Yhteisvastuukeräyksen tulos nousi viime vuonna jo toista vuotta peräkkäin

Yhteisvastuukeräyksen kokonaistulos ylsi viime vuonna 2,2 miljoonaan euroon. Nousua edelliseen keräysvuoteen verrattuna oli lähes 10 prosenttia. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimi keräyksen suojelijana ja piispa Mari Leppänen vastuupiispana.

Keräystuloksen näkökulmasta Yhteisvastuukeräyksen huippuvuosi oli 2010, jolloin keräyssumma oli 6,8 miljoonaa euroa. Alimmillaan tulos oli vuonna 2020, jolloin se jäi alle kahden miljoonan euron.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana tuotoissa ei ole päästy yli neljän miljoonan euron, lisäksi tuotot olivat useita vuosia laskusuuntaisia. Kahtena edellisvuotena niissä on ollut kuitenkin nousua.

Viime vuoden Yhteisvastuukeräys toteutettiin jo kolmatta kertaa peräkkäin poikkeusolosuhteissa. Lisäksi vuoden alussa korona-ajan rajoitukset olivat vielä voimassa.

Vuoden 2022 tulokseen saattoi vaikuttaa osaltaan myös Venäjän aloittama sota Ukrainaa vastaan helmikuun lopussa. Yhteisvastuukeräys antoi monin paikoin tilaa Ukrainan sodan uhrien auttamiselle.

– Olemme kiitollisia niin lahjoittajille kuin keräyksen järjestäneille seurakunnille siitä, että haasteellisista lähtökohdista huolimatta keräystulos ylitti edellisen vuoden tuloksen, sanoo varainhankinnan päällikkö Eija Kilgast Kirkkopalvelujen tiedotteen mukaan.

Kotimaata julkaiseva Sacrum-Kotimaa Oy on osa Yhteisvastuukeräystä järjestävää Kirkkopalvelut-konsernia.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliKolumni: Vanha testamentti ei ole kauhea, vaan taidokas läpileikkaus ihmisen suhteesta Jumalaan
Seuraava artikkeliSuomen ortodoksisen kirkon jäsenmäärä sakkasi enemmän kuin koskaan aikaisemmin

Ei näytettäviä viestejä