Voivatko naisten pappeuden vastustajat vielä toimia evankelis-luterilaisessa kirkossa?
Tämän kysymyksen ympärille kokoonnuttiin maanantaina Turussa, missä Mikaelin seurakuntakotiin saapui vajaat 30 ihmistä, valtaosa heistä pappeja.
Virkateologinen seminaari sai alkunsa sosiaalisen median keskustelusta. Taustalla oli päättynyt vuosi, jolloin kirkossa 30 vuotta täyttänyt naisten pappeus nousi esiin monessa kiistanalaisessa yhteydessä. Arkkipiispanvaalissa 15 prosenttia äänistä sai Ville Auvinen, joka ei hyväksy naisten pappeutta. Arkkipiispa Tapio Luoma
linjasi, että kirkon sisällä toimivan Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) Maata Näkyvissä -festareilla ei saa enää järjestää naispapitonta messua. Viimeisimpänä syksyllä 28 kirkolliskokousedustajaa ja kuusi pappia lähetti piispoille kirjeen, jossa he toivoivat naisten pappeuden vastustajille lisää elintilaa kirkkoon.
Tilaisuudessa kuultiin kolme alustusta. Niiden jälkeen käytyä keskustelua johtivat pappi, tohtorikoulutettava Heidi Zitting Espoosta ja kirkkoherra Kaisa Huhtala Porista.
Moni oli saanut tilaisuuteen suoran kutsun. Heitä olivat muun muassa Sleytä edustaneet toiminnanjohtaja Tom Säilä, lähetysjohtaja Ville Auvinen ja Luther-kirkon teologi, Suur-Helsingin piirivastaava Soili Haverinen. Vanhan virkakannan yhteisöistä paikalla olivat myös Lähetysyhdistys Kylväjän kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg ja Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Jari Rankinen.
Tilaisuuden tavoitteet olivat kasvokkain kohtaaminen, kunnioittava keskustelu ja sen pohtiminen, millä edellytyksillä osapuolet voivat kuulua samaan kirkkoon.
Miika Ahola: Sleyn olisi syytä keskustella ehtoolliskäsityksestään
Ekumeenisesta kirkko-opista väitöskirjaa tekevä pappi Miika Ahola pohti omassa alustuksessaan kirkon ykseyttä. Kristillinen kirkko on hajonnut moneen kertaan, ja eri kirkot etsivät keskenään jatkuvasti erillisyyden ja ykseyden rajapintaa.
Ensimmäisenä sitä etsitään Raamatusta. Ahola otti varhaisena seurakunnan kuvauksena esiin Apostolien tekojen kohdan, jossa seurakunnan erityispiirteiksi mainitaan apostolien opetus, keskinäinen yhteys, leivän murtaminen ja rukous. Paavali puolestaan liittää yhteen ensimmäisessä korinttilaisille osoittamassaan kirjeessä seurakunnan yhteyden ja kirkon ykseyden.
– Seurakunta rakentuu ehtoollisen ympärille, Ahola sanoi.
Seuraavaksi Ahola ruoti sitä, miten ykseys on nähty reformaation aikana. Evankelis-luterilaisen kirkon keskeisin tunnustuskirja Augsburgin tunnustus määrittelee kirkon pyhien yhteisöksi, jossa ”evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein jaetaan”.
– Kirkon ykseyteen tarvitaan siis yhteys sekä uskonopissa että sakramenteissa. Sakramenteissa kyse on siitä, miten ne toimitetaan, ei vain siitä, miten ne käsitetään, Ahola sanoi.
Hänen mukaansa viimeaikaisissa suomalaisissa puheenvuoroissa ei ole keskitytty ehtoollisyhteyden puuttumiseen kirkon sisällä. Sen sijasta on viitattu ykseyteen jaettuna uskonkäsityksenä, hallinnollisena yhteytenä tai piispojen kaitsentana.
Kun kirkolliskokous vuonna 1986 avasi pappisviran naisille, se kirjasi päätökseen ponnen. Tämä ponsi lupasi toimintavapauden kirkossa myös naisten pappisviran vastustajille. Pontta on tulkittu eri tavoin, ja Aholan mukaan se tuntuu sisältävän ristiriidan.
– Yhtäältä naisten pappisviran vastustajilla on oltava toimintavapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi virkaan. Toisaalta on varjeltava kirkon ykseyttä, mikä taas puolestaan vaatii sen, että ehtoollisyhteys ei katkea, Ahola totesi.
Hän sanoi, että ykseyden varjeleminen on tehtävä luterilaisen ykseyskäsityksen raameissa.
– Emme voi rakentaa yhteistä kirkkoa, jos emme voi käydä samaan ehtoollispöytään.
Ahola haastoi paikalla olleita Sleyn edustajia toteamalla, että järjestön olisi syytä keskustella ehtoolliskäsityksestään. Hän viittasi Kotimaa24:ssä julkaistuun lähetysjohtaja Ville Auvisen haastatteluun, jossa tämä sanoi järjestössä olevan varmaankin kolmenlaista käsitystä siitä, miten ehtoollisen jakajan sukupuoli vaikuttaa sakramentin pätevyyteen.
– Minun on vaikea ymmärtää, miten järjestö, joka ei ole täydessä yhteydessä meidän kirkon kanssa, voi tehdä meidän kirkkomme lähetystyötä, Ahola sanoi.
Soili Haverinen: Vanha virkakanta pohjautuu ihmiskuvaan, joka ei edellytä samanlaisuutta
Sleyn työntekijä Soili Haverinen avasi alustuksessaan perinteisen virkakannan teologisia perusteluja. Haverinen on teologian maisteri, joka ei hyväksy naisten pappeutta.
Virkakysymyksestä puhuttaessa törmätään erilaisiin ihmiskuviin ja erilaisiin käsityksiin yhdenvertaisuudesta, Haverinen sanoi. Hänen mukaansa naisten pappeuden puolustajat pyrkivät tasa-arvoon, perinteisellä virkakannalla olevat taas kaikkien ihmisten ihmisarvoon, johon liittyy sukupuolten erilaisuus.
Käsitykset tasa-arvosta ovat Haverisen mielestä sidoksissa siihen, pidetäänkö kirkkoa ennemmin kansankirkkona vai tunnustuskirkkona: institutionaalisessa kansankirkossa virka nähdään enemmän lainsäädännön näkökulmasta, tunnustuskirkossa vahvemmin hengellisenä virkana.
Haverisen mukaan perinteinen virkakanta on johdonmukaisesti uskollinen Raamatun ihmiskuvalle, Raamatun rajoituksille ja kirkon perinteelle. Raamatun ihmiskuva pitää sisällään sen, että kaikilla on yhtäläinen ihmisarvo, joka ei kuitenkaan edellytä samanlaisia tehtäviä tai samanlaista valtaa, Haverinen sanoi.
– Jumalan pelastavan työn suhteen nainen ja mies ovat samassa asemassa. Kotona, yhteiskunnassa ja seurakunnassa heillä on osittain erilaiset tehtävät.
Hänen mielestään tätä ei voi sanoa ääneen yhteiskunnassa, jossa ihmiset koetetaan saada mahdollisimman samaan asemaan.
Raamatun rajoituksilla Haverinen tarkoitti sitä, että hänen mukaansa paimenvirka on Uudessa testamentissa rajattu pois naisilta. Se, että Jeesus ei kutsunut naisia apostoleiksi, ei kuitenkaan Haverisen mukaan tarkoita, etteivät naiset olisi toisenlaisilla tärkeillä paikoilla.
Haverinen totesi, että kaikki vanhalla virkakannalla olevat eivät ajattele samalla tavalla siitä, mitkä tehtävät naisille kuuluvat. Itse hän kertoi saarnanneensa vielä opiskeluaikoina kesäteologina ollessaan. Enää hän ei tekisi niin, koska katsoo sen olevan paimenvirkaan kuuluva tehtävä.
Kirkon perinne merkitsee sitä, että valtaosa kristikunnasta toimii edelleen perinteisen virkakäsityksen mukaisesti. Haverisen mielestä ehtoollisyhteyttä pitäisi tarkastella myös ajallisella perspektiivillä.
– Onko meillä ehtoollisyhteys Lutherin kanssa? Entä apostolien kanssa? Haverinen kysyi.
Heidi Zitting: Luterilainen maailmanliitto edistää naisten asemaa jäsenkirkoissaan
Väitöskirjatutkija Heidi Zitting totesi, että lähes 150 kirkon Luterilainen maailmanliitto on Raamattuun pohjaten sitoutunut naisten pappisvirkaan. Raamatussa on profetoivia naisia, nainen, joka antaa viimeisen voitelun Jeesukselle, ja naisapostoli Junia, Zitting luetteli. Viimeksi mainittu on tosin Lutherin raamatunkäännöksessä käännetty mieheksi, ja naisten osuutta on muutenkin ajan saatossa pyritty häivyttämään, hän sanoi.
Luterilainen maailmanliitto on linjannut, että sen jäsenkirkot saavat olla sukupuolesta ja seksuaalisuudesta eri kannoilla. Liitto kuitenkin edistää naisten asemaa jäsenkirkoissaan. Kaikissa maailmanliiton jäsenkirkoissa viime vuonna vihityistä papeista 23 prosenttia oli naisia. Pohjoismaissa osuus oli 50 prosenttia.
Loppukeskustelussa kuultiin monia tunteikkaita puheenvuoroja. Naisten pappeuden kannattajissa tuntui herättävän erityistä hämmennystä Soili Haverisen väite siitä, että naispappeuden kannattajilla ja vastustajilla olisi keskenään erilaiset ihmiskuvat.
Kunnioittavaa keskustelua pidettiin jatkossakin tärkeänä mutta haastavana.
– Meidän on hyväksyttävä sekin vaihtoehto, että keskustelu päättyy siihen, että Sley ei enää kuulu tähän kirkkoon, Ville Auvinen sanoi.
Läsnäolijat päättivät, että vuoropuhelua jatketaan vielä tänä keväänä Helsingissä ykseyden ja ihmiskäsityksen teemoista.
Kuva: Pasi Leino. Seminaarissa alustivat naisten pappeutta puoltava Miika Ahola ja sitä vastustava Soili Haverinen (oik.). Keskustelua johtivat naispuoliset papit Heidi Zitting ja Kaisa Huhtala.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.