Vesa-Tapio Palokangas Muhoksen kirkko­herraksi tiukassa vaalissa – "Seura­kunnan ei pidä ryhtyä tekemään sirkus­temppuja"

Vesa-Tapio Palokangas. Kuva: Pekka Blomster

Muhoksen seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu Vaalan kirkkoherra Vesa-Tapio Palokangas. Hän sai vaalissa 508 ääntä. Toiseksi tullut Oulunsalon seurakunnan kappalainen Jukka Joensuu sai 465 ääntä. Kemin seurakunnan kappalaiselle John Bäckströmille ääniä kertyi 67.

Äänioikeuttaan käytti 1 040 seurakunnan jäsentä, ja äänestysprosentti oli 21,2. Korkeaa äänestysprosenttia selittää osaltaan niin sanottu herätysliiketekijä – yksi ehdokkaista, Jukka Joensuu, kuuluu vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen.

– Pidän valintaani herätysliiketekijästä johtuen yllätyksenä. Olen perusluterilainen enkä minkään herätysliikkeen jäsen. Lisäksi olen jo 57-vuotias. Joudun vielä hieman sulattelemaan vaalin tulosta, Vesa-Tapio Palokangas sanoo.

Palokangas vaihtaa pienestä 2 100 jäsenen seurakunnasta huomattavasti suurempaan ja taloudellisesti paremmassa kunnossa olevaan Muhoksen seurakuntaan, jossa jäseniä on runsaat 7 000.

– Minulla ei ole etukäteen mitään isoa omaa näkyä, vaan näky rakentuu yhdessä muiden työntekijöiden kanssa. Kuitenkaan kirkon ei pidä muuttua eikä seurakunnan ryhtyä tekemään sirkustemppuja, vaan näen, että kirkon voima on perinteessä ja vakaudessa.

Oulun läheisyys tuo oman lisänsä Muhoksen hengelliseen elämään.

– Mutta en usko, että sieltä tulee mitään kovin radikaalia uushenkisyyttä tai sellaista. Olen näkemyksissäni varsin perinteinen, mutta en pidä itseäni silti rajoittuneena, vaan olen avoin uusille avauksille, kuten vaikkapa pyhiinvaelluksille.

Nyt Utajärvellä asuva Vesa-Tapio Palokangas on syntynyt Oulussa ja tehnyt työuransa Utajärvellä, Suomussalmella ja Vaalassa. Hänet vihittiin papiksi yhdeksän vuotta sitten. Sitä ennen hän työskenteli nuoriso-ohjaajana ja opettajana.

– Kirkon haaste on edelleen se sama eli saada jäsenet paremmin sitoutumaan seurakuntaan.

Muhoksen seurakunnan kirkkoherran virka tuli auki, kun tehtävää 28 vuotta hoitanut Jouni Heikkinen jäi eläkkeelle viime vuoden puolella. Vt. kirkkoherrana on toiminut Pekka Rehumäki.

Vesa-Tapio Palokangas aloittaa tehtävässä kesän aikana.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Vesa-Tapio Palokangas Muhoksen kirkkoherraksi tiukassa vaalissa – "Seurakunnan ei pidä ryhtyä tekemään sirkustemppuja"