Yle.fi:n juttu Mari Leppäsestä Turun piispanvaalin alla ehti hämmentää – Lehikoisestakin tulossa haastattelu

Kuvakaappaus Yle-fi:n verkkosivulta.

Ylen verkkosivulla 21.11. julkaistu hiippakuntadekaani Mari Leppäsen haastattelu hämmentää, sillä Leppänen on ehdolla Turun piispaksi. Vaalin toinen kierros on reilun viikon kuluttua 3. joulukuuta. Eikö Yle noudatakaan omia vaalikaranteenisääntöjään tai tasapuolisuutta, ehdittiin jo kysyä.

Viime kesänä Yle lähetti keskusteluohjelmasarjan, jota juonsivat Jarno Limnell ja Heikki Arikka. Tuolloin ohjelma ja tieto Malmin kirkkoherra Heikki Arikan olemisesta ehdokkaana samaisessa Turun piispanvaalissa herätti kriittistä keskustelua. Saiko Arikka Ylen kustannuksella ylimääräistä etua vaalissa?

Ylellä kommentoitiin Kotimaa24:lle, että Arikan ehdokkuus ei ollut yhtiön tiedossa kun ohjelmasta sovittiin.

Ylen Luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén totesi heinäkuussa Kotimaa24:lle, että Ylen karanteenisäännöt koskevat "kaikkia merkittäviä vaaleja".

Ylen ohjeiden mukaan varsinaisia esiintymiskieltoja ei ole, mutta yksi ehdokas ei saa saada ohjelmissa tai sisällöissä erityistä etua muihin nähden.

Arikka ei päässyt vaalin toiselle kierrokselle, jossa jatkavat Mari Leppänen ja Turun Mikaelinseurakunnan kirkkohera Jouni Lehikoinen.

Miksi vain Leppäsen haastattelu julkaistiin, Yle Lounais-Suomen päällikkö Antti Korhonen?

– Myös Jouni Lehikoisesta on tulossa tällä viikolla haastattelu Ylen verkkosivulle, Korhonen sanoo.

Korhosen mukaan Leppäsen haastattelu sopi hyvin Ylen "sunnuntaivieras"-formaattiin. Lehikoisen haastattelu tulee olemaan hieman erilainen.

– Tasapuolisuus toteutuu myös pitkällä aikavälillä. Katsoin, mitä olemme ehdokkaista vuosien varrella kirjoittaneet, ja Lehikoinen on ollut enemmän esillä.

Korhonen myös muistuttaa, että Yle striimasi Leppäsen ja Lehikoisen vaalipaneelin Turun tuomiokirkosta.

Lue myös:

Eero Huovinen: Lupautuessani Heikki Arikan radio-ohjelmaan en tiennyt hänen piispaehdokkuudestaan 

Piispaehdokkaaksi lähtevän radiosarja Ylellä hämmentää – onko medialla karanteeneja kirkollisissa vaaleissa?

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä