Vankilat ja uskonto: Tulossa tietokirja ja väitöskirja

Viime viikon perjantaina julkaistiin Kirkkohallituksen ja Rikosseuraamuslaitoksen raportti Uskonnollisuus vankiloissa. Sen mukaan uskonto on vangeille erittäin tärkeää.

Raportista on tarkoitus muokata käytännöllinen tietoteos, joka on suunnattu vankien parissa työskenteleville Rikosseuraamuslaitoksen ja kirkon työntekijöille sekä vapaaehtoisille.

Tutkimuksesta selviää, että peräti kaksi kolmesta vangista käy tuomionsa aikana jumalanpalveluksessa tai hartaustilaisuudessa ja puolet vangeista käy henkilökohtaisia keskusteluja vankilapapin tai -diakonin kanssa.

– Jos muut suomalaiset toimisivat kuten vangit, kirkoista loppuisi tila ja papeilla olisi jatkuva jono sielunhoitoon, Kirkkohallituksen asiantuntija Sami Puumala sanoo.

Hän on raportin vastaava tutkija ja kokoaa tekeillä olevaa tietokirjaa, jonka on tarkoitus ilmestyä viimeistään ensi keväänä.

Puumala aikoo lisäksi jatkaa aiheen tutkimista Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjatutkimuksena.

Kirkon vai valtion leivissä?

Tutkimus vankien uskonnollisuudesta sai alkunsa Rikosseuraamuslaitoksen vuonna 2012 oikeusministeriölle tekemästä esityksestä, että vankilapappien virat pitäisi siirtää valtiolta kirkolle.

Oikeusministeriössä katsottiin, että ennen kuin ministeriö voi ottaa kantaa esitykseen, on tehtävä perusteellinen selvitys uskonnonharjoituksen määrästä ja merkityksestä vankiloissa.

Kirkkoa oikeusministeriön neuvotteluissa edustava Puumala ei suostu spekuloimaan sillä, ovatko vankilapapit tulevaisuudessa valtion vai kirkon palkkalistoilla.

Hänen mielestään tärkeintä on nähdä, että vankiloissa tarvitaan päätoimisesti läsnä oleva uskonnon ja sielunhoidon ammattilainen. Ainoastaan avolaitoksissa riittää jokin muu järjestely.

– Vankilapappi on ammattilainen, joka tekee vaativaa sielunhoitotyötä ja koordinoi vankilan uskonnonharjoittamista, Puumala tähdentää.

Koska enemmistö vangeista on luterilaisen kirkon jäseniä, Puumalan mielestä on perusteltua, että vankilan uskonnonharjoituksesta vastaava henkilö on evankelis-luterilaisen kirkon pappi tai diakoni.

Hengellinen huolenpito kuuluu perusoikeuksiin

Pohjoismaissa, Länsi-Euroopan maissa ja Pohjois-Amerikassa vankeinhoitoa koskevia kansainvälisiä sopimuksia tulkitaan niin, että valtion tulee huolehtia vangin perusoikeuksista.

Kun näitä sopimuksia tarkastellaan vankeja koskevan tiedon valossa, johtopäätökset ovat Sami Puumalan mielestä selvät.

– Jos Suomi haluaa turvata vankien perusoikeudet, valtion tulee turvata vankien tarpeita vastaava hengellinen toiminta ja sielunhoito.

Euroopassa on erilaisia tapoja järjestää asia. Esimerkiksi Pohjoismaissa ja Saksassa kirkko hallinnoi ja valtio antaa resurssit.

Hollannissa ja Englannissa kaikki uskonnonharjoittamiseen ja sielunhoitoon osallistuvat eri uskontokuntien työntekijät ovat valtion palveluksessa.

Riippumatta siitä, mikä malli Suomessa valitaan, käytännön täytyy Puumalan mielestä olla kaikissa vankiloissa yhtenäinen.

– Viime vuosina on hiljaa liu’uttu siihen, että yksittäisten suljettujen vankiloiden papin virkoja on jätetty täyttämättä tai jopa lakkautettu. Vaikka tämä ei ole juridinen virhe, se on moraalinen virhe. Kirkko ei voi jättää asiaa sikseen.

Ekumenia toimii

Luterilaisen papin läsnäolo vankiloissa on myös muiden kirkkokuntien ja herätysliikkeiden toive.

– Ne haluavat oman vankilatyönsä tueksi ja yhteistyökumppaniksi vankien enemmistökirkkokunnan edustajan. Vankilapapit edistävät myös vähemmistökirkkokuntien ja toisten uskontokuntien toimintaa vankien tarpeiden mukaisesti.

Myös islamilaiset yhteisöt ovat kokeneet yhteistyön vankilapappien kanssa toimivaksi.

Joidenkin mielestä toisen uskontokunnan edustajien kutsuminen vankilaan ei voi olla papin tehtävä, koska se on ristiriidassa pappisvalan kanssa.

Yhteydet muihin uskontokuntiin voisi heidän mielestään hoitaa joku muu vankilan viranomainen.

Puumala ei näe asiassa ongelmaa, hänen mielestään tehtävä sopii papille, koska pappi ei siinä osallistu toisen uskonnon harjoittamiseen.

Tämän hetken polttava kysymys on hänen mielestään venäjänkielisen hengellisen toiminnan järjestäminen.

– Venäjänkieliset vangit ovat hyvin uskonnollisia, mutta heille ei ole tällä hetkellä riittävästi tarjontaa omalla kielellä. Muslimien kohdalla on kielen lisäksi haasteena se, että islamilaiset yhteisöt eivät ole kirkkokuntien kaltainen yhtenäinen toimija.

Sami Puumala toivoo, että kaikille ryhmille voidaan tulevaisuudessa järjestää vankien toiveiden mukaisia uskonnollisia palveluita.

Vahvat ja vanhat juuret

Jo varhaisimman kristikunnan edustajat huolehtivat vangituista viemällä Sanan ja sakramentin muiden yhteydestä erotetuille.

– Itse Kristus aloitti vankilasielunhoidon ja vankilalähetystyön lähettäessään opetuslapsensa viemään lohdutusta vangitulle Johannes Kastajalle. Ristillä Kristus auttoi tuomitun ryövärin löytämään armon.

Kristillisessä vankilatyössä on kysymys Kristuksen työn jatkamisesta.

– Autamme tuomittuja löytämään armollisen Jumalan. Ensin on armo, sitten rakkauteen perustuvat elämänarvot, Sami Puumala kiteyttää.

Tutkimusraportin voi ladata ilmaiseksi tai tilata kirjana täältä.

Lue lisää Uskonnollisuus vankilassa -raportin sisällöstä 4.6. ilmestyneestä Kotimaa-lehdestä.

Kuva: Aimo Hautamäki.

Edellinen artikkeliSeurakunnat järjestävät Helsinki Pridelle lastenohjelmaa
Seuraava artikkeliNuorisotutkimus: Kotimaan asiat tärkeämpiä kuin kehitysmaat

Ei näytettäviä viestejä