Verkossa vanhoillislestadiolaiset naiset tekevät syvällistä teologiaa. Tämä on yksi monista pappi ja tutkija Meri-Anna Hintsalan keskeisistä löydöistä väitöskirjamatkallaan. Hän soisi naisten teologialle olevan tilaa myös Rauhanyhdistysten arjessa.
Naisten teologiassa keskeiseksi nousee paitsi oma ruumis pyhän luomistyön välikappaleena erityisesti lasten asema ja oikeudet suhteessa oppiin ehkäisemättömyydestä.
Hintsalan kirkkososiologian väitöstilaisuus on Helsingin yliopistolla lauantaina 16.9. Taivasta varten luotu: Usko ja ruumis vanhoillislestadiolaisuutta koskevissa verkkokeskusteluissa on kiinnostava akateeminen puheenvuoro, jossa tutkittiin, kuinka ihmiset ottavat itselleen tilan ja saavat äänensä kuuluviin verkossa.
Verkossa lestadiolaisnaiset tulkitsevat Raamattua omista lähtökohdistaan ja arkitodellisuudestaan käsin. Sama ilmiö näkyy myös maailmalla muissa uskonnollisissa ryhmissä, joissa naisilla ei ole julkista puhevaltaa. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi muslimit ja ortodoksijuutalaiset.
Raskaana ja imettävänä lestadiolaisnainen on pyhän äärellä
Vanhoillislestadiolaisuuden ruumiillisuutta koskeva teologinen opetus kietoutuu tiukasti arkeen. Ytimessä on usko Jumalaan luojana ja elämän antajana. Raskaana, imettävänä ja synnyttävänä lestadiolainen nainen on koko ajan arjessaan pyhän äärellä. Pyhä konkretisoituu ehkäisemättömyydessä eli luomistapahtuman kunnioittamisena.
– Arki on lestadiolaisuudessa pyhää. Jumalan luomistyön kunnioitus ja lasten kasvattaminen taivasta varten kurkottavat mystiikan puolelle ja poikkeavat näin valtavirtaluterilaisuudesta. Pyhän äärellä oleminen antaa myös kärsimykselle suunnan. Tätä on ulkopuolelta vaikea ymmärtää, itsekin vanhoillislestadiolaiseen perheeseen syntynyt Hintsala sanoo.
Ehkäisy opetetaan liikkeessä synniksi. Päätökset omaa ruumista koskien nähdään ikuisuuskysymyksinä, jolloin ruumis on osa Jumala-suhdetta.
Ruumis voi reaktioillaan vastustaa oppia ja systeemiä
Ruumis on yleensä myös se, joka pakottaa kyseenalaistamaan ja muovaamaan uudelleen liikkeen virallista oppia. Usein juuri ruumis alkaa reaktioillaan vastustaa systeemiä.
– Kun oma keho tai mieli ei jostakin syystä kestäkään jatkuvia raskauksia ja synnytyksiä, ihminen joutuu pohtimaan suhteensa oppiin uusiksi.
Teologia muovaa naisen suhdetta ruumiiseensa, mutta myös ruumis rakentaa teologiaa. Naisten teologiassa näkyy selkeästi, että hinnalla millä hyvänsä synnyttäminen ei ole oikein.
Vaikka nainen pelkäisi yhteisön jäsenten reaktiota siihen, että hän alkaa vastoin opetusta käyttää ehkäisyä, hän ei pelkää välttämättä Jumalan suhtautumista, koska uskoo Jumalan todella näkevän sydämeen asti.
”On sääli jos naisten tekemä teologia jää vain verkkoon!”
Myös huoli jo olemassa olevien lasten hyvinvoinnista haastaa perinteisen ehkäisyopetuksen vanhoillislestadiolaisten verkkokeskusteluissa.
”Jos ehkäisen, se saarnataan synniksi. Jos en ehkäise, se johtaa tietoisesti syntiin eli jo elämässä olevien lasten laiminlyöntiin”, kirjoitti eräs nainen tutkimusaineistossa.
Voimavarojen rajallisuus ja lasten oikeus saada riittävästi huomiota ja hoivaa tiedostetaan naisten teologiassa vahvasti.
– On todella sääli, jos naisten tekemä teologia jää vain verkkoon! Sillä olisi valtavasti annettavaa myös liikkeen ytimessä. Toivon, että se tulisi kuulluksi ja näkyväksi jatkossa paremmin.
Ehkäisemättömyys voi olla myös harkittu modernin naisen valinta
Ehkäisemättömyys näyttäytyy nyky-yhteiskunnassa monille naisten alistamisena. Hintsala kuitenkin huomauttaa, että se on joillekin lestadiolaisnaisille pohdittu, harkittu, vastakulttuurinen, modernin naisen valinta.
– Verkkokeskusteluissa näkyi, miten vaipanvaihtokin koetaan jumalanpalvelukseksi. Pikkulapsiarjessa toteutuu Jumalan antama tehtävä. Arjen pyhyys antaa elämään mielekkyyttä, niin että sen vuoksi ollaan valmiita myös kärsimään.
Erityisesti lasten saantiin ja lapsiin liittyvällä kivulla, kärsimyksellä ja väsymyksellä on liikkeen naisten kokemuksissa uskonnollinen merkitys ristin kantamisena ja oman uskonnollisen identiteetin todeksi osoittamisena.
Kärsimys ei siis ole vain toiminnan seurausta vaan valittua uskonnollista toimijuutta. Ruumiillinen kärsimys voi viedä lähemmäs Jumalaa ja synnyttää kivun, tuskan ja kuorman teologiaa.
– Toisaalta lestadiolaisäidit toki pyrkivät vaalimaan terveyttään ja urheilevat. Kärsimys ei ole arvokasta kärsimyksen vuoksi vaan uskonnollisista syistä.
– Lisäksi verkkokeskusteluissa näkyi, kuinka kiitollisuutta opetellaan tietoisesti. Halutaan oppia kiittämään myös haastavista asioista, Hintsala huomioi.
Auto-netnografinen tutkimus tulee tutkijan iholle
Nykyisin Vantaan seurakuntien viestintäpäällikkönä työskentelevä Meri-Anna Hintsala tutki vanhoillislestadiolaisten nettikeskusteluja seitsemän vuotta, enimmäkseen sivutoimisesti ja hetkittäin myös päätoimisesti.
Tutkimusmateriaali, 380 omaelämäkerrallista kertomusta, on koottu useilta avoimilta nettikeskustelufoorumeilta pääasiassa vuonna 2011. Kertomukset käsittelevät äitiyttä, isyyttä, sukupuolta, seksuaalisuutta, naiseutta, miehuutta ja sukupuolivähemmistöjä vanhoillislestadiolaisessa ympäristössä.
Hintsala sovelsi tutkimuksessaan auto-netnografista tutkimusotetta, jossa tutkija elää osana tutkimaansa verkkokulttuuria. Menetelmällä pyritään ymmärtämään ja analysoimaan virtuaaliyhteisöjä ja niiden kulttuureja vuorovaikutuksellisesti.
Tutkimusmenetelmä on omiaan herättämään tutkijassa voimakkaita tunteita. Sen etuna on, että sanojen ja lauseiden semanttiset, symboliset ja yhteisölliset piilomerkitykset avautuvat helpommin sisäpuolella olevalle tutkijalle. Haasteena on analyyttisen etäisyyden saavuttaminen aiheeseen, joka tulee iholle, Hintsala pohtii väitöskirjassaan.
”Lestadiolaisille ehdottomasti kielletyt asiat ovat erilaisia eri puolilla Suomea”
Meri-Anna Hintsala syntyi Oulussa 14-lapsiseen vanhoillislestadiolaiseen perheeseen. Hänen lapsuutensa oli rauhallinen ja onnellinen.
– Olen saanut olla lapsi ja lukea paljon. Taivalkosken mummulassa nautin maalaiselämästä. Olen aina pitänyt opiskelusta ja siihen minua on myös kotoa kannustettu.
Lapsuuden perhe muutti usein ja Meri-Anna Hintsala on asunut tähän mennessä 18 paikassa eri puolilla Suomea ja ulkomailla.
– Tajusin jo nuorena, että lestadiolaisille ehdottomasti kielletyt asiat olivat eri puolella Suomea erilaisia, joten nämä käytännöt eivät voi olla jotakin luovuttamatonta. Olen ollut aina itsenäinen ja kasvanut jollain lailla vapaaksi sieluksi.
”Pappeus on tapani olla tehtäväni maailmassa”
Eräänlainen viimeinen niitti lestadiolaisuudesta irtautumisessa Hintsalalle oli pappisvihkimys. Se tapahtui keskellä tutkimusprosessia ja pakotti hänet ottamaan tutkimukseenkin tilapäisesti etäisyyttä. Lestadiolainen liike ei hyväksy naisjäsentensä pappeutta.
– Pappeus on tapani olla ja tehtäväni maailmassa. En tiedä mitään ihanampaa kuin siunata ihmisiä Tuomas-messussa.
Hintsala kokee kuitenkin saaneensa vanhoillislestadiolaisesta taustasta myös paljon rukiista evästä pappeuteensa. Näitä ovat esimerkiksi vahva tietopohja kristinopin perusteista sekä virsien ja hengellisen musiikin laaja tuntemus.
– Minussa elää yhä vanhoillislestadiolainen käsitys ehdottomasta armosta, uskonlahjasta joka annetaan ilman mitään omia ansioita. Myös kristityn vapaus ja syvä luottamus siihen, että Kristus on ylösnoussut minunkin puolestani, on jo kodin perintöä.
Suljetun seurakuntaopin Hintsala on sen sijaan jättänyt taakseen.
– Olen kasvanut ekumeeniseen suuntaan. Ihmisellä ei ole valtaa määritellä Jumalan valtakunnan rajoja.
Kuuliaiset, epäilijät ja liikkeen jättävät perustelevat kaikki ratkaisujaan teologisesti
Tutkimusta tehdessä Meri-Anna Hintsalalle kävi selväksi, että vanhoillislestadiolaisten ihmisten arki on huomattavasti monimuotoisempaa ja kirjavampaa kuin liikkeen tiukka, virallinen, yhtenäinen oppi antaa ymmärtää. Erilaisiin joustaviin ja omaehtoisiin arjen ratkaisuihin päädytään lähes aina syvällisen teologisen pohdiskelun kautta.
Sekä liikkeen opetukselle kuuliaiset, opetusta omaan elämäänsä paremmin sopivaksi muokkaavat että liikkeestä irrottautuneet perustelevat ratkaisujaan teologisesti.
– Opetuksesta ei irrottauduta hälläväliä-otteella, vaan perusteluissa ovat käytössä samat raamatunkohdat ja Lutherin tekstit kuin virallisessa opetuksessakin.
Kuuliaisten ja luopujien keskeisin tunne on kiitollisuus
Verkkokeskusteluissa sekä kuuliaisten uskovien että uskosta luopujien keskeisesti viestimä tunne oli kiitollisuus. Luopujat iloitsivat, kun olivat vapautuneet kahlehtivan uskonnollisuuden ikeestä ja saaneet tulla pitkällisen prosessin kautta enemmän omaksi itsekseen. Myös uskovien kiitollisuuden aiheena oli usein vapaus sekä ilo siitä, että he voivat turvallisesti elää taivasta varten, kun toimivat oikein.
Epäilijöiden keskeinen tunne oli sen sijaan ahdistus. On vaikeaa tasapainoilla kahden maailman välissä. Kaikkien kolmen ryhmän elämässä merkittävää roolia näytteli väsymys.
– Tämä saa minut kysymään, onko vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä riittävästi tilaa keskeneräisyydelle, epäilylle ja aidolle pohdinnalle ihmisten erilaisuudesta ja yksilöllisistä haasteista.
Pyhityslinja ja armolinja elävät ja vaikuttavat yhä
Hintsalaa hämmästytti, miten monet verkkokeskustelut kiertyivät lopulta pelastuskäsityksiin. Hän havaitsi, että Hanna Nurmisen väitöstutkimuksessaan esiin nostamat vanhoillislestadiolaisuuden kaksi pelastuskäsitystä 1970-luvulta elävät yhä molemmat. Pyhityslinja ja armolinja näkyivät ehkäisykeskustelussa.
Pyhityslinjan tulkinta pelastuksesta ja Jumalalle kelpaamisesta on se, että ehkäisemättömyys on ainoa vaihtoehto säilyä uskomassa. Teot ja valinnat ovat pelastuksen kannalta olennaisia ja ehkäisy voidaan nähdä jopa helvettiin johtavana syntinä.
Jos elää pyhityslinjan mukaisen opetuksen piirissä, saattaa joutua ”kieltämään uskonsa” vain siksi, ettei jaksa, pysty tai halua synnyttää jatkuvasti. Uskon kieltäminen onkin näissä tapauksissa usein sosiaalinen ratkaisu, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä ihmisen hengellisyyden ja henkilökohtaisen uskonelämän kanssa. Aineiston kertomuksissa moni ihminen on kieltänyt julkisesti uskonsa, mutta kokee edelleen olevansa sydämessään uskomassa.
Armolinjan tulkinnassa ruumiillisilla teoilla ei ole vanhurskautta lisäävää tai estävää vaikutusta. Ihminen voi neuvotella tilanteensa uudelleen Jumalan kanssa verkkoyhteisön tukemana ja kannustamana. Löytyy mahdollisuus tehdä pieniä, olennaisia liikkeen opin vastaisia muutoksia omassa arjessa ja pysyä silti liikkeen jäsenenä.
Tämä näkyy aineistossa siten, että todellinen vapaus, uskomisen ilo ja luottamus ovat löytyneet vasta sen jälkeen, kun ihmiset ovat vapauttaneet itsensä jatkuvasta synnin etsimisestä itsestä ja toisista. Tällöin ehkäisykin asettuu uuteen valoon suhteessa uskon keskeisiin sisältöihin.
Verkkokeskustelut ja kyseenalaistaminen tekevät uskosta sitoutuneempaa
Verkkokeskusteluissa ilmenee, miten ihmisen ruumis joko vastustaa, joustaa tai mukautuu suhteessa vanhoillislestadiolaisen liikkeen opetukseen. Tämä muokkaa ihmisen suhdetta uskonnolliseen yhteisöön, uskoon ja sen tulkintaan sekä yhteiskuntaan. Myös ne voivat osaltaan muuttua tässä prosessissa ajan kanssa.
Verkkokeskustelut on nähty vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä usein uhkaksi. Hintsalan havaintojen mukaan ne kuitenkin tekevät ihmisten uskosta sitoutuneempaa, tiedostetumpaa ja omakohtaisempaa, päätyypä ihminen jäämään liikkeen sisälle tai lähtemään. Kyseenalaistamista seuraa rauha.
– On tärkeää saada näistä asioista myös akateemisesti punnittua ja arvioitua tietoa. Kokemuspuhe on äärimmäisen merkityksellistä, mutta tutkittu tieto antaa toisenlaisia käsitteitä maailman ymmärtämiseen.
KUKA?
Meri-Anna Hintsala, 34, tutkija, pappi ja viestintäpäällikkö
Perhe: Kolme kouluikäistä lasta ja aviomies
Kotipaikka: Espoo
Tärkeä hengellinen laulu: Siionin laulu ’Oi katsohan lintua oksalla puun’
Harrastukset: sienestys, luonnossa liikkuminen, lukeminen, Osuuskunta Pyhävaate
Lempikirja: Syvälliset tarinat kuten Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe tai Tito Colliander: Ristisaatto
Kuva: Esko Jämsä
Lue myös:
Tutkija Hanna Nurminen on ehdottoman armon lapsi
Väitös: Vanhoillislestadiolaisilla oli 1970-luvulla kaksi käsitystä vanhurskauttamisesta
Arkistojen aarteita: Lestadiolaisen hajaannuksen juurilla, Tuomas Palolan väitöstutkimus
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.