On elokuu 2021. ”Valkoiset seinät, maailmani rajat. Istun sairaalasänkyni reunalla, suljetulla osastolla psykiatrisessa sairaalassa. Sydämeni on rikki, käpristynyt kokoon kuin rusina, ja niin pieni ja kuiva, etteivät edes kyyneleet pääse puristumaan ulos. Mitä täällä teen, taas? Miksi taas?” Näin Anna Pölkki kirjoittaa päiväkirjateoksessaan Metsien kaukainen sini.
Kun Pölkki puuhastelee puutarhassaan, kirjoittaa kirjoja, valokuvaa koivikossa kakkujaan tai uppoutuu vanhoihin tyttökirjoihin vaaleanpunaisessa vinttihuoneessaan, hän hoitaa mielensä terveyttä. Juuri ilmestynyt päiväkirjateos kertoo elämästä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa, mutta on raskaasta aiheestaan huolimatta täynnä valoa ja kauneutta.
Mistä kaikesta Pölkki ammentaa voimaa ja elämäniloa? Millaisia ovat hänen kokemuksensa psykiatrisesta hoidosta? Miten hän saa ajatukset pois pahasta olosta ja luovuuden kukkimaan? Millainen prosessi oli muutto Turun seudulta Kangasniemelle rakkauden perässä?
Lue lisää syyskuun Askel-lehdestä. Jutun kirjoitti ja kuvasi Tarjariitta Lehtola. Osa kuvista on Anna Pölkin itse ottamia.
