Lomailin toukokuun lopulla Kreetalla. Toisena loma-aamuna heräsin kovaan tärinään. Tuntui kuin olisin joutunut sheikkeriin, joka vatkasi sänkyäni ja sai vaatekaapin ovet hyppimään saranoillaan.

Ymmärsin olevani keskellä maanjäristystä. Olin vuosia aikaisemminkin kokenut Kreikan lomallani pienen maanjäristyksen, mutta tämä oli voimakkaampi ja kesti kauemmin. Itse asiassa lähes ikuisuudelta tuntuvan ajan, vaikka oikeasti tilanne kesti alle minuutin.

Sen minuutin aikana ehdin miettiä jo kaikenlaista. Muistin, miten ensimmäinen varausyritykseni rannalla olevaan hotelliin oli jonkun tuntemattoman virheen vuoksi keskeytynyt ja olinkin päätynyt korkeammalle vuoren rinteeseen vankasti rakennettuun uudehkoon hotelliin, joka ei ensimmäisenä sortuisi, ja jonne mahdollinen maanjäristystä seuraava tsunami ei yltäisi. Mietin, olikohan hotellin vaihtuminen ollut varjelusta.

”Kylä säästyi. Koko saari säästyi. Tällä kertaa.”

Tärinän loputtua katselin ympärilleni. Kaikki oli hyvin. Mitään ei ollut pudonnut eikä särkynyt. Hotelliin tullessani olin ihmetellyt paljaita seiniä, joilta puuttuivat kaikki taulut. Nyt ymmärsin, miksi niitä ei ollut.

Jonkin ajan kuluttua kilahti puhelimeeni viestejä, joissa kysyttiin, oliko kaikki kunnossa. Voimakkuudeltaan 6.1 magnitudin maanjäristys oli ylittänyt uutiskynnyksen myös Suomessa. Viestien välityksellä sain päivän mittaan tietää, että järistystä kuvattiin voimakkaaksi ja että se oli tapahtunut kohteestani noin 80 kilometrin päässä, 70 kilometrin syvyydessä meren alla.

Tsunamivaroitusta ei järistyksen johdosta annettu eikä isoja vahinkoja raportoitu. Aamupäivällä pyydettiin välttelemään ranta-aluetta, mutta jo iltapäivällä rantaelämä jatkui entisellään. Myös matkatoimisto tiedotti päivän mittaan, että lomaa sai jatkaa normaalisti.

Kaikki oli siis hyvin. Kylä säästyi. Koko saari säästyi. Tällä kertaa.

Mieli jatkoi kuitenkin vielä hetken työskentelyään. Entä jos -ajatukset seurasivat toisiaan. Olisi ollut myös mahdollista, että yksi minuutti olisi muuttanut elämän hetkessä toisenlaiseksi kuin ennen.

Luonnonmullistus muistutti elämän hallitsemattomuudesta. Joskus yksi lyhyt hetki saa maan vyörymään jalkojen alta ja elämän järkkymään niin, ettei mikään ole kuin ennen. Onnettomuus, läheisen äkillinen kuolema, oma sairastuminen, tulipalo tai muu vastaava tulee lupaa kysymättä ja saa elämän raiteiltaan.

Alkutilannetta seuraa vielä jälkijäristyksiä ja tsunami, kun mieli on vähitellen alkanut ymmärtää vaurioitten määrää ja menetysten seurauksia. Vähitellen mielen on pitänyt ymmärtää, mistä kaikesta on selviydyttävä, mitä muutoksia tilanne tuo tullessaan ja miten matka jatkuu kohti ennalta suunnittelematonta tulevaisuutta. Jos elät parhaillaan tällaisen tilanteen keskellä, haluan toivottaa sinulle voimaa ja mielenrauhaa.

Hotellin vaihtuminen varausvaiheessa sai minut miettimään varjelusta. Mistä kaikesta olemmekaan tänä kesänä säästyneet, kun valitsimmekin toisen reitin tai suunnitelmat muuttuivat? On voinut olla lähellä piti -tilanteita tai niitä, joiden vaaraa emme ole edes tunnistaneet.

Usein mietimme varjelusta vain silloin, kun jotain on tapahtunut. Mutta varjelusta tapahtuu varmasti useamminkin. Todennäköisesti päivittäin, niissäkin tilanteissa, joissa emme tule sitä edes ajatelleeksi.

Maanjäristyksen jälkeisinä päivinä toistelin oman elämäni järkkymishetkissä turvaksi tullutta raamatunlausetta: Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. (Jesaja 54:10)