Yksinäisen naisen juna: Notre-Dame nousee tuhkasta

Notre-Damen mustuneella seinustalla parveilee turisteja. Osalla on kyyneleet silmissä, ja jotkut sormeilevat rukousnauhaa. Joka puolella on rakennustelineitä ja suojamuoveja. Näky on murheellinen, mutta ilmassa on toivoa. Yksi kristinuskon symboleista nousee jälleen.

Illalla 15.4. vuonna 2019 katedraalin katolta alkoivat lyödä liekit korkealle Pariisin tummenevalle taivaalle. Palokunta oli paikalla kymmenen minuutin kuluttua, mutta keskitorni ja katto olivat jo mennyttä. Sammutuksessa käytettiin osittain robotteja, sillä roihuava rakennus oli liian vaarallinen. Palo saatiin hallintaan vasta neljän aikaan aamulla yli 400 pelastajan avulla. Tutkimuksissa on ilmennyt, että palo sai alkunsa mahdollisesti parvella tehdyistä korjaustöistä.

Jo seuraavana päivänä alkoi kampanja, jolla kerättiin varoja kirkon korjaukseen. Rahaa tuli maailman kaikista kolkista, mutta suurimmat lahjoittajat olivat kaksi ranskalaissukua, jotka alkoivat jopa kilpailla keskenään, kumpi antaa enemmän varoja. Lopulta Arnaultin ja Bettencourt Mayerin suku pääsivät tasoihin, molemmat lahjoittivat noin 200 miljoonaa euroa.