Elämme armottomia aikoja. Taiteilijoilta, poliitikoilta ja muilta julkisuuden henkilöiltä vaaditaan nuhteettomuutta nuoresta asti. Jos on teininä hölmöillyt tai toiminut väärin, asia nostetaan taatusti esiin vielä vuosikymmenien päästäkin.

Millaista maailmaa näin rakennetaan? Kovaa ja armotonta. Viesti on: vain täydellinen ihminen kelpaa. Kasvulle ja kehittymiselle ei juuri anneta mahdollisuutta. En ihmettele, jos nuoria ahdistaa ja masentaa.

Sama saattaa ilmetä myös arkisissa ihmissuhteissa. Kun itseltä ja toisilta vaaditaan täydellistä nuhteettomuutta ja tauotonta tiedostamista, ihmisyys uhkaa kuolla. Ihmisyyteen kuuluvat myös väsyminen ja uupumus, riidat ja huutaminen, virheet ja harkitsemattomat sanat. Ja mahdollisuus pyytää ja antaa anteeksi.

”Voisiko pääsiäispaastomme olla tänä vuonna paastoa oikeassa olemisesta?”

Haaveilen maailmasta, jossa yrittäisimme ymmärtää toista parhain päin myös silloin, kun hän ei syystä tai toisesta ole parhaimmillaan. Tunteistaan ja teoistaan jokaisen täytyy toki kantaa vastuu ihan itse, mutta kunpa vapautuisimme vaatimuksesta olla aina hyviä saati täydellisiä.

Pian koittaa laskiainen. Laskeudumme paastoon odottamaan pääsiäistä. Voisiko pääsiäispaastomme olla tänä vuonna paastoa oikeassa olemisesta? Ehkä voisimme jopa aktiivisesti pyrkiä ymmärtämään ja tulkitsemaan parhain päin heitä, jotka ajattelevat mielestämme väärin.