Ohjaaja Einari Paakkasen viime vuonna valmistunut omakohtainen dokumenttielokuva Isäni tähtien takaa nähtiin tällä viikolla myös televisiossa. Se kertoo isästä, pojasta ja ulkoavaruuden valo-olennoista, uskosta, uskon hiipumisesta ja aikuistumisesta. Se on edelleen katsottavissa
Yle Areenasta
.
Dokumentti on herkkä ja silmiä avaava, kunnioittava kuvaus siitä, kuinka dokumentaristin isä Veikko valaistui Einari-pojan ollessa 12-vuotias. Tämän jälkeen isä on uskonut pystyvänsä keskustelemaan avaruusolentojen ja henkioppaansa kanssa. Hän sanoo parantavansa avaruusenergian avulla vakaviakin sairauksia sekä saavansa avaruusolentojen avulla selville ihmisten edelliset elämät. Isä uskoo ufoihin, ja hänelle rajaton maailmankaikkeus on täynnä älykästä elämää.
Varsin pitkään ufojen odotus, tähtitaivaan tarkkailu ja automaattikirjoituksella saadut viestit avaruudesta olivat isän ja pojan yhteistä elämää. Toimittajaäiti ei asiaan sekaantunut vaan keskittyi parantamaan maailmaa perinteisin tavoin. Aluksi hänen mielessään kävi, onko verovirkailijana työskentelevä aviomies seonnut. Varsin pian hän kuitenkin hyväksyi miehensä erikoisen maailmankuvan, vaikkei sitä itse jaa.
***
Vähitellen Einari-poikaa alkoivat häiritä monet asiat. Miksi hän ei koskaan nähnyt ufoa? Miksi henkioppaiden ennustukset eivät toteutuneet? Miksi siriuslaiset eivät koskaan näyttäytyneet hänelle, vaikka vetivät kuulemma isän auton ojasta takaisin tielle?
Dokumenttia tekevä 35-vuotias Einari päätti vähitellen uskaltaa kysyä kaikki vaikeat kysymykset niin sisareltaan, äidiltään ja kouluajoilta saakka tutuilta kavereiltaan kuin lopulta myös isältään.
Vaikka Einarin suhde isäänsä oli lämmin ja luottamuksellinen eikä hän ollut koskaan pelännyt isäänsä, hänelle oli äärimmäisen vaikeaa ja pelottavaa kertoa tälle, ettei enää usko samoin kuin isä.
Einarin kamppailut epäilysten ja uskon menetyksen ja asian puheeksi ottamisen kanssa toivat mieleen monien aivan toisenlaisesta isiensä uskosta eronneiden kokemukset. Tuli tunne, että prosessissa on pohjimmiltaan paljon samaa, irtoaapa aikuiseksi varttunut lapsi mistä tahansa vanhemmalleen tärkeästä ja todesta uskonnosta, herätysliikkeestä tai ideologiasta.
Pelko yhteyden menettämisestä perheenjäseneen ja hylätyksi tulemisesta on vielä aikuisellakin lapsella kova. Lopulta paine olla täysin rehellinen itselleen ja muille vie kuitenkin pelosta voiton.
***
Suurin ongelma dokumentissa oli, että Pessi Levannon säveltämä musiikki oli useissa kohdin miksattu aivan liian kovalle, jolloin kertojan äänestä ja sanoista selvän saaminen vaati erityisiä ponnisteluja. Ponnistelu kuitenkin kannatti.
Yksi dokumentin suuri anti oli, että se näytti, miten hyvinkin eri tavoin ajattelevien ja uskovien ihmisten toinen toistaan kunnioittava yhteiselo on mahdollista. Se voi olla totta kylällä, kaveripiirissä, suvussa ja jopa ydinperheessä.
Kiinnostava yksityiskohta dokumentissa oli tieto siitä, että isän valaistuminen tapahtui hyvin pian sen jälkeen, kun äiti pelastui täpärästi tsunamista ollessaan Nicaraguassa vapaaehtoistyössä. Välttämättä asioilla ei tietenkään ole mitään tekemistä keskenään.
Kuva: Hannu Koivuranta / Ylen kuvapalvelu