Yllätys tai ei – kysymys sateenkaariparien vihkimisestä sähköisti Espoon ensimmäisen piispapaneelin

Espoon piispanvaalin ensimmäinen paneelikeskustelu järjestettiin maanantai-iltana 17.9. Hyvinkään kirkossa. Keskustelu osoitti, että ehdokkaissa on eroja.

Hyvinkäällä 230-päinen yleisö seurasi vaalissa ehdokkaiden kohtaamista. Paneelin avasi kirkkoherra Ilkka Järvinen, ja sen juonsivat Aamupostin päätoimittaja Laura Ääri ja teologian kandidaatti Aleksi Riikonen.

Ehdolla Espoon piispaksi ovat Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri, teologian tohtori Kaisamari Hintikka, jumalanpalveluselämän kouluttaja, teologian tohtori Juhani Holma, johtava oppilaitospappi ja kisapappi, rovasti Leena Huovinen ja Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra, teologian tohtori Sammeli Juntunen.

Yksi ero ehdokkaiden välillä oli selvä: naiset vastaan miehet. Monissa kysymyksissä miesehdokkaat olivat sääntöuskovaisempia ja korostivat järjestystä ja kirkon perinnettä eri tavoin kuin naisehdokkaat.

Holma ja Juntunen vaikuttivat vastaustensa perusteella olevan Hintikkaa ja Huovista jäykempiä kokeilemaan uusia tapoja puhua uskosta ja käyttämään uusia sanoja vanhojen sanojen paikalla.

Selväksi tuli myös, että Leena Huovinen oli ehdokasjoukon liberaalien ja hänestä tulisi eniten uuden ajan piispa, kuten eräs paikalla ollut pappi tilaisuuden jälkeen totesi.

Holma ja Juntunen antaisivat sateenkaariparin siunaamisesta rangaistuksen, Hintikka ja Huovinen eivät

Aivan erityisesti tunnelma sähköistyi, kun esiin tuli kysymys sateenkaariparien vihkimisestä ja siunaamisesta. Vastaukset kysymykseen tuntuivat kiinnostavan myös yleisöä.

Yhden yleisökysymyksen teki Espoon hiippakuntadekaani Kai Peltonen, ja se koski Espoon tuomiokapitulin yksimielistä päätöstä antaa sateenkaariparin siunanneelle papille varoitus. Ehdokkailta kysyttiin, kuinka he äänestäisivät, jos samanlainen tapaus tulisi vastaan.

Juntunen ja Holma sanoivat, että olisivat antamassa samaa rangaistusta kuin ensimmäisellä kerralla.

Hintikka sanoi, että ei olisi saman rangaistuksen kannalla, koska se ei välttämättä vaikuta papin tulevaan käytökseen ja lisäksi lähettää surullisen viestin yhteiskuntaan päin. Huovinen oli samaa meiltä Hintikan kanssa.

Juntunen sanoi, ettei voisi olla siunaamassa samaa sukupuolta olevia pareja, koska hänellä ei ole Raamatun valossa varmuutta, että se olisi Jumalan tahto. Raamatussa puhutaan miehestä ja naisesta, ja kirkolla on valtuutus vain heidän liittonsa siunaamiseen.

Yksi yleisökysymys koski mahdollisuutta laajentaa niiden joukkoa, jotka saavat äänestää piispasta. Miksi kuukauden pappina ollut saa äänestää, mutta 20 vuotta diakonina ollut ei, kysyttiin.

Ehdokkaat olivat hämmentyneitä kysymyksen edessä, sillä sen tulkittiin liittyvän diakonaattiin eli uuteen vihkimysvirkaan, josta kellään ei ollut selvää käsitystä tai mielipidettä. Kukaan ei suoraan vastustanut äänestäjäjoukon laajentamista, vaikka näki siinä myös ongelmia esimerkiksi maallikkojen ja työntekijöiden välisen painoarvon suhteen.

Paneelissa puhuttiin myös kasteesta, kirkon ykseydestä, tasa-arvosta ja uskontojen kohtaamisesta. Yleisökysymyksessä kysyttiin myös, antaisiko piispa kirkon muslimien vai Luther-säätiön käyttöön. Leena Huovinen antaisi sen molemmille. Sammeli Juntunen sanoi, että jos ei ole pakko, niin ei kummallekaan, mutta jos olisi pakko, niin sitten Luther-säätiölle.

Seuraavat piispapaneeli ovat Lohjalla 19.9. ja Espoossa 20.9.

Lue lisää paneelista 20.9. ilmestyvästä Kotimaasta.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliVenäjän ortodoksinen kirkko katkaisee siteet Konstantinopoliin
Seuraava artikkeliEspanjassa virisi huoli sananvapaudesta – näyttelijä pidätettiin jumalanpilkkasyytösten takia

Ei näytettäviä viestejä