Kun Maria Hovilaiselle ja hänen puolisolleen selvisi, etteivät he voi saada biologisia lapsia, lääkäri ehdotti adoptiota. – Ajattelin heti, että miksipä ei. Nyt meillä on ollut ihana tytär jo neljä vuotta, eikä hän voisi tuntua enempää omalta, Maria kertoo.
Adoptioneuvonta oli vuoden mittainen intensiivinen prosessi. – Lähdimme neuvontaan avoimin mielin. Puhuimme lapsuudestamme ja saamistamme kasvatusmalleista, pohdimme omia kasvatusihanteitamme ja juttelimme kaikesta mahdollisesta aiheeseen liittyvästä. Siinä oltiin sielu auki, vähän kuin terapiassa.
Maria Hovilainen painottaa, että adoptio ei ole hyväntekeväisyyttä. Olennaista on haluta ja saada lapsi. Mahdollinen lapsettomuuden trauma kannattaa käsitellä riittävän hyvin ennen adoptioprosessiin ryhtymistä.
Maria muistaa ikuisesti hetken, kun kaupungilta soitettiin noin 10 kuukauden kuluttua adoptioluvan saamisesta. Lue helmikuun Askel-lehdestä, miten asiat etenivät ja vauva-arki alkoi luistaa, kuinka lapselle on myöhemmin puhuttu adoptiosta ja millainen äidin ja tyttären suhde on nyt. Jutun kirjoitti Emilia Karhu ja kuvasi Jukka Granström.
