Aija Frantzi eli köyhän lapsuuden. Perheen saama apu teki hänestä myöhemmin muiden auttajan. Frantzi neuloo paljon hyväntekeväisyyteen. Ukrainan lipun värein toteutettu Toivon liekki -villapaita lämmittää nyt Ukrainan presidenttiä. Jumala on kannatellut Frantzia vaikean sairauden keskellä.

Neulepuikot liikkuvat vauhdikkaasti Aija Frantzin, 61, neuloessa lahjoitettavaksi menevää villapaitaa. Hän on vuosien saatossa tehnyt satoja paitoja ja sukkapareja hyväntekeväisyyteen.

– Lapset sanovat, että kaikki rahani menevät villalankoihin. Mutta se on sen arvoista. Tuntuu niin hyvältä voida auttaa ja tuoda piristystä muiden elämään. Neulominen on minulle samalla harrastus, ja mieleni rentoutuu käsitöitä tehdessä.

Frantzi on neulonut ja lähettänyt villapaidan myös Ukrainan presidentille Volodymyr Zelenskyille.

– Ukrainassa on ollut jo pitkään karmea tilanne sodan runnellessa maata. Niinpä päätin kutoa presidentille liekkikuvioisen villapaidan Ukrainan lipun väreissä ja nimesin sen Toivon liekiksi.

– Lähetin paidan matkaan ja toivoin hänen pitävän siitä. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun sain hänen kansliastaan kiitoskirjeen.

Ukrainan sotaa miettiessään Frantzi vakavoituu. Hän toivoo sydämestään rauhaa maailmaan.

– Sota on järkyttävää. En voi ymmärtää, miksi ihmiset tekevät toisilleen tällaista.

Kommunistiäiti antoi muille vähästään

Aija Frantzi syntyi Joensuussa kahdeksanlapsisen perheen nuorimmaisena. Perhe eli niukasti.

– Äiti uskoi kommunismiin ja isä pullon henkeen. En silti muista vanhempiani pahalla, he olivat hyviä ja lämpimiä ihmisiä. He tulivat myös uskoon ennen poisnukkumistaan.

– Äiti hoiti kotona lehmää ja paria vasikkaa. Kun me lapset kasvoimme, hän teki muun muassa ompelutöitä. Hän opetti myös minut neulomaan ja ompelemaan.

Vaikka rahat oli laskettava tarkasti, halusi Frantzin äiti usein ilahduttaa muita.

– Hän toi esimerkiksi kauppareissulta naapuruston lapsille jotain pientä hyvää, vaikka rahat eivät oikein riittäneet aina edes oman perheen ruokaan.

Aijan oma auttamishalu syttyi, kun lapsuudenperhe sai tuntemattomalta henkilöltä lahjoja jouluksi.

– Lahjoittaja tiesi, että perheemme oli vähävarainen. Hän lähetti toistakymmentä vuotta meille aina ison paketin ennen joulua. Minä sain sitä kautta muun muassa uusia vaatteita ja ruokaa. Paketin tulo oli aina suuri juhlapäivä.

Lapset, seurakunta ja Jumala nostivat kuopasta

Usko ja suhde Jumalaan ei näytellyt vielä lapsuudessa suurta roolia Frantzin elämässä. Kolmekymppisenä tilanne muuttui.

– Vanhin siskoni alkoi jutella minulle uskonasioista, ja aloimme käydä erilaisissa seurakunnan tilaisuuksissa. Minussa kasvoi vähitellen halu kuulla yhä enemmän hengellisiä asioita ja lukea Raamattua.

Franzi kuului ensin perinteisesti evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Muutettuaan vuosituhannen vaihteessa Tampereelle hän liittyi baptistikirkkoon.

– Koin sen ilmapiirin ja toiminnan itselleni hyväksi. Usko ja luottamus Jumalaan ovat nykyään elämäni peruspilareita.

Reilut kymmenen vuotta sitten Frantzin elämä ajautui rankkaan vastatuuleen. Hän sairastui vuonna 2014 voimakasta päänsärkyä aiheuttavaan Hortonin neuralgiaan. Vuotta myöhemmin hän loukkasi kotona puuta sahatessaan sormensa niin pahasti, että siihen jäi pysyvästi kipuoireyhtymä crps.

Seuraavana vuonna Frantzi jäi kuuden lapsen yksinhuoltajaksi. Kolme lapsista asui tuolloin vielä kotona.

– Elämääni tuli kerta kerran jälkeen lisää kuormaa ja siltä tuntui putoavan täysin pohja. Olin menettänyt työni linja-autonkuljettajana sairauden ja vammautumisen vuoksi. Kun mieheni vielä halusi erota, tuntui maailma kaatuvan.

Vaikeuksien vyöryessä päälle romahti myös perheen talous. Tuolloin suureen rooliin nousi baptistikirkon ruoka-apu.

– Olin ollut itse aiemmin jakamassa samaa apua muille voimieni salliessa. Kun tilanteeni meni sellaiseksi, että tarvitsin apua itse, oli sen saaminen valtavan tärkeää. Sain niin aineellista kuin henkistäkin voimaa.

Frantz kiteyttää ytimekkäästi selviämisen mahdollistaneet asiat.

– Pääsin yli vaikeista ajoista lasteni sekä seurakunnan tuen ansioista. Kaiken perustana oli kuitenkin uskoni ja luottamukseni Jumalaan. Ja kun päähäni asennettiin kipustimulaattori, lieventyivät Hortonin kipukohtauksien oireet merkittävästi.

Arvostusta ja rakkautta vähäosaisille

Aija Frantzi on tehnyt vapaaehtoistyötä ruokajaon lisäksi yhteiskristillisessä kahvilassa. Monet tapaamiset ja ihmisten tarinat ovat koskettaneet häntä syvästi.

– Eräs vanhempi, sairauksista kärsivä nainen kertoi joutuvansa miettimään jatkuvasti, ostaako ruokaa vai lääkkeitä. Saatuaan ruoka-apua hän oli todella kiitollinen, sen ansioista rahat riittivät lääkkeisiin.

”Avustustehtävässä haluan rohkaista. Monesti jo pelkkä hymy voi piristää toisen päivän.”

Franzi on huolissaan nuorten lisääntyvästä avun tarpeesta.

– Se vetää surulliseksi. Ongelmia on niin opiskelijoilla kuin työttömillä, rahat eivät yksinkertaisesti riitä kattamaan yhä nousevia kuluja.

Franzi ei halua näyttää liikutustaan apua jakaessaan, sen aika on vasta kotona.

– Haluan avustustehtävässä rohkaista siellä käyviä. Monet ovat kiittäneet, että he kokevat avun saannin ja kuuntelemisen ansioista olevansa tärkeitä ihmisiä. Kotona minulle on kyllä tullut itku monta kertaa miettiessäni kohtaamisia.

Auttamistehtäviin Franzi ammentaa voimaa Raamatusta, muun muassa 1.Pietarin kirjeen toisesta luvusta, jossa kehotetaan osoittamaan kaikille arvostusta ja rakastamaan uskonveljiä.

Frantzi toivoo, että ihmiset välittäisivät ja huomioisivat enemmän toisiaan.

– Monet ajattelevat kiireen keskellä turhan usein vain itseään. Toivon ihmisten nostavan katseensa ja huomaavan lähimmäisten avun tarpeen. Jo pelkkä hymy voi piristää jonkun toisen päivän.