Kello väittää olevansa noin neljä aamuyöllä. Metsä näyttää ikkunan läpi siniseltä, ja sielu tuntuu karkaavan jonnekin. Olen kuin kuollut, mutta virallisesti hengissä. En saa happea. Tico kävelee perässäni ja uikuttaa, se vaistoaa kokemuksesta, että nyt asiat eivät ole hyvin. Yritän ottaa lisää astmalääkettä, mutta oloni vain huononee. Nojaan ulko-oveen ja näppäilen 112. Selitän epäselvästi, että…