Heti ensilehdellä Pekka Kämäräinen tekee selväksi, mitä hänen romaaninsa päähenkilöllä, untuvikkopastori Markulla on edessään. Seurakunnan nuorten illassa on kaksi naista, joista tulee hänen elämänsä kohtalon kannalta tärkeitä.
Papin kirjoissa eletään noin 1990-luvun puoliväliä, mikä selviää viittauksella naispappeuden toteutumisen ajankohtaan (1988).
Markun lisäksi nuorisotyöstä vastaa nuorisonohjaaja Tiina. Heidän välilleen syntyy lempeästi lämpenevää kemiaa. Tosin Tiinan tiukka uskonnollinen näkemys avioliitosta vilahtaa myös esiin. Suhteessa edetään niin sanotusti pitkän kaavan mukaan.
Ei liene paha juonipaljastus, jos kertoo, että kaikki ei mene kirjan alkupuolen auvoisen ja hieman tyhjänpäiväisen puheliaan juonenkehityksen mukaan. Papin kirjat pääsee todenteolla vauhtiin ja muuttuu yllättäen kiinnostavaksi, kun – takakannen mukaan – ”häiriintynyt abityttö” Mirkku päällekäyvästi hakee Markusta läheisyyttä.
Kämäräinen kuvaa vahvasti Markun ja Mirkun tuhoon tuomittua avioelämää lapsen kanssa. Kirja kasvaa lähisuhdeväkivallan kuvaukseksi. Väkivaltainen ja arvaamaton osapuoli on tässä tapauksessa nainen.
Kirjan lopussa koittaa uusi juonenkäänne, jossa Kotimaa-lehden Hiippakuntauutiset-palsta näyttelee ratkaisevaa osaa. (Kyseinen palsta on lehdestä ollut poissa muutaman vuoden, mutta on nyt taas osana Pro-liitettä.)
Kämäräinen kuvaa seurakuntaelämää ehkä hieman vanhahtavasti, jopa kliseenomaisesti, ja muutama virhekin joukkoon mahtuu. Esimerkiksi 90-luvulla kukaan ei työhaastattelussa ottanut puheeksi samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Asia ei ollut ajankohtainen silloin.
Papin kirjat sanoittaa ihmissuhdekuviota, joka vuosikymmenten varrella on varmasti koettu ja nähty monissa seurakunnissa. Pappi rakastuu isoseen tai varttuneempaan seurakuntanuoreen. Kämäräinen käsittelee aihetta yllättävästä näkökulmasta.
Mieleen jäävä teos – alun löysäilystä huolimatta.
Pekka Kämäräinen: Papin kirjat. Atrain & Nord. 288 sivua.
Arvio julkaistu Kotimaassa 25.7.