Virolainen 14-vuotias Ilon pakeni sota-aikana kaljaasilla yhdessä muiden pakolaisten kanssa meren yli Virosta Ruotsiin. Siellä hän loi uran rakastettuna kuvataiteilijana. Astrid Lindgrenin kirjoittamista satukirjoista iso osa on Ilon Wiklandin kuvittamia.

Pieni tyttö ja koira seisovat panssarivaunujen edessä. Piirros löytyy Ilon Wiklandin kuvittamasta, hänen lapsuudestaan kertovasta kirjasta Pitkä, pitkä matka. Alkuperäinen piirros on esillä Haapsalussa Ilon Wiklandille omistetussa museossa.

Kyseinen lapsuusmuistoihin perustuva kuva tiivistää sodan mielettömyyden ennen ja nyt.

Ilon Wiklandin paljon tunnetumpia kuvituksia löytyy ruotsalaisen kirjailijan Astrid Lindgrenin satukirjoista. Esimerkiksi teokset Mio, poikani Mio, Veljeni Leijonamieli, Ronja ryövärintytär sekä Melukylän lapsista ja Saariston lapsista kertovat kirjat ja Lotta-kirjat ovat Ilon Wiklandin kuvittamia.

Elämän onnellisinta aikaa

Vuonna 1930 Tartossa syntynyt Ilon o.s. Pääbo lähetettiin vanhempien eron jälkeen kahdeksanvuotiaana isovanhempiensa luo länsivirolaiseen Haapsalun pikkukaupunkiin. Suhteet omiin vanhempiin jäivät etäisiksi.

Ilon ja isovanhemmat elivät pienessä keltaisessa puutalossa ortodoksisen Maria Magdalena -kirkon vieressä. Isoisä oli kirkon lukkari. Joissakin Ilonin töissä on kuvattu kirkon elämää, esimerkiksi ortodoksisia häitä.

Lapsuusvuodet rannikkokaupungissa ennen sodan syttymistä olivat Ilon Wiklandin omien sanojen mukaan hänen elämänsä onnellisinta aikaa. Onnellisuus välittyy monissa kuvissa. Lapset leikkivät rannalla koiran kanssa tai keräävät marjoja pensaista, ja pieni tyttö leikkii koiran kanssa. Koirat ovat aina olleet Ilonille erityisen tärkeitä.

Koti Haapsalussa oli meren lähellä. Kesäisin Ilon ui pitkiä matkoja meren lahdella ja talvisin hän luisteli jäällä.

– Ihailin norjalaista taitoluistelijaa ja näyttelijää Sonja Henietä. Lopulta ymmärsin, ettei minusta tule koskaan yhtä hyvää luistelijaa. Sen jälkeen keskityin piirtämiseen, Wikland sanoo elämästään kertovalla videolla.

Pakomatka meren yli

Toinen maailmansota muutti rauhallisen elämän Haapsalussa. Sota vei lopulta Virolta itsenäisyyden. Ensin maan valloittivat neuvostojoukot, sitten saksalaiset ja sitten neuvostojoukot uudestaan. Virosta tuli Neuvosto-Eesti yli 40 vuodeksi.

Ilonin sotapiirroksissa panssarivaunut tulevat kaupunkiin ja sotilaslentokoneet yrittävät pommittaa sitä. Sotilaat ampuivat Ilonin rakasta tanskandoggia Titoa ja se menehtyi haavoihinsa.

Isovanhemmat päättivät, ettei heidän lapsenlapsensa ole hyvä rakentaa tulevaisuuttaan Virossa. He järjestivät Ilonin pakomatkalle, mutta eivät tahtoneet lähteä itse mukaan. He katsoivat olevansa liian vanhoja aloittamaan elämän uudessa maassa.

Virolaisen Enno Tammerin kirjoittamassa elämäkerrassa Ilon Wikland – Elu pildid kuvaillaan isoäidin ja lapsenlapsen viimeistä yhteistä matkaa.

Isoäiti Julie Pääbo saattoi Ilonin seitsemän kilometrin päähän Haapsalusta Rohükylään, isoisä oli jäänyt kotiin. Isoäiti ja lapsenlapsi kulkivat matkaa hiljaisina, tai ainakaan Ilon ei muista mitä matkalla mahdollisesti puhuttiin. Hän kantoi keltaista matkalaukkua, samaa joka hänellä oli mukanaan Haapsaluun muuttaessaan.

Isoäiti oli selvästi huolissaan. ”Mutta hänen rakkautensa minua kohtaan oli suurta. Tulevaisuuteni oli hänelle tärkeintä”, Ilon Wikland kertoo Tammerin kirjassa.

”Ilon ei enää koskaan tavannut isovanhempiaan. Kirjeitäkään ei kirjoiteltu, sillä niiden ei uskottu menevän perille.”

Ilon lähti viimeisten virolaisten pakolaisten mukana Meritäht-nimisellä kaljaasilla syyskuussa 1944 Viron Rohükylästä Ruotsiin. Laivamatka kesti kolme vuorokautta, välillä myrskysi.

– Se ei ollut kotoa lähtemistä, vaan kotoa pakenemista, Ilon Wikland sanoo videolla.

Ilon ei enää koskaan tavannut isovanhempiaan. Kirjeitäkään ei kirjoiteltu, sillä niiden ei uskottu pääsevän perille. Siitä ei ole tietoa, tiesivätkö isovanhemmat lapsenlapsensa menestyksestä Ruotsissa. Haapsalussa vieraillessaan Ilon Wikland käy aina isovanhempiensa haudoilla.

Haapsalu siirtyi Astrid Lindgrenin kirjoihin

Ilon Pääbo aloitti 14-vuotiaana pakolaiselämän Ruotsissa siellä jo asuneen tätinsä luona. Siitä on jo yli 80 vuotta. Ilon opiskeli kuvataidekoulussa. Hän avioitui 21-vuotiaana ruotsalaisen meriupseerin kanssa. Perheeseen syntyi neljä tytärtä.

Ensimmäisen tyttären syntymän jälkeen 1950-luvun puolivälissä Ilon tapasi Astrid Lindgrenin. Lindgrenin kirjojen vakituinen kuvittaja oli sairastunut, ja Ilon Wikland sai kuvittaakseen Lindgrenin teoksen Mio, poikani Mio. Siitä alkoi vuosikymmeniä kestänyt yhteistyö ja ystävyys.

Ilon kertoo elämäkerrassaan, että Astrid Lindgren kirjoitti lähes vuosittain uuden kirjan, joka poikkesi usein henkilöiltään edellisestä. Siksi Iloninkin piti muuttaa kuvitustyyliä.

– Se oli erittäin hyvä koulu, hän kertoo elämäkerrassa.

Astrid Lindgrenin teosten lisäksi Ilon Wikland on tehnyt kuvituksia aikakauslehtiin ja mainoksiin sekä muihin kirjoihin. Hän on muun muassa kuvittanut tunnetun ruotsinsuomalaisen ja ystävänsä Mark Levengoodin teoksen Riemujen rikkaus ja surujen summa.

Monissa Ilon Wiklandin kirjoissa näkyy muistumia haapsalulaisista omakotitaloista ja niiden pihoista, nyt jo osin puretuista. Ronja ryövärintytär -kirjan kuvituksessa voi puolestaan nähdä vaikutteita Haapsalun vanhasta linnasta.

Kirjastossa Astridilla ja Ilonilla on nimikkotuolit

Ilon palasi Viroon ensimmäisen kerran vuonna 1987. Silloin elettiin Neuvosto-Eestin aikaa, eikä Ilon uskaltanut mennä Tallinnasta Haapsaluun. Hän pelkäsi joutuvansa vangituksi. Tuolloin ulkomaalaisten liikkuminen Tallinnan ulkopuolella oli periaatteessa kiellettyä.

Ruotsiin palattuaan Ilonilla oli sellainen tunne, ettei Viroa enää ollut, vaan se oli muuttunut Venäjäksi. Hän ei voinut kuvitellakaan, että vain muutaman vuoden päästä Viro olisi jälleen itsenäinen.

Ensimmäisen kerran lapsuutensa jälkeen Ilon Wikland kävi Haapsalussa vuonna 1989, pari vuotta ennen Viron virallista uudelleen itsenäistymistä. Mustavalkoisissa valokuvissa hän on hiukan hämmentyneen näköisenä lapsuudenkotinsa pihamaalla.

Elämäkerrassaan hän kertoo tunnekuohun olleen silloin niin suuri, ettei sitä voi kuvailla sanoilla.

Astrid Lindgren matkusti Ilonin mukana Haapsaluun. Heidän kunniakseen järjestettiin yleisötilaisuus Haapsalun kirjaston lastenosastolla. Edelleenkin kirjastossa tiedetään, mikä on se tuoli, jolla Astrid Lindgren silloin istui, ja millä tuolilla Ilon Wikland.

Kirjailijan ja kuvataiteilijan vierailu kaupungissa oli kaiken kaikkiaan suuri tapahtuma, joka muistetaan yhä.

Viimeistään Astrid Lindgrenin ja Ilon Wiklandin Viron vierailun jälkeen virolaiset tiesivät, että Ilon on syntyjään virolainen. Viimeksi Ilon on käynyt lapsuuskaupungissaan kymmenisen vuotta sitten.

Museossa käy vieraita Japanista asti

Haapsalussa Ilonin lapsuudenkodin viereisessä korttelissa on nykyään Ilon Wiklandin teoksille ja elämälle omistettu museo Ilon Imedemaa. Se perustettiin lähes 20 vuotta sitten.

Museossa käy vuosittain noin 16 000 vierailijaa, pääasiassa kesäisin ja jouluna. Virolaisten lisäksi museossa vierailee suomalaisia, saksalaisia, ruotsalaisia ja japanilaisia turisteja.

– Keväällä meillä on niin paljon virolaisia koululaisvierailijoita, että ehdimme haukata eväitä vain ohimennen, sanoo museolehtori Anne Suislep.

Museossa on esillä suuri määrä Wiklandin sinne lahjoittamia töitä. Siellä voi nähdä hänen elämästään kertovan 20 minuutin dokumenttielokuvan, hiljentyä lukemaan viihtyisässä lukuhuoneessa sekä leikkiä leikkitiloissa. Kesäisin pihamaalla ja lisärakennuksissa järjestetään erilaisia tapahtumia.

Talolla on jo ennen Ilonille omistetun museon aikaa lapsiin liittyvä historia. Vuonna 1887 siellä syntyi mutakylpyläyrittäjän tytär Hedvig Büll. Hän toimi aikanaan lähetystyöntekijänä Anatoliassa ja pelasti tuhansia orpolapsia armenialaisten kansanmurhan yhteydessä. Sittemmin hän työskenteli Syyriassa armenialaisten pakolaisten hyväksi. Talon seinässä on Hedvig Büllin muistolaatta, jossa on teksti viroksi ja armeniaksi.

– Büllin elämäntyön innoittamana täällä on käynyt myös armenialaisia ryhmiä, Suislep kertoo.

”Hänen paras ystävänsä tanskandoggi Tito seurasi häntä kaikkialle.”

Virolaiset perinteet jatkuvat Ruotsissa

Ilon Wikland ei enää anna haastatteluja, mutta hänen kuusi- ja seitsemänkymppiset tyttärensä Helene, Fredrika, Anna ja Birgitta vastasivat yhteisessä sähköpostiviestissä kysymyksiini.

Heidän mukaansa äiti on aina kertonut mielellään turvallisesta lapsuudestaan isovanhempiensa luona.

– Äiti kävi koulua Haapsalussa, hänellä oli leikkikavereita ja hän eli vapaasti. Hänen paras ystävänsä tanskandoggi Tito seurasi häntä kaikkialle, tyttäret kertovat.

Äiti on kertonut tahtoneensa piirtää jo pikkutytöstä lähtien. Isovanhemmat olivat vapauttaneet Ilonin kotitöistä, jotta hän voisi keskittyä enemmän piirtämiseen.

Virolaiset perinteet ovat olleet Ilonille tärkeitä. Hän on opettanut tyttärilleen jouluun ja pääsiäiseen liittyviä perinteitä sekä virolaisten ruokien kuten hapankaalin, punajuurikeiton ja juustokakkujen tekoa.

Tyttärien mukaan äiti luki heille usein satuja, erityisesti iltasatuja. Toki Astrid Lindgrenin kirjoittamia, mutta myös muita.

– Satujen kuunteleminen muokkasi lapsuuttamme, ja olemme siirtäneet tämän tavan edelleen omille lapsillemme, tyttäret kertovat.

Pakolainen sopeutui uuteen maahan

Ilonin tyttäret kertovat äidilleen kuuluvan hyvää. Ilon Wikland täytti helmikuussa 95 vuotta ja on tyttärien mukaan virkeä ja iloinen. Kodin ikkunoista näkyy vettä ja metsiä. Hän nauttii kirjojensa signeeraamisesta, koska se tuntuu siltä kuin tekisi jälleen töitä.

Rose Lagercrantzin kirjoittamassa ja Ilon Wiklandin kuvittamassa kirjassa Pitkä, pitkä matka (suomennos Laura Voipio) pikkutyttö kertoo sota-ajasta ja sotilaiden tulosta pieneen kaupunkiinsa. ”Monet kaupungin asukkaat alkoivat pelätä ja päättivät paeta. Mutta ei isoäiti, hän oli siihen liian vanha. – Sinun täytyy päästä pois täältä, hän sanoi. Sinut täytyy pelastaa, Ilon!” satukirjassa kerrotaan.

Kirjan kansikuvassa seisoo pieni tyttö keltaisen matkalaukun ja koiran kanssa Haapsalun rautatieaseman pylväskatoksen alla.

Anne Suislep kertoo, että museossa käy paljon Viroon sodan takia paenneita ukrainalaisia.

– Heille Ilon Wikland saattaa olla esimerkki siitä, että pakolaisuuteen joutunut ihminen voi sopeutua hyvin uuteen kotimaahansa, Suislep sanoo.

95-vuotiaan taiteilijan juhlanäyttelyt

Ilon Wiklandin 95-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on järjestetty erikoisnäyttelyitä.

Haapsalun Ilon Wikland -museossa on kesäkuun alussa auennut näyttely, jonka nimi on ”Tuntematon Ilon Wikland”. Näyttelyssä on koottuna töitä Wiklandin perheen kokoelmista, satukuvitusten lisäksi aikakauslehtien kuvituksia.

Lisäksi museossa on esillä näyttely ”Ilonin kuvan voima”, jossa näkyy miten taitelijan käsiala ja ilmaisutyyli ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana.

Tukholmassa Prinssi Eugenin Waldemarsudde -taidemuseossa on esillä 17. elokuuta asti näyttely, joka esittelee Wiklandin töiden lisäksi Tove Janssonin, Linda Bodestamin ja Pija Lindenbaumin kuvituksia.