneet kohdat missä niin Vanhan kuin Uuden Testamentin puolella tehdään ero miehen vihan ja Jumalan, Jumalasta vihan välillä. Useimmin käytetty vihapuuskien puolustelu on ollut Jeesuksen kaupustelijoiden pöytien kaataminen temppelin alueella. Toisaalla, Paavali vihastui nähdessään Ateenassa pakanajumalille pystytettyjä alttareita, joiden takia hän puhuikin loukkaamatta näistä, vaikka ilmoitti, että Jumala ei ole tuntematon, vaan ”kädenmitan” päässä jokaisesta.