Seitsemänkymppiset Maija ja Hannu Nyman luottavat yhä toisiinsa ja nuoruutensa hengelliseen näkyyn. Avioliittotyöhön heidät veti aikoinaan pelko, että he hukkaavat läheisyyden. Pitkän avioliiton pelastus on ollut uskallus paljastaa toiselle vaikeimmatkin tunteet.

Rivitalokoti Lohjalla on täynnä silmänruokaa, kuvia ja esineitä, joilla on tarina. Niiden keskellä asuu työpari, joka tunnetaan elämänmakuisina julistajina, kirjoittajina ja avioliittotyön uranuurtajina Suomessa.

Kirjailija-evankelista Maija Nyman ehtii tarinoimaan ensin, ja tämä sopii hyvin kirjailija-rovasti Hannu Nymanille.

Ensimmäinen tarina alkaa siitä, kun rouva halusi vaihtaa miehensä kanssa työhuonetta. Hän kantoi vanhat tavarat ulos ja alkoi maalata seiniä valkoisiksi. Innostuksensa keskellä hän koki Jumalan puhuvan hänelle: Tästä ei tulisi Maijan vaan Jumalan työhuone.

Sisään kannettiin evankelista Kalevi Lehtisen vanha työpöytä ja nurkkaan nostettiin huutokaupasta hankittu kulmavitriini. Piirongin hyllyille huoneen uusi haltija etsi esineitä, joiden äärellä voisi pohdiskella omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa. Huoneesta tulisi naisten huone, Jumalan ja toinen toisensa kohtaamisen paikka.

Vitriiniin pääsi kansakoulun toisella luokalla saatu hymypatsas. Maija Nyman avaa vitriinin oven ja ottaa sen varovasti käteensä. Voi sentään, nenästä puuttuu puolet ja pää on liimattu kasaan paloista. Nyman muistaa vieläkin, miten vihainen hän oli ystävälleen, joka vahingossa pudotti patsaan lattialle. Maija keräsi palat ja liimasi ne yhteen.

Uutena patsas oli puhtaan valkoinen ja esimerkillisyydessään vaativa. Oli hymyiltävä, vaikka aina ei hymyilyttänyt.

– Näin se on paljon parempi, hän sanoo ja laskee esineen takaisin paikalleen.

Karhuteologiaa naisille – lepoa ja luottamusta

Vitriinissä on myös äidin Raamattu, Maijan oma ensimmäinen Raamattu sekä mustavalkoinen valokuva äidistä lottana. Äidin kuvan äärellä moni Maijan salongin vieras on rohjennut puhua äitisuhteensa vaikeista puolista.

”Uskallatko hellittää, vai pidätkö kaikista langoista kireästi kiinni?”

Kerälle käpertynyt karhunpentu puhuu puolestaan levosta. Nalle nukkuu luottavaisena hyllyllä, toisin kuin sen vieressä levottomana pälyilevä jänis.

Pupu toisessa ja karhu toisessa kädessään Maija Nyman kysyy, kumpi kuvaa sinua tänään. Oletko lähtenyt päivääsi levosta vai huolesta käsin? Uskallatko hellittää, vai pidätkö kaikista langoista kireästi kiinni?

Hannu Nyman kertoo lisää vaimonsa näystä, Maijan salongista. Idea tuotti myös samannimisen kirjan ja parikymmentä ohjelmaa TV7-kanavalle. Ohjelmissa Maija Nyman keskusteli tunnettujen naisten kanssa salongin esineiden esiin kutsumista teemoista.

– Olen taas alkanut kutsua naisia salonkiin, Maija mainitsee.

Kuitenkin samalla puolella

Naistyö on ollut Maija Nymanille rakasta, mutta niin on ollut myös parisuhdetyö. Yhdessä tekeminen ja oman tarinan jakaminen innostavat sekä Maijaa että Hannua. Yhteistyö toimii lavalla sulavasti ja kumpikin nauttii, kun toinen saa käyttää lahjojaan täysillä.

Mies kehuu vaimonsa laulua ja herkkyyttä aistia tunnelmaa, vaimo miehensä viisautta ja kykyä hahmottaa kokonaisuuksia.

– Nuorena sairaanhoitajana rukoilin, että käytä Jumala missä tahdot.

Kiitollisuus monipuolisesta elämäntyöstä on päällimmäisenä, mutta sen alla on haikeuttakin.

– Kunpa olisin saanut laulaa enemmän! Maija Nyman huokaa.

Haikeus kuljettaa keskustelun alas lavalta, hiekkalaatikolle kolmen pojan kanssa.

– Kun pojat olivat pieniä, Maija jäi kotiin ja minä olen työni tähden mennyt, Hannu sanoo.

Itku siitä roolituksesta välillä tuli. Kotiäiti istui hiekkalaatikolla ja yritti kirjoittaa jotakin hiekkakakkua suurempaa. Kun keskimmäinen poika, sittemmin Marzi Nymanina tunnettu kitaristi, alkoi pulputtaa laulua, äiti virkosi leikkiin.

– Olen ritari rimppakinttu, lempiruokani ompi limppu, hän laulaa malliksi.

Hannu Nyman kuuntelee herkällä korvalla, kun vaimo kertoo Mooseksen siskon tulleen niinä aikoina läheiseksi. Mirjam sairastui spitaaliin ja joutui leirin ulkopuolelle, mutta Jumala puhui hänelle siellä. Hän suostui olemaan savenvalajan pajassa hyllyllä. Luovalle naiselle sellainen on vaikeaa, Maija Nyman miettii.

– Sinä hyväksyit nämä tunteet. Me olimme samalla puolella, vaikka valitinkin välillä, että miksi sinä saat mennä, hän sanoo Hannulle.

Kaksikko näkee enemmän

Toukokuussa tulee 52 vuotta siitä, kun Hannu Nyman kiirehti vastavihityn vaimonsa luokse sairaalaan. Hän ajatteli silmiä, joiden lämmin loiste oli saanut hänet rakastumaan päätä pahkaa. Nyt toisesta silmästä oli revennyt verkkokalvo.

Sängyn viereen ehdittyään hän vakuutti, että tahtoi olla vaimonsa näkönä, jos niin tarvitaan.

– Ja nyt minä vähän olenkin, kun olen sinun keikoillasi autokuskina.

Reilut puolivuosisataa pariskunta on tehnyt työtä niin tiiviisti, että monen mielessä kaksikko on yksikkö: Maija ja Hannu Nyman. On yhteiset kirjat, yhteinen avioliittotyö ja paljon julkista puhetta ”meistä”.

Paripuhetta ja pareina tekemistä tarvittaisiin Suomessa enemmän, Nymanit ajattelevat. Sellainen vahvistaisi pari-identiteettiä yksilökeskeisessä ja yksilösuorituksia ihailevassa yhteiskunnassa.

He toivovat myös, että varsinkin papit rohkenisivat kertoa vaikeuksistaan ja niiden läpi elämisestä.

Kirjeitä keittiössä

Vaan eivät Nymanitkaan kaikkea halua yhdessä tehdä, varsinkaan Hannu. Vaikka yhdessä on edelleen hyvä olla, välillä on päästävä hengittämään ja ajattelemaan omassa tahdissa. Siihen riittää nykyisin sähköpyörän selkään nouseminen.

Maija Nymanille tärkeitä ovat sanat ja läheisyys. Hannun lähtemiset tuntuivat hänestä ennen pelottavilta. Molemmat myöntävät, että kummankin tarpeiden tyydyttäminen haastaa edelleen.

– Olemme erilaisia, se ei muutu miksikään. Eläkkeellä olemme paljon enemmän yhdessä kuin ennen, mutta ei minun tee mieli pois. Arki on hyvää, Hannu Nyman vakuuttaa.

Jotta kumpikin pysyy toisen tarpeista kartalla, heillä on keittiön pöydällä dialogivihot, joihin he kirjoittavat toisilleen kirjeitä. Se on avioliittotyössä opittu siunattu tapa.

Rakkauden vuoristorataa

Poikien ollessa murrosiässä dialogi jäi vähiin. Työtä oli paljon, ja myös molempien vanhenevat vanhemmat tarvitsivat huomiota. Kumpikin alkoi kulkea omaa rataa, eikä kahdenkeskistä aikaa juuri ollut.

”Miten olisin puhunut puolisolleni tunteista, kun en saanut niistä edes itse kiinni?”

Vähitellen etäisyys tuntui kasvavan vuoristoksi heidän välillään, ja Maija meni iltaisin hylättynä nukkumaan. ”Ei se taida välittää”.

Eräänä yönä hän nousi vuoteesta, hyppäsi autoon ja ajoi kuin sumussa. Mielessä soi: ”Ähäkutti, ajan niin että kuolen. Mikset rakastanut!”

Vähitellen mieli tyyntyi auton hurinassa ja mielikuva vuoteessa nukkuvasta puolisosta sulatti kireyden kasvoilta.

– Päätin kääntyä kotiin.

Hannu tunnustaa, ettei tunteista puhuminen ole hänelle helppoa. Tai no, kaikesta voi puhua isoille yleisöille, vaikka tuhansille. Mutta kun vastassa on oma puoliso, sanat katoavat.

– Miten minä olisin puhunut puolisolleni tunteista, kun en saanut niistä edes itse kiinni? Hannu Nyman kysyy.

Vaimo yritti tehdä sanat hukanneelle miehelleen palvelusta selittämällä tämän sisäistä maailmaa tämän puolesta. Eräs sitä kuunnellut tokaisi omasta suhteestaan: ”On vaikeaa olla naimisissa neuvolantädin kanssa!”

– Minä olisin voinut jättää sen siihen, että Maija tuntee meidät molemmat, ja se riittää, Hannu kertoo.

Molempien onneksi he eivät jääneet tähän.

– Sinä nousit omaan mittaasi ja sanoit kerran, että turpa tukkoon. Ai että se tuntui hyvältä! Maija Nyman muistelee hymyillen.

Graavia tunnustusta pehmentääkseen hän tähdentää, että Hannu on sovinnon rakentaja ihmisten välillä: työssä, poikien kanssa, kirkkoneuvostossa…

– Luot ympärillesi levollisen rauhan ja pystyt arvioimaan asioita kiihtymättä.

Hannu näkee tässä luonteenpiirteessään myös haasteen.

– Olen opetellut kiihtymään. Ei jatkuva joustaminen auta itseänikään.

Työssään Kansan Raamattuseurassa Maija ja Hannu Nyman aloittivat Samassa veneessä -avioparityön. Tarve parisuhteiden pettymysten, väärinymmärrysten ja muiden ristiriitaisten tunteiden ymmärtämiseen ja selvittämiseen oli suuri. Tukea ja koulutusta saatiin Kirkon perheneuvonnan asiantuntijoilta.

– Puhuimme hyvin avoimesti omasta suhteestamme, ja ihmiset pyysivät puhumaan lisää, Hannu Nyman muistelee.

He eivät silloin vielä tienneet raaputtavansa vasta jäävuoren pintaa.

Uusia alku Islannista

Vuonna 1986 Nymanit saivat Kirkon perhetyön suunnalta pyynnön lähteä Islantiin. Siellä pidettäisiin katolisen kirkon piirissä perustetun Marriage Encounter -avioparityön viikonloppu.

– Se pelasti meidän avioliittomme. Aloimme uskaltaa paljastaa vaikeimpiakin tunteita, Maija Nyman kertoo.

Islannin tuliaisina Suomessa ryhdyttiin järjestämään samalla mallilla aviopariviikonloppuja, jotka saivat täällä nimeksi Mennään Eteenpäin eli ME.

Silloin avioparityötä oli Suomessa kirkon lisäksi tehnyt jo muun muassa NMKY, mutta nyt rinnalle saatiin jotain uutta. Parit kävivät keskenään dialogia kirjoittamalla, eikä kenellekään muulle tarvinnut puhua omasta suhteestaan mitään.

Dialogissa kumpikin koki tulevansa kuulluksi ilman moitetta ja vaatimuksia. Sellaisessa ilmapiirissä sai rohkeutta puhua niistäkin tunteista, joita oli vaikea myöntää edes itselleen. Tästä taas kasvoi halu tuntea toista entistä syvemmin.

Vuoden kuluttua Reykjavikin reissusta Suomessa järjestettiin ensimmäinen ME-aviopariviikonloppu. Tähän mennessä sen on käynyt lähes kymmenen tuhatta paria.

– Tarve perhettä ja aviopareja tukevalle työlle on edelleen suuri, Nymanit sanovat.

Päätoimittajapari ja sitoutumisen siunaus

Askel-lehden ensimmäisen päätoimittajan Olli Valtosen jäätyä vuonna 1989 pois tehtävästään, Nymaneita pyydettiin hänen tilalleen päätoimittajapariksi.

– Siellä opettelin kirjoittamaan, Maija Nyman sanoo.

Samaan aikaan he aloittivat Ilta rakkaudelle -tapahtumat, ja niitä pidetään yhä hyvällä menestyksellä yhteistyössä seurakuntien kanssa.

Nymanit näyttävät arkistojensa uumenista esille kaivamiaan ensimmäisten iltojen mainosjulisteita. Sittemmin aiheesta syntyi Maija Nymanin näppäimistöllä kirjakin: Ilta rakkaudelle – parisuhteen valttikortit.

Kirjailija luettelee ässät.

– Sitoutuminen, suku, sanat, syttyminen, sovinto ja siunaus.

Näistä valteista pariskunta kiertää puhumassa edelleen. Seuraavina ovat vuorossa Ii ja Mikkeli.

– Ne ovat pitkiä matkoja, mutta se helpottaa, että meitä on kaksi. Ja lapsenlapsetkin ovat jo niin isoja, että voimme kulkea vapaammin.

Yhteisillä ajomatkoilla muistellaan välillä menneitä. Kun Askel-lehden taloustilanne kiristyi, toimituksen kokoa piti pienentää ja se merkitsi Maijan lähtöä.

– Silloin aloin kirjoittaa kirjoja.

Hannu jäi tasapainoilemaan rintamiksi jakaantuvan kirkon ja lehden linjan kanssa.

Kohu Kekkosen uskosta

Yksi tapaus on jäänyt Hannu Nymanille lähtemättömästi mieleen. Eräässä haastattelussa presidentti Urho Kekkosta tämän elämän lopulla hoitanut sairaanhoitaja sanoi, että kyllä presidentti oli kuollut uskossa Jeesukseen.

– Jutusta nousi hirveä meteli. Martti Lindqvist sanoutui irti kolumnistin tehtävästä ja haukkui Helsingin Sanomissa Askelta populismista. Toinen kirkollinen vaikuttaja arvosteli, että on kauheaa, kun dementoitunut ihminen pannaan todistamaan uskostaan ja sillä sitten herkutellaan.

Hannu Nyman totesi Lindqvistille, että tämä oli Kekkos-jupakan myötä tehnyt Askelta tunnetuksi niin pontevasti, että saa lehden seuraavan vuosikerran ilmaiseksi.

– Halusimme Askelessa pitää esillä evankeliumia, ja käytimme tässä julkkiskansia. Tarjosimme lukijoille henkilöitä, joiden kautta he voisivat tulla lähemmäksi uskonasioita.

Hannu Nymanin isän uskoontulo oli perheelle niin mullistava muutos, ettei hän ole sen koommin halunnut pitää Jeesusta vakan alla.

14-vuotiaana Hannu oli mukana perustamassa Pro Fide -gospelbändiä. Rippikoulussa syntyi sitten kokonaisempi käsitys siitä, mistä kristinuskossa on kysymys.

”Tiesin, että olen astunut elämän tielle.”

Bussi sai odottaa

Maija Nymanin mummon esirukoukset puolestaan kuultiin Tampereella teinipäivillä. Siellä hän selitti kirkkoherralle, ettei voinut lähteä kotiin ennen kuin suhde Jeesukseen oli selvä. Bussista huudeltiin, että kaikki muut ovat kyydissä ja nyt lähdetään.

– Kävimme kiireesti takahuoneessa rukoilemassa. Kun kiipesin bussiin, tiesin, että olen astunut elämän tielle.

Leipänä tiellä on ollut Raamattu, josta pariskunta ammentaa mielellään myös toisilleen. Hannu Nyman valitsee aiheikseen usein Raamatun miehiä. Yksi mielenkiintoisimmista on hänen mielestään Joosef, jonka taival kulki veljien vihaamasta kantelupukista suuren valtakunnan taitavaksi johtajaksi.

Ja Maija Nyman puhuu tietysti Raamatun naisista. Hänen suosikkinsa on Lootin vaimo, Sodoman tuhon alta pakoon päässyt nainen, joka muuttui taakseen katsottuaan suolapatsaaksi. Vaikka kertomus on karmiva, Maija Nyman nostaa siitä esille jotain ihanaa.

– Kaikki on sovitettu Golgatan ristillä. Sinun ei tarvitse katsoa taaksesi ja jähmettyä. Jeesuksen tähden voit katsoa eteenpäin.