Vanhoillislestadiolaisia edustava Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunta pyytää anteeksi liikkeen 1970-luvun niin kutsuttujen hoitokokousten opillisia harhoja ja väärinkäytöksiä. Asiasta kertoo Kotimaa24:lle SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen.
SRK:n johtokunnan viikonloppuna tekemä kannanilmaisu aiotaan julkaista kokonaisuudessaan tällä viikolla ilmestyvässä liikkeen Päivämies-lehdessä.
Olavi Voittosen mukaan kyse on anteeksipyynnöstä.
Tosin Voittonen kokee, että liike on jo aiemminkin pahoitellut hoitokokouksien oppiharhoja ja väärinkäytöksiä. Tämä tapahtui 1989 liikkeen silloisen pääsihteerin Voitto Savelan puheenvuorossa Suviseurojen puhujainkokouksessa Ranualla. Savelan puheenvuoro julkaistiin SRK:n vuosikirjassa. Voittosen mukaan tuoreessa kannanilmaisussa anteeksipyyntö ilmaistaan kuitenkin selkeämmin ja voimakkaammin kuin tuolloin reilut parikymmentä vuotta sitten.
Kannanilmaisussa opillisilla harhoilla viitataan vanhoillislestadiolaisuuden sisäisiin virtauksiin, joista puhutaan erilaisina henkinä. Voittosen mukaan henget saivat aikaan tekoja, joita liikkeessä ei pidetty oikeina. Näitä henkiä kutsuttiin muun muassa ”kuivaksi”, ”hempeäksi” ja ”kososlaiseksi” hengeksi. Hoitokokousten ongelma oli Voittosen mukaan muun muassa siinä, että siellä ei välttämättä riittänyt puhe jostakin konkreettisesta synnistä, vaan hoidettavien täytyi ikään kuin ”kaivaa itsestänsä esiin tällainen henki”. Tämä oli Voittosen mukaan väärin.
Väärinkäytöksiksi Voittonen nimeää myös hoitokokouksissa ilmenneen julki- ja pakkoripin. Voittonen myöntää, että hoitokokouksissa on ollut hengellistä väkivaltaa. Tosin hän muistuttaa myös, että valtaosa koki kokoukset positiivisesti.
Hoitokokouksissa ”mentiin tietyn rajan yli”
Se, miksi liike pyytää nyt anteeksi hoitokokouksia, johtuu Voittosen mukaan ennen kaikkea siitä, että liikkeellä on käynnissä historiankirjoitus, jossa siirrytään seuraavaksi kirjoittamaan vuosia 1962-2006 käsittelevää kolmatta osaa. Voittosen mukaan jo 1960-luvun yhteiskunnallinen arvomurros on ollut historiallisena pohjana 1970-luvun lopun hoitokokouksille. Ari-Pekka Palolan vuosia 1946-1961 käsittelevä historiateoksen toinen osa on juuri valmistunut.
SRK:lla oli viikonloppuna käytyä keskustelua varten käytössään selvitys hoitokokouksista. Se oli laadittu SRK:n johtokunnan ja työvaliokunnan pöytäkirjoista. Julkisia hoitokokouksia oli paikallisissa rauhanyhdistyksissä 488. Niissä oli mukana SRK:n edustajat.
Olavi Voittonen itse määrittelee hoitokokouksen ”sielunhoidolliseksi keskusteluksi, jossa tarkasteltiin uskonelämään liittyviä joko opillisia tai eettisiä kysymyksiä ja harhautumia”.
– Kirkon historiassahan tällaisia on iät ja ajat käyty, mutta sitten kun keskusteluissa mentiin tietyn rajan yli, se sai vääriä piirteitä, Voittonen sanoo.
Onko hoitamista vieläkin?
Kirkon kolme piispaa ovat tavanneet SRK:n edustajia elokuussa. Eri piispat keskustelevat herätysliikkeiden edustajien kanssa ajankohtaisista kysymyksistä. Myös muun muassa hoitokokouksista puhuttiin vanhoillislestadiolaisten tapaamisessa. Yksityiskohtaisiin kysymyksiin, kuten toivoivatko piispat anteeksipyyntöä, Voittonen ei lähde vastaamaan. Hänen mukaansa neuvotteluissa sovittiin, että niistä kerrotaan vain yleisellä tasolla.
Lapin yliopistossa hoitokokouksista tutkimusta valmisteleva tutkija Aini Linjakumpu esitti kesällä, että hoitamista ilmenisi yhä vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Esimerkiksi liikkeen kannalta kriittisiä mielipiteitä haluttaisiin kaitsea. Voittonen ei näe, että Linjakummun ulostulolla olisi ollut juuri lainkaan vaikutusta liikkeen anteeksipyyntöön, vaan kyse on nimenomaan siitä, että liike siirtyy nyt historiateoksensa kirjoittamisessa käsittelemään hoitokokousten aikaa.
Voittonen katsoo hoitokokousten vähentyneen ja loppuneen 1980-luvun alkuvuosina, mutta sielunhoito ei hänen mukaansa voi ”Jumalan seurakunnassa loppua”. Voittosen mukaan liike ei voi jatkossakaan välttyä siltä, että jotkut voivat kokea tällaisen sielunhoidon negatiivisesti.
SRK oli valmistellut hoitokokousasiasta
tiedotteen, joka oli määrä julkaista keskiviikkona 12.10. SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen luovutti tänään Olavi Voittosen pyynnöstä tiedotteen jo nyt Kotimaa24:n kautta julkaistavaksi:
Lehdistötiedote 12.10.2011
SRK:n historiatyö jatkuu
Ari-Pekka Palolan kirjoittama Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen historian toinen osa, Evankeliumin työ laajenee julkistettiin 8.10 2011 Siikatörmällä. Nyt julkaistu teos päättyy vuoteen 1961. Edellinen osa, Kahden kuoren suojassa, käsitteli SRK:n organisaation vaiheita vuosina 1906–1946.
Julkistamisen jälkeen SRK:n johtokunta kävi alustavaa keskustelua historiatyön jatkosta ja totesi että työ edellyttää 1970-luvun tapahtumien kriittistä ja avointa tarkastelua.
Menneisyydestä on syytä ottaa oppia
Johtokunta totesi, että menneisyydestä on syytä ottaa oppia. Tosiasioita on kyettävä kohtaamaan avoimesti ja rehellisesti silloinkin, kun ne eivät ole meille mieluisia. Tämä koskee myös niin sanottuja hoitokokouksia, joiden taustalla on 1960-luvun laaja monin eri tavoin uskonyhteisöön vaikuttanut yhteiskunnallinen arvomurros. Keskiolut vapautui 1969, televisiosta tuli uusi ilmiö maaseudulla, ja 1970-luvun alussa alkoi kunnallinen ehkäisyneuvonta. Suhtautumista televisioon, syntyvyyden säännöstelyyn ja keskiolueen jouduttiin pohtimaan yhdessä.
Keskusteluissa saatiin kokea kaivattua sielunhoitoa. Valitettavasti vuosikymmenen puolesta välistä alkaen ns. hoitokokouksissa ilmeni myös vieraita piirteitä, kuten opillisia harhoja ja niistä johtuneita väärinkäytöksiä.
Johtokunta pahoittelee esiintyneitä oppiharhoja ja väärinkäytöksiä ja toteaa: ”Yhteisö koostuu yksilöistä, niin myös uskovien yhteisö. Kun yksittäiset kristityt erehtyvät, vika ei ole seurakunnan”.
Hoitokokouksissa koettiin siunauksen hetkiä aina silloin, kun elävä evankeliumi sai katkoa puristavat sisäiset siteet. Se, mitä Jumala puhdisti, on tuottanut hyvää hedelmää.
Lue myös: Hoitokokouksia tutkiva: Anteeksipyynnössä hyvää ja huonoa