Sadusta on moneksi. William Steig julkaisi 1990 satukirjan nimeltä Shrek. Sen pohjalta tehtiin 2001 Andrew Adamsonin ja Vicky Jensonin ohjaama animaatioelokuva, joka voitti seuraavana vuonna Oscarin.
Shrekistä tuli huippusuosittu ja elokuva poiki kolme jatko-osaa. Filmi oli suunnattu aikuisille nasevan dialoginsa ansiosta, mutta sitä katsoivat myös lapset tarinan vuoksi.
Vuonna 2008 sai ensi-iltansa Shrek-musikaali. Käsikirjoituksen ja laulut teki David Lindsay-Abaire ja musiikin Jeanine Tesori. Nyt se on nähtävissä myös Suomessa Helsingin Kaupunginteatterissa Kari Arffmanin ohjaamana ja suomentamana esityksenä.
Ja hyvä esitys onkin kyseessä. Teatterin musikaalikoneisto on rasvattu ja katsoja kiittää. Tarina on aina ajankohtainen ja toteutus ammattimainen, energinen ja osaava.
Shrek tulee saksan sanasta Der Schreck, joka tarkoittaa kauhua. Päähenkilö on siis kauhea, vai onko? Hän on lapsena oman onnensa nojaan hylätty jätti, jonka ihonväri on vihreä ja korvat tötteröllä.
Tarina käynnistyy kun paikallinen lordi Farquaard haluaa tehdä hallitsemastaan alueesta täydellisen ja häätää satuhahmot pois suolle, jossa erakoitunut Shrek (kaksoismiehitys Petrus Kähkönen ja Jon-Jon Geitel) asuu kaiken kokemansa kiusaamisen ja hyljeksinnän jälkeen.
Aikuiskatsojan ei ole vaikea samastaa satujengiä kaikkiin ja kaikenlaisiin vähemmistöihin. Heidät siivotaan syrjään enemmistön elämäntavan tieltä. Ikävät eriskummallisuudet halutaan piiloon siloisen todellisuuden tieltä.
Shrekissä on kyse erilaisuuden sietämisestä ja arvon antamisesta erilaisuudelle. Sinänsä tuttu aihe monista saduista, mutta tässä tapauksessa näkökulma viedään tavallista pidemmällä. Satuporukka kutsuu itseään friikeiksi, outolaisiksi ja vaatii oikeuksiaan.
Shrek päätyy hakemaan torniin teljetyn prinsessa Fionan (kaksoismiehitys Anna-Maija Tuokko ja Laura Alajääski) vapauteen, jotta tämä voisi avioitua lordin kanssa. Avioliitto tekisi lordista kuninkaan.
Shrek saa matkakumppaniksi puheliaan aasin (Matti Leino). Vapautettu prinsessa osoittautuu raikkaaksi tapaukseksi, vaikka uljaasta prinssistä haaveksiikin. Perinteisissä saduissa nimittäin harvemmin kuvataan prinsessaa, joka ryhtyy kilpasille siitä, kenellä on muhkein perähenkäys.
Fionallakin on salaisuus, joka todentuu yön pimeydessä. Hän on myös hirviö, vihreä jätti. Fionalla on yöminä ja päiväminä, joita erottaa ulkoinen muoto ja siitä syntyvä käsitys omasta itsestä. Simppelistä sadusta paljastuu syvämerkityksiä. Yksi sellainen on, että niin Shrek, Fiona kuin Farquaard ovat lapsena hylättyjä.
Erilaisuuden hyväksymisen teeman lisäksi Shrekissä kehitellään itsensä hyväksymistä. Vasta se on rakkauden edellytys ja elämän merkityksen lähde.
Muutamia hupaisia uskonnollisia viitteitäkin Shrekistä löytyy. Pompöösi piispa vihkii ja siellä täällä vedotaan jumaliin. Lisäksi yksi satuhahmoista tunnustaa kaiken muun friikkiyden lisäksi olevansa skientologi.
Shrek Helsingin Kaupunginteatterissa.
Kuva: Tapio Vanhatalo. Prinsessa Fiona (Anna-Maija Tuokko), puhelias Aasi (Matti Leino) ja Shrek (Petrus Kähkönen) ystävystyvät Helsingin Kaupunginteatterin musikaalissa.