Kun runoilija ja opettaja Päivi Myllysen perheessä oli neljä alle kuusivuotiasta lasta, he saivat väsymyksensä keskelle puhelun, joka leikkasi koko sen hetkisen elämän palasiksi: ”Yhtä meistä ei enää ole.” – Veljeni oli menehtynyt liikenneonnettomuudessa kesken kauneimman kesän. Tuo traaginen kuolema riisui meiltä kaiken, mutta avasi myös aivan uuden ikkunan, josta katsoa elämää.
Sittemmin perhe on kasvanut lisää. Suurin oppi Päivin elämässä on ollut, että kaikesta selvitään. Usko on lestadiolaiselle suurperheen äidille lahja ja suuri voimavara. – Olemme voineet mieheni kanssa luottaa siihen, että jos vain jaksamme tahtoa ja rakastaa, voi vaikeidenkin päivien jälkeen toisesta löytyä se rakkain. Tässä olen kokenut uskon tuoneen konkreettisen siunauksen, Päivi kertoo.
Kun perheessä on monen ikäisiä lapsia, koko ajan sattuu ja tapahtuu. Viime vuosina Myllynen on kuitenkin löytänyt aikaa myös kirjoittamisen opinnoille ja runoille. Kainuulaisen luonnon keskellä on nyt helppo olla elämälle kiitollinen. Runoja Myllynen kirjoittaa aivan kaikille. Oman elämänsä hän rakentaa lapsuudessa saadulle turvalliselle pohjalle, jossa tärkeintä on omantunnon rauha ja Jumalan rakkaus.
Miten Päivin äiti selviytyi aikanaan lastensa kanssa epätavallisessa elämäntilanteessa ja millaisen henkisen perinnön hän tyttärelleen jätti? Mikä Päivin omassa äitiydessä on ollut haastavinta ja antoisinta? Mitä luonto hänelle merkitsee? Entä miten epilepsia on vaikuttanut hänen elämäänsä? Lue lisää kesäkuun Askeleesta! Jutun kirjoitti ja kuvasi Tarjariitta Lehtola.
