Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron tuottamista traumoista selviäminen on ollut raskas prosessi varsinkin asiakkaille mutta myös terapeuteille, sanoo kirjailija-terapeutti Anja Snellman. Hän teki dokumenttipohjaisen romaanin rikosprosessista, josta kärsi Suomessa suurempi joukko ihmisiä kuin mistään rikoksesta aiemmin.

Väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö, pettämiset, pahimmat ja ahdistavimmat ajatukset, hurjat fantasiat, joita ei ole tarkoituskaan toteuttaa… Terapiassa kerrotaan tulenaratkin asiat ja synkimmät salaisuudet.

Moni terapeutti kirjaa sähköisesti ylös potilastapaamisen tiedot, joita ei ole tarkoitus koskaan paljastaa ulkopuolisille. Lokakuussa 2020 tapahtui kuitenkin pahin mahdollinen. Ympäri Suomea toimineen psykoterapiakeskus Vastaamon tietojärjestelmä oli hakkeroitu ja yli 30 000:n potilaan intiimejä tietoja vuodettiin netin pimeille sivustoille.

Kolme vuotta myöhemmin kiinni jäänyttä, alaikäisenä kyberrikollisen uransa aloittanutta Aleksanteri Julius Kivimäkeä syytettiin tietomurroista, kiristyksistä ja törkeästi yksityiselämää loukkaavien tietojen levittämisestä.

Vastaamossa vuosien ajan työskennellyt ratkaisukeskeinen terapeutti ja kirjailija Anja Snellman kirjoitti prosessin kirvoittamista tunteista romaanin Kirjeitä sotapäällikölle (WSOY 2024).

Hän lupaa heti kirjan alussa, ettei aio läksyttää tai opastaa Kivimäkeä, eikä ryhdy uhriutumaan.

”En ole enkeli enkä pelastaja; syyttäjää tai oikeamielistä paremmintietäjää minusta ei ole tähän ikään kouliutunut. Sen sijaan musta lammas, outolintu ja vastarannan kiiski ovat läpi elämäni viihtyneet minussa oikein hyvin.”

Kaatui kuin Titanic

Nelisen kuukautta tietomurron paljastumisen jälkeen Vastaamo ”kaatui kuin Titanic”. Snellman työskentelee nykyään Väestöliiton terapiapalvelujen antajana ja ottaa vastaan yksityisessä vastaanottotilassaan Helsingin Munkkisaaressa.

Hän kertoo, että kun hakkeroinnista ja kiristyksestä alkoi tihkua tietoa, ensimmäinen reaktio oli epätietoisuus. Kukaan ei vielä hahmottanut, mitä kaikkea rikoksesta seuraisi.

– En kuvaisi tuota ensi kokemusta epätoivoksi, vaan vellovana tunteena oli tuolloin hämmennys, hätä ja pelko.

Seuraavia katastrofikuukausia varjosti kauhu.

– Etenkin ne asiakkaat, jotka olivat kertoneet terapiassa lähimmistä ihmisistään, olivat todella järkyttyneitä. He miettivät, miten läheisiä pitäisi varoittaa tietojen paljastumisesta, ja mitä ihmissuhteille sitten tapahtuisi.

Terapia-asiakkaat ovat usein terapiaan tulleessaan hauraassa henkisessä tilassa ja epävakaassa elämäntilanteessa. Niinpä tietomurron tapahduttua osa tarvitsi keskusteluapua aiempaa enemmän, mutta osa asiakkaista jättäytyi tietomurron jälkeen peloissaan pois hoidosta.

– Huoli oli hyvin suuri joistakin jo alun perin masentuneista ja ahdistuneista asiakkaista.

Pidä huolta tietoturvasta

Monien työtoveriensa tavoin Anja Snellman koki tekevänsä Vastaamossa merkityksellistä työtä olosuhteissa, jotka tukivat heidän parhaita pyrkimyksiään. ”Sellainen yhteisöllisen tuen ja hauskanpidon henki ei synny helposti. Vastaamossa se syntyi, siellä se eli ja siellä se väkivaltaisesti kuoli”, hän muistelee kirjassa.

Ihmisten auttamiseen omistautuneille terapeuteille kriisitilanne oli hyvin vaikea. Monen asiakkaan luottamus koko hoitojärjestelmään ja omaan tietoturvaan oli mennyttä.

– Monilla oli luonnollisesti myös isoja aggressioita koko Vastaamoa kohtaan.

Jotkut syyttivät suoraan työntekijöitä rikoksen mahdollistamisesta, vaikkei näillä ollut mitään tekemistä firman tietoturvan rakentamisen kanssa.

”Osa näistä ihmisistä joutuu elämään loppuelämänsä pelossa. Tämä on kuin pitkä painajaisuni.”

Snellman oppi Vastaamon tapauksesta, että jokaisen kannattaa pitää hyvää huolta myös henkilökohtaisesta tietoturvastaan.

Ihmisluontoon liittyen hän puolestaan oppi lisää siitä, miten eri tavoin yksilöt reagoivat ja toimivat kriisi- ja katastrofitilanteessa.

– Tämä vahvisti käsitystäni, ettei ihmisistä koskaan pidä vetää etukäteen kovin pelkistettyjä yleistyksiä tai oletuksia.

Pitkä painajainen

Ei ollut tietenkään helppoa kertoa ahdistuneille asiakkaille, mitä heidän hoidostaan oli kirjattu ylös.

– Näin silmistä sen kauhun, minkä tietomurron jälkeinen luottamuksen vieminen heissä herätti. Realiteetti on, että osa näistä ihmisistä joutuu elämään loppuelämänsä pelossa.

Tietomurron uhrien ympärillä väijyy se mahdollisuus, että joku tietojen lataaja vielä palaa asiaan haltuunsa saamien yksityiselämän tietojen kanssa.

– Tämä on kuin pitkä painajaisuni. Ei voi sanoa, että rikoksen uhrien tuska olisi ohi.

”Tärkeintä on nyt tehdä kaikkensa, että ihmisten luottamus terapiaan palautuu.”

Osa terapeuteista jäi kriisin yhteydessä pitkälle sairaslomalle, joku ennenaikaiselle eläkkeelle.

– Me olemme traumatisoituneita toipujia kaikki. Vastaamon kohtalo yhdistää potilaita, terapeutteja ja kaikkia firman työntekijöitä. Tärkeintä on nyt tehdä kaikkensa, että ihmisten luottamus terapiaan palautuu.

Julma suurmiesunelma

Kootessaan aineistoa Kirjeitä sotapäällikölle -teokseen Anja Snellman istui Kivimäen oikeudenkäynneissä ja perehtyi poliisin tutkimusmateriaaliin.

– Minua kiinnosti ehkä eniten tarkkailla teosta epäiltyä Kivimäkeä, tämän ilmeitä ja reaktioita. En halua kuitenkaan millään tavalla määritellä tai diagnosoida häntä, koska en ole koskaan edes puhunut hänen kanssaan.

Kirja antaa toisaalta aineksia ankariin tulkintoihin. Snellman kirjoittaa, että kaikilla totaalista valtaansa osoittaneilla, vastustajiaan häpäisseillä historian sotapäälliköillä on ollut ”pauhaava itsetunto ja megalomaaninen unelma. Musta aukko. Päähänpinttymä. Pakko. Julmuuden OCD. Oletan, että sinullakin, sotapäällikkö, on ollut suurmiesunelmasi.”

Terve viha on noussut Snellmanissa monesti. Hän ei ole silti päästänyt lukuisia ihmisiä vahingoittanutta rikollista oman ihonsa alle, vaan on pitänyt tähän tietoisesti etäisyyttä tunnetasolla.

– En ole nähnyt hänestä yhtään painajaista.

Kiristäjät pyrkivät hyväksikäyttämään arkaluonteista aineistoa uhreistaan. Jos jonkin tiedon julkistaminen tuottaa mahdollisesti suurta häpeää tai syyllisyyttä, ihminen saattaa maksaa sen salaamisesta.

Hakkeri teki potilastietokannasta hakuja, joissa etsi juuri arkoja aiheita, esimerkiksi seksuaaliseen hyväksikäyttöön, sukupuolitauteihin, pornoon ja pedofiliaan liittyvää materiaalia, julkisuuden henkilöitä ja viranomaisia.

– Kivimäki skannasi seksuaaliterapiassa käytettyjä sanoja, kuten raiskaus, homous ja kinky.

Uhkaus intiimien potilaskertomusten julkaisemisesta netissä kuulosti Snellmanin mukaan ensin epätodelliselta, sitten pelkästään käsittämättömän julmalta ja sadistiselta.

Jäytävä häpeän tunne lisää vielä entisestään asiakkaan perusturvallisuuden järkkymistä. Sen lisäksi, että tietomurron kohteeksi joutuneen luottamus toisiin ihmisiin hapertuu, hän voi alkaa syyttää kohtalostaan itseään.

Epämääräisten häpeän ja syyllisyyden tunteiden työstäminen tuli pahimman alkushokin jälkeen myös terapeuttien itsensä tehtäväksi.

– Kun pystyin kauhun ja hämmennyksen jälkeen erittelemään tunteitani, iski myös tyrmistys ja pettymys omaan firmaan. Miten näin saattoi käydä? Miten menestyvän terveydenhuoltoalan yrityksen potilastietoturvaan ei oltu satsattu enempää?

Tukea vertaisryhmästä

Ennen tietomurron uutisointia psykoterapiakeskus Vastaamo oli juuri myyty ulkopuolisille sijoittajille ja tilanne oli johdonkin osalta vielä liikkeessä. Ostajat riitauttivat kaupan.

Kriisin purkuvaihe piti saada tietomurtouutisen tultua nopeasti päälle, koska asiakkaita oli kuitenkin koko ajan hoidettava. Anja Snellman päätti tehdä sen, minkä pystyy työntekijöiden tukemiseksi. Hän perusti Vastaamon työntekijöille viikoittain netissä kohtaavan valtakunnallisen Teams-purkuryhmän, joka jatkaa edelleen Facebookin vertaistukiryhmänä.

– Jonkun oli pakko ottaa ote Vastaamon sisäisestä tiedotuksesta ja tapahtuneen jälkipuinnista. Näistä ryhmistä tuli meille terapeuteille ja muille työntekijöille selviytymiskeino.

Snellman arvelee, että häntä auttoivat tässä tehtävässä monet aiemmat työkokemukset ja koulutukset. Esimerkiksi toimittajana hän oli tehnyt monenlaisia median kriisistrategioita ja terapeuttina kouluttautunut erilaisilla kursseilla kriisien ja traumojen hoitamiseen.

Isojen hankkeiden vetäminen oli tuttua muun muassa Helsingin Kirjamessujen ohjelmatoimikunnan monivuotisesta johtamisesta ja Vasa Littfest -kirjallisuusfestivaalin luotsaamisesta.

– Luotin, että saan ihmiset avautumaan, keskustelemaan ja perustamaan vertaisryhmiä. Ison joukon kokoamisen ja johtamisen rooli tuli luonnostaan, koska tuntui, että kukaan muu ei johtanut meitä sisältä päin.

Urahaaveet toteutuivat

Anja Snellman opiskeli alkujaan filosofian maisteriksi Helsingin yliopistossa aineinaan englantilainen filologia, psykologia ja kotimainen kirjallisuus.

Kiinnostus psykologiaan puhkesi kukkaansa jo 13-vuotiaana, jolloin hän ahmi koko Freudin suomennetun tuotannon.

– Varmaankin taustalla oli perheeni. Epävakaan alkoholistiperheen dynamiikasta ja vaikeuksista piti lähteä karkuun kirjojen ja kirjoittamisen maailmaan.

Isä – avioton lapsi ja kahteen kertaan kotinsa menettänyt Karjalan evakko – oli ”itsesääliin ja mahtailuun taipuvainen alkoholisti ja vaimonsa pahoinpitelijä”, jonka vaikutus lähipiiriin oli myrkyllinen.

Helsingin Kalliossa asuneen tytön unelmana oli aina tulla kirjailijaksi ja opiskella psykologiaa. Snellman analysoi haaveidensa juontavan perheen sekavista kiintymyssuhteista ja monenkirjavasta sukupolvitaakasta, sotapakolaisuudesta ja Karjalan kodin menetykseen liittyvistä synkistä salaisuuksista.

Snellmanin haave toteutui jo Aleksanteri Kivimäen ikäisenä, 27-vuotiaana. Pitkä kirjailijanura alkoi räjähtävästi Anja Kaurasen nimellä vuonna 1981 julkaistulla läpimurtoteoksella Sonja O. kävi täällä. Se on yhä Suomen eniten myynyt esikoisromaani.

27 romaanin lisäksi Snellman on kirjoittanut kolme runokokoelmaa, tietokirjoja, elokuvakäsikirjoituksia, kuunnelmia, kolumneja ja lehtijuttuja.

Kirjamarkkina hiipuu

Snellmanin paluu psykologisten ja terapeuttisten opintojen pariin tapahtui 2010-luvun vaihteessa. Molemmat vanhemmat ja isosisko olivat kuolleet ja omaishoitajuus päättynyt. Lapset olivat muuttaneet pois kotoa ja kirjailijan työllä eläminen oli käynyt entistä epävarmemmaksi.

”Lukeminen kuului ennen itsestään selvästi sivistykseen.”

Snellman näki jo 1990-luvun lopussa dekkarien ja viihdekirjallisuuden nousun ja kustantamoiden linjamuutokset. Sosiaalisen median tulo vähensi lukemiseen käytettävää aikaa ja kirjojen ostamista.

– Ajattelin, ettei minun kirjojeni kaltaisia teoksia kohta varmaan enää osteta. Kustantamoiden markkinointi ja lukeva yleisö etsivät toisenlaisia asioita, viihdettä, jota halutaan ahmia nopeasti.

Ääni- ja e-kirjojen kuluttaminen vähentää entisestään kirjailijan tuloja. Apurahojakin on leikattu ja niitä jaetaan ymmärrettävästi mieluusti nuoremmille tekijöille.

– Lukeminen kuului ennen itsestään selvästi sivistykseen, mutta nykyään yhä harvempi kaipaa sanataidetta ja syväluotaavaa sivistystä.

Sanataiteilijan missio

Onneksi kirjoittaminen ja terapointi ovat sovitettavissa hyvin yhteen, eikä 70-vuotias kirjailija ole suinkaan lopettelemassa uraansa.

– Olen sanataiteilija. Nautin rikkaasta suomen kielestä, kirjoittamisesta ja sanojen keksimisestä niin kuin viulunsoittaja soittamisesta.

Ammattikirjailijan työ on tunnetusti raskasta, mutta Snellman on säilyttänyt tavoitteellisuutensa ja työkykynsä, koska valitsee tarkkaan asiat, joihin paneutuu.

– En ole viihtynyt kapakoissa enkä koskaan katsonut paljon esimerkiksi telkkaria. Vauhdikas sosiaalinen elämä oli hauska kokea 80-luvulla, mutta näin nopeasti, ettei kirjailijan kannata istua ravintolassa ja puhua kirjoittamisesta vaan kirjoittaa.

Säännöllinen liikkuminen, koirat, luonto, metsäretket ja oma puutarha pitävät virkeänä. Snellman lukee paljon, käy teatterissa ja elokuvissa ja harrastaa kuvataidetta.

– Uimisesta nautin loputtomasti. Käyn joka päivä uimassa. Pyrin pitämään mielen liikkeessä ja haluan rentoutua samalla, Snellman listaa työkykynsä varmistavia itsehoitokonsteja.