Arvio: Kun isä haihtuu pois

Muistisairaudet lisääntyvät, kun väki ikääntyy. Tällä hetkellä etenevästä muistisairaudesta kärsii lähes 200 000 suomalaista. Ilmiöstä voidaan puhua jopa kansantautina. Uusia tapauksia tulee vuosittain yli 14 000.

Todellisuudessa muistisairauksista kärsii monin verroin suurempi joukko, sillä se koskettaa syvästi puolisoa, lapsia, sukulaisia ja ystäviä. Muistisairaus on välillisesti myös omaisten sairaus.

Tavallisimmin etenevä muistisairaus liittyy dementiaan yleisesti ja Alzheimerin tautiin erityisesti, mutta syitä on muitakin, kuten aivoverenkierron sairaudet.

On myös laskettu, että muistisairauksien hoidosta yhteiskunnalle kohdistuvat menot ovat lähes miljardi euroa.

***

Mitään edellä kerrotusta ei tuoda esiin Helsingin Kaupunginteatterin näytelmässä Isä. Ja hyvä niin. Esitys pärjää omilla teatterin keinoillaan eikä tarvitse sosiaali- tai terveysfaktoja tuekseen itse tekstiin tai edes käsiohjelmaan. Olkoonkin, että moni tunnistettava ilmiö tulee kyllä katsojalle näkyväksi.

Ranskalaisen Florian Zellerin kirjoittamassa ja Milko Lehdon ohjaamassa näytelmässä pitäydytään isän, Arnen (Jari Pehkonen) näkökulmaan. Näyttämöllä on paljon läsnä myös hänen tyttärensä Anne (Vuokko Hovatta).

Isä käyttää teatterillisia keinoja kertoakseen Arnen maailman ja perheen hajoamisen tarinan. Näytelmä on saanut Ranskassa muun muassa arvostetun Molière-palkinnon.

Teatterillisista keinosta mainittakoon henkilöiden vaihtumisen ja kerrotun, kulloinkin vallitsevan informaation ristiriitaisuus. Katsoja joutuu pinnistelemään toden ja kuvitellun rajalla, vaikka ymmärtää, että on kyse Arnen hajoavasta muistista.

Näytelmän edetessä Arnen tila huononee ja hän palaa lapseksi, muisti kutistuu varhaisimpiin tunnekokemuksiin. Pehkonen tekee hienon roolin, joka tuskin voi olla koskettamatta katsojaa, varsinkaan jos hänellä on lähipiirissään kokemuksia muistisairaudesta.

***

Isä ja muut muistisairauksia käsittelevät viime vuosina nähdyt näytelmät – kuten Carin Mannheimerin
Viimeinen valssi tai Anneli Kannon kirjaan perustuva Pala palalta pois – ovat tärkeitä kukin tavallaan, koska ne antavat omaisille välineitä käsitellä vaikeaa tilannetta, jossa vanhuus ja muistin katoaminen muuttavat ihmistä.

Florian Zeller: Isä. Helsingin Kaupunginteatterin Pasila-näyttämöllä.

Kuva: Tapio Vanhatalo. Jari Pehkonen tekee hienon roolin muistisairaana isänä. Hänen huolehtivaa tytärtään esittää Vuokko Hovatta.

Edellinen artikkeliYhteisvastuukeräys alkaa, tuella torjutaan ihmiskauppaa
Seuraava artikkeliRuotsissa uskontodialogi on käytännöllisempää kuin Suomessa

Ei näytettäviä viestejä