Helluntaiherätyksen lehden Ristin Voiton nuori toimittaja Irja Halász (vuoteen 1982 Uimonen) meni lomallaan vuoden 1979 viimeisiksi päiviksi kielenkääntäjäksi Sveitsin Lausannessa pidettyyn Mission 80 -tapahtumaan. Kyseessä oli nuorille eurooppalaisille suunnattu tuhansien osallistujien lähetyskonferenssi.

– Käänsin seminaaritekstejä ranskasta ja englannista suomeksi, Irja Halász kertoo.

Konferenssin osanottajat saivat valita itselleen joka päivä rukouskortin, jossa oli perustietoja jostakin maasta.

– Eräänä päivänä sain käteeni Mongolia-kortin. ”Kauheaa”, ajattelin, siellä ei tiedetty olevan yhtään kristittyä.

Halász kertoo matkailleensa jo aiemmin Neuvostoliitossa. Hän oli tehnyt juttuja sikäläisistä seurakunnista ja uskovista.

– Mietin, miten voisin rukoilla uskovien puolesta Mongoliassa, jos heitä ei ole.

Henkilökohtaista opetusta Unkarissa

Mongolia oli 1980-luvulla vielä salaperäinen, suljettu kommunistimaa, jonne oli vaikea päästä – varsinkin uskoaan tunnustavana kristittynä. Halász etsi järjestöä, joka tekisi siellä työtä.

– Ei sellaista ollut. Minun piti siis mennä sinne itsenäisenä, järjestöistä riippumattomana. Halusin tietysti myös opiskella mongolin kieltä.

Mongoliassa puhuttua halhamongolia opetti Helsingin yliopistossa henkilö, joka itse puhui toista mongolikieltä burjaattia.

– Minulle suositeltiin tutkijanuraa ajatellen mongolistiikan opiskelua Yhdysvalloissa, Varsovassa tai Budapestissa. Hain Budapestiin.

Opiskelupaikan saaminen oli kuitenkin ulkomaalaiselle vaikeaa. Unkarin suurlähetystö Helsingissä ei antanut paljon toivoa. Erään tuttavan neuvosta Halász lähetti hakemuksen sekä suurlähetystöön, Unkarin kulttuuriministeriöön että Budapestin ELTE-yliopistoon. Ja ihme tapahtui. Unkarin kulttuuriministeriöltä tuli hyväksyntä.

– Sain opiskella ELTE:ssä mongolistiikkaa viisi vuotta. Opetusohjelma räätälöitiin minulle ja professori opetti minua aamusta iltaan, koska olin kurssin ainoa oppilas.

Pitkä stipendi avasi ovet Mongoliaan

Irja Halász hankki myös sujuvan unkarin taidon. Hän meni naimisiin unkarilaisen miehen kanssa, mistä juontuu hänen kalastajaa merkitsevä unkarilainen sukunimensä.

Ensimmäisen kerran Halász pääsi Mongoliaan lyhyeksi ajaksi vuonna 1985. Hän joutui vaikean päätöksen eteen.

– Lupauksistaan huolimatta unkarilainen mieheni ei enää sallinutkaan opintojeni jatkamista. En kuitenkaan halunnut kotirouvaksi tai perheenemännäksi.

Avioliitto päättyi aikanaan eroon.

Halászin mieli paloi takaisin Mongoliaan. Hän opiskeli välillä venäjää vuosina 1986–1987. Vuonna 1987 hän onnistui saamaan Suomen opetusministeriön kautta Mongolian valtion stipendin. Se perustui maiden väliseen kulttuurisopimukseen.

– Aluksi vain viisi kuukautta, mutta ihmeekseni sitä jatkettiin pyynnöstäni kolmeen vuoteen!

Halász oli Mongolian pääkaupungin Ulaanbaatarin yliopistossa ulkomaalaisten joukossa ainoa suomalainen kielenopiskelija.

– Osa opettajista oli opiskellut Neuvostoliitossa, osa Itä-Euroopassa. Monet heistä puhuivat myös venäjää tai saksaa.

Halász on opiskellut lukuisia kieliä: saksan, ruotsin, englannin ja ranskan lisäksi halhamongolia ja unkaria. Lisäksi myös venäjää, thaita, koreaa ja mantšua.

Jeesukselle rakennetut hienot kirkot

Evankelioimista Halász ei filologian opintojensa aikana unohtanut. Mongoliassa ei hänen kokemuksensa mukaan tiedetty kristinuskosta oikeastaan mitään.

Maan traditionaalinen uskonto on lamalaisuudesta vaikutteita saanut buddhalaisuus. Taustalla on myös ikivanhaa šamanismia. Vuosina 1924–1990 Mongolian virallisesti ateistinen kommunistihallinto sorti ja vainosi kaikkia uskontoja. Nykymongoliksi ei ollut käännetty edes Uutta testamenttia.

Halász tunsi yliopiston kautta mongoleja, jotka olivat opiskelleet Unkarissa tai Itä-Euroopassa. Hän sai kokea olevansa eurooppalaisena ihmisenä kiinnostava. Mutta uskostakin puhuttiin. Jotkut kertoivat nähneensä Euroopassa isoja kirkkoja.

– He kertoivat ihmetelleensä, kuka oli tuo Jeesus, jolle oli pystytetty niin valtavia, kauniisti koristeltuja rakennuksia. Hänen täytyi heidän mielestään olla hyvin merkittävä ihminen.

Halász kävi joidenkin tuttavuuksiensa kanssa pitkiä keskusteluja uskonasioista.

– En tuputtanut mitään, mutta halusin kertoa. Apuna minulla oli vain unkarinkielinen Uusi testamentti, jota jotkut tuttavistani osasivat lukea. Yritin selittää heille kristinuskon vaikeita käsitteitä.

”Satuin asumaan maan demokratialiikkeen johtajan luona vajaan vuoden ajan.”

Lähetystyö oli Mongoliassa kiellettyä ja Halászin oli toimittava erittäin varovaisesti.

– Kyllähän se pelottikin. Kerran viranomaiset takavarikoivat englanninkielisen Raamattuni.

”Kastoin miehen kylpyammeessa”

Halász muistaa erään ravintolaillan jälkeisen paluumatkan Ulaanbaatarissa helmikuun talvipakkasilla. Herrasmiestuttava saattoi hänet asutolaan ja muisteli, kuinka Halász oli sanonut, että Jumalalle voi puhua missä vain.

– En käyttänyt sanaa ”rukoilla”, koska mongolit yhdistivät sellaisen buddhalaiseen temppeliin.

Nuori mies kysyi, voisiko Halász puhua Jumalalle nyt ja esitellä hänetkin?

– Siinä kävellessä esittelin hänet Jumalalle ja Jeesukselle mongoliksi. Sitten sanoin, että hän voi hän itsekin puhua Jeesukselle. Hän uskoi. Kävimme Uuden testamentin periaatteellisia asioita läpi. Kuinka Jeesus antaa synnit anteeksi, kuinka pelastutaan uskon kautta.

Stipendiaika oli loppumassa eikä jatkosta ollut vielä tietoa.

– Kuka kastaisi hänet? Nuori mies keksi, että hänen tuttavansa kotona oli kylpyamme. Laskimme sen täyteen vettä ja minä kastoin hänet Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Halászin stipendi jatkui. Hänen lähipiirissään oli lisää kristinuskosta kiinnostuneita.

Vuonna 1988 Halász oli Filippiineillä Mission 88 -konferenssissa.

– Kerroin siellä Mongolian uutisia. Minulta kysyttiin, montako kristittyä haluaisin siellä nähdä ja luvattiin rukoilla sen puolesta. Uskalsin toivoa, että kahdeksan.

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, Halász kertoo Mongoliassa elävän virallisesti yli 44 000 eri kirkkoihin kuuluvaa kristittyä.

– Useimmat kuuluvat vapaisiin suuntiin, mutta on siellä luterilaisia ja katolilaisiakin.

Sattuman kautta Reutersin toimittajaksi

Mongolian vuosikymmeniä kestänyt kommunistivalta romahti vuoden 1990 aikana. Siitä seurasi suuria muutoksia, myös Irja Halászin elämässä.

– Satuin asumaan maan demokratialiikkeen johtajan luona vajaan vuoden ajan. Kun hän tuli kokouksistaan kotiin, sain jo yöllä tietää, mitä demokraatit olivat keskustelleet.

Halász seurasi maan poliittista elämää paikan päällä. Tiedon tarve Mongolian tapahtumista oli ulkomailla suuri, mutta ulkomaalaiset toimittajat vain kävivät Mongoliassa Kiinan pääkaupungista Pekingistä käsin.

– Otin myös paljon valokuvia. 1980-luvusta ei ole Mongoliasta paljoakaan kuvia, koska kameroita ei juuri ollut.

Erikoisten sattumuksien kautta maailmanlaajasti toimiva tunnettu brittiläinen uutistoimisto Reuters löysi Halászin ja pyysi tältä palveluksia.

– Kävin Pekingissä Suomen lähetystön työntekijän luona. Juuri silloin sinne soitti Reutersin aluepäällikkö ja kysyi, voisiko suomalainen diplomaatti etsiä käsiinsä erään suomalaisen Irja Halászin Mongoliasta.

– Mongoliaan tarvittiin toimittaja. Aluepäällikkö oli kuullut minusta Hongkongissa asuvalta suuren brittiläisen HSBC-pankin johtajalta, jonka olin tavannut hänen vieraillessaan aiemmin Mongoliassa, silloin vielä hyvin harvinaisena turistina.

Halász kävi saman tien rekrytointipuhelinkeskustelun Reutersin aluepäällikön kanssa ja hänestä tuli heidän Mongolian-toimittajansa.

Reuters lähetti junalla lisää rahaa

Irja Halász alkoi kirjoittaa englanniksi uutisia Mongolian poliittisen kuohunnan ja muutoksen keskeltä. Reutersin kautta uutiset levisivät kaikkialle maailmaan.

1990-luvun alun Mongoliassa viestintäyhteydet olivat alkeelliset. Juttuja Halász saattoi parhaiten lähettää Reutersin toimitukseen telexillä eli kaukokirjoittimella.

– Ulaanbaatarin ainoat telex-laitteet olivat pääpostissa ja Ulaanbaatar-hotellissa. Jälkimmäinen oli parempi. Englantia osaamaton naisvirkailija kirjoitti siellä juttujani telexiin kahdella sormella, versaalina. Yhden arkin lähettäminen kesti tunnin!

Todellisen kiireen tullen hän saneli jutut puhelimessa Reutersin toimitukseen.

– Soitot Ulaanbaatarista Pekingiin täytyi soittaa Moskovan kautta. Se oli kallista.

Niinpä Halászin rahat olivat usein lopussa. Hän joutui soittamaan Reutersin toimistoon Tokioon ja pyytämään lisää.

– Joku toi sitä aina sitten junalla Pekingistä. Pankit eivät toimineet.

Sama kerran viikossa Venäjältä Ulaanbaatarin kautta Pekingiin kulkeva juna oli myös ainoa keino lähettää Reutersille valokuvia.

– Etsin asemalla jonkun luotettavan oloisen ulkomaalaisen matkustajan, joka voisi kuriirina viedä kuvat Reutersille Pekingiin.

Kaiken huipuksi Halász ei tiennyt, menivätkö hänen juttunsa perille.

– Reutersin uutisia luettiin eri ulkomaisilla radiokanavilla, mutta päivisin Mongoliassa länsimaisia radiolähetyksiä häirittiin. Öisin saatoin BBC:n lähetyksestä kuulla, että juttuni olivat menneet perille.

Myöhemmin 90-luvulla Reuters koulutti Halászia uutisten tekoon. Ensimmäinen koulutus pidettiin Hongkongissa.

– Ensin yleis- ja sitten talousuutisten laatimista. Kuvani kelpasivat sellaisinaan. Reuters osti myös tv-kanavan ja koulutti tv-uutisten tekemiseen. Niitäkin olen sittemmin tehnyt. Olennaista oli opetella Reutersin uutistyyli.

Tv-työn lisäkoulutusta Reuters antoi toimittajilleen myöhemmin myös Pekingissä, Sydneyssä – ja Nauru-saarilla. Vuonna 2000 Irja Halász sai Reutersin Feature Story -pääpalkinnon.

Maailman suurimpien medioiden palveluksessa

Reutersin palkkalaisena Halász oli kaikkiaan 16 vuotta.

– Olin samanaikaisesti viimeisinä vuosina 1999–2005 myös amerikkalaisen Associated Pressin (AP) toimittajana. Reuters ei maksanut kokopäiväistä paikkaa. Olin ”stringer”, siis tavallaan talon oma toimittaja, mutta myös jossain mielessä vapaa toimittaja.

Kun Reutersin TV-osaston johto vaihtui, aluepäällikölle ei sopinut, että Halász työskenteli myös AP:lle.

– Hän niuhotti ja pakotti minut valitsemaan. Lontoosta saatu Feature-palkinto auttoi kuitenkin saamaan jatkovuosia.

Kun tilanne kärjistyi uudelleen, Halász lähti täysin freelanceriksi. Hänelle oli kertynyt kontakteja englanninkielisen globaalin uutismaailman eri toimijoihin.

– Tein juttuja BBC:lle, Sky Newsille, CNN:lle, Deutsche Wellelle ja France 5:lle. Qatarilainen Al Jazeera English (AJE) otti vuonna 2008 yhteyttä ja halusi minut tekemään juttuja Mongolian parlamenttivaaleista.

Kun AJE:n filmiryhmä oli vaalit kuvannut, syttyi Mongoliassa kapina.

– Viisi mongolia kuoli ja 300 haavoittui kahakoissa. Silloin lähetin suorana uutisia AJE:lle – ja uudelleen Reutersillekin.

Halászista tuli free-perusteinen AJE:n Mongolian-tuottaja.

– Sain tehdä uutisia kenelle tahansa, mutta Al Jazeera oli aina etusijalla.

Halász kertoo tehneensä artikkeleita, valokuvajournalismia ja tv-juttuja Mongoliassa myös YK:lle. Pohjois-Koreassakin hän pääsi käymään.

Journalismi edisti demokratiaa ja lähetystyötä

Helsingin maalaiskunnassa vuonna 1957 syntynyt Irja oli 11-vuotias, kun hänen isänsä jätti perheen. Myöhemmin äiti ja lapset muuttivat Helsinkiin.

– Kävin Tyttönormaalilyseon kielilinjan.

Halász kastettiin lapsena luterilaiseksi, mutta teini-iässä hän seurasi helluntaiseurakuntaan kuulunutta äitiään helluntailaiseksi. Elämä vapaana lähetystyöntekijänä ja journalistina on ollut vaiheikas.

– Minua ei mikään seurakunta ole koskaan lähettänyt minnekään. Saalemissakin kuulin, että olin liian uhmakas! Avioeron myötä jouduin aikoinani siellä myös toimintakieltoon.

Halász toteaa, että itse hän on itsensä elättänyt, vaikka ystävät toki ovat matkan varrella auttaneet.

– Koen, että olen ollut eniten paikallani vapaassa evankelioimistyössä, maata muokkaamassa. Olen halunnut journalistin työllänikin edistää demokratiaa ja yhteiskunnallisia muutoksia, jotta yhteiskunnasta tulisi entistä vapaampi ja otollisempi myöhemmille julistajille.

Varsinaiseen seurakuntatyöhön Halász ei omasta mielestään kykene.

– En ole mikään mallikristitty.

Nykyisin Irja Halász asuu enimmäkseen Helsingissä ja on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.

Mongolia kahden suuren puristuksessa

Mongolia on tänään demokraattisempi ja avoimempi kuin koskaan ennen. Yhteiskunnallisia ongelmia silti riittää. Esimerkiksi korruptio jyllää.

”En ole koskaan katunut Mongoliaan lähtöä. Enkä sitä, että adoptoin mongolialaisen kulkukoiran.”

Yli neljä kertaa Suomea laajemmassa sisämaavaltiossa elää vain runsaat kolme miljoonaa ihmistä. Toisaalta mongoleja asuu myös naapurimaissa: Kiinan Sisä-Mongoliassa peräti kuusi miljoonaa ja Venäjän Siperiassakin puoli miljoonaa.

Pieni mongolien kansa on Halászin mukaan elänyt ”kahden tarbosauruksen välissä”, millä hän viittaa suuriin naapureihin Kiinaan ja Venäjään.

– Mongolian asema on usein ollut vaikea. Siksi maan politiikassa on tasapainoteltu. Kommunistivallan aikana Neuvostoliitto määräsi monista Mongolian asioista ja maassa oli Kiinan varalta Neuvostoliiton ydinaseitakin.

Mongolia ei vieläkään ole Halászin mukaan täysin irti Venäjän vaikutuksesta, vaikka Kiinan ja kiinalaisen rahan mahti onkin siellä suuresti kasvanut.

– Uusi ulkopoliittinen linja on, että heillä on kolme naapuria. Se kolmas voi olla Japani, USA tai vaikka EU. Mongolialaiset pönkittävät tietoisesti suhteitaan kolmansiin valtoihin.

Mongolialaiset ovat Halászin mukaan vapaita ja itsenäisiä. Alun perin he olivat paimentolaisia, mutta nykyisin hyvin urbaaneja.

– Heissä on paljon älykkäitä ja innovatiivisia ihmisiä. He oppivat ja sopeutuvat uuteen nopeasti: pieni laiva kääntyy sukkelaan.

Halászin mielestä mongolit ovat kansana eräänlainen silta Aasian ja Euroopan välillä. Se heijastuu heidän ajattelutapaansa.

– Monet varttuneemmat mongolit ovat opiskelleet Itä-Euroopassa, nuoret länsimaissa. He ymmärtävät eurooppalaisia paremmin kuin kiinalaiset. Kiinalaisia mongolit taas eivät oikein ymmärrä: historiallisesti esimerkiksi kiinan kielen taito ei ole kuulunut mongolialaiseen sivistykseen.

”Ruma timantti” menee läpi kiven

Irja Halász on jo eläkkeellä, mutta käy edelleen usein Mongoliassa.

– Luonnehtisin itseäni rumaksi timantiksi, joka ei kuulu kruunuun tai sormukseen, vaan porankärkeen. Sitä ei arvosteta, mutta se tekee tärkeää työtä ja menee harmaan kivenkin läpi.

– Yksi ihminenkin voi tehdä jotain: se ruma timanttikin on tarpeen. Tämä ajatus pitää minua pystyssä, muuten vaipuisin epätoivoon.

Halász kokee, ettei ole itse saanut aikaan mitään suurta seurakunnan kasvua Mongoliassa.

– Mutta olen saanut lahjaksi silminnäkijän paikan. Olen nähnyt, miten tyhjästä syntyy seurakunta. Tämähän voi seuraavaksi tapahtua vaikka Pohjois-Koreassa.

Halász muistuttaa, että seurakunnan kasvu on Jumalan työtä, ei ihmisen. Sivustakatsojana voi silti olla silminnäkijä.

– Joitakin asioita uskoo vain silminnäkijänä. Uskon siis, koska olen nähnyt.

Eletty elämä on hänestä ollut mielenkiintoinen. Nuorena uskoon tultuaan hän halusi jännittävän elämän.

– Ja sellaisen olen saanut. En ole koskaan katunut Mongoliaan lähtöä. Enkä sitä, että adoptoin mongolialaisen kulkukoiran, Halász naurahtaa.