Nuori Elias Lönnrot saapui 200 vuotta sitten kotiopettajaksi Hämeen tarunhohtoisimpaan kartanoon Laukkoon. Suomen kansalliseepos sai aikanaan kartanossa alkunsa ja huhtikuussa 1849 myös loppunsa, kun Lönnrot päiväsi sen Laukossa ja omisti tärkeimmälle tukijalleen Laukon rouvalle Eva Törngrenille.
Erityisen kauniilla paikalla, kapealla Pyhäjärveen pistävällä kannaksella Pirkanmaalla seisoo monien tarinoiden kartano Laukko. Keskellä vesilahtelaista kulttuurimaisemaa vanha koivukuja johdattelee kartanon maille. Valkoiset 1930-luvun rakennukset eivät heti paljasta, miten historiallisesta paikasta on kyse.
Laukko mainitaan ensi kertaa asiakirjoissa jo vuonna 1416 ja sitä hallitsi lähes 400 vuoden ajan kuuluisa Kurki-suku. Vuonna 1817 Claes Arvid Kurki kuitenkin myi kartanon lääketieteen professori Johan Agapetus Törngrenille. Törngrenin vaimo Eva Agata oli rovasti Juhana Helsingerin tytär, tarmokas, vieraanvarainen ja lämminsydäminen emäntä. Hän oli tunnettu siitä, että hän nuorten parissa ollessaan kehotti heitä kehittämään lahjojaan ja taipumuksiaan.
Suhteita yli säätyrajojen
Vuonna 1824 Laukkoon saapui kotiopettajaksi nuori Elias Lönnrot, jota Eva Törngren sai heittäytyä tukemaan täydellä sydämellään ja historian kirjoihin jääneellä lopputuloksella. Laukon kartanon väki otti Lönnrotin vastaan yhtä ystävällisesti ujona nuorukaisena kuin myöhemmin koko kansan kunnioittamana tiedemiehenä.
– Tärkein syy siihen, että yhteys Lönnrotin ja Laukon väen kesken säilyi läpi elämän, oli Eva Törngren. Lönnrot oli Laukossa kuin perheenjäsen, kartanon nykyinen omistaja Liisa Lagerstam sanoo.
Törngrenien omat lapset eivät kotiopettajaa tarvinneet, mutta Lönnrotin oppilaana oli perheen kasvattipoika ja rouvan sukulainen Carl Wilhelm, joka syntyi 1817 Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajan Carl Johan Idestamin ja piika Anna Greta Valbäckin aviottomana lapsena.
Professori Johan Törngren rakasti yksinäisyyttä ja pysytteli mielellään etäämpänä talon jokapäiväisestä elämästä. Eva-rouva sen sijaan holhosi ja tuki lahjakasta nuorukaista äidillisellä huolenpidollaan.
”Elias Lönnrot rakasti läpi elämänsä hyvää kahvia.”
Kartanon rouvan varallisuus ja liikkuminen erilaisissa piireissä antoivat Lönnrotille mahdollisuuksia luoda sosiaalisia suhteita yli säätyrajojen.
Eva Törngreniä on kutsuttu kansallisromantiikan äidiksi. Hänen kiinnostuksensa suomalaiseen identiteettiin ja suomen kieleen tuli ruotsinkielisyydestä huolimatta isän perintönä.
Eva Törngren kannusti Lönnrotia kirjoittamaan muistiin Laukosta ja lähiympäristöstä kansanlauluja ja -runoja. Tunnetuin näistä on Elinan surmavirsi, jonka Lönnrot julkaisi vuonna 1840 Kantelettaressa. Jokaisen löytyneen runon jälkeen Eva Törngren palkitsi nuorukaisen ylimääräisellä aamupäiväkahvilla. Lönnrot osasi arvostaa palkkiota, hän rakasti läpi elämänsä hyvää kahvia.
Yhä elävää kulttuuriperintöä
Laukossa on helppo lumoutua historiasta: luonnosta, paikannimistä, tarinoista ja tietysti itse loisteliaasta kartanosta. Kartanon historiaan on mahtunut paitsi Kurkien ja Törngrenien aika, myös paroni Standertskjöld-Nordenstamin ja tehtailija Rafael Haarlan aika.
Laukko on joutunut kokemaan vuosisatojen aikana myös hävitystä. Isonvihan aikana venäläiset tuhosivat ja ryöstivät kartanon perinpohjin, ja vuonna 1918 kapinalliset polttivat lähes kaikki Laukon rakennukset, mutta aina se on noussut pystyyn entistä uljaampana.
Vuonna 1968 koitti Lagerstamien aika, kun Leena ja Juhani Lagerstam ostivat Laukon. Juhani Lagerstam kuoli vuonna 2006 ja seitsemän vuotta myöhemmin Laukko siirtyi Liisa Lagerstamin ja hänen puolisonsa Jouni Minkkisen omistukseen.
Kartanon tytär on ollut kiinnostunut historiasta jo kodin perintönä, ja Liisa Lagerstamista tulikin historiantutkija. Väitöstutkimusaihe löytyi läheltä. Laukkoa 1600-luvun jälkipuolella isännöineen Gabriel Kurjen Liisa Lagerstam valitsi tutkimuskohteekseen saadakseen lisää tietoa Laukon vanhemmasta historiasta.
Yksi erityisen kiinnostava henkilö Laukon historiassa on myös Turun piispa Arvid Klaunpoika Kurki. Hän syntyi Laukossa 1464 ja toimi Turun piispana vuodesta 1510. Hän hukkui 1522 yrittäessään paeta kovassa myrskyssä Närpiöstä Merenkurkun yli Ruotsiin.
– Kaikkein antoisinta on ollut oppia ymmärtämään, miten laukkolaiset ovat ennen minua eläneet ja ajatelleet. Laukon pitkä historia antaa syvyyttä asumiseen ja työskentelyyn täällä, se on erottamaton osa kokonaisuutta.
– Olemme halunneet viedä kartanon 2000-luvulle tavalla, joka vahvistaisi paikan ainutlaatuista kulttuuriperintöä, mutta olisi kuitenkin meidän itsemme näköistä, Liisa Lagerstam kertoo.
Nykyisten kartanon rouvan ja herran aikana Laukko onkin noussut yhä useamman tietoisuuteen kulttuurikohteena, jossa historia, taide, musiikki ja hyvä ruoka kohtaavat. Liisa Lagerstam toteaa Laukon olevan hänen elämäntyönsä. Yli 50 000 kävijää vastaa joka kesä Laukon kutsuun käyden kartanovierailuilla tai puistokonserteissa.
– Kun rohkeasti tekee, miten itse tykkää, siitä seuraa iloa muillekin. Ilo on Laukon kesässä tärkeä asia. Artistit ja taiteilijat tulevat mielellään tänne esiintymään, paikka on ainutkertainen myös heille.
Väinämöisen jalanjäljillä
Laukon erikoinen ja pitkä menneisyys muistuttelee jatkuvasti itsestään uusien aarrelöytöjen ansiosta. Historia ja nykypäivä lyövät kättä.
”Lönnrot oli tavannut Laukossa karjalaisia laulutaitoisia kulkukauppiaita.”
Kun Laukko täytti 600 vuotta, kartanossa julkaistiin Lisa Lagerstamin kirjoittama juhlakirja Laukko – kuusi vuosisataa. Lagerstam kertoo teoksessaan miten, Elias Lönnrot löysi kalevalaiset sankarit, kun Eva-rouvan serkun aviomies Reinhold von Becker tarjosi vuonna 1826 Lönnrotille maisterin väitöskirjan aiheeksi tuolloin vielä tuntematonta muinaissuomalaista jumalaa Väinämöistä. Lönnrot valmistui filosofian kandidaatiksi 1827.
Lönnrot oli tavannut Laukossa karjalaisia laulutaitoisia kulkukauppiaita, ja vuoden 1828 alkukesällä hän lähti ensimmäiselle runomatkalleen. Laukon isäntäväellä oli suuri vaikutus myös siihen, että Lönnrot alkoi opiskella lääketiedettä. Adolf Törngren oli Suomen lääkintöhallituksen pääjohtajana ja nuorelle lääkärille arvokas tukija.
Lönnrotin oppilas Carl Wilhelm Törnegren sai loisteliaan päästötodistuksen, jossa kerrottiin tämän tulevan Helsingin yliopiston oppihistorian professorin ja kirjastonhoitajan osanneen muun muassa viittä kieltä. Vaikka kotiopettajan velvollisuudet olivat ohi, palasi Lönnrot Laukkoon aina uudestaan kuin talon omana poikana.
Piimän ja ruisleivän voimalla
Vastaperustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ryhtyi tukemaan runonkeruuta. Niinpä Elias Lönnrot lähti ensimmäiselle rajantakaiselle matkalleen vuonna 1832 väiteltyään sitä ennen lääketieteestä.
”Lepo, toivo, tyytyväisyys ja kohtuullinen ilo pitävät ihmisen terveenä.”
Runonkeruumatkoiltaan Lönnrot kirjoitti ahkerasti Laukkoon Eva-rouvalle.
Lönnrot kulki kävellen, soutaen ja suksilla uskomattomia matkoja runojen ja laulujen perässä. Laukkoonkin hän saattoi tulla hiihtäen.
Sitkeän uurastajan ja vaeltajan hyvä kunto pohjautui terveellisiin elämätapoihin. Runonkeräysmatkoilla hänen moottorinsa sanotaan käyneen piimällä ja ruisleivällä. ”Lepo, toivo, tyytyväisyys ja kohtuullinen ilo pitävät ihmisen terveenä ja vielä toisinaan parantavat sairaankin,” oli Lönnrotin motto. Mutta hän ei kuitenkaan ollut tavoiltaan pyhimys. Tupakka ja piippu olivat hänen päivittäisiä paheitaan.
Nuori morsian keitti hyvää kahvia
Törngrenien aikana – kuten nykyäänkin – Laukko oli kesäisin monien tapahtumien keskus, jossa pidettiin iloista hovia. Lönnrot osasi huvittaa Laukossa vierailevia neitosia soitolla ja tarinoillaan, mutta hän omistautui kuitenkin lähinnä työlleen.
Kun hän aloitti työt Kajaanin pikkukaupungissa, silloin tällöin kuului huhuja Kajaanin piirilääkärin kihlautumisesta. Hänen todellinen kihlautumisensa yllätti kuitenkin läheisetkin ihmiset. Kihlattu oli Lönnrotia 21 vuotta nuorempi oululaisen värjärimestari Piponiuksen tytär Maria, joka oli tullut Kajaanin sahalle taloudenhoitajaksi. Maria sai vasempaan nimettömäänsä komean briljanttisormuksen. Se oli peräisin keisari Nikolai I:ltä, joka oli halunnut palkita Lönnrotin ansiokkaasta työstä koleraepidemian hoitamisessa.
Kun Eva Törngren kuuli kihlausuutisen, hänelle nousi huoli, osaisiko nuorikko keittää riittävän hyvää kahvia hänen suosikilleen. Kun hän turkulaisen ystävän ja tämän oululaisten sukulaisten avustuksella sai tiedon, että Lönnrotin tuleva puoliso oli yleisesti tunnustettu hyvänmakuisen kahvin keittäjäksi, Laukon rouva uskoi liiton onnistumisen mahdollisuuksiin täydellisesti.
Juonellinen Kalevala ja suojelijan kuolema
Lönnrot lähti elokuussa 1848 lähes vuodeksi Laukkoon. Seuraavan vuoden juhannukseksi kihlapari kuulutettiin ja vihkiäispäiväksi merkittiin 13. heinäkuuta. Kutsuja ei uskallettu lähettää, koska ei tiedetty ehtisikö Lönnrot Laukosta riittävän ajoissa Ouluun.
– Laukon rouvan heikko terveydentila oli huolettanut läheisiä jo pitemmän aikaa. Kalevalan valmistumista kiirehdittiin Eva Törngrenin sairauden takia, Liisa Lagerstam kertoo.
Ensimmäisen laitoksen, niin sanotun vanhan Kalevalan, Lönnrot oli toimittanut kahdessa osassa vuosina 1835–1836. Nyt hän oli kahden vuoden aikana muokannut tuhansista katkonaisista runosäkeistä Suomen kansan muinaisuudesta kertoneen juonellisen kokonaisuuden.
Suomen kansalliseepos oli saanut Laukossa alkunsa ja siellä se sai myös lopullisen muotonsa. Elias Lönnrot päiväsi teoksen Vesilahden Laukossa 17. huhtikuuta 1849. Päivä oli Laukon rouvan syntymäpäivä ja oli tuohon aikaan myös Eliaksen nimipäivä. Lönnrot omisti Kalevalan ”äidilliselle suojelijalleen” Eva Törgrenille.
Ahkeroimalla pitkää päivää ja saattamalla työnsä valmiiksi Lönnrot halusi osoittaa kunnioitusta työnsä tärkeimmälle tukijalle.
Eva Törngren kuoli kolmen viikon kuluttua Kalevalan valmistumisesta. Hänet laskettiin Tottijärven kirkkomaalle sukuhautaan. J. A. Törngren oli itse luovuttanut maa-alueen kirkon rakentamista varten. Ja Lönnrot ehti kuin ehtikin häihinsä Ouluun.
Höyrylaiva Elias Lönnrot
Siihen saakka, kunnes Lönnrot vuonna 1849 perusti lopulta kodin Maria Piponiuksen kanssa, piti hän Laukkoa kotinaan ja kaipasi sinne matkoiltaan. Laukko oli merkinnyt nuorelle Lönnrotille iloisten ja aurinkoisten kesien kotia. Myöhemmin Laukko tarjosi hänelle rauhallisen turvapaikan, jossa hänen erityislaatuinen lahjakkuutensa pääsi oikeuksiinsa.
Vuonna 1836 Elias Lönnrot kirjoitti hyväntahtoista suopeutta ja äidillistä ystävyyttä itseään kohtaan osoittaneelle Eva Törngrenille, että Laukossa vietetyt päivät ovat olleet parhaita kaikista hänen menneistä päivistään.
Myös Elias Lönnrot eli kauan rakkaissa muistoissa kansan keskuudessa Vesilahdella ja Tottijärvellä. Paikalliset tervehtivät ilolla Adolf Törngrenin vuonna 1865 rakennuttamaa höyrylaivaa, jolle Törngren oli antanut perheen uskollisen ystävän, Laukon kotiopettajan nimen: Elias Lönnrot.
Lähteitä ja kirjallisuutta:
Liisa Lagerstam: Laukko – kuusi vuosisataa
Yrjö Raevuori: Laukon omistajia ja vaiheita
Emil Nervander: Elias Lönnrotin nuoruuden ajoilta Laukon kartanossa
SKS Raija Majamaa: Elias Lönnrot monitietäjä
